Ryhmä voimaannuttaa

Ryhmään kuuluminen on voimaannuttava asia. Kun ryhmässä on tasaarvoisuutta, luottamusta ja jakamista, puhumattakaan innostuksesta, niin toiminta on mielekästä ja tuottaa tulosta. Silloin myös hitaasti etenevät asiat tuntuvat edistyvän oikeaan suuntaan.
Tekevälle sattuu- sanoo sanonta. Kun on hyvä yhteistyö voidaan vastaanottaa kritiikkiä ja jatkaa siitä eteenpäin, ottaen oppia.
Avoin, keskusteleva ilmapiiri ja yhteinen kirkollinen näkemys kantaa. Tärkein on aina tässä työssämme muistaa pastoraalinen osuus; ihmisen kuuleminen ja kuulluksituleminen. Leipää on helppo pyytää, mutta taustalla voi olla muutakin mielipahaa. Tämä on meidän tehtävämme muistaa.
Tehtäväämme kuuluu myös tiedottaa toiminnastamme ja vieläpä kerätä varoja siihen. Silloin on huomioitava nykyyhteiskunnan "porkkanat", kuten kahviot ja kirpputorit.
KIITOS isä Tuomakselle, Leenoille ja isä Maurille.

Potilasmatkoja vuodesta 1982

Huomenna lähden viimeiselle ryhmämatkalle munuaispotilaiden kanssa. Matkan kesto on kaksi viikkoa ja lomakohde on Rodos. Dialyysiklinikka on uusi. Yksityissairaala on avannut tänä vuonna. Mukaani lähtee 7 hemodialyysi- ja yksi peritoneaalidialyysi asiakas ja 5 läheistä. Kolme dialyysiasiakasta on tuttuja aiemmilta matkoilta, muut ovat tuntemattomia. En tiedä matkustajista muuta kuin nimen,kotiosoitteen, hoitomuodon ja hoitavan sairaalan.

Ensimmäisen matkani tein vuonna 1982 Munuaistautiliitolle. Silloin matka oli Ateenaan, jossa pidettiin ensimmäiset munuaisensiirron saaneiden olympialaiset. Joukkueessa oli kymmenkunta urheilijaa. Heistä yksi oli saanut siirron pari kuukautta sitten. Hän oli sokea diabeetikko, joka käytti insuliinipumppua. Hänellä ei ollut saattajaa matkalla. Kilpailijoiden lisäksi oli mukana kaksi hemodialyysipotilasta ja pari peritoneaalidialyysipotilasta sekä joukko siirronsaaneita kannustajia, läheisiä ja pieni vauva. Minun lisäksi matkalla oli mukana lääkäri, joka oli joukkueen johtaja. En silloinkaan tiennyt mitään lähtijöistä etukäteen.

Munuais- ja maksaliiton aikana tehtiin yksi matka vuodessa. Ryhmän koko oli suuri, jopa 50 henkilöä, joista jopa 18 saattoi olla dialyysihoidossa. Henkilökuntaa oli kolme sairaanhoitajaa.

Travenolin aikaan tein matkoja peritoneaalidialyysipotilaille ja läheisille. Niillä matkoilla oli aina mukana lääkäri ja myös firman henkilökuntaa. Nämäkin ryhmät olivat suuria.
Ryhmien kanssa on käyty Välimeren maissa, Espanjassa, Kanarian saarilla (kolmella saarella), Portugalissa, Italiassa, Kreikassa, Kyproksella, Kreetalla kolmessa eri paikassa, Turkissa ja Ruotsissa.
Paljon on matkoilla tapahtunut ja sattunut. Paras palkka on ollut tyytyväinen ja onnellinen lomailija.

Haikeaa on lopettaa tällainen haasteellinen ja vaativa harrastus. Mutta matkoille lähtee nykyään monisairaita, iäkkäitä, paljon apua tarvitsevia ihmisiä ja yksin vastuuhenkilönä koen riittämättömyyttä ja väsymystä pitkistä työpäivistä ja valvotuista öistä. Kun matkanjohtaja lähtee päivystykseen yhden potilaan kanssa, jää koko muu ryhmä ilman päivystäjää.
Seuraajalleni toivotan antoisia matkoja ja tälle viimeiselle matkalle esirukouksia, jotta matka onnistuisi.

Hilla-reservaatissa

Pidennetty viikonloppu, perjantai -maanantai, vietettiin vauva-merkeissä. Yhdeksänviikkoinen Hilla-tyttö vieraili ukkinsa ja kummimumminsa luona ensimmäistä kertaa. Mukana äiti, isä, mummi ja Saimi-bedlari.
Sunnuntaina oli Hillan ja hänen äitinsä kirkottaminen Sotkuman rukoushuoneessa. Isä Paavo toimitti ja Kaisu oli kanttorina. Minulle tuntemattomia rukouksia luettiin. Vanhan perinteen mukaisia. Perinteen mukaan äiti saa tulla kirkkoon vasta 40 päivää synnytyksestä. Silloin rukoillaan hänen puhdistumisensa puolesta ja samalla rukoillaan syntyneen vauvan puolesta. Vein Hillan ensimmäiselle ehtoolliselle. Pikku kieli lipoi lusikasta ja huulilta Isä Paavon antaman viinitilkan. Hyvää oli. Ei yhtään irvistellyt. Katseli Isä Paavoa hyvin kirkkailla, suurilla silmillä.

Muuten päivisin aikataulumme seurasi vauvan aikataulua. Yöt nukuttiin eri tiloissa, joten "yöelämästä"emme tienneet mitään.
Hilla oli keskipisteenä, hereillä sylissä, hyrinätuolissa tai lattialla, syömässä tai nukkumassa.

Kaikkien ruokailu yhtäaikaisesti oli mahdotonta. Siinä vuoroteltiin. Usein oli "nouto"ruokailu ja otettiin sopivaan ajankohtaan. Sunnuntai-ilta oli poikkeus. Hilla kävikin nukkumaan ja kaikki istuimme jonkin aikaa iltapalan merkeissä keittiössä.
Koirat tulivat hyvin toimeen keskenään. Basis ei ollut dominoivaa, joten Saimi kyllä kokeili rajojaan. Häntä kiinnosti keittiön pöytä ja siellä olevat tavarat kovasti. Sunnuntailounaan jälkeen hän esipesi silliastian ja kalavadit. Maanantai-aamuna hän löytyi nukkumasta pöydän päältä. Ei ollut uskaltanut tulla alas. Syömistä ei ollut kuin paperiservetteja.

Nyt on vilkutettu takavaloille. Olohuone on ihan tyhjä (huh kuinka paljon tavaraa nykyajan vauvat tarvitsevat). Tarttis järjestää vuodevaatteet ja muut tavarat paikoilleen. Muuttaa takaisin sisään aitan alakerrasta ja palata normaaliin päivärytmiin.

Ihanaa saada olla edes vähän aikaa osallisena vauvareservaatissa. Mutta kokoaikaiseksi en ryhtyisi ! Siihen tarvitaan nuorempia ihmisiä

Neitsyeen aika

Olen toistakymmentä vuotta sitten saanut syntymäpäiväkirjan lahjaksi. Siihen olen kirjoittanut sukulaisten syntymäpäiviä.

Kirjassa on eniten merkintöjä neitsyeen horoskoopin aikana elokuun lopusta syyskuun loppupuolelle. Minun elämässäni nyt ja aiemmin olleita tärkeitä ihmisiä, kuten äitini, ensimmäinen aviomieheni, nykyinen aviomieheni ja siinä välissä ollut avomies ovat kaikki neitsyeitä.
Neitsyeitä ovat myös aviomieheni vanhin sisko ja vanhempi veli. Mieheni sisarusparven lapsista kolme ovat syntyneet neitsyeen merkeissä.

Neitsyt kuvataan usein järkeväksi, jalat maassa-tyypiksi, mutta samalla hän on sosiaalinen ja auttavainen. Usein hänellä on vain jokunen hyvä ystävä, muttei laajaa seurustelupiiriä. Jossain olen lukenut että neitsyeet sopivat avioliitossa hyvin yhteen, koska suhteellisen haastavan luonteensa takia neitsyt voi riitaantua toisten tähtimerkkien kanssa.

Itse en USKO tähän, mutta on kai tässä jotain perää. Horoskooppeihin en usko, enkä ennustajiin, mutta itselleni tehty tarkan syntymäajan mukainen "horoskooppi" pitää harvinaisen hyvin paikkansa. Siihen palaan.

Kaikille neitsyeille MONIA ARMORIKKAITA VUOSIA!
Rukoile neitsyt Jumalanäiti meidän kaikkien puolestamme!

Syksy ja hamsteri

Syksyn tullessa aloittaa hamsteri työnsä. Talven varalle on saatava kellari täyteen purnukoita ja pakkaset pulleaksi. Huushollissa on vain kaksi kaksijalkaista (joista toinen ei juuri syö hilloja, pikkelsiä eikä marjojakaan ja toinen ei pitäisi syödä painonsa takia, muuta kuin marjoja) ja nelijalkainen, joka tyytyy teollisesti tuotettuihin kakluihin ja jauhelihaan.
Mutta joku sitkeä, periytynyt geeni herää joka syksy samanlaiseen säilöntärumbaan.
Kellarissa on pieniä ja isoja purkkeja kurkkua, punajuuria, sieniä, erilaista pikkelsiä, maustesoseita tomaatista,vihreitä hillotomaattia, kurpitsasalaattia, hilloa, hyytelöä ja mehua.

Tänä vuonna en vie kukkia kenellekään. En vie edes kirkon muistelupöydälle. Minä vien pieniä purkkeja. Kirkosta saa joku sitten viedä purkin palveluksen jälkeen kotiinsa. Todennäköisesti minua pidetään höperönä, mutta ei se haittaa!

Tänään tein herkullisen ja nopean syyskeiton. Tässä ohje. Itse en mittaa, enkä punnitse laittaessani ruokaa.

Syksyinen perunakeitto

Uudet perunat harjataan, lohkaistaan ja keitetään kypsäksi kasvisliemessä. Soseutetaan liemessä. Lisätään maustamatonta tuorejuustoa ja sopivasti maitoa. Lisukkeeksi puhdistetaan tatteja ja kuivatetaan neste pois kuumalla pannulla. Laitetaan tarjoiluastiaan ja paistetaan samassa pannussa silputtua pekonia, joka sekoitetaan sieniin. Suolaa ei tarvitse lisätä. Keitto lautaselle, sieni-pekonisilppua keskelle ja persiljaa.

Ensimmäiset tatit löytyi kesäkuun alussa. Seuraavat löytyivät tänään. Jos sääennuste pitää paikkansa ja loppuviikosta tulee lämmin on varmaan metsissä poimijoita odottamassa tattien nousua. Ja siellähän minäkin olen!

Sellaista eloa täällä Pohjois-Karjalassa

Obinitsan praasniekka

Perinteeksi muodostunut pyhiinvaellusmatka Viron ortodoksien söbrien kanssa elokuussa Kaakkois-Viroon setukaisalueelle on taas hienona helmenä muistojen helminauhassa. Tänä vuonna yövyimme ryhmän kanssa Pölvassa yhden yön ja sitten viimeisen yön Värskassa. Siinä välissä olimme ystävämme Riinan luona kaksi yötä ja kolme päivää.
Riina asuu hieman Obinitsan kylän ulkopuolella äitinsä vanhassa mökissä, jossa on pieni keittiö, pieni makuuhuone ja isohko tupa. Vanhassa pihapiirissä on puusauna, vanha navetta, lato ja aittoja. Navetan päädyssä on kanala. Riina asuu talvisin yksin mökissä, joka on puulämmitteinen. Tänä kesänä on hänen tyttären perheensä asunut makuuhuoneessa. Heillä on 8 kuukautta vanha Kadri-tytär. Vakituinen asunto heillä on Vörun kaupungissa kerrostalossa. Nyt sielläkin oli liian kuuma ja he pakenivat kaupungista maalle.
Setumaalla sukulaiset tapaavat kirkon praasniekan aikaan. Siihen osuu myös Viron toinen itsenäisyyspäivä. Tähän juhlaan tulee pieneen 300 asukkaan kylään tuhansia ihmisiä.
Riinan luona valmistettiin juhlia tulopäivänä. Tehtiin villisikaleikkeitä, jauhelihapihvejä, porsaankylkipaloja valkosipulissa, perunasalaattia, pari ämpärillistä perunaa keitettäväksi, tuoresuolakurkkuja (hapukurk), mustikkapiirakkaa, rahkapiirakkaa, sieni-kesäkurpitsapaistosta ym. Praasniekka-aamuna Riina nousi viideltä ja teki hautausmaalle noin kolmesataa voileipää eri päällysteillä. Minun tuomat karjalanpiirakat otettiin myös ja niille tehtiin munavoi.
Illalla alkoi saapua sukua Tallinnasta ja muualtakin. Aamulla laskin että tuvassa nukkui meidän lisäksi noin kymmenen henkeä.
Kirkon praasniekassa oli mukana metropoliitta Stefanos, runsaasti papistoa ja meidän Isät Pertti ja Mauri. Palveluksen jälkeen siirrytään haudoille, jossa sukulaiset kerääntyvät. Papisto kiertää hautausmaalla pitäen muistopalveluksia vainajille. Haudalle on katettu ruokaa ja juomaa. Tavallisin ruoka on valge vein eli vodka.
Riinalla jatkui juhla ladossa, johon oli viety pitkiä pöytiä valkoisine liinoineen. Autoja tuli jonossa ja jo pian alkoi pillimees soittaa hanuriaan. Tulijat toivat mukaan omia eväitä haudoilta. Taas katettiin runsaat pöydät ja Riinan erinomainen perunasalaatti (noin 1,5 ämpärillistä). Suosituin juoma oli edelleen vodka, mutta nyt oli tarjolla myös kotimehua eli morssia ja muita miedoimpia juomia. Vieraita kävi noin 50 - 60 henkeä. Illansuussa moni lähti kotiinsa ja lähin suku jatkoi juhlimista. Nyt alkoi yhteislaulu. Voi että virolaiset osaavat laulaa! Nyt keitettiin perunaa ja otettiin liharuoat pöydälle. Näin sitä jatkettiin. Viimeisimmät siihen saakka,että kukko lauloi.

Me nukuttiin tänä yönä vilja-aitassa, missä asui meidän lisäksi hiiriä. Tuvassa oli tänä yönä parikymmentä yöpyjää, lisää oli ladossa.

Aamulla juotiin pelkkää kahvia ja sitten alkoi brunssipöydän kattaminen. Aurinko paistoi ja pitkät pöydät kannettiin pihalle. Taas laitettiin pöytä koreaksi suolaista ja makeaa. Silli ja graavilohi teki kauppansa, samoin viimeiset karjalanpiirakat. Pellillinen tuoretta omenpiirakkaa vaniljakastikkeen kera maistui nuorisolle.

Sauna oli lämmin ja aamupesut sujuivat sovussa. Nuorin vieras oli 7 kk vanha ja vanhin noin 70 v. Illalla kävimme kyläjuhlassa kirmaskissa. Tämä on epävirallinen juhla, johon ihmiset tulevat soittamaan, laulamaan ja tanssimaan. Valmista ohjelmaa ei ole, vaan esiintyminen on spontaanista.

Me olemme harvinaisen onnekkaita, kun olemme päässeet mukaan ja "perheenjäseneksi" Riinan sukuun. Meitä otettiin niin luonnollisesti vastaan. Minulle oli suuri ilo nähdä, miten vahva ja turvallinen heidän yhteisönsä on.
Meillä on paljon opittavaa. Ei ulkoiset puitteet tee juhlasta juhlan, vaan yhteisöllisyys ja rakkaus on juhlan ainekset.

Vahva setu-virus on tarttunut meihin ja menemme tänä syksynä omalla matkalla lieventämään "tautia".