Ajatuksia Obinitsan avustuksista

Viime viikon matkalla Kaakkois-Virossa tein itse havaintoja ja kävin keskustelua virolaisen ystäväni Riinan kanssa avustustoiminnastamme.
Riina kertoi useasta yleisesti tiedossa olevista väärinkäytöksista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi suuria avustuseriä vaatteita, taloustarvikkeita, leluja ym osoitettuna lastenkotiin vietiin Pietariin myyntiin johtajattaren toimesta. Tiedämme, että Isä Rafael teki paljon työtä meidän avustusten jakelussa. Mutta menivätkö avustukset todella tarvitseville?
Jakelu on työlästä ja vaativaa. Henkilökuntaa tähän tehtävään ei ole.
Veimme mukanamme hyvin lajiteltuna ja pakattuna liinavaatteita ja pyyhkeitä. Isä Viktor kertoi, ettei hänellä ole aikaa jaella niitä, mutta lupasi käyttää kirkon remontissa. Tuntui hieman pahalta. Mitä haluan siis sanoa.
Tiedän että me emme mielellään anna pois hyviä lastemme tai edesmenneitten läheisten vaatteita. Niissä on meille tunnearvoa ja haluaisimme että ne jatkaisivat jonkun toisen henkilön "palveluksessa". Mutta silti ehdotan, että järjestämme täällä kirpputoreja, missä myymme vaatteet ja lähetämme rahat avustuksena. Raha on helpompi jakaa.
Tapasin Riinan naapurin. Hän oli juuri sellainen mummo, jolle olisin halunnut antaa jotain. Hän kulki kahden pitkän puukepin avulla, hampaita ei ollut, vaatteet olivat vanhoja ja kuluneita.
Riina tarjosi hänelle porkkanoita, perunaa jne. Mummo vastasi ettei hänellä ole "vaja" eli ei tarvitse. Juuri tällaisia ne apua tarvitsevat mummelit ovat. Avustusta hakevat voivat osittain olla oman edun tavoittelijoita. Vaatteita saa halvalla Vörussa. Siellä on nyt enemmän second hand-kauppoja kuin uusia vaatteita myyviä kauppoja.
Huomasin myös että Setumaan maaseudulla on kauniisti ja hyvin restauroituja vanhoja taloja. Pellot on viljelty ja joitakin uusia traktoreitakin näkyi kylissä. Rakkaan Obinitsan keskusta on edelleen kurja, johtuen vanhoista venäläisistä kolhoositaloista.
Risto sai muuten Riinalta hänen edesmenneen isänsä villatakin. Näin Pohjois-Karjalaankin tuli Setomaalta humanitääristä apua. Ja sitten saimme niin paljon rakkautta ja ystävyyttä.
Vierailussa siellä on tärkein yhteinen rukous, yhdessäolo ja rakkaus.

Setovirus jyllää

Viisi päivää Virossa Setomaalla. Ai missä? Kaakkoisvirossa, ihan Venäjän rajalla, löytyy Setomaa.
Setot ovat virolaisia, mutta heillä on oma kielensä, oma laulu- ja tanssityylinsä, oma historiansa ja omat kirkolliset tradiitiot.
Setot ovat ahkeria, työteliäitä ja avuliaita. Mutta samalla ovat ylpeitä ja tietoisia omasta perinteestään.
Maaseudulla eletään vaatimattomasti. Siellä näkyy pienviljelytiloja, perunapelto, hevonen, kanoja ja sika. Sellaista mitä Suomessa ei enää ole nähnyt vuosiin.
Kaupoissa on jatkuvasti kasvavaa valikoimaa tuotteita. Silti hinnat ovat kohtuullisia varrattuna meidän hintoihin. Virossa ei ole niin paljon uusavuttomia kuin meillä. Valmisruokia on hyvin vähän tarjolla. Lihat myydään lihoina, ei puolivalmiina niinkuin meillä.
Mutta saa nähdä, mitä euron tulo tuo mukanaan. Pysyykö Seto- ja muilla "maalaisilla" pää kylmänä ja tavat hallussa. Tai lähtevätkö he mukaan kulutushysteriaan?

Tallinnan suurissa marketeissa on sitten erilainen tarjonta. Vastaa meidän tasoa hyvin pitkälle.

Minä viihdyn hyvin Setomaalla. Käyn siellä mielelläni usein. Osallistun siellä juhlien valmisteluihin ja jumalanpalveluksiin. Kyläilen ja teen ostoksia mm. pellavakaupassa. Mutta arvostan silti meidän rakennustaitoa ja keittiöarkkitehtuuria niin paljon, etten haluaisi asua siellä pysyvästi. Ei ainakaan vielä tänä päivänä.

Kiehtova Intia

Suomen Kuvalehdessä oli artikkeli Intian kastittomista. He ,jotka käsin tyhjentävät viemäreitä ja tarvittaessa sukeltavat "paskaan". Kastijärjestelmä on virallisesti lopetettu, mutta käytännössä se on vahvasti elossa ja vaikuttavat ihmisten jokapäiväiseen elämään.
Vajaa vuosi sitten teimme ensimmäisen matkamme Intiaan. Kävimme Pohjois-Intian tärkeimmässä turistikohteissa kahden viikon aikana. Koimme Gangesin ja Varanasin, Delhin slummit ja TajMahalin koreuden mm. Oppaamme kertoi avoimesti maailman suurimman demokratian tilanteista, esimerkiksi näin. Kaikilla lapsilla on valtion päätöksellä mahdollisuus käydä koulua. Todellisuudessa useimmilla ei ole mitään mahdollisuutta hankkia edes koulupuku yhdellekään lapselle monilapsisessa perheessä.
Kouluissa on kaikille kouluruokaa. Jos keittäjä on alempikastinen kuin koululainen, niin koululainen ei voi syödä "likaista" ruokaa.
Sunnuntailehdissä perheet hakevat naimaikäisille pojilleen samankastisen puolison. Ilmoituksessa kerrotaan oman pojan kasti, koulutus ja harrastukset. Sen jälkeen tulee vaatimukset esim. näin: sama kasti, akateeminen loppututkinto, ahkera,ruoanlaittotaitoinen, nöyrä, hyvännäköinen ja kotona viihtyvä. Häitä juhlitaan kolme päivää. Seurasimme useita hääjuhlia yöpymisten yhteydessä hyvätasoisissa hotelleissa. Tässä yhteydessä on kerrottava, että harvoilla on WC ja viemäri tai ulkovessa (puucee) Intiassa. Suurissa kaupungeissa uusissa kerrostaloissa on. Mutta kun siellä asuu niin paljon väkeä jopa ulkosalla. Tarpeet tehdään jokapaikassa, missä hätä tulee, myös kaupungeissa. Siis saimme kokea Intercontinental hotellin WC:ssä häävieraiden tekevän tarpeensa kaikkialla muualla vessassa, muttei pyttyyn. Lattia lainehti, lakeerikengät ja rimpssuhelmat kastuivat tytöiltä. Vastaanottovirkailija kertoili, että tämä on heille jatkuva ongelma !
En ole missään nähnyt niin paljon kerjääjiä. Ei edes Afrikan maissa. Niin sairaita, niin vammaisia, niin aliravittuja. Sairaanhoitajalle teki spitaaliset märkivät sormettomat kädet tai puolikkaat jalat todella pahaa. Kerjääviä lapsia oli yhtä paljon kuin mäkäräisiä Lapissa !
Liikenne oli kaoottinen, polkupyöräriksakyydistä selvisi vain rukouksen voimin.
Meillä oli turvattu, suojattu ryhmä, asuimme hyvätasoisissa hotelleissa, liikuimme aina ryhmissä.
Intia on kiehtova, erilainen, yllättävä. Sen takia lähdemme sinne uudestaan. Tällä kertaa etelä-Intiaan. Here we come Chennai and Kerala !