perjantai 19. helmikuuta 2010

Nyt tai ei koskaan

Tähän tulen kirjoittamaan niistä asioista ,jotka kiinnostavat minua tällä hetkellä. Jos joku nyt miettii, että mitähän ne on, niin voisi tietysti kuvailla niitä sanalla "sillisalaatti" tai "tilkkutäkki".
Olen ollut työelämässä 10-vuotiaasta (kesäisin alussa) ja sairaanhoitajaksi valmistuttua ollut ensin sairaalassa töissä, sitten lääkefirmassa opetushoitajana ja viimeiset 20 vuotta kuntoutuksen parissa potilasjärjestössä.
Minut kastettiin ev.lut kirkon jäseneksi. Olin 50 vuotta nukkuva kristitty, kunnes liityin ortodoksiseen kirkkoon, jossa nyt olen aktiivi jäsen.
Kirkon piirisssä olen luottamustehtävissä ja myös diakoniatyössä. Yhdistystoiminnassa olen Viron ortodoksien söbrien emäntänä (viime vuonna puheenjohtajana) ja Tiistaiseuran seniorikerhon vetäjänä. SPR:n ystäväkammarissa päivystän terveyspisteessä.
Olen vuodesta 1982 tehnyt ulkomaanmatkoja munuaispotilaiden kanssa, jotka tarvisevat dialyysihoitoa. Tänä vuonna matkat suuntaavat maaliskuussa Teneriffalle ja syyskuussa Rodokselle.
Mieheni kanssa matkustamme vähintään kerran vuodessa Kaakkois-Viroon ystäviemme luokse, jotka asuvat setukaisalueella, Obinitsassa. Olemme matkustaneet Afrikassa ja viime vuonna tarttui Intian kuume.
Sellaisia asioita tulen käsittelemään. Välillä kai ihan jotain kannanottojakin.
Saahan tätä lukea, vaikka tässä ei olekaan mitään suuria "paljastuksia"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti