Elokuussa olimme viikon ajan Virossa. Yleensä olemme olleet praasniekkamatkalla 3 - 4 päivää. Tällä kertaa päätimme lentää Tallinnaan ja vuokrata asunto-auto Virosta. Monta mutkaa oli matkassa ennenkuin auto oli varattu, mutta saimme asiat järjestymään.
Lennot sujuivat aikataulujen mukaisesti ja löysimme Lennart Meri lentokentältä helposti resuisen näköisen kaverin, joka oli auton kanssa kentällä.
Ensitapaaminen viikon kotimme kanssa oli melko järkyttävä. Kotimme oli vanhus, raihnainen ja jäykkä. Ikkunoissa järkyttävät muovikoristeet. Yksi sun toinen paikka olisi vaatinut kunnostusta ja korjausta. Vuodevaatteet ällöttivät, vaikuttivat likaisilta, siis moneen kertaan käytetyiltä! Päätin pärjätä pienellä torkkuhuovalla! Jo toisena yönä oli kömmittävä miehen viereen peiton alle, niin kylmät olivat yöt.
Mutta matkalle lähdettiin ja vanhukseen tottui. Hyvin se kulki, kun ei kiirettä pitänyt. Ensimmäisenä iltana oli ihanaa käydä nukkumaan omaan "hotelliinsa". Praasniekan ajaksi olimme Riinan pihalla parkissa. Saimme herätä omaan tahtiimme ja keittää aamukahvit, mutta kuitenkin osallistua täysillä sekä kirkon palveluksiin, hautausmaan menoihin ja Riinan juhliin.
Riinan juhlissa oli yliveto nuori hanuristi. Hän soitti, lauloi ja opetti tanssiaskeleet samanaikaisesti. Ruokaa ja juomaa oli riittävästi. Pihalla hiljeni vasta kukonlaulun aikaan.
Meillä oli ystävämme Vihdistä mukana matkalla ja ajelimme Setumaalla ja Tartossa katsomassa paikkoja. Paluumatkalla vierailimme Puhtitsan luostarissa ja yövyimme luostarin parkkipaikalla. Värskan kotiseutumuseo on näkemisen arvoinen!
Lopuksi joitakin asioita asunto-autoilusta Virossa. Meillä oli vaikeuksia löytää vuokrafirmojen tietoja netissä ja kun niitä saimme virolaisen tuttavamme avustuksella, niin tarjonta oli vähäistä. Vuokrat eivät olleet erityisen edulliset, koska olimme matkalla "high season" hintakaudella. Syyskuusta lähtien hinnat putoavat puoleen kesähinnoista. Camping alueita on hyvin vähän ja viitoitus niihin surkea. Vaikka ensin on tienvarsimainos alueesta, niin ei vaan missään näy viittoja sen jälkeen.Camping alueella saisi hoidettua monta asiaa, kuten suihkussa käynti , vessan tyhjennys, jätteiden tyhjennys ym! Autossa ei voi käyttää suihkua! En ymmärrä miksi sitä on siihen laitettu, kun se käytännössä on mahdoton käyttää (ainakin tässä autossa!). Aika tukala olo oli kolmantena päivänä, kun pesut hoituivat kosteuspyyhkeillä. Vanha auto virolaisella rekkarilla oli turvallinen. Ei kukaan halunnut varastaa autoa ja meidän tavaroita!
Mukava kokemus tämä oli, mutta en saanut tuotua yhtään hapukurk ía, omenaa, perunaa !
Näkemist Settumaa!
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Basileios 27.2.2003 - 27.9.2012
Basis tai Pasi (Tiny Toon´s lazy lad) eli seitsemän ensimmäistä vuottaan Gregoriuksen kanssa. Hän ei sinä aikana koskaan hyväksynyt kakkosasemansa. Hän yritti koko ajan ottaa reviirin haltuunsa. Hänen protestinsa olivat monenlaisia ja sen takia sanottiinkin, että hän oli ADHD-koira. Hän yritti hallita pihamaalla liikkuvia muita eläimiä. Useat linnut ja päästäiset tuotiin portaille nähtäväksi. Hän tiesi, ollessaan pöydän alla, milloin orava tuli lintulaudalle. Orava ei päässyt alas puusta, ennenkuin Basis poistui paikalta. Yhtenä kesänä hän pyydysti ja tappoi siiliä. Parta siilinpiikkejä täynnä ja suu veressä hän hyökkäsi niiden kimppuun. Tämä tapahtui koira-aitauksesta käsin yleensä. Siiliparka tuli liian lähelle aitausta ja kaapattiin sisälle. Onneksi tämä tapahtui vain lyhyen ajan.
Kurjinta oli reviirin merkkaaminen. Ajoittain molemmat terrierit merkkasivat ja molemmat käyttivät vaippoja. Kerran, ollessamme matkalla, Basis karkasi vaipan kanssa talovahdeilta. Kyllä naapuri, joka otti hänet kiinni, oli ihmetellyt, mistä tuo vaippa on tarttunut koiraan! Miten monta kertaa haettiin herraa kyliltä, kun tuppasi karkaamaan.
Viimeiset kaksi vuotta hän eli omana herrana ja käytös muuttui täysin. Jos lähti pienelle lenkille, tarkistamaan naapurin kompostia, niin tuli itse takaisin. Ei tarvinnut pitää kytkettynä. Kesällä hän haki lisäruokaa kasvimaalta. Avomaakurkut ja porkkanat maistuivat. Merkkaus loppui ja Basiksen lempeä terrieriluonne oli aivan ihana.
Aivan liian nuorena hän sairastui. Ensimmäiset oireet oli karvanlähtö. Turkki lähti isoissa tukuissa. Kun vatsa alkoi paisua, tehtiin netin avulla jo diagnoosi. Harvinainen, perinnöllinen sairaus cushing todettiin eläinlääkärissä. Ihobiopsiavastaukset kertoivat, että karvankasvua ei tapahdu. Lääkitys aloitettiin. Kontrollinäytteet osoittivat, että lääkitys ei tehoa. Lääkitys olisi pitänyt nostaa kaksinkertaiseksi. Nyt kutina oli lisääntynyt kovasti ja karvanlähtö oli lisääntynyt.
Niin tehtiin vaikea päätös. Ja Basis pääsi koirien taivaaseen ja hänet haudattiin Gregin viereen.
Kiitos Basikselle ihanasta ajasta. Alkuvuodet kokemuksia täynnä ja viimeiset vuodet täynnä lämpöä ja luottamusta!
maanantai 8. lokakuuta 2012
Huono omatunto
Kiitos Arvolle, joka viime perjantaina kyseli minulta, olenko lopettanut blogikirjoitukseni. En todellakaan aio lopettaa. Aion opetella lisäämään kuvia ja muokkaamaan tekstiä jne.
Kirjoittaminen on mukavaa, rentouttavaa, selkiyttää ajatuksia ja asioita.
Viimeisestä tekstistä on kulunut melkein kaksi kuukautta. Paljon on tapahtunut.
Voisin kirjoittaa, että on ollut kiirettä, mutta en halua sanoa niin. Olen harvakseltaan käyttänyt EI-sanaa ja sen takia on kerääntynyt paljon mielenkiintoista tehtävää. Olen ihan vapaa-ehtoisesti luvannut osallistua monenlaiseen. Samanaikaisesti on ollut talousihmisen hamsterikausi. Talvenvaralle on kerättävä ja säilöttävä kesän vähäinen sato talteen kellariin ja pakastimiin.
Kahvion toiminta, vesijumppa, Hopeatähtikerho, martat, diakoniatyö jne ovat kaikki pyörähtäneet vauhtiin syyskuun aikana.
Ai, että pitäisi priorisoida? Mutta kun on niin paljon mukavaa, eikä mistään haluaisi olla poissa. Siitä seuraa tietynlainen ajanpuute. Vanhemmiten, kun tuo nukkuminenkin on niin makoisaa!
Mutta talven tultua... aion taas kirjoitella ja lukea....
Kirjoittaminen on mukavaa, rentouttavaa, selkiyttää ajatuksia ja asioita.
Viimeisestä tekstistä on kulunut melkein kaksi kuukautta. Paljon on tapahtunut.
Voisin kirjoittaa, että on ollut kiirettä, mutta en halua sanoa niin. Olen harvakseltaan käyttänyt EI-sanaa ja sen takia on kerääntynyt paljon mielenkiintoista tehtävää. Olen ihan vapaa-ehtoisesti luvannut osallistua monenlaiseen. Samanaikaisesti on ollut talousihmisen hamsterikausi. Talvenvaralle on kerättävä ja säilöttävä kesän vähäinen sato talteen kellariin ja pakastimiin.
Kahvion toiminta, vesijumppa, Hopeatähtikerho, martat, diakoniatyö jne ovat kaikki pyörähtäneet vauhtiin syyskuun aikana.
Ai, että pitäisi priorisoida? Mutta kun on niin paljon mukavaa, eikä mistään haluaisi olla poissa. Siitä seuraa tietynlainen ajanpuute. Vanhemmiten, kun tuo nukkuminenkin on niin makoisaa!
Mutta talven tultua... aion taas kirjoitella ja lukea....
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Setumaalle
Jokavuotiselle odotetulle matkalle Setumaalle, kaakkois-Viroon lähdetään huomenna. Tällä kertaa lentämällä Lennart Meri-kentälle Tallinnaan ja sieltä vuokratulla asuntoautolla viikon matkalle.
Obinitsan kirkastumisen kirkon temppelijuhla, praasniekka ja kyläjuhla on vierailun kohokohta. Tähän liittyy tärkeänä osana virolaisten ystävien tapaaminen. Majapaikkamme vierailun aikana on ystävämme Riinan koti. Hänen pikkumökkiinsä mahtuu meidän lisäksi toistakymmentä sukulaista. Juuri majoituksen takia olemme tänä vuonna asuntoautolla liikkeellä.
Obinitsan kylässä on vakituisia asukkaita parisen sataa. Praasniekkaan tulevat kaikkien sukulaiset (ja ystävät, myös Suomesta) ympäri Viroa ja maailmaa. On arvioitu että kirkossa ja hautausmaalla on reilut kaksituhatta ihmistä. Liturgian jälkeen papisto kiertää hautausmaalla pitäen pyynnöstä vainajien muistelupalvelusta. Haudoilla syödään, juodaan, seurustellaan, vaihdetaan kuulumisia! Sen jälkeen juhlat jatkuvat kotipihoilla. Riinan luokse tulevat ystävät ja lähinaapuritkin. Kaikki tuovat mukanaan haudoilta ylijäämäruoka ja juoma. Vanhaan navettaan katetaan pitkiä pöytiä valkoisilla liinoilla, maalattialle on levitetty vanhoja mattoja. Hanuristit vuorottelevat ja yhteislaulu raikaa. Tanssiminen sujuu vanhoiltakin!
Illansuussa tarjoillaan sitten noutopöydästä päivällistä ja juhlat jatkuvat. Kerrotaan että viime vuonna oli kukko herännyt ennenkuin juhlat päättyivät !
Mikä saa meidät menemään sinne vuodesta toiseen?? Yhteenkuuluvuus, yhteisöllisyys, iloisuus, spontaanius, samanlaisuus....
Lisää matkan jälkeen!
Obinitsan kirkastumisen kirkon temppelijuhla, praasniekka ja kyläjuhla on vierailun kohokohta. Tähän liittyy tärkeänä osana virolaisten ystävien tapaaminen. Majapaikkamme vierailun aikana on ystävämme Riinan koti. Hänen pikkumökkiinsä mahtuu meidän lisäksi toistakymmentä sukulaista. Juuri majoituksen takia olemme tänä vuonna asuntoautolla liikkeellä.
Obinitsan kylässä on vakituisia asukkaita parisen sataa. Praasniekkaan tulevat kaikkien sukulaiset (ja ystävät, myös Suomesta) ympäri Viroa ja maailmaa. On arvioitu että kirkossa ja hautausmaalla on reilut kaksituhatta ihmistä. Liturgian jälkeen papisto kiertää hautausmaalla pitäen pyynnöstä vainajien muistelupalvelusta. Haudoilla syödään, juodaan, seurustellaan, vaihdetaan kuulumisia! Sen jälkeen juhlat jatkuvat kotipihoilla. Riinan luokse tulevat ystävät ja lähinaapuritkin. Kaikki tuovat mukanaan haudoilta ylijäämäruoka ja juoma. Vanhaan navettaan katetaan pitkiä pöytiä valkoisilla liinoilla, maalattialle on levitetty vanhoja mattoja. Hanuristit vuorottelevat ja yhteislaulu raikaa. Tanssiminen sujuu vanhoiltakin!
Illansuussa tarjoillaan sitten noutopöydästä päivällistä ja juhlat jatkuvat. Kerrotaan että viime vuonna oli kukko herännyt ennenkuin juhlat päättyivät !
Mikä saa meidät menemään sinne vuodesta toiseen?? Yhteenkuuluvuus, yhteisöllisyys, iloisuus, spontaanius, samanlaisuus....
Lisää matkan jälkeen!
torstai 2. elokuuta 2012
Toscanan auringon alla
Olen aina haaveillut vuokraavani huvilan Provencesta. Sellaisen vanhan kivitalon, jossa on iso puutarha ja mahdollisesti pieni ja vaatimaton keittiö. Nyt unelmani toteutui, mutta matkalle lähdettiin Italiaan, Toscanan maakuntaan, San Donato in Franzonan kylään. Paikka sijaitsi 40 km Firenzestä ja lähin isompi taajama oli 6 km päässä Reggello.
Ryhmässä oli viisi aikuista ja jaoimme 4 mh, 3 kph, k, rt, oh ja ulkona terassit ja uima-allas/näköalapaikan. Talo oli entisöity vanha maatilan rakennus. Asuinrakennuksen alla oli ennen pidetty karjaa, nyt siihen oli tehty erinäistä varastotilaa ja "peli"huone (pingispöytä ym).
Talo sijaitsi omalla kukkulalla, runsaan puuston keskellä. Näköalapaikalta oli avara näkymä alas laaksoon, jossa sijaitsi joitakin maataloja. Sieltä kantautui traktorin, kukon ja koirien ääniä. Taivaalla liiteli haukkoja, jotka opettivat poikasilleen luonnosta saalistamista.
Kulkemiseen vuokrattiin kaksi autoa Rooman kentältä. Se olikin kätevää, koska silloin jokainen pääsi milloin halusi, lähtemään pienille retkille. Rooman ja moottoritien liikenteestä oli kerrottu kauhujuttuja. En tiedä, sattuiko nyt olemaan hiljaisempi liikenne, mutta matkat sujuivat yleisesti ottaen erinomaisesti.
Talo vastasi täsmälleen unelmien taloa, paitsi että tämä oli paljon kauniimmin remontoitu, sisustettu ja varustettu. Uima-allas oli sopivan kokoinen 6 x 12 m ja kerrankin oli yllinkyllin tilaa ja tuoleja (ei tarvinnut kilpailla tuolista muitten turistien kanssa, eikä maata kuin sardiinipurkissa!).
Ruoanlaitto sujui vaivattomasti sekä sisällä että ulkona hiiligrillissä. Grillinurkkauksessa oli KUUMA. Onneksi mieheni hoiti grillaukset!
Matkalle lähtiessä asetin tavoitteeksi ottaa iisisti, nauttia olosta, laittaa ruokaa tuoreista vihanneksista ja italiaisista herkuista ja käydä Firenzessä valikoiduissa nähtävyyksissä. Kaksi tärkeintä kohdetta, Uffizin ja Accademia museot, jäivät näkemättä, kun lippuja ei saanut hankittua netistä enää edellisenä päivänä. Vihjeeksi sinne lähtijöille, että liput kannattaa varata hyvissä ajoin ennen matkaa, jos vierailee turistiaikaan. Nähtiin kuitenkin maailman viidenneksi suurin katedraali Duomo ja käytiin Michelangelo näköalapaikalla, jossa on kopio Daavidin patsaasta (originaali on Accademiassa). Mutta menemme museiohin seuraavalla matkalla, jos meille suodaan terveyttä vielä matkustaa.
Vietimme yhdet kuusikymppiset nauttimalla italiaisen illallisen yhdessä sadan muun vieraan kanssa läheisessä lomakeskuksessa. Alkuun runsas antipasto-pöytä, sitten pihalla pizzauunissa paistettua höyryävää pizzaa, uuniporsasta pöytiin tarjoiltuna ja vielä jälkiruoka eli dolce. Se jäi minulta syömättä, joten en muista mitä se oli. Isosta tynnyristä haettiin punaviiniä, niin paljon kuin halusi. Vesi oli sitten maksullista! Tämä ateria ei ollut kallis, 22,00 €, vaikka ruoka muuten oli melko samanhintaista kuin Suomessa. Peruselintarvikkeet (sokeri,mausteet, öljy, marmelaadi, vessapaperi ym ym) mitä hankittiin tulomatkalla huvilalle eivät tuntuneet kalliilta. Liha, leikkeleet, maitotuotteet, kananmunat olivat kalliimpia. Ja polttoaine, bensa 1,90/l. Moottoriteillä maantietullimaksua!
Talo vuokrattiin Gaia_travels toimistolta, jossa asioidaan suomeksi. Hyvin pelasi järjestelyt. Jotain pientä huomattavaa oli, kuten että huvila vuokrattiin Sylvia nimisenä, mutta perillä oltiinkin villa Margarithassa. Maksettiin vuokraa internetyhteydestä, jota ei ollut koskaan hankittukaan! Grillihiilet ja puut, jotka kuuluivat hintaan hankittiin kaupasta ja salaa omasta pihasta (kuivuneita oksia).
Yllätys oli jokatoinen päivä palkattu allas-poika/puutarhuri, joka huolehti puhtaudesta ja siisteydestä ulkona.
Miten odotukseni täyttyivät ? Ollaan nyt oltu melkein kaksi viikkoa kotona. Pienet ihmissuhdejännitteet paikan päällä harmittelivat, vaikka niitä selvitettiinkin puhumalla paikan päällä heti. Ymmärrän että tällaista tapahtuu. Kaikilla on omat odotuksensa ja kaikilla on vahva tahtonsa ja aikomuksensa viedä juuri omat toivomuksensa läpi tällä lyhyellä lomalla. Silloin voi kipinöidä. Onneksi sammutettiin ne heti.
Minulle jäi palanen sydäntä Toscanaan ja myönnän haaveilevani jo seuraavasta matkasta!
Kiitos kaikille mukanaolleille!
Ryhmässä oli viisi aikuista ja jaoimme 4 mh, 3 kph, k, rt, oh ja ulkona terassit ja uima-allas/näköalapaikan. Talo oli entisöity vanha maatilan rakennus. Asuinrakennuksen alla oli ennen pidetty karjaa, nyt siihen oli tehty erinäistä varastotilaa ja "peli"huone (pingispöytä ym).
Talo sijaitsi omalla kukkulalla, runsaan puuston keskellä. Näköalapaikalta oli avara näkymä alas laaksoon, jossa sijaitsi joitakin maataloja. Sieltä kantautui traktorin, kukon ja koirien ääniä. Taivaalla liiteli haukkoja, jotka opettivat poikasilleen luonnosta saalistamista.
Kulkemiseen vuokrattiin kaksi autoa Rooman kentältä. Se olikin kätevää, koska silloin jokainen pääsi milloin halusi, lähtemään pienille retkille. Rooman ja moottoritien liikenteestä oli kerrottu kauhujuttuja. En tiedä, sattuiko nyt olemaan hiljaisempi liikenne, mutta matkat sujuivat yleisesti ottaen erinomaisesti.
Talo vastasi täsmälleen unelmien taloa, paitsi että tämä oli paljon kauniimmin remontoitu, sisustettu ja varustettu. Uima-allas oli sopivan kokoinen 6 x 12 m ja kerrankin oli yllinkyllin tilaa ja tuoleja (ei tarvinnut kilpailla tuolista muitten turistien kanssa, eikä maata kuin sardiinipurkissa!).
Ruoanlaitto sujui vaivattomasti sekä sisällä että ulkona hiiligrillissä. Grillinurkkauksessa oli KUUMA. Onneksi mieheni hoiti grillaukset!
Matkalle lähtiessä asetin tavoitteeksi ottaa iisisti, nauttia olosta, laittaa ruokaa tuoreista vihanneksista ja italiaisista herkuista ja käydä Firenzessä valikoiduissa nähtävyyksissä. Kaksi tärkeintä kohdetta, Uffizin ja Accademia museot, jäivät näkemättä, kun lippuja ei saanut hankittua netistä enää edellisenä päivänä. Vihjeeksi sinne lähtijöille, että liput kannattaa varata hyvissä ajoin ennen matkaa, jos vierailee turistiaikaan. Nähtiin kuitenkin maailman viidenneksi suurin katedraali Duomo ja käytiin Michelangelo näköalapaikalla, jossa on kopio Daavidin patsaasta (originaali on Accademiassa). Mutta menemme museiohin seuraavalla matkalla, jos meille suodaan terveyttä vielä matkustaa.
Vietimme yhdet kuusikymppiset nauttimalla italiaisen illallisen yhdessä sadan muun vieraan kanssa läheisessä lomakeskuksessa. Alkuun runsas antipasto-pöytä, sitten pihalla pizzauunissa paistettua höyryävää pizzaa, uuniporsasta pöytiin tarjoiltuna ja vielä jälkiruoka eli dolce. Se jäi minulta syömättä, joten en muista mitä se oli. Isosta tynnyristä haettiin punaviiniä, niin paljon kuin halusi. Vesi oli sitten maksullista! Tämä ateria ei ollut kallis, 22,00 €, vaikka ruoka muuten oli melko samanhintaista kuin Suomessa. Peruselintarvikkeet (sokeri,mausteet, öljy, marmelaadi, vessapaperi ym ym) mitä hankittiin tulomatkalla huvilalle eivät tuntuneet kalliilta. Liha, leikkeleet, maitotuotteet, kananmunat olivat kalliimpia. Ja polttoaine, bensa 1,90/l. Moottoriteillä maantietullimaksua!
Talo vuokrattiin Gaia_travels toimistolta, jossa asioidaan suomeksi. Hyvin pelasi järjestelyt. Jotain pientä huomattavaa oli, kuten että huvila vuokrattiin Sylvia nimisenä, mutta perillä oltiinkin villa Margarithassa. Maksettiin vuokraa internetyhteydestä, jota ei ollut koskaan hankittukaan! Grillihiilet ja puut, jotka kuuluivat hintaan hankittiin kaupasta ja salaa omasta pihasta (kuivuneita oksia).
Yllätys oli jokatoinen päivä palkattu allas-poika/puutarhuri, joka huolehti puhtaudesta ja siisteydestä ulkona.
Miten odotukseni täyttyivät ? Ollaan nyt oltu melkein kaksi viikkoa kotona. Pienet ihmissuhdejännitteet paikan päällä harmittelivat, vaikka niitä selvitettiinkin puhumalla paikan päällä heti. Ymmärrän että tällaista tapahtuu. Kaikilla on omat odotuksensa ja kaikilla on vahva tahtonsa ja aikomuksensa viedä juuri omat toivomuksensa läpi tällä lyhyellä lomalla. Silloin voi kipinöidä. Onneksi sammutettiin ne heti.
Minulle jäi palanen sydäntä Toscanaan ja myönnän haaveilevani jo seuraavasta matkasta!
Kiitos kaikille mukanaolleille!
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Kesäteatterissa
Tämän kesän todennäköisesti ainoa teatterissa käynti oli eilen. Olimme seurakunnan retkellä 44 hengen voimalla katsomassa Valamo-trilogian ensimmäisen osan, nimeltä "Isän varjo".
Näytelmän ohjasi Lauri Jänis ja näyttelijöinä kaikki yhtä lukuunottamatta olivat Heinäveden teatteriyhdistyksen harrastajanäyttelijöitä. Ammattilainen Hannu Virolainen on "meikäläisiä" ja hänellä on jo "Karjalan kunnailta" kokemusta papin roolista. Nyt hän esitti munkki Timofei ´ta.
Näytelmä alkaa ajasta jolloin talvisodan aikana Valamon luostari evakuoitiin Laatokan saaresta ja osti maatilan Heinävedeltä. Kylässä asui Orvo poika Kaarina mummonsa kanssa. Äiti oli aiemmin kuollut ja isä katosi sodassa. Näytelmän nimi kertoo Orvon tunteista ja isänkaipuusta, epätietoisuudesta isän kohtalosta. Elämästä isän varjossa. Kyläläiset eivät alkuun hyväksyneet Orvon ja munkki Timofein ystävyyttä.
"Isän varjo on herkkä kertomus kahden erilaisen yhteisön, ortodoksisen luostarin ja pienen maalaiskylän kohtaloista ja kohtaamisesta sodan aikana ja sen jälkeen. Elämän positiivisia puoliakaan unohtamatta, vakavien teemojen sävyttämä tarina kertoo kamppailusta sekä sopeutumisesta vaikeiden aikojen haasteisiin ja kohti parempaa tulevaisuutta 1940- ja 1950-luvun Suomessa".
Näytelmän aikana itketti ja nauratti. Kylän elämä oli saatu niin todenperäiseksi, siinä oli niin paljon suuria, mutta myös pienenpieniä tapahtumia, joskus vain parikin repliikkiä, jotka todistivat siitä, että nämä tarinat ovat tapahtuneet.
Minulle joitakin pieniä mieleenpainuneet olivat munkkien sienestys, jolloin kyläläinen tokaisi että "hyi, tuollaisia lehmänsieniä". Munkit kertoivat mitä ihanaa ruokaa tateista saa. Saivat opastuksen lehmähaan takaiseen metsään, jossa sieniä oli runsaasti.
1950-luvulla tulivat ensimmäiset "neidit" Helsingistä luostariin kesälomalle. Fröökynät olivat ruotsinkielisiä ortodokseja. Kyläläiset olivat ihmeissään hienostorouvista (jotka joka kerta muistutti olevansa neitejä). Pietarista evakuoitiin ruotsinkielistä hienostoväkeä ja rikkaita kauppiaita Helsinkiin, joten oli hyvinkin todennäköistä että he hakeutuivat luostarin rauhaan, niinkuin me ortodoksit tehdään tänäkin päivänä.
Luostarin elämä, jossa hallitsi tiukkaotteinen igumeni, kuvattiin mukavasti. Jotta asiat sujuivat joutuivat munkit neuvottelemaan monin tavoin kyläläisten kanssa. Ristinmerkki tehtiin, kun omatunto vaivasi. Ohimennen kerrottiin Moskovan patriarkaatin tarkastuskäynnistä, munkkien vanhenemisesta ja heidän kaipuustaan Valamon saarelle, Laatokkaan. Kerrottiin myös Timofein kiintymyksestä luostariin ja hänen päätöksestä lähteä Helsinkiin vihittäväksi pappismunkiksi.
Ja paljon muuta....
Käykää katsomassa
Näytelmän ohjasi Lauri Jänis ja näyttelijöinä kaikki yhtä lukuunottamatta olivat Heinäveden teatteriyhdistyksen harrastajanäyttelijöitä. Ammattilainen Hannu Virolainen on "meikäläisiä" ja hänellä on jo "Karjalan kunnailta" kokemusta papin roolista. Nyt hän esitti munkki Timofei ´ta.
Näytelmä alkaa ajasta jolloin talvisodan aikana Valamon luostari evakuoitiin Laatokan saaresta ja osti maatilan Heinävedeltä. Kylässä asui Orvo poika Kaarina mummonsa kanssa. Äiti oli aiemmin kuollut ja isä katosi sodassa. Näytelmän nimi kertoo Orvon tunteista ja isänkaipuusta, epätietoisuudesta isän kohtalosta. Elämästä isän varjossa. Kyläläiset eivät alkuun hyväksyneet Orvon ja munkki Timofein ystävyyttä.
"Isän varjo on herkkä kertomus kahden erilaisen yhteisön, ortodoksisen luostarin ja pienen maalaiskylän kohtaloista ja kohtaamisesta sodan aikana ja sen jälkeen. Elämän positiivisia puoliakaan unohtamatta, vakavien teemojen sävyttämä tarina kertoo kamppailusta sekä sopeutumisesta vaikeiden aikojen haasteisiin ja kohti parempaa tulevaisuutta 1940- ja 1950-luvun Suomessa".
Näytelmän aikana itketti ja nauratti. Kylän elämä oli saatu niin todenperäiseksi, siinä oli niin paljon suuria, mutta myös pienenpieniä tapahtumia, joskus vain parikin repliikkiä, jotka todistivat siitä, että nämä tarinat ovat tapahtuneet.
Minulle joitakin pieniä mieleenpainuneet olivat munkkien sienestys, jolloin kyläläinen tokaisi että "hyi, tuollaisia lehmänsieniä". Munkit kertoivat mitä ihanaa ruokaa tateista saa. Saivat opastuksen lehmähaan takaiseen metsään, jossa sieniä oli runsaasti.
1950-luvulla tulivat ensimmäiset "neidit" Helsingistä luostariin kesälomalle. Fröökynät olivat ruotsinkielisiä ortodokseja. Kyläläiset olivat ihmeissään hienostorouvista (jotka joka kerta muistutti olevansa neitejä). Pietarista evakuoitiin ruotsinkielistä hienostoväkeä ja rikkaita kauppiaita Helsinkiin, joten oli hyvinkin todennäköistä että he hakeutuivat luostarin rauhaan, niinkuin me ortodoksit tehdään tänäkin päivänä.
Luostarin elämä, jossa hallitsi tiukkaotteinen igumeni, kuvattiin mukavasti. Jotta asiat sujuivat joutuivat munkit neuvottelemaan monin tavoin kyläläisten kanssa. Ristinmerkki tehtiin, kun omatunto vaivasi. Ohimennen kerrottiin Moskovan patriarkaatin tarkastuskäynnistä, munkkien vanhenemisesta ja heidän kaipuustaan Valamon saarelle, Laatokkaan. Kerrottiin myös Timofein kiintymyksestä luostariin ja hänen päätöksestä lähteä Helsinkiin vihittäväksi pappismunkiksi.
Ja paljon muuta....
Käykää katsomassa
torstai 28. kesäkuuta 2012
Hiljainen talo
Miten usein olen kuullut sanottavan, että on kiva kun vieraat tulevat, mutta helpotus nähdä auton takavalot heidän lähtiessään. Meidän ilonamme oli kokonaiset kymmenen päivää pikku-Hilla, hänen äitinsä ja mumminsa. Itse olen Hillan kummimummi. Hilla kyllä usein kutsuu minua kummamummiksi.
Miten paljon iloa, pieni, vajaa kaksivuotias ihminen, voi tuottaa! Varsinkin kun se pieni ihminen on niin sopeutuvainen, iloinen ja positiivinen. Ei kiukuttelua mistään. Tietysti piti joskus kokeilla "rajoja", mutta nekin leikisti. Niin monesti näki riemun hetkiä, aitoa hekottelua.
Hämmästelin miten Hilla osasi leikkiä. Teki kattauksia. Syötti keinuhevoselle, puukarhuille ja Basis-koiralle kakkua lusikalla. Basis-terrieri makasi keskellä leluja ja seurasi tapahtumia. Se riitti Hillalle ja Basis saikin olla mukana leikeissä. Palapeli oli uusin kokemus. Hilla oli nopea purkamaan toiselta laidalta, kun toista reunaa oltiin kokoamassa.
Oli myös ilo nähdä että tarjottu ruoka kelpasi. Ei tarvinnut tehdä erikseen mitään. Ahven, kaikki lihat ja kaalipata, puhumattakaan vihanneksista, maistuivat kaikki. Mutta kyllä Hillallekin maistui makkara. Ja ruisleipä.
Aamulla heräsi iloinen tyttö,joka hyvällä ruokahalulla söi puuronsa ja illalla hän vilkutteli hyvää yötä yhtä hyväntuulisena.
Tänä aikana hän oppi tekemään tarpeensa "pöntöllä". Potta oli ihan pölyinen, joten ei oltu käytetty. Meni päiviä, jolloin ei tarvittu montakaan vaippaa. Ensimmäiset kakat pönttöön aiheuttivat sekä lapsen että äidin hekotukset !
Tärkeintä minulle oli, että Hilla oli nyt pidempään kanssani ja saimme rauhassa tutustua toisiimme. Praasniekkaliturgiassa käynti oli tietysti kummimummille tärkeä!
Talo on nyt hiljainen. Ollaan palattu vanhaan "rytmiin, mutta vain lyhyeksi aikaa. Kahden viikon kuluttua nähdään, jolloin koko pikkuperhe, myös isä, tulevat meille talonvahdiksi, kun menemme matkalle. Sen yhteydessä tapaamme taas!
Miten paljon iloa, pieni, vajaa kaksivuotias ihminen, voi tuottaa! Varsinkin kun se pieni ihminen on niin sopeutuvainen, iloinen ja positiivinen. Ei kiukuttelua mistään. Tietysti piti joskus kokeilla "rajoja", mutta nekin leikisti. Niin monesti näki riemun hetkiä, aitoa hekottelua.
Hämmästelin miten Hilla osasi leikkiä. Teki kattauksia. Syötti keinuhevoselle, puukarhuille ja Basis-koiralle kakkua lusikalla. Basis-terrieri makasi keskellä leluja ja seurasi tapahtumia. Se riitti Hillalle ja Basis saikin olla mukana leikeissä. Palapeli oli uusin kokemus. Hilla oli nopea purkamaan toiselta laidalta, kun toista reunaa oltiin kokoamassa.
Oli myös ilo nähdä että tarjottu ruoka kelpasi. Ei tarvinnut tehdä erikseen mitään. Ahven, kaikki lihat ja kaalipata, puhumattakaan vihanneksista, maistuivat kaikki. Mutta kyllä Hillallekin maistui makkara. Ja ruisleipä.
Aamulla heräsi iloinen tyttö,joka hyvällä ruokahalulla söi puuronsa ja illalla hän vilkutteli hyvää yötä yhtä hyväntuulisena.
Tänä aikana hän oppi tekemään tarpeensa "pöntöllä". Potta oli ihan pölyinen, joten ei oltu käytetty. Meni päiviä, jolloin ei tarvittu montakaan vaippaa. Ensimmäiset kakat pönttöön aiheuttivat sekä lapsen että äidin hekotukset !
Tärkeintä minulle oli, että Hilla oli nyt pidempään kanssani ja saimme rauhassa tutustua toisiimme. Praasniekkaliturgiassa käynti oli tietysti kummimummille tärkeä!
Talo on nyt hiljainen. Ollaan palattu vanhaan "rytmiin, mutta vain lyhyeksi aikaa. Kahden viikon kuluttua nähdään, jolloin koko pikkuperhe, myös isä, tulevat meille talonvahdiksi, kun menemme matkalle. Sen yhteydessä tapaamme taas!
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
"Noitaleirit" satojen kohtalo
Karjalainen 4.6.2012 kertoo asiasta. Noitavainojen aika jatkuu monissa Afrikan maissa. Ghanassa, Nigeriassa ja Tansaniassa tuhansia tapauksia.
Noitatuomion voi saada punasilmäiset naiset, mutta myös lapsia tuomitaan. Usein noitaleirille joutuneet pidetään siellä loppuelämän. Tunnistamisen tekevät paikalliset poppamiehet eli noitatohtorit.
Tansanian johtava ihmisoikeusjärjestö väittää, että maassa olisi tapettu yli 3000 ihmistä noitana vuosina 2005 - 2011. Yksinomaan viime vuonna uhreja tuli 642, kertovat Tansanian poliisin tilastot Legal and Human Rights Center- järjestön mukaan.
Tyypillinen noitasurman tekijä on naapuri tai lähisukulainen. Noituutta pelätään, koska uskotaan että noita voi aiheuttaa köyhyyttä, saiarutta, lapsettomuutta, onnettomuuksia ja jopa maanjäristyksiä.
Nigerian yhdessä osavaltiossa on dokumentoitu lyhyen ajan sisällä 250 lapsiin kohdistuvaa noitavainotapausta. Vanhemmat hylkäävät lapsen noin 80 %. Iso osa lapsista on lopulta tapettu, surmien järkyttävät yksityiskohdat voi lukea Stepping Stones-järjestön raportista.
Ghanasta on raportoitu vastikään 17-vuotiaasta tytöstä, joka joutui noitaleiriin, koska hän oli koulussa menestyvä ja katsottiin että hän oli varastanut älykkyyden muilta oppilailta. Tässä tapauksessa huippulahjakas tyttö pelastui, kun Ghanan naisten- ja lastenasiain ministeriö puuttui asiaan.
Nigeriassa noitajahti kytkeytyy lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kodista karkotettu lapsi päätty kadulle ja pedofiilien kynsiin.
Järkyttävää. Ajatelkaa miten lähellä Afrikka on!
Noitatuomion voi saada punasilmäiset naiset, mutta myös lapsia tuomitaan. Usein noitaleirille joutuneet pidetään siellä loppuelämän. Tunnistamisen tekevät paikalliset poppamiehet eli noitatohtorit.
Tansanian johtava ihmisoikeusjärjestö väittää, että maassa olisi tapettu yli 3000 ihmistä noitana vuosina 2005 - 2011. Yksinomaan viime vuonna uhreja tuli 642, kertovat Tansanian poliisin tilastot Legal and Human Rights Center- järjestön mukaan.
Tyypillinen noitasurman tekijä on naapuri tai lähisukulainen. Noituutta pelätään, koska uskotaan että noita voi aiheuttaa köyhyyttä, saiarutta, lapsettomuutta, onnettomuuksia ja jopa maanjäristyksiä.
Nigerian yhdessä osavaltiossa on dokumentoitu lyhyen ajan sisällä 250 lapsiin kohdistuvaa noitavainotapausta. Vanhemmat hylkäävät lapsen noin 80 %. Iso osa lapsista on lopulta tapettu, surmien järkyttävät yksityiskohdat voi lukea Stepping Stones-järjestön raportista.
Ghanasta on raportoitu vastikään 17-vuotiaasta tytöstä, joka joutui noitaleiriin, koska hän oli koulussa menestyvä ja katsottiin että hän oli varastanut älykkyyden muilta oppilailta. Tässä tapauksessa huippulahjakas tyttö pelastui, kun Ghanan naisten- ja lastenasiain ministeriö puuttui asiaan.
Nigeriassa noitajahti kytkeytyy lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kodista karkotettu lapsi päätty kadulle ja pedofiilien kynsiin.
Järkyttävää. Ajatelkaa miten lähellä Afrikka on!
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Kevät saapui viikossa
Lomailin neljä päivää Berliinissä. Siellä oli niin vihreää; pensaat, puut ja kevätkukat loistivat. Asuin hotellissa, koska minulla oli ystäväni Kirsti matkaseurana. Tapasimme Ninan kahtena iltana illallisten merkeissä. Ensimmäinen ilta vietettiin 1864 (?) perustetussa ravintolassa valtavan (maailman isoimmaksi valitun) wienerleikkeen kimpussa. Olipa perinteinen, mutta melko mauton, korppujauhotettu mankeloitu possunliha. Lisäksi kallis, mutta miljööstä täytyy maksaa. Sijainti upea Gendarmermarkt ´illa. Toisena iltana oltiin ihan erilaisissa tunnelmissa Rathaus-Neukölln ´issa, pienessä boheemissa Mariamotala tapas-ravintolassa. WAU- mitkä makuja maisteltiin ! Loppuilta sujui pienessä baarissa. Tässä olen vieraillut aiemminkin Berliinissä ollessani. Tässä paikassa on sitä jotakin aitoa taiteilija-fiilistä. Jokainen tuoli erilainen, vaihtuvaa taidetta seinillä ja pieni näyttelyhuone!
Tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin perusteellisesti mm. opastetulla kiertoajelulla. Lippu oli voimassa kaksi päivää ja me todella käytimme lippumme (hop on, hop off) molempina päivinä. Berliinin top 20 nähtävyyttä on nyt "hanskassa". Koskaan ei ole liikaa aikaa ostoksia varten. Suurin kirpputori Mauerpark oli niin täynnä ihmisiä, ettei voinut nauttia siitä ollenkaan, mutta Gerry Weberilla ja KaDeWe ´ssa oli väljää!
Oikein miun maun mukainen reissu! Näitä lisää.
Lähtiessä kotoa oli paljon lunta maassa. Palatessa oli lumi sulanut, kelirikko kotitiellä pahentunut ja kevätkukat työntyneet mullan läpi. Joutsenet ovat saapuneet, myös västäräkki ja eilen sain mieheltäni ensimmät sinivuokot!
Terassikauden avasimme Berliinissä ja grillauskauden eilen illansuussa omalla kuistillamme.
Kevättyöt kutsuvat... Kuulen että mieheni on käynnistänyt ruohonleikkurin (siistii oksia nurmikolta ym sillä). Aurinko paistaa ja vapuksi luvattu lämmintä!! (Berliinissä oli eilen +30,huh hellettä).
Tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin perusteellisesti mm. opastetulla kiertoajelulla. Lippu oli voimassa kaksi päivää ja me todella käytimme lippumme (hop on, hop off) molempina päivinä. Berliinin top 20 nähtävyyttä on nyt "hanskassa". Koskaan ei ole liikaa aikaa ostoksia varten. Suurin kirpputori Mauerpark oli niin täynnä ihmisiä, ettei voinut nauttia siitä ollenkaan, mutta Gerry Weberilla ja KaDeWe ´ssa oli väljää!
Oikein miun maun mukainen reissu! Näitä lisää.
Lähtiessä kotoa oli paljon lunta maassa. Palatessa oli lumi sulanut, kelirikko kotitiellä pahentunut ja kevätkukat työntyneet mullan läpi. Joutsenet ovat saapuneet, myös västäräkki ja eilen sain mieheltäni ensimmät sinivuokot!
Terassikauden avasimme Berliinissä ja grillauskauden eilen illansuussa omalla kuistillamme.
Kevättyöt kutsuvat... Kuulen että mieheni on käynnistänyt ruohonleikkurin (siistii oksia nurmikolta ym sillä). Aurinko paistaa ja vapuksi luvattu lämmintä!! (Berliinissä oli eilen +30,huh hellettä).
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Vanhakin oppii
Olen työelämässäni käyttänyt vuosikymmenten ajat termiä elämänhallintaa. Termiä käytetään paljon kuntoutuksen yhteydessä, silloin kun vaikeat sairaudet pysäyttävät. Tilanteessa kun on arvioitava, mitä on vielä jäljellä, mitkä ovat elämän arvot. On opittava elämään monien menetysten kanssa. Tällaisen elämäntilanteen yhteydessä olen puhunut elämänhallinnasta.
Tommy Hellsten puhuu kirjassaan "Saat sen mistä luovut - elämän paradoksit", erittäin mielenkiintoisesti juuri elämänhallinnasta. Kun ihminen kaipaa muutosta elämäänsä, hän haluaisi saada sen aikaan omilla ehdoillaan. Elämää ei voi hallita, ja todellisen turvan löytää vain suostuessaan turvattomuuteen. Se joka tahtoo elää ikuisesti, eläköön tässä ja nyt.
Kriisitilanteessa ihmisellä ei ole valinnanvaraa. Hänen on kriisiprosessinsa tietyssä vaiheessa tartuttava oman psyykkisen tilanteen selvittämiseen ja "rakentamiseen".
Mietityttää mitkä oikeat termit ovat??
Kirja on vielä kesken. Tähän palaan vielä!! Ihanaa lukea sellainen kirja, joka on kirjoitettu, niin selkeästi ja rehellisesti, avoimesti.
Tommy Hellsten puhuu kirjassaan "Saat sen mistä luovut - elämän paradoksit", erittäin mielenkiintoisesti juuri elämänhallinnasta. Kun ihminen kaipaa muutosta elämäänsä, hän haluaisi saada sen aikaan omilla ehdoillaan. Elämää ei voi hallita, ja todellisen turvan löytää vain suostuessaan turvattomuuteen. Se joka tahtoo elää ikuisesti, eläköön tässä ja nyt.
Kriisitilanteessa ihmisellä ei ole valinnanvaraa. Hänen on kriisiprosessinsa tietyssä vaiheessa tartuttava oman psyykkisen tilanteen selvittämiseen ja "rakentamiseen".
Mietityttää mitkä oikeat termit ovat??
Kirja on vielä kesken. Tähän palaan vielä!! Ihanaa lukea sellainen kirja, joka on kirjoitettu, niin selkeästi ja rehellisesti, avoimesti.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Kirkas viikko
Pääsiäisaika jatkuu 16 toukokuuta saakka. Meillä pidetään vielä kirkkaan viikon aikana pääsiäiskoristeet ja -liinat. Kirkoissa tekstiilit, virpovitsat ja pääsiäismunat pidetään koko ajan esillä.
Kotona on tehtävä jääkaapin inventaario. Pääsiäisen herkuista on tehtävä paistoksia ja piiraita ym. Lapsuudesta on jäänyt tapa säästää ja käyttää kaiken ruoan. Harvoin heitän mitään pois.
Mutta tämä on minulle mieluisaa puuhaa.
Tänään on taas vesijumppaa, huomenna kahvio ja kerho. Ja sokerina pohjalla on jo hyvinkin lähellä Berliinin matka Kirstin kanssa.
Kevään odotusta!!
Kotona on tehtävä jääkaapin inventaario. Pääsiäisen herkuista on tehtävä paistoksia ja piiraita ym. Lapsuudesta on jäänyt tapa säästää ja käyttää kaiken ruoan. Harvoin heitän mitään pois.
Mutta tämä on minulle mieluisaa puuhaa.
Tänään on taas vesijumppaa, huomenna kahvio ja kerho. Ja sokerina pohjalla on jo hyvinkin lähellä Berliinin matka Kirstin kanssa.
Kevään odotusta!!
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Pääsiäinen
Ortodoksien suurin juhla. Juhlaa edeltää paasto ja suuri viikko (piinaviikko). Kirkoissa on torstaiaamusta alkaen useita palveluksia päivittäin, joissa seurataan ja kerrotaan Kristuksen viimeisistä päivistä päättyen ylösnousemukseen.
Pääsiäisyöpalveluksesta ei pysty kertomaan, se on koettava. Joka vuosi se koskettaa ja antaa toivoa uudelleen ja uudelleen.
Suurena torstaina käymme synnintunnustuksella rippipappimme luona. Hän on jo kauan ollut eläkkeellä, mutta jaksaa silti vuodesta toiseen huolehtia "omistaan". Toisesta välittäminen ja rakkaus on kirkkomme peruspilareita.
Pääsiäinen on myös valon ja kevään juhla. Koristelen kotia keltaisilla/oransseilla/vihreillä kukilla, kukka-virpovitsoilla, tipuilla, ikonimunilla ja kynttilöillä. Parhaat liinat ja pöytähopeat otetaan käyttöön. Ruokapöytä notkuu herkuista. Alkupalat "cross-kitchen" (slaavilaista, skandinaavista, välimerellistä ja karjalaista), lämpimänä ruokana lammasta ja jälkiruoaksi pashaa, kulitsaa, babaa, juustotorttua....
Tänä vuonna on meillä kaksi rakasta ihmistä ja yksi dalmatialainen luonamme. Toivottavasti saamme joskus kokoon kaikki rakkaat läheisemme pääsiäisen viettoon!
Kaikille sukulaisille, ystäville, seurakuntalaisille, kerholaisille ja kaikille, jotka eivät meistä pidä Hyvää Pääsiäistä! Kristus nousi kuolleista - Totisesti nousi!
Pääsiäisyöpalveluksesta ei pysty kertomaan, se on koettava. Joka vuosi se koskettaa ja antaa toivoa uudelleen ja uudelleen.
Suurena torstaina käymme synnintunnustuksella rippipappimme luona. Hän on jo kauan ollut eläkkeellä, mutta jaksaa silti vuodesta toiseen huolehtia "omistaan". Toisesta välittäminen ja rakkaus on kirkkomme peruspilareita.
Pääsiäinen on myös valon ja kevään juhla. Koristelen kotia keltaisilla/oransseilla/vihreillä kukilla, kukka-virpovitsoilla, tipuilla, ikonimunilla ja kynttilöillä. Parhaat liinat ja pöytähopeat otetaan käyttöön. Ruokapöytä notkuu herkuista. Alkupalat "cross-kitchen" (slaavilaista, skandinaavista, välimerellistä ja karjalaista), lämpimänä ruokana lammasta ja jälkiruoaksi pashaa, kulitsaa, babaa, juustotorttua....
Tänä vuonna on meillä kaksi rakasta ihmistä ja yksi dalmatialainen luonamme. Toivottavasti saamme joskus kokoon kaikki rakkaat läheisemme pääsiäisen viettoon!
Kaikille sukulaisille, ystäville, seurakuntalaisille, kerholaisille ja kaikille, jotka eivät meistä pidä Hyvää Pääsiäistä! Kristus nousi kuolleista - Totisesti nousi!
torstai 29. maaliskuuta 2012
Kahvion ja kerhon kuulumisia
Eilen oli viimeinen kerho ennen pääsiäistä. Alustajaksi tuli seurakunnan vapaaehtoinen diakoni Isä Mauri. Aiheena "Lasarus". Ylämyllyn koulusta tuli 3-4 luokkien ortodoksioppilaat opettajansa Eijan kanssa virpomaan meitä. Isä Mauri oli jo pitänyt rukouspalveluksen, joten yksi oppilaista
luki uskonnon oppikirjasta luvun Lasaruksesta. Hyvin olivat läksynsä oppineet. Laulettiin tropari ja lopuksi Jumalanäidille.
Taimi oli tehnyt pääsiäismuna- ja käspaikkanäyttelyn ja arvonnan isossa lasipurkissa olevien maalattujen kananmunien määrästä.
Yllätyvieraaksi saimme Wilson Kirvan, joka oli esiintymiskiertueella terveystoimen kanssa Liperissä. Wilson tervehti kaikkia kädestä ja jutteli mukavia.
Meillä kävi pari uuttakin asiakasta, joka on meille aina suuri ilonaihe. Tietysti olemme iloisia jokaisesta asiakkaista ja vakioasiakkaathan pitävät toimintamme pystyssä, mutta uusiakin mahtuu ja ovat tervetulleita!
Nyt me vapaaehtoiset Taimi, Riitta, Risto ja minä saamme aloittaa omat pääsiäisen valmistelut ja elää suuren viikon tapahtumat odotellen riemukasta ylösnousemisjuhlaa.
luki uskonnon oppikirjasta luvun Lasaruksesta. Hyvin olivat läksynsä oppineet. Laulettiin tropari ja lopuksi Jumalanäidille.
Taimi oli tehnyt pääsiäismuna- ja käspaikkanäyttelyn ja arvonnan isossa lasipurkissa olevien maalattujen kananmunien määrästä.
Yllätyvieraaksi saimme Wilson Kirvan, joka oli esiintymiskiertueella terveystoimen kanssa Liperissä. Wilson tervehti kaikkia kädestä ja jutteli mukavia.
Meillä kävi pari uuttakin asiakasta, joka on meille aina suuri ilonaihe. Tietysti olemme iloisia jokaisesta asiakkaista ja vakioasiakkaathan pitävät toimintamme pystyssä, mutta uusiakin mahtuu ja ovat tervetulleita!
Nyt me vapaaehtoiset Taimi, Riitta, Risto ja minä saamme aloittaa omat pääsiäisen valmistelut ja elää suuren viikon tapahtumat odotellen riemukasta ylösnousemisjuhlaa.
torstai 22. maaliskuuta 2012
Kiirettä pitää. Vanha totuus eläkeläisen kiireistä on osoittautunut oikeaksi myös minun kohdallani. Tiedän että vain minä itse voin hallita ajankäyttöni. Mutta kun ikä tulee lisää ja ympärillä näkee ikäisiään ja hieman vanhempia vaipuvan dementiaan tai muihin sairauksiin, jotka vievät elämästä hallintakyvyn, niin tulee jonkinlainen kiire ehtiä ELÄÄ ja kokea kaikenlaista ennenkuin omaan elämään tulee viimeinen vaihe, jolloin ei itse enää saa päättää.
Meillä on pitkästä aikaa ollut "vieraita". He eivät olleet vieraita. Nina tyttäreni viipyi meillä viisi päivää. Ninan aika kului pitkälti edesmenneen äitini sukuselvityksen parissa. Saimme selvitettyä melko hyvin neljä sukupolvea, mutta vain osittain. Varmistui että minulla on serkku, jonka kanssa olen jo nyt ollut yhteydessä.
Ninan jälkeen tuli prinsessamme mummi Nummelasta. Hänen kanssaan nautittiin mm. kulttuuripläjäyksestä. Joensuun Kaupunginteatterin Sound of Music esitys oli niin nostalginen ja elokuva Rautarouva taas niiin koskettava. Tavattiin myös sukulaisia ja kolusimme kirpputoreja sekä paremman puoleisia tavarataloja ja putiikkeja. Mummi kävi myös vesijumpassa ensimmäistä kertaa elämässään... Suunniteltiin tulevia tapaamisia ja matkoja!
Suunnitelmat, haaveet ja unelmat ovat arkipäivän ilonaiheita! Jonakin päivänä niistä tulee totta.
Meillä on pitkästä aikaa ollut "vieraita". He eivät olleet vieraita. Nina tyttäreni viipyi meillä viisi päivää. Ninan aika kului pitkälti edesmenneen äitini sukuselvityksen parissa. Saimme selvitettyä melko hyvin neljä sukupolvea, mutta vain osittain. Varmistui että minulla on serkku, jonka kanssa olen jo nyt ollut yhteydessä.
Ninan jälkeen tuli prinsessamme mummi Nummelasta. Hänen kanssaan nautittiin mm. kulttuuripläjäyksestä. Joensuun Kaupunginteatterin Sound of Music esitys oli niin nostalginen ja elokuva Rautarouva taas niiin koskettava. Tavattiin myös sukulaisia ja kolusimme kirpputoreja sekä paremman puoleisia tavarataloja ja putiikkeja. Mummi kävi myös vesijumpassa ensimmäistä kertaa elämässään... Suunniteltiin tulevia tapaamisia ja matkoja!
Suunnitelmat, haaveet ja unelmat ovat arkipäivän ilonaiheita! Jonakin päivänä niistä tulee totta.
lauantai 25. helmikuuta 2012
Talvilomalla
Olimme koko perheen voimin (sis cairnterrierin) 5 pvn lomalla etelä-Suomessa kummityttöni luona päivät ja yöt hänen mumminsa luona. Mukava loma, vaikka pikkuperhe sairasteli. Hillalla oli antibioottikuuri menossa, mutta oli silti niin hyväntuulinen ja seurallinen. Nyt hän hallitsee kävelemisen myös ulkohaalareissa, syöminen sujuu ajoittain itsenäisesti, osaa selvittää monet tahtotilansa puhumalla ja pyytää "apua". Muumit ovat tärkeitä leikeissä ja turvakavereina nukkuessa. Kulkevat repussa päiväkodin ja kodin väliä. Monet muumikirjat tuli luettua. Hilla tunnistaa jo kirjaimia ja osaa ääntä niitä. Aika hyvin kun kyseessä on 1,7 v väldigt söt prinsessa.
Toivottavasti tapaamme pian uudestaan!
Toivottavasti tapaamme pian uudestaan!
lauantai 11. helmikuuta 2012
Matkakuume
Matkamessuilla sain tartunnan. Siellä tunsin miten jo hieman sammunut afrikka-virus leimahti, kun näin Ruth´in Kenian osastolla. Jambo - ja tauti puhkesi täyteen kukkaan. Ruthilta tuli mahtava, upea tarjous johon sisältyi safaria ja rantalomaa Mombasassa. Vain meno- ja paluulennot olisi tarvinnut itse tilata. 15 päivää ja hyvillä lentoyhteyksillä hintaan 3200€. Mutta mieheni ei luota muihin kuin suomalaisiin matkajärjestäjiin. Olihan niitäkin ja olin jo yhden valinnan tehnyt.
Sitten tuli Suomen Kuvalehti eilen ja hupsista,siinähän se meidän matkamme oli. Ihan niinkuin olin kuvitellut sen olevan. Safari Krugerin puistossa(majoitus luksusteltoissa woww), Panorama route, Pöytävuori, CapePoint, viinitilavierailu, Soweto ja aikaa ostoksille Waterfrontissa. Kaupungit Johannesburg ja Kapkaupunki. YÖlennot ja ainoastaan yksi koneenvaihto Istanbulissa. Sinne!!
Nyt odotellaan saadaanko matkaseuraa mieheni luokkakavereista puolisoineen.
Vaude, että vanhakin voi olla näin innostunut, ihan nuortuu!
Ai, että milloin lähdetään? Loppuvuodesta, jos meille suodaan terveyttä.
Sitten tuli Suomen Kuvalehti eilen ja hupsista,siinähän se meidän matkamme oli. Ihan niinkuin olin kuvitellut sen olevan. Safari Krugerin puistossa(majoitus luksusteltoissa woww), Panorama route, Pöytävuori, CapePoint, viinitilavierailu, Soweto ja aikaa ostoksille Waterfrontissa. Kaupungit Johannesburg ja Kapkaupunki. YÖlennot ja ainoastaan yksi koneenvaihto Istanbulissa. Sinne!!
Nyt odotellaan saadaanko matkaseuraa mieheni luokkakavereista puolisoineen.
Vaude, että vanhakin voi olla näin innostunut, ihan nuortuu!
Ai, että milloin lähdetään? Loppuvuodesta, jos meille suodaan terveyttä.
tiistai 7. helmikuuta 2012
Sattuma vai johdatus
Yritän kovasti opetella ajattelemaan tapahtumat johdatuksena. Kaikki mitä minulle tapahtuu on minulle tarkoitettua. Tietysti voin itse tehdä vääriä valintoja, mutta se ei taas liity tähän.
En ollut huomannut kurssiohjelmasta Valamon vapaaehtoistyönkurssia. Sain tiedon siitä sähköpostissa ja päätin siitä istuimelta osallistua siihen. Kurssi oli antoisa ja työskentely osallistujien ja luennoitsijoiden kesken hedelmällistä. Syntyi jatkoajatusta. Huomenna on ensimmäinen palaveri. Toivon että voimme kehittää vapaaehtoistyötä seurakunnassamme projektin tai työryhmän toimesta tavoitteena "vapaaehtoistyö seurakunnan voimavarana".
"Tämä kansa osasi kerran kantaa vastuutaan vähäeleisesti.
Katsoi aamulla naapurin mökin suuntaan,
nouseeko yksineläjämummon piisistä kahvinkeittosavut,
että vieläkö siellä hengissä.
Asteli lämpimäisleipä kainalossa oikopolkua pellontorppaan
kertomaan omat kolottamiset ja kyselemään
naapurin hengenahdistukset.
Niitti kesällä lesken lampaille heinät ja syksyllä
nosti sokean mummon potaatit.
Eli todeksi arkipäivän toveruutta, tietämättä, että sillä
kaikella on niin hieno nimi kuin ystäväpalvelu."
Maaria Leinonen
SPR on rekisteröinyt ystäväpalvelu-sanan.
En ollut huomannut kurssiohjelmasta Valamon vapaaehtoistyönkurssia. Sain tiedon siitä sähköpostissa ja päätin siitä istuimelta osallistua siihen. Kurssi oli antoisa ja työskentely osallistujien ja luennoitsijoiden kesken hedelmällistä. Syntyi jatkoajatusta. Huomenna on ensimmäinen palaveri. Toivon että voimme kehittää vapaaehtoistyötä seurakunnassamme projektin tai työryhmän toimesta tavoitteena "vapaaehtoistyö seurakunnan voimavarana".
"Tämä kansa osasi kerran kantaa vastuutaan vähäeleisesti.
Katsoi aamulla naapurin mökin suuntaan,
nouseeko yksineläjämummon piisistä kahvinkeittosavut,
että vieläkö siellä hengissä.
Asteli lämpimäisleipä kainalossa oikopolkua pellontorppaan
kertomaan omat kolottamiset ja kyselemään
naapurin hengenahdistukset.
Niitti kesällä lesken lampaille heinät ja syksyllä
nosti sokean mummon potaatit.
Eli todeksi arkipäivän toveruutta, tietämättä, että sillä
kaikella on niin hieno nimi kuin ystäväpalvelu."
Maaria Leinonen
SPR on rekisteröinyt ystäväpalvelu-sanan.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Valamoon kurssille
Olen kohta lähdössä Valamoon pariksi päiväksi. Osallistun "vapaaehtoistyön johtaminen" kurssille. En niin lähde hakemaan johtajuusoppia. En sellaista mitä ensin tulee mieleen "johtaja"-sanasta. Etsin mieluiten innostaja-oppia ja sitouttuja-oppia. Ei ole vaikeaa saada ihmisiä innostumaan ajatuksesta vapaaehtoistyöstä, mutta miten saada heitä toimimaan ja sitoutumaan siihen. Jos oppisin madaltamaan tuota kynnystä lähteä mukaan!
Eletään paaston valmistautumisviikkojen ensimmänen viikonloppu. Aiheena publikaani ja fariseus. Eilisessä vigiliassa sanoi Isä Tuomas viisaasti, että ottaisimme molemmilta heidän parhaat puolensa. Publikaanin toimintavalmius ja fariseuksen katumus ja nöyryys. Tämä oli nyt yksinkertaistettu ja ihan oma tulkintani. Tämä olkoon minun ensimmäinen mielessä pysyvä asia kurssin aikana.
Toinen muistettava asia löytyi "ajatusten aamiaiselta" (positiivarit). Kristiina Gerkman-Kemppainen kirjoitti aiheesta "rakastatko itseäsi". Itseään pitää rakastaa, jotta voi rakastaa muita. Miksi? Koska vain sitä voi antaa, mitä itsellä on. Mikäli kohtelee itseään rakkaudettomasti, on hyvin todennäköistä, että sama rakkaudettomuus välittyy myös lähimmäisiin. On siis tärkeätä olla hyvissä väleissä itsensä kanssa, mutta itserakas, omahyväinen ja itsekeskeinen ei kuitenkaan saisi olla!
Kaimani puhuu vaatimusmyllystä. Juuri niin. Työelämässä oli omat vaatimuksensa, mutta miksi annan ne jatkua nyt vapaaherrattarena. Sopimus tämän myllyn kanssa on sanottava irti. On aika hyväksyä itsensä ja lopetettava tuo vertaaminen muihin. Aina tulee olemaan rikkaampia, laihempia, viisaampia, menestyneimpiä ja .....
Taidan tarttua väitteeseen: Mutta jokainen meistä on ainutkertainen! Toista samanlaista ei ole-mikä rikkaus-olen maailman paras minä!
Eletään paaston valmistautumisviikkojen ensimmänen viikonloppu. Aiheena publikaani ja fariseus. Eilisessä vigiliassa sanoi Isä Tuomas viisaasti, että ottaisimme molemmilta heidän parhaat puolensa. Publikaanin toimintavalmius ja fariseuksen katumus ja nöyryys. Tämä oli nyt yksinkertaistettu ja ihan oma tulkintani. Tämä olkoon minun ensimmäinen mielessä pysyvä asia kurssin aikana.
Toinen muistettava asia löytyi "ajatusten aamiaiselta" (positiivarit). Kristiina Gerkman-Kemppainen kirjoitti aiheesta "rakastatko itseäsi". Itseään pitää rakastaa, jotta voi rakastaa muita. Miksi? Koska vain sitä voi antaa, mitä itsellä on. Mikäli kohtelee itseään rakkaudettomasti, on hyvin todennäköistä, että sama rakkaudettomuus välittyy myös lähimmäisiin. On siis tärkeätä olla hyvissä väleissä itsensä kanssa, mutta itserakas, omahyväinen ja itsekeskeinen ei kuitenkaan saisi olla!
Kaimani puhuu vaatimusmyllystä. Juuri niin. Työelämässä oli omat vaatimuksensa, mutta miksi annan ne jatkua nyt vapaaherrattarena. Sopimus tämän myllyn kanssa on sanottava irti. On aika hyväksyä itsensä ja lopetettava tuo vertaaminen muihin. Aina tulee olemaan rikkaampia, laihempia, viisaampia, menestyneimpiä ja .....
Taidan tarttua väitteeseen: Mutta jokainen meistä on ainutkertainen! Toista samanlaista ei ole-mikä rikkaus-olen maailman paras minä!
maanantai 23. tammikuuta 2012
Miniloma pääkaupunkiseudulla
Loma kesti perjantai-aamusta maanantai puoleenpäivään. Paljonhan ehti tehdä ja kokea, kun jätti yöunet vähemmälle kuin kotona. Paljon mitä olin suunnitellut (esim. tietokoneen käyttöopastusta ym) jäi tekemättä, mutta ehtii myöhemminkin. Tapasin kuitenkin Jussin (saa kuulemma käyttää hänen nimeään), siis esikoiseni ja hänen tyttöystävänsä. Jussin luona asustelin pe-su. Vierailtiin matkamessuilla. Minun afrikkavirukseni lemahti taas täyteen tautiin, kun tapasin aidon kenialaisen matkatoimistovirkailijan. Se oli sitten jambo ja sähköpostissa on tulossa tarjous. Toiselta tutulta matkatoimistolta sain tarjouksen koota ryhmiä ( heidän kohteisiinsa) ja sillä tavalla saada itselleni ilmaisen matkan ja ryhmänjohtajan hommat ajankuluksi. Kilpailuihin osallistuttiin, mutta ei sieltä ole mitään kuulunut! Ennenvanhaan kävin aina ammattilaiskortilla messuilla. Paremmat palkinnot ja upeat tarjoilut ammattilaisille!
Lauantaina kävin Hakaniemessä etnisessä kaupassa (kookosöljyä karppaukseen), kirpputorilta haarukoita ja veitsiä kahvioomme (0,20 - 0,40 kpl), iltakäyttöön käsilaukku (niin edullinen etten kerro hintaa) ja kauppahallista lohta. Taivaalta tuli räntää ja tuuli piiskasi kasvoja. Keskustan kaupat jäi käymättä, kun kuutosratikka vei kotinurkille. Lounaan ja kampaajan jälkeen päikkärit ja sitten valmistauduin synttärijuhlaa varten. Synttäreille menin tuttujeni kautta. Sain ihastella heidän uutta kotiansa, joka oli yhtä viihtyisä ja tyylikäs kuin edellinen koti. Tässä ei tarvinnut kiivetä portaita, vaan pääsi koneen voimalla ylös ja alas.
Juhlat oli ravintola Fannyssa. Kiva pikkuinen "lasi"ravintola. Rento meininki. Eki & kumppanit olivat rakentaneet orkestereille stagen ja siihen kuuluva tekniikka (ääni, valo...) Korkeatasoista. Itse olin paikalla kahden ensimmäisen setin aikana. Kolmas aloitti, kun lähdin. Jussi oli itse soittamassa kaikissa. Edelleen ihmettelin mistä nämä musiikkigeenit ovat tulleet! Mutta todella ihanaa, nautin suuresti. Eka setti tuntui korvissa, sitten kai jo tottui?!
Ei ollut monta tuttua, mutta joitakin kyllä: oi voi kun olivat kasvaneet!!
Sunnuntaina oli aika lähteä maaseudulle Nummelaan. Kummityttöni on kuukaudessa taas kasvanut ja kehittynyt valtavasti. Mutta onhan hän jo päiväkodissa ollut vuoden alusta. Kuulin että siellä on kivannäköisiä kavereita! Niin on hän itsekin sellainen söpöliini! Oli mukava, rento päivä. Ilta meni telkkarin ääressä. Maanantaina FlyBe toi kotiin Joensuun kentälle.
Lauantaina kävin Hakaniemessä etnisessä kaupassa (kookosöljyä karppaukseen), kirpputorilta haarukoita ja veitsiä kahvioomme (0,20 - 0,40 kpl), iltakäyttöön käsilaukku (niin edullinen etten kerro hintaa) ja kauppahallista lohta. Taivaalta tuli räntää ja tuuli piiskasi kasvoja. Keskustan kaupat jäi käymättä, kun kuutosratikka vei kotinurkille. Lounaan ja kampaajan jälkeen päikkärit ja sitten valmistauduin synttärijuhlaa varten. Synttäreille menin tuttujeni kautta. Sain ihastella heidän uutta kotiansa, joka oli yhtä viihtyisä ja tyylikäs kuin edellinen koti. Tässä ei tarvinnut kiivetä portaita, vaan pääsi koneen voimalla ylös ja alas.
Juhlat oli ravintola Fannyssa. Kiva pikkuinen "lasi"ravintola. Rento meininki. Eki & kumppanit olivat rakentaneet orkestereille stagen ja siihen kuuluva tekniikka (ääni, valo...) Korkeatasoista. Itse olin paikalla kahden ensimmäisen setin aikana. Kolmas aloitti, kun lähdin. Jussi oli itse soittamassa kaikissa. Edelleen ihmettelin mistä nämä musiikkigeenit ovat tulleet! Mutta todella ihanaa, nautin suuresti. Eka setti tuntui korvissa, sitten kai jo tottui?!
Ei ollut monta tuttua, mutta joitakin kyllä: oi voi kun olivat kasvaneet!!
Sunnuntaina oli aika lähteä maaseudulle Nummelaan. Kummityttöni on kuukaudessa taas kasvanut ja kehittynyt valtavasti. Mutta onhan hän jo päiväkodissa ollut vuoden alusta. Kuulin että siellä on kivannäköisiä kavereita! Niin on hän itsekin sellainen söpöliini! Oli mukava, rento päivä. Ilta meni telkkarin ääressä. Maanantaina FlyBe toi kotiin Joensuun kentälle.
maanantai 16. tammikuuta 2012
40 vuotta sitten
....kuljin kotonani Laivurinkadulla, Helsingissä, vuokra-asunnossa hyvin raskaana. Päätä särki. Oli sunnuntai. Kätilön ohje oli tulla HETI verenpainemittaukseen, jos tulee päänsärkyä. Jos neuvola on kiinni, olisi mentävä Naistenklinikalle mittaukseen. Siihen aikaan ei ollut kotimittareita myynnissäkään. Ei ollut sairaanhoitajillakaan (niinkuin minä olin).
En vaihtanut vaatteita( ei muuten ollutkaan kuin yksi tummansininen jersey-liivihame), enkä ottanut mukaani mitään, kun lähdin bussilla 14 Meilahteen. Muistan että oli outo tunne kävellä päivystyksen ovesta (kun ei supistanut). Niin menin ja kohtelusta en muista, joten sujui varmaan asiallisesti. Otettiin osastolle, kun laskettu aika oli niin lähellä. Sunnuntai-iltana minulle kerrottiin, että seuraavana aamuna käynnistetään synnytys ja halutaan kokeilla uutta vauvan seurantalaitetta. Vauvalla ei siis ollut hätä, joten annoin luvan. Synnytyshuone oli täynnä opiskelijoita ja muutenkin runsaasti henkilökuntaa. Kaikki sujui hyvin ja vauvan seuranta sujui moitteettomasti melkein loppuun saakka, kunnes joku piuhoista irtosi.
Huoneen ikkunasta katselin että ulkona satoi hiljalleen pakkaslunta. Missään vaiheessa en ajatellut kipuja, enkä ollut häiriintynyt "yleisöstä".
Osastolla sai olla melkein viikon. Vauvat vierailivat 3 - 4 hengen huoneessa vain syöntiä varten. Pari kertaa sai harjoitella vaipanvaihtoa. Siis melko vähäisellä kokemuksella lähetettiin ensisynnyttäjä kotiin! Ai, eikö isä ollut auttamassa? Ei siihen aikaan ollut mitään isyyslomia! Kahden kuukauden päästä oli jo mentävä töihin. Ei siis ollut ihme, ettei imetyksestä tahtonut tulla mitään. Melkein päivittäin soitettiin työasioita, joissa kysyttiin neuvojani. Olin osastonhoitajani munuaisosastolla. Niin silloin sai siis yhteensä 3 kuukautta äitiyslomaa, yksi kk ennen ja kaksi jälkeen. Jos halusi jäädä kotiin vauvan kanssa, niin oli tehtävä iso päätös ja sanoa itsensä irti. Sairaaloissa ei siihen aikaan annettu mielellään palkattomia virkavapaita. Siihen aikaan olikin kotiäitejä, vastoin omaa tahtoa. Päivähoito-oikeutta ei ollut. Jokainen oli hankittava hoitopaikka lapselleen. Meillä oli runsaan vuoden aikana 4 - 5 eri "tätiä". Ihan villiä toimintaa! Useimmat olivat enemmän kuin vähän häiryyntyneitä. Joku ei uskaltanut ollenkaan ulkoiluttaa vauvaa (mutta onneksi oli parveke), joku ei suostunut kertomaan miten päivä oli mennyt ( ei kuulunut äidille!), yksi lopetti viikon kuluttua " kun ei ala hurrin lasta hoitamaan" (olin unohtanut kertoa äidinkielestäni).
Onneksi tuli lehteen hoitopaikkailmoitus, jossa poikani pääsi kahden hieman vanhemman tytön kanssa kotihoitoon. Tämä hoitaja oli nuori ja ammattitaitoinen. Nyt sai hyvällä omalla tunnolla olla töissä, kun tiesin poikani olevan hyvässä hoidossa. Hirveän noloa oli viedä kirkuvaa lasta rattaissa kotiin, kun hoitopaikassa oli niin kiva leikkiä!
Huomenna tämä poika täyttää vuosia. Onnea ja monia armorikkaita vuosia toivottaa esikoisestaan ylpeä äiti!
En vaihtanut vaatteita( ei muuten ollutkaan kuin yksi tummansininen jersey-liivihame), enkä ottanut mukaani mitään, kun lähdin bussilla 14 Meilahteen. Muistan että oli outo tunne kävellä päivystyksen ovesta (kun ei supistanut). Niin menin ja kohtelusta en muista, joten sujui varmaan asiallisesti. Otettiin osastolle, kun laskettu aika oli niin lähellä. Sunnuntai-iltana minulle kerrottiin, että seuraavana aamuna käynnistetään synnytys ja halutaan kokeilla uutta vauvan seurantalaitetta. Vauvalla ei siis ollut hätä, joten annoin luvan. Synnytyshuone oli täynnä opiskelijoita ja muutenkin runsaasti henkilökuntaa. Kaikki sujui hyvin ja vauvan seuranta sujui moitteettomasti melkein loppuun saakka, kunnes joku piuhoista irtosi.
Huoneen ikkunasta katselin että ulkona satoi hiljalleen pakkaslunta. Missään vaiheessa en ajatellut kipuja, enkä ollut häiriintynyt "yleisöstä".
Osastolla sai olla melkein viikon. Vauvat vierailivat 3 - 4 hengen huoneessa vain syöntiä varten. Pari kertaa sai harjoitella vaipanvaihtoa. Siis melko vähäisellä kokemuksella lähetettiin ensisynnyttäjä kotiin! Ai, eikö isä ollut auttamassa? Ei siihen aikaan ollut mitään isyyslomia! Kahden kuukauden päästä oli jo mentävä töihin. Ei siis ollut ihme, ettei imetyksestä tahtonut tulla mitään. Melkein päivittäin soitettiin työasioita, joissa kysyttiin neuvojani. Olin osastonhoitajani munuaisosastolla. Niin silloin sai siis yhteensä 3 kuukautta äitiyslomaa, yksi kk ennen ja kaksi jälkeen. Jos halusi jäädä kotiin vauvan kanssa, niin oli tehtävä iso päätös ja sanoa itsensä irti. Sairaaloissa ei siihen aikaan annettu mielellään palkattomia virkavapaita. Siihen aikaan olikin kotiäitejä, vastoin omaa tahtoa. Päivähoito-oikeutta ei ollut. Jokainen oli hankittava hoitopaikka lapselleen. Meillä oli runsaan vuoden aikana 4 - 5 eri "tätiä". Ihan villiä toimintaa! Useimmat olivat enemmän kuin vähän häiryyntyneitä. Joku ei uskaltanut ollenkaan ulkoiluttaa vauvaa (mutta onneksi oli parveke), joku ei suostunut kertomaan miten päivä oli mennyt ( ei kuulunut äidille!), yksi lopetti viikon kuluttua " kun ei ala hurrin lasta hoitamaan" (olin unohtanut kertoa äidinkielestäni).
Onneksi tuli lehteen hoitopaikkailmoitus, jossa poikani pääsi kahden hieman vanhemman tytön kanssa kotihoitoon. Tämä hoitaja oli nuori ja ammattitaitoinen. Nyt sai hyvällä omalla tunnolla olla töissä, kun tiesin poikani olevan hyvässä hoidossa. Hirveän noloa oli viedä kirkuvaa lasta rattaissa kotiin, kun hoitopaikassa oli niin kiva leikkiä!
Huomenna tämä poika täyttää vuosia. Onnea ja monia armorikkaita vuosia toivottaa esikoisestaan ylpeä äiti!
torstai 12. tammikuuta 2012
Ajatuksia vuoden vaihtuessa
En nyt puhu uudenvuodenaatosta ja raketeista. En muista milloin olisin valveilla ottanut vastaan uuden vuoden viimeksi, taisi olla 11v. sitten.
Vuodenvaihteessa usein tehdään "tiliä" menneestä vuodesta, saavutuksista ja menetyksistä. Varsinkin uudelle vuodelle suunnitellaan muutoksia ja tehdään kovastikin lupauksia.
Olisiko tämä lievä alivireisyys vuoden ensimmäisen viikon aikana johtunut tästä? En tehnyt lupauksia. Kunhan selviän nykyistä mallia, niin hyvä on. Voisin kysyä laulun sanoin (viitaten joulumatkaan) "onko pakko,pakko,pakko, jos ei taho". Mutta kun kaikki muut!!
Tässä kokoan nyt joitakin tärkeitä asioita, mitä aion jatkaa.
Viime vuoden lopulla tartuin elämänlaatumuutokseen eli aloitin vähähiilihydraattisen elämän. Se jatkuu. Jatkan, koska pidän siitä ja uskon siihen.
Vesijumppa alkoi joulutauon jälkeen. Sekin oli aivan ihanaa. Vesijuoksussa aion käydä säännöllisen epäsäännöllisesti. En ota paineita, vaan nauttien.
Vapaaehtoistoiminta seurakunnassa ja tiistaiseurassa jatkuu. Aion hankkia lisäapua meille kahvioon, jotta saisimme kevätkauden aikana joitakin vapaaviikkoja. Aion sanoa EI muulle vapaaehtoistyölle. Onneksi kieltäydyin kokoomuksen tarjouksesta ryhtyä kunnallispolitiikkaan. HUHHUH mihin olisi itsensä pistänyt. Sellaista riitapesää, kun tämä meidän kuntamme, saa etsiä!
Aion matkustella, vaikka puolisoni ei ole enää kiinnostunut. Nyt menen loppukuusta Helsinkiin minilomalle (matkamessuille, poikani synttäreille, kummityttöni luokse). Matkamessuilta saa taas erinäisiä "tartuntoja", kun kulkee aistit valppaana. Sitten tarttee tietty käydä Berliinissä, Virossa jne.
Kiva on myös osallistua kursseille Valamossa ja samalla osallistua jumalanpalveluksiin ja kokea luostarin rauhaa. Mielenkiintoinen kurssi liittyen vapaaehtoistyöhön kutsuu jo piankin Valamoon.
Olen nyt asunut runsaat kymmenen vuotta samalla paikkakunnalla Pohjois-Karjalassa. Tunnen melko paljon ihmisiä, mutta varsinaista lähiystävää minulla ei ole. Olen miettinyt syytä. Olenko niin erakko, etten tarvitse? Sen tiedän, etten päästä ketään kovin lähelle minua. Mutta en ole varma, olisiko kukaan edes halunnut?? Aikuisiässä ihmisillä on omat "piirinsä". Ei siihen tarvita ulkopuolista "säheltäjää". Näin selitän asian. Jääköön tämä mietintämyssyyn täksi vuodeksi.
Toivon lapsilleni onnea niin työssään kuin yksityiselämässään. Toivon pysyviä ihmissuhteita ja mummoksi tuloa. En painosta, enhän?
Haluan hoitaa kummivelvollisuuksiani, vaikka välimatka on pitkä. Itselläni ei ollut kummia, joka olisi muistanut tai ollut tukena.
Haluan olla tukena miehelleni ja hoitaa yhteistä kotiani rakkaudella, olla kiitollinen kaikesta hyvästä mikä meillä on.
Vuodenvaihteessa usein tehdään "tiliä" menneestä vuodesta, saavutuksista ja menetyksistä. Varsinkin uudelle vuodelle suunnitellaan muutoksia ja tehdään kovastikin lupauksia.
Olisiko tämä lievä alivireisyys vuoden ensimmäisen viikon aikana johtunut tästä? En tehnyt lupauksia. Kunhan selviän nykyistä mallia, niin hyvä on. Voisin kysyä laulun sanoin (viitaten joulumatkaan) "onko pakko,pakko,pakko, jos ei taho". Mutta kun kaikki muut!!
Tässä kokoan nyt joitakin tärkeitä asioita, mitä aion jatkaa.
Viime vuoden lopulla tartuin elämänlaatumuutokseen eli aloitin vähähiilihydraattisen elämän. Se jatkuu. Jatkan, koska pidän siitä ja uskon siihen.
Vesijumppa alkoi joulutauon jälkeen. Sekin oli aivan ihanaa. Vesijuoksussa aion käydä säännöllisen epäsäännöllisesti. En ota paineita, vaan nauttien.
Vapaaehtoistoiminta seurakunnassa ja tiistaiseurassa jatkuu. Aion hankkia lisäapua meille kahvioon, jotta saisimme kevätkauden aikana joitakin vapaaviikkoja. Aion sanoa EI muulle vapaaehtoistyölle. Onneksi kieltäydyin kokoomuksen tarjouksesta ryhtyä kunnallispolitiikkaan. HUHHUH mihin olisi itsensä pistänyt. Sellaista riitapesää, kun tämä meidän kuntamme, saa etsiä!
Aion matkustella, vaikka puolisoni ei ole enää kiinnostunut. Nyt menen loppukuusta Helsinkiin minilomalle (matkamessuille, poikani synttäreille, kummityttöni luokse). Matkamessuilta saa taas erinäisiä "tartuntoja", kun kulkee aistit valppaana. Sitten tarttee tietty käydä Berliinissä, Virossa jne.
Kiva on myös osallistua kursseille Valamossa ja samalla osallistua jumalanpalveluksiin ja kokea luostarin rauhaa. Mielenkiintoinen kurssi liittyen vapaaehtoistyöhön kutsuu jo piankin Valamoon.
Olen nyt asunut runsaat kymmenen vuotta samalla paikkakunnalla Pohjois-Karjalassa. Tunnen melko paljon ihmisiä, mutta varsinaista lähiystävää minulla ei ole. Olen miettinyt syytä. Olenko niin erakko, etten tarvitse? Sen tiedän, etten päästä ketään kovin lähelle minua. Mutta en ole varma, olisiko kukaan edes halunnut?? Aikuisiässä ihmisillä on omat "piirinsä". Ei siihen tarvita ulkopuolista "säheltäjää". Näin selitän asian. Jääköön tämä mietintämyssyyn täksi vuodeksi.
Toivon lapsilleni onnea niin työssään kuin yksityiselämässään. Toivon pysyviä ihmissuhteita ja mummoksi tuloa. En painosta, enhän?
Haluan hoitaa kummivelvollisuuksiani, vaikka välimatka on pitkä. Itselläni ei ollut kummia, joka olisi muistanut tai ollut tukena.
Haluan olla tukena miehelleni ja hoitaa yhteistä kotiani rakkaudella, olla kiitollinen kaikesta hyvästä mikä meillä on.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Joulu matkaillen
Joulun alla oli kiireistä aikaa ja alitajunnassa olin kasannut valtavat odotukset rauhalliseen joulunviettoon ilman ruoanlaittoa ja tavanomaista (äidin) hössötystä. Näin kuitenkin koin joulun pois kotoa.
Tiistaiaamuna lensimme Helsinki-Vantaan kentälle. Jo aamupäivällä olimme Nummelassa pikku-Hillan luona. Oli mukava, levollinen päivä. Yöpyminen Kirsti-mummin luona oli taas tavanomaiseen tapaan luksus-luokkaa. Silti minua vaivasi "häiriköintimme", koska Kirstillä oli takana koko syyskauden sijaisuus koulussa ja huomasin kuinka uupunut hän oli.
Keskiviikkoaamuna menimme ihanassa lumisateessa bussilla Helsinkiin. Tapasimme lounaalla Jussin tyttöystävän Petran. Ensimmäisenä vaikuttimena jäi hienostunut, hyvinhoidettu, kaunis, hyväkäytöksinen kaupunkilaistyttö. Nopean, karvaisen(Taito-pallopyllyn terveiset) kyydin jälkeen olimme takaisin Nummelassa. Pääsin kokkaamaan ja sitten seurasi Hillan ensimmäiset piparinleipomiset. Siitä kuvia pupublogissa. Aamuyöllä menimme kentälle.
Lennot välilaskuineen kesti iltapäivään. Wienissä oli nopea kiertoajelu ja lounas Augustinuskellarissa (karppaajan kauhistus; leivitetty wieninleike ja perunasalaattia).Sitten vaan suoraan Raatihuoneen joulumarkkinoille. Niitä markkinoita riitti sitten joka päiväksi, kyllästymiseen saakka.
Perjantaina bussi nouti hotellista ja aloitimme matkan kohti Sloveniaa. Ensin 210 km ja tauko Grazin kaupungissa (viehättävä kaupunki, jää listalle kohteista, johon voisi palata). Täälläkin kohteena joulumarkkinat. Sitten vielä 250 km ja saavuimme Blediin, jossa oli päivällinen.
Bledin kaupunki sijaitsee juliaanisilla alpeilla, laaksossa alppien ympäröimänä. Kaupungin keskellä on järvi ja järven saaressa kirkko. Idyllinen kaunis kaupunki!
Jouluaattona istahdettiin taas bussiin ja lähdimme Ljubjanaan (vain tunnin ajo). Yllätyksenä kaikille; kohteena taas joulumarkkinat. Kiersimme kylmässä, viimaisessa säässä vanhan kaupungin kujia ja katselimme vanhoja rakennuksia oppaamme johdolla. Paluumatkalla kävimme vanhassa keskiaikaisessa kylässä. Siellä havahduin joulun näkymättömyydestä. Jouluaatto pimenemässä, jolloin kotona olisimme jo saunoneet, olisimme matkalla kirkkoon ja hautausmaalle. Kerrostalojen ja maalaistönöjen ikkunoissa loistaisi jouluvalot. Täällä ei ollut jouluvaloja ikkunoissa. Yhdestäkään ikkunasta ei näkynyt kuusenvaloja. Ei näkynyt iloisia ihmisiä, joulupukkeja, saatikka joulumusiikki ei soinut! Aaton päivällinen nautittiin viereisen hotellin ravintolassa buffet-pöydästä. Suomen kylpylöiden noutopöydistä löytää sokeakin oikean salaattiannoksensa, samoin oli täällä. Ainoa "erikoisuus" oli marinoitu lohi. Valitettavasti minun mielestä turhan raaáksi jätetty. Tarjoilija hoputti ja runsaassa kahdessa tunnissa olimme valmiita ruokailusta. Sääli, kun hotellissamme ei ollut yhteistä "tilaa" seurustelua varten. Vastaanottotiskin viereistä keinonahkasohvaa lukuunottamatta. Me vietimme Riston luokkakaverin ja hänen vaimonsa kanssa iltaa heidän huoneessaan. Meille tarjottu mahdollisuus osallistua puolen yön messuun roomalaiskatolisessa kirkossa jätettiin väliin. Päätökseen vaikutti tieto, että kirkko oli kylmä ja matka sinne pimeässä hankalakulkuinen. Myös tieto, että bussissa on oltava joulupäivänä jo kello 8.00 retkelle lähtöä varten vaikutti aaton tunnelmaan.
Kohteena oli yksi maailman suurimmista tippukiviluolista Postojna. Ensimmäinen juna luolan sisään lähti klo 10.00. Juna vei useita kilometrejä luolan sisään ja siitä reippaat kävelivät oppaan johdolla vielä 1,5 tuntia syvemmälle sisään. Itse tulin samantien junalla takaisin ulkoilmaan. Nyt oli joulumarkkinakojut kansoitettu, ravintolat ja gluhweinkojut avoinna, pihalla paloi nuotio, joulumusiikki soi ja aurinkokin alkoi lämmittää. Ostin kortin postimerkkeineen, capuccinon ja nautiskelin auringosta seinän vierustalla. Paluumatkalla vierailimme piparkakkutalossa"Lectar", jossa toimii perinteinen ravintola. Samassa paikassa on ollut ravintola 400 vuoden ajan. Jos aattona piti syödä vauhdikkaasti, niin nyt olisi tovonut hieman reippaampaa tarjoiluvauhtia. Kolmen ruokalajin lounaan syöminen kesti neljättä tuntia.Illalla kävimme vielä BA-rock-konsertissa. Nelihenkinen yhtye esitti perinteisiä slovakialaisia kansanlauluja ja joitain kansainvälisiä. Vanhoja soittimia käytettiin kuten mandolaa, mandoliinia, erilaisia huiluja, klaviiria ja kattilaa.
Tapanina ei ollut yhteistä ohjelmaa aamupäivällä. Kävimme tapaninajelulla hepalla. Vuorossa lähteä oli harmaa-valkoinen heppa (leikisti lipitsa). Tässä aluksi pufi-kyydissä (kunnes kakka tuli) menimme Bledi-järven ympäri. Näin saimme ihalla ihania maisemia. Iltapäivällä kävelimme Titon-huvilalle, jossa nykyään toimii hotelli ja kahvio. Titosta ei ollut siellä mitään esillä. Illalla oli läksiäisillallinen ja taas yhtä kiire! Nyt oli myös iso Golf-hotelli tullut täyteen vieraita ja massaruokailu oli järjestetty kahteen valtavaan saliin!
Lähtöpäivänä osa ryhmästä menivät veneellä bledijärven saarelle, jossa sijaitsee Marian kirkko. Oppaan mukaan Marian ylösnousemuksen kirkko (kuuluisiko olla kuolemaanunen nukkumisen??) Ohjelmaan kuului tee ja paikallinen joulukakku. Se osuus hoidettiin nyt kävelemällä toiselle puolelle kaupunkia leipomon kahvioon. Paluumatkalla oli käynti toisen leipomon kaupoissa, josta tuli matkatavarana leipää Suomeen. Leipäpitäjä Liperiin ei kannettu leipää. Meillä leivotaan itse! Klo 16.00 tuli kuljettaja "Uros" viemään meitä Ljubjanan kentälle. Nyt matkasimme Frankfurtin kautta Helsinkiin. Noin o2.00 painoimme väsyneet kehomme Jussin sänkyyn Punavuorenkadulla. Seuraavana päivänä olimme jo puolenpäivän jälkeen KOTONA.
Ryhmäämme kuului 9 hlö + opas Ilona. Ilona oli unkarilainen, jonka suomenkieli oli ymmärrettävä. Tästä johtuen opastukset olivat "kevyitä", mitään syvällisempää tietoa emme saaneet. Ilona puhui mielellään oman maansa asioita, joskus tuntui että hän unohti olla koko ryhmän opas. Mutta iloinen hän oli ja pitkäpinnainen.
Pienessä ryhmässä on kaikenlaisia ihmisiä. Tässä ryhmässä oli vain kaksi työikäistä ja ryhmän nestori oli jo kunnioitettavassa 88 vuoden iässä. Varjele Luoja minua lähtemästä yksin matkalle siinä iässä!
Yllätyksellisintä oli se, että Risto tapasi luokkakaverinsa. Eivät olleet tavanneet yli 30 vuoteen!
Eniten käytetty kevennys matkalla kuului joululaulun sanoin: "Onko pakko, pakko, pakko, jos ei taho".
Minä vietän tästedes joulun kotonani. Sen olen päättänyt. Borta bra, men hemma bäst.
Tiistaiaamuna lensimme Helsinki-Vantaan kentälle. Jo aamupäivällä olimme Nummelassa pikku-Hillan luona. Oli mukava, levollinen päivä. Yöpyminen Kirsti-mummin luona oli taas tavanomaiseen tapaan luksus-luokkaa. Silti minua vaivasi "häiriköintimme", koska Kirstillä oli takana koko syyskauden sijaisuus koulussa ja huomasin kuinka uupunut hän oli.
Keskiviikkoaamuna menimme ihanassa lumisateessa bussilla Helsinkiin. Tapasimme lounaalla Jussin tyttöystävän Petran. Ensimmäisenä vaikuttimena jäi hienostunut, hyvinhoidettu, kaunis, hyväkäytöksinen kaupunkilaistyttö. Nopean, karvaisen(Taito-pallopyllyn terveiset) kyydin jälkeen olimme takaisin Nummelassa. Pääsin kokkaamaan ja sitten seurasi Hillan ensimmäiset piparinleipomiset. Siitä kuvia pupublogissa. Aamuyöllä menimme kentälle.
Lennot välilaskuineen kesti iltapäivään. Wienissä oli nopea kiertoajelu ja lounas Augustinuskellarissa (karppaajan kauhistus; leivitetty wieninleike ja perunasalaattia).Sitten vaan suoraan Raatihuoneen joulumarkkinoille. Niitä markkinoita riitti sitten joka päiväksi, kyllästymiseen saakka.
Perjantaina bussi nouti hotellista ja aloitimme matkan kohti Sloveniaa. Ensin 210 km ja tauko Grazin kaupungissa (viehättävä kaupunki, jää listalle kohteista, johon voisi palata). Täälläkin kohteena joulumarkkinat. Sitten vielä 250 km ja saavuimme Blediin, jossa oli päivällinen.
Bledin kaupunki sijaitsee juliaanisilla alpeilla, laaksossa alppien ympäröimänä. Kaupungin keskellä on järvi ja järven saaressa kirkko. Idyllinen kaunis kaupunki!
Jouluaattona istahdettiin taas bussiin ja lähdimme Ljubjanaan (vain tunnin ajo). Yllätyksenä kaikille; kohteena taas joulumarkkinat. Kiersimme kylmässä, viimaisessa säässä vanhan kaupungin kujia ja katselimme vanhoja rakennuksia oppaamme johdolla. Paluumatkalla kävimme vanhassa keskiaikaisessa kylässä. Siellä havahduin joulun näkymättömyydestä. Jouluaatto pimenemässä, jolloin kotona olisimme jo saunoneet, olisimme matkalla kirkkoon ja hautausmaalle. Kerrostalojen ja maalaistönöjen ikkunoissa loistaisi jouluvalot. Täällä ei ollut jouluvaloja ikkunoissa. Yhdestäkään ikkunasta ei näkynyt kuusenvaloja. Ei näkynyt iloisia ihmisiä, joulupukkeja, saatikka joulumusiikki ei soinut! Aaton päivällinen nautittiin viereisen hotellin ravintolassa buffet-pöydästä. Suomen kylpylöiden noutopöydistä löytää sokeakin oikean salaattiannoksensa, samoin oli täällä. Ainoa "erikoisuus" oli marinoitu lohi. Valitettavasti minun mielestä turhan raaáksi jätetty. Tarjoilija hoputti ja runsaassa kahdessa tunnissa olimme valmiita ruokailusta. Sääli, kun hotellissamme ei ollut yhteistä "tilaa" seurustelua varten. Vastaanottotiskin viereistä keinonahkasohvaa lukuunottamatta. Me vietimme Riston luokkakaverin ja hänen vaimonsa kanssa iltaa heidän huoneessaan. Meille tarjottu mahdollisuus osallistua puolen yön messuun roomalaiskatolisessa kirkossa jätettiin väliin. Päätökseen vaikutti tieto, että kirkko oli kylmä ja matka sinne pimeässä hankalakulkuinen. Myös tieto, että bussissa on oltava joulupäivänä jo kello 8.00 retkelle lähtöä varten vaikutti aaton tunnelmaan.
Kohteena oli yksi maailman suurimmista tippukiviluolista Postojna. Ensimmäinen juna luolan sisään lähti klo 10.00. Juna vei useita kilometrejä luolan sisään ja siitä reippaat kävelivät oppaan johdolla vielä 1,5 tuntia syvemmälle sisään. Itse tulin samantien junalla takaisin ulkoilmaan. Nyt oli joulumarkkinakojut kansoitettu, ravintolat ja gluhweinkojut avoinna, pihalla paloi nuotio, joulumusiikki soi ja aurinkokin alkoi lämmittää. Ostin kortin postimerkkeineen, capuccinon ja nautiskelin auringosta seinän vierustalla. Paluumatkalla vierailimme piparkakkutalossa"Lectar", jossa toimii perinteinen ravintola. Samassa paikassa on ollut ravintola 400 vuoden ajan. Jos aattona piti syödä vauhdikkaasti, niin nyt olisi tovonut hieman reippaampaa tarjoiluvauhtia. Kolmen ruokalajin lounaan syöminen kesti neljättä tuntia.Illalla kävimme vielä BA-rock-konsertissa. Nelihenkinen yhtye esitti perinteisiä slovakialaisia kansanlauluja ja joitain kansainvälisiä. Vanhoja soittimia käytettiin kuten mandolaa, mandoliinia, erilaisia huiluja, klaviiria ja kattilaa.
Tapanina ei ollut yhteistä ohjelmaa aamupäivällä. Kävimme tapaninajelulla hepalla. Vuorossa lähteä oli harmaa-valkoinen heppa (leikisti lipitsa). Tässä aluksi pufi-kyydissä (kunnes kakka tuli) menimme Bledi-järven ympäri. Näin saimme ihalla ihania maisemia. Iltapäivällä kävelimme Titon-huvilalle, jossa nykyään toimii hotelli ja kahvio. Titosta ei ollut siellä mitään esillä. Illalla oli läksiäisillallinen ja taas yhtä kiire! Nyt oli myös iso Golf-hotelli tullut täyteen vieraita ja massaruokailu oli järjestetty kahteen valtavaan saliin!
Lähtöpäivänä osa ryhmästä menivät veneellä bledijärven saarelle, jossa sijaitsee Marian kirkko. Oppaan mukaan Marian ylösnousemuksen kirkko (kuuluisiko olla kuolemaanunen nukkumisen??) Ohjelmaan kuului tee ja paikallinen joulukakku. Se osuus hoidettiin nyt kävelemällä toiselle puolelle kaupunkia leipomon kahvioon. Paluumatkalla oli käynti toisen leipomon kaupoissa, josta tuli matkatavarana leipää Suomeen. Leipäpitäjä Liperiin ei kannettu leipää. Meillä leivotaan itse! Klo 16.00 tuli kuljettaja "Uros" viemään meitä Ljubjanan kentälle. Nyt matkasimme Frankfurtin kautta Helsinkiin. Noin o2.00 painoimme väsyneet kehomme Jussin sänkyyn Punavuorenkadulla. Seuraavana päivänä olimme jo puolenpäivän jälkeen KOTONA.
Ryhmäämme kuului 9 hlö + opas Ilona. Ilona oli unkarilainen, jonka suomenkieli oli ymmärrettävä. Tästä johtuen opastukset olivat "kevyitä", mitään syvällisempää tietoa emme saaneet. Ilona puhui mielellään oman maansa asioita, joskus tuntui että hän unohti olla koko ryhmän opas. Mutta iloinen hän oli ja pitkäpinnainen.
Pienessä ryhmässä on kaikenlaisia ihmisiä. Tässä ryhmässä oli vain kaksi työikäistä ja ryhmän nestori oli jo kunnioitettavassa 88 vuoden iässä. Varjele Luoja minua lähtemästä yksin matkalle siinä iässä!
Yllätyksellisintä oli se, että Risto tapasi luokkakaverinsa. Eivät olleet tavanneet yli 30 vuoteen!
Eniten käytetty kevennys matkalla kuului joululaulun sanoin: "Onko pakko, pakko, pakko, jos ei taho".
Minä vietän tästedes joulun kotonani. Sen olen päättänyt. Borta bra, men hemma bäst.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)