Miten usein olen kuullut sanottavan, että on kiva kun vieraat tulevat, mutta helpotus nähdä auton takavalot heidän lähtiessään. Meidän ilonamme oli kokonaiset kymmenen päivää pikku-Hilla, hänen äitinsä ja mumminsa. Itse olen Hillan kummimummi. Hilla kyllä usein kutsuu minua kummamummiksi.
Miten paljon iloa, pieni, vajaa kaksivuotias ihminen, voi tuottaa! Varsinkin kun se pieni ihminen on niin sopeutuvainen, iloinen ja positiivinen. Ei kiukuttelua mistään. Tietysti piti joskus kokeilla "rajoja", mutta nekin leikisti. Niin monesti näki riemun hetkiä, aitoa hekottelua.
Hämmästelin miten Hilla osasi leikkiä. Teki kattauksia. Syötti keinuhevoselle, puukarhuille ja Basis-koiralle kakkua lusikalla. Basis-terrieri makasi keskellä leluja ja seurasi tapahtumia. Se riitti Hillalle ja Basis saikin olla mukana leikeissä. Palapeli oli uusin kokemus. Hilla oli nopea purkamaan toiselta laidalta, kun toista reunaa oltiin kokoamassa.
Oli myös ilo nähdä että tarjottu ruoka kelpasi. Ei tarvinnut tehdä erikseen mitään. Ahven, kaikki lihat ja kaalipata, puhumattakaan vihanneksista, maistuivat kaikki. Mutta kyllä Hillallekin maistui makkara. Ja ruisleipä.
Aamulla heräsi iloinen tyttö,joka hyvällä ruokahalulla söi puuronsa ja illalla hän vilkutteli hyvää yötä yhtä hyväntuulisena.
Tänä aikana hän oppi tekemään tarpeensa "pöntöllä". Potta oli ihan pölyinen, joten ei oltu käytetty. Meni päiviä, jolloin ei tarvittu montakaan vaippaa. Ensimmäiset kakat pönttöön aiheuttivat sekä lapsen että äidin hekotukset !
Tärkeintä minulle oli, että Hilla oli nyt pidempään kanssani ja saimme rauhassa tutustua toisiimme. Praasniekkaliturgiassa käynti oli tietysti kummimummille tärkeä!
Talo on nyt hiljainen. Ollaan palattu vanhaan "rytmiin, mutta vain lyhyeksi aikaa. Kahden viikon kuluttua nähdään, jolloin koko pikkuperhe, myös isä, tulevat meille talonvahdiksi, kun menemme matkalle. Sen yhteydessä tapaamme taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti