sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ajatuksia Obinitsan avustuksista

Viime viikon matkalla Kaakkois-Virossa tein itse havaintoja ja kävin keskustelua virolaisen ystäväni Riinan kanssa avustustoiminnastamme.
Riina kertoi useasta yleisesti tiedossa olevista väärinkäytöksista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi suuria avustuseriä vaatteita, taloustarvikkeita, leluja ym osoitettuna lastenkotiin vietiin Pietariin myyntiin johtajattaren toimesta. Tiedämme, että Isä Rafael teki paljon työtä meidän avustusten jakelussa. Mutta menivätkö avustukset todella tarvitseville?
Jakelu on työlästä ja vaativaa. Henkilökuntaa tähän tehtävään ei ole.
Veimme mukanamme hyvin lajiteltuna ja pakattuna liinavaatteita ja pyyhkeitä. Isä Viktor kertoi, ettei hänellä ole aikaa jaella niitä, mutta lupasi käyttää kirkon remontissa. Tuntui hieman pahalta. Mitä haluan siis sanoa.
Tiedän että me emme mielellään anna pois hyviä lastemme tai edesmenneitten läheisten vaatteita. Niissä on meille tunnearvoa ja haluaisimme että ne jatkaisivat jonkun toisen henkilön "palveluksessa". Mutta silti ehdotan, että järjestämme täällä kirpputoreja, missä myymme vaatteet ja lähetämme rahat avustuksena. Raha on helpompi jakaa.
Tapasin Riinan naapurin. Hän oli juuri sellainen mummo, jolle olisin halunnut antaa jotain. Hän kulki kahden pitkän puukepin avulla, hampaita ei ollut, vaatteet olivat vanhoja ja kuluneita.
Riina tarjosi hänelle porkkanoita, perunaa jne. Mummo vastasi ettei hänellä ole "vaja" eli ei tarvitse. Juuri tällaisia ne apua tarvitsevat mummelit ovat. Avustusta hakevat voivat osittain olla oman edun tavoittelijoita. Vaatteita saa halvalla Vörussa. Siellä on nyt enemmän second hand-kauppoja kuin uusia vaatteita myyviä kauppoja.
Huomasin myös että Setumaan maaseudulla on kauniisti ja hyvin restauroituja vanhoja taloja. Pellot on viljelty ja joitakin uusia traktoreitakin näkyi kylissä. Rakkaan Obinitsan keskusta on edelleen kurja, johtuen vanhoista venäläisistä kolhoositaloista.
Risto sai muuten Riinalta hänen edesmenneen isänsä villatakin. Näin Pohjois-Karjalaankin tuli Setomaalta humanitääristä apua. Ja sitten saimme niin paljon rakkautta ja ystävyyttä.
Vierailussa siellä on tärkein yhteinen rukous, yhdessäolo ja rakkaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti