lauantai 11. joulukuuta 2010

Etelä-Intia

Kaksi viikkoa Tamil Nadussa ja Keralassa. Yhdeksän hotellia, josta yksi riisilotja. Ilmastonmuutoksen takia vesisadetta yhdistettynä 30 asteen lämpöön ja 110 % ilmankosteuteen. Jalat saivat mutahoitoa. Lieneekö pyhän lehmän kakka hyvää kovettumille?

Viime vuoden matkalla pohjoisessa tutustuimme tunnettuihin nähtävyyksiin. Tällä matkalla koimme erilaisen Intian. Ensimmäisellä viikolla vierailimme hindutemppeleissä, saimme temppelinorsun siunauksen (ensin maksettiin ja sitten eläin laittoi kärsänsä pään päälle), kävimme ashramissa ja kuulimme ja näimme hindujen uskon elämästä. Toisella viikolla tutustuimme Keralaan. Yhden vuorokauden vietimme Ghat-vuoristossa, jossa myös vierailimme mausteviljelmillä. Tämän kokemuksen haittana oli koko päivän kestävä sade. Norsu"ratsastus" jäi meiltä tekemättä.
Ayurveda kokovartalo hieronta oli miellyttävä kokemus. Suosittelen.

Mielenkiintoinen vuorokausi vietettiin Backwaters ílla. Kuusi henkilöä majoittui riisilotjalle, jossa oli kippari, kokki ja laivapoika. Laiva lipui jokia pitkin ja varsinkin aamulla oli mielenkiintoista seurata paikallisten elämää rannoilla ja kalastajia ympärillämme. Vesialueelle tulee merestä suolavettä, joten kalakanta on sekä meri- että makeaveden kaloja. Majoituspaikkamme Coconut Lagoon oli toinen ekologinen hotelli. Huoneissa ei ollut televisiota. Saippuat olivat luomutuotteita, kirjekuoret ym sanomalehtipaperista.... Hotellialueella oli lehmiä, perhospuutarha jne.

Keralan alueella on eniten kristittyjä koko Intiassa. Täällä on kaikki kirkkokunnat edustettuna. Eniten täälläkin on hinduja.
Alue on vihreä, pelloilla kasvoi riisiä, teetä ym. Kaupungeissa oli siistimpää kuin muualla.

Intia on nyt nähty. En jää kaipaamaan tulisia ruokia. Itse laitan maukkaita intialaisia ruokia, mutta en laita paljon chiliä. Usein ei tiennyt oliko kyseessä kana tai kala, koska suussa oli pelkkä tulipalo.
Tässä pätee edesmenneen äitini sanonta: för lite och för mycket förstör allt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti