maanantai 28. helmikuuta 2011

TV-ohjelma miun makuun

Se on "Linnan tähdet". Tulee maanantaisin klo 20.00 kolmoselta.
Ohjelmassa kuusi kypsään ikään ehtineitä taiteilijoita, jotka viettävät aikaa Espanjan maaseudulla. Asuvat vanhassa linnassa. Mukana suomalainen kokki. Ja kuvaustiimi tietysti ( mutta he eivät esiinny ohjelmassa, tekevät hyvää työtä).
Taiteilijat ovat Arja, Anu ja Anna-Leena, Danny, Neumann ja Vexi. Kaikki esiintyviä taiteilijoita; laulajia, näyttelijöitä, kirjailijoita.
Yhteistä heillä on taiteilijaelämä, sananhallinta, spontaanius,syvällisyys, toiminnallisuus ja nautiskelu.
Jokaisella on ohjelmassa oma "päivänsä". Henkilö saa suunnitella päivän herätyksestä nukkumaanmenoon. Minua kiehtoo eniten keskustelut, joskus syvääluotaavat analyysit. Aitojen tunteiden näyttäminen, kiinnostus toisten kertomuksista. Avoimuus ja tunteet; naurua ja kyyneleitä.
Toisaalta minua kiehtoo päivän valittu teema ja siihen liittyvä illallinen. Kokin upea taito valita yhdessä päivän henkilön kanssa herkullista tarjottavaa.
Tästä ohjelmasta nautin. Voi kun saisin itse joskus osallistua samanlaiseen!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ajatusten aamiainen

Tämänniminen ilmainen palvelu tuottaa positiivarit. Joka arkiaamu on sähköpostissa viesti, joka kantaa otsikon nimeä. Tarjottimelta löytyy nimipäivät, ajatuksia kolmella kielellä, ohjeita ja neuvoja vaikeiden tilanteiden selvittämiseksi (lyhyesti). Joskus viitteitä johonkin ajankohtaiseen kolumniin ja tärkeä aivonystyröiden herättäjä aamupähkinän kolme kysymystä.

Tämän torstain ajatukset:
Jos oppisimme huomaamaan mahdollisuudet
yhtä nopeasti kuin toistemme virheet,
olisimme pian kaikki varakkaita.

Ingenting är omöjligt,
det omöjliga tar bara
lite längre tid.

A healthy attitude
is contagious but
don ´t wait to catch
it from others

Positiivarit.fi sivustolla löytyy kohta aamiaistilaukset. Suosittelen.

Rakas seurakuntani

Elämme paastoon valmistautumisaikaa. Hyvästelemme Isä Tuomasta. Muutoksia on tulossa. Epätietoisuutta on ilmassa. Huhuja liikkuu. Oikeaa tietoa ei ole tarjolla.

Miksi minä tästä kirjoitan? Olen luottamusvalittu, valtuuston jäsen. Mutta tiedän vain, ettei valtuuston tarvitse kokoontua kuin toukokuussa 2011.

Käteeni osui SWOT-analyysissä viime syksynä käytetty "työ"paperi otsikolla "työyhteisömme heikkoudet"-kysymykset. Siitä poimin seuraavat asiat:

1. Tiedottamisen ja tiedonkulun suurimmat heikkoudet ? Tiedottamista ei tapahdu ja tiedonkulku on huhujen varassa.

2.Onko nykyinen organisaatiomalli riittävän joustava muutostilanteissa? Miten 1 + 1 henkilö hoitaa 1+ 3/4 +1 työtehtävät? Varsinkin kun poislähtenyt on hoitanut myös kanslistin tehtävät? Huhu kertoo että ulkoistetaan toisen papin palvelut. Siis ostetaan tarvittaessa palvelusten suorittajaa.

3.Herättääkö toiminta seurakuntalaisten ym luottamusta? Miten "ulkopuolinen" pappi saa laumansa luottamuksen? Riittääkö yksi rippi-isä kaikille? Kuka hoitaa monet toimintapiirit, laitos-ja sairauskäynnit?

4.Kykeneekö työyhteisömme tuomaan uusia palveluita? Uusien alueiden valtaaminen vaatii ensisijaisesti resursseja, joten säästöliekkikäyntiä tulee välttää. Muuten olemme turhaan laatineet strategia- ja visio-ohjelmaa.

5.Voidaanko sisäistä dynamiikkaa, ihmisten välisiä suhteita ja ilmapiiriä parantaa? Kyllä voi, jos siihen löytyy tahtoa. Avainsanat ovat priorisointi, delegointi ja LUOTTAMUS. Jotain pitää tehdä ja pian, jotta palkatut ja vapaaehtoiset pysyvät tehtävissään !

6. Ketkä ovat työyhteisömme "kilpailijat"? Toiset seurakunnat tarjoavat parempia paikkoja. Hyvää ei saa "alennetulla hinnalla". Vapaaehtoisjärjestöjä riittää ja kaikki ottavat avosylin vastaan tekijöitä. Useimmissa tuetaan ja palkitaan.

Ortodoksinen seurakunta on minulle hengellinen koti. Rukoilen että saamme hallintomme ja käytännön työt järjestymään, että saamme luottamukselliset, avoimet välit, että saamme ilolla ja kiitollisuudella palvella Jumalaa ja lähimmäisiämme.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Television ruokaohjelmat

ENNEN oli hyviä ruokaohjelmia. Oli ohjelmia, joita odotti innolla, koska ne olivat asiallisia, mutta hauskoja. Niistä sai vihjeitä. Etten olisi liian negatiivinen, niin aloitan kehumalla TV5 Strömsön ohjelmaa ja tällä kertaa ruoka-osuutta. Siellä tehdään yhtä tai korkeintaan kahta ruokalajia. Ohjeet, siis ruoanlaitto tapahtuu oikeesti ja niistä saa vihjeitä. Viime viikolla valmistettiin sinisimpukoita. Samalla tavalla valmistin itse sinisimpukat perjantai-iltana. Juuri näin haluaisin että ruoka ohjelmat toimisi.
Mutta kuulkaapa tätä: Annan mehukas keittiö tänä aamuna nelosella, kesto 25 min. Ricotta-täytteisiä kesäkurpitsankukkia, lohta basilika-mousselinekastikkeella ja kauden marjoja Eiswein-viinivaahtokastikkeella. En katsonut. Meillä ei katsota TV:tä aamuisin.
Mutta kuka voisi tehdä ruokaa vaikka ensiviikonlopuksi tämän menyn mukaan? Kesäkurpitsankukkia? Kauden marjoja? Mikä on Eiswein? Mousseline?
Kyllä tiedän. Nyt paljastin tyhmyyteni. So what, sanoi Lipponen.
Siis tiedän mikä on mousse ja jopa viinivaahto. No, ehkä joku tykkää tällaisista ohjeista. Minä en saisi tällainen tehty 25 minuutissa!
Sitten tulee näitä Chef-ohjelmia. Olen katsonut ensimmäisen jakson Master Chef Suomi kilpailusta.Hirveää. Sipulinleikkaus, jossa useampi osallistuja kilpailun tiimellyksessä sai ihmisverellä marinoituja sipuleita tulokseksi. En katso enää. Subilla tulee toinen Chef-ohjelma, mutta minun nukkumaanmenon jälkeen. En ole katsonut.
Ulkolaisia kokki-ohjelmia on tullut, kuten Jamie tai tämä vanhempi britti-seikkailija tekemässä ruokaa ulkomailla (nimimuisti!?) ovat piristäviä vaihteluja tähän suomalaiseen tarjontaan.

Miksi vaivaudun kirjoittamaan tästä? Sen takia, että itse olen ruoanlaiton harrastaja ja pidän perusruoista, mutta myös erikoisuuksista ja uusista ideoista. Minulla on itselläni kokemusta.

Toivoisin että ruoanlaitto nuorissa perheissä, sinkkutalouksissa ja vanhusten keittiöissä nousisi arvoonsa. Siihen voisi hyvät ruokaohjelmat televisiossa olla virikkeenä. Vähemmän lisä-aineita valmisruoista ja enemmän yhteistä aikaa ruoanlaitonmerkeissä ja sen nauttimisessa.
Bon appetit !

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kommentit

Hyvät lukijani,
Olen niin monelta kuullut, ettei voi kommentoida kun ei ole omaa blogi-osoitetta. En ollut minäkään asiaan paneutunut, mutta muistin ottaa asian esille poikani kanssa. Hänelle nämä asiat kuuluvat jokapäiväiseen työhön ja elämään.
Kun haluat lähettää viestin ota valikosta jomman kumman viimeisistä vaihtoehdoista. Nimi/URL toimii pelkällä nimellä tai toinen vaihtoehto nimetön (anonyymi). Sitten vaan seurataan ohjeet (kirjainten kopionti jne) ja kommenttisi julkaistaan.
Kirjoitellaan !

Vierailu pääkaupungissa

En ollut pitkään aikaan ollut Helsingissä yötä, saatikka viettänyt kokonaisen vapaapäivän siellä. Nyt tuli tilaisuus, kun sain kutsun entisen työpaikkani eläkejuhlaan. Minun jälkeen tämä oli lyhyessä ajassa jo toinen eläkkeellejäänti. Ja eläkeläiset nuortuvat koko ajan! Mukavana yllätyksenä juhlassa olivat vierailevat Terttu ja Munamies. Ihan oikeesti Terttu, ei hänen siskonsa, joka Tertun mukaan on ihan hupakko. Onnea uudelle eläkeläiselle!
Yövyin poikani uudessa kodissa. Hänkin oli nukkunut siellä vasta kaksi yötä. Lauantai vastaisena yönä naapurit päättivät vastaanottaa meitä aamuyön juhlinnalla. Kaksi ja puolituntia kestäneen kovan musiikin ja huudon jälkeen juhla kääntyi isänmaalliseksi. Finlandian jälkeen vieraat poistuivat puoli seitsemältä. Toivottavasti tämä oli poikkeustapaus ! Toisaalta tällainen maalainen on tottunut hiljaisuuteen ja kaikki ylimääräiset äänet kuuluu (mutta ei häiritse), nyt oli silti kyse häirinnästä.
Vapaapäivä oli kylmä ja tuuli lisäsi silmien vuotamista. Mutta mukavaa oli kuljeskella tuttuja katuja ja poiketa kaupoissa, kirpputoreilla, kauppahallissa jne. Helsingin suurin tavaratalo on remontoinut ruokaosastonsa mannermaiseen tyyliin. Onneksi minun piti kantaa kaikki ostokseni, joten ihailin runsasta tarjontaa ja ostin vain ostoslistan mukaan. Vau mitkä liha-, kala- ja juustotiskit! Ihaninta oli tunne, että tänä päivänä saan tehdä mitä haluan, ilman aikataulua ja muita velvoitteita.
Vietimme mukavan illan poikani kanssa kahdestaan. Tehtiin kolmen ruokalajin päivällisen ja nautimme yhdessäolosta. Sellaista laatuaikaa minulle!
Kotimatkalla junassa oli sitten hiihtolomatunnelmaa. Suksia, rattaita, matkalaukkuja, perheitä, opiskelijoita ja juoksentelevia lapsia. Kyllä ne jaksoivat juosta 4,5 tuntia edestakaisin käytävällä. Useiden lomasuunnitelmat selvisivät kanssamatkustajille kännyköiden ansiosta. Ei siellä tarvinnut nukkua!
Nyt on taas ihanaa olla kotona. Borta bra, men hemma bäst.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Ystävänpäivä

Tämä maanantaina 14 helmikuuta vietettävä päivä, joka alunperin on nimeltään Valentine ´s day, on saanut Suomessa erilaisen merkityksen. Yhdysvalloissa oli tapana lähettää nimettömiä viestejä ihastuksilleen. Meillä lähetellään viestejä ystäville, mikä onkin ihan mukava tapa. Tässä on tietyssä mielessä kauppiaiden luoma päivä. Päivään liittyvää vaalenpunaista ja punaista krääsää on vuosi vuodelta yhä enemmän myynnissä.
Itse en ole tätä päivää huomioinut juurikaan. Nyt kun olen eläkkeellä ja asun kaukana monista tutuista ja ystävistä, tulee mieleen muistaa heitä. Tämä päivä on siihen sopiva.
Postitin SPR:n kortteja tänään monille, joilla ei ole sähköpostia. Viikonlopun aikana kirjoitan viestin sähköpostissa muille.
Kaikkia en tavoita, mutta heitä ajattelen ja kiitän ystävyydestä.

Hyvää Ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Uusi harrastus

Työelämässä ollessani ajattelin usein, että elokuvissa olisi kiva käydä. Mutta työpäivän jälkeen ei tullut mentyä. Poikkeuksena oli kaksi ajanjaksoa. Toinen oli Zambiassa vuosina 76-78, jolloin kävimme koko perhe drive in -näytöksissä. Lapset olivat ennen lähtöä kylpeneet ja pukeneet yöpuvut. Asettuivat takapenkille mehu- ja vellipullojensa kanssa. Sinne nukahtivat elokuvan aikana. Ulkona oli pilkkopimeä, vaan elokuvascreeni ja ääni, joka tuotiin etuikkunasta autoon, pidettiin hiljaisella. Leffa-illat olivat lasten mielestä mukavia!
Toinen aikajakso ajoittui etätyöajalle 90-luvulla. Kun olin keskustoimistossa töissä useita päiviä, kävin iltaisin elokuvissa. Meillä oli kakkos-asunto, mutta eipä siellä sillä tavalla viihtynyt.

Nyt huomasin että Joensuussa oleva elokuvateatteri Tapio tarjoaa eläkeläisille(ja muillekin) aivan mahtavan tilaisuuden nähdä uusia elokuvia keskellä viikkoa ja aamupäivisin. Hopeatähti kerhoksi sanotaan tämä toiminta. Ei ole jäsenmaksua, saa mennä silloin kun sopii ja kiinnostaa.
Kevätkauden näytökset on merkitty kalenteriin. Ensi viikolla "tuntematon emäntä" ja maaliskuussa, jo ennen ensiiltaa, "sovinto" (ruotsiksi svinolängorna). Kun vauhtiin päästiin, niin tänään menemme iltapäivällä katsomaan HellaW, Viroseuran kanssa.

Ajatuksessa on kehittää aamupäivänäytöksen yhteyteen "jälkipalaveri" lounaan merkeissä.

Näin nauttii elakelainen.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Oppia ikä kaikki

Kun tein seniorikerhon tapaamisaikataulua osui tapaaminen keskiviikoksi 2.2. joka on Jeesuksen Kristuksen temppeliintuomisen juhla. Yksi ortodoksisen kirkon 12 suuresta juhlasta.
Edellinen tapaaminen oli kevätkauden ensimmäinen ja silloin vieraili seurakuntamme Isä Paavo kerhossamme. Näin ollen päätettiin, että omin voimin pidämme alustuksen temppeliintuomisen juhlasta. Valmistauduimme tutustumalla eri tahojen kirjoituksiin, siirtämällä tapahtumaikonit tietokoneelle, käymällä vigiliassa ja liturgiassa.
Miten antoisaa ja paljon lisää tietoa antavaa tämä tehtävä oli. Kerhossa oli kiinnostuneita kuulijoita ja he kertoivat omista kokemuksista ja sanonnoista, joita käytettiin lapsuudenkodissa ja vielä tänä päivänä. Paljon käytetty sanonta on: "Vanha Aadam kiusaa". Tässä tilaisuudessa heille selvisi, että tämä juhla sanotaan myös "kohtaamiseksi", kun uusi ja vanha Aadam kohtaavat.
Puhuttiin myös tämän juhlan kytköksistä joulun tapahtumiin, koska lain mukaan oli esikoispojat tuotava kirkkoon 40 päivää syntymästä. Samalla äidit siunattiin ja otettiin takaisin kirkon piiriin, koska äidit eivät saaneet tulla kirkkoon synnytyksen jälkeen. Uhrilahjasta keskusteltiin. Rikkaat kuuluivat tuoda lampaan ja köyhät kaksi metsäkyyhkyä. Ikoneissa on kuvattu Joosefin kädessä häkki, jossa on kaksi kyyhkystä. Todettiin että papille on kautta aikojen annettu "lahjuksia" kuten munia, leipää, voita jne. Vielä nykyään usein annetaan papille kokouksesta jääneet piirakat ym kotiinvietäväksi. Karjalassa sanottiin että " papin tasku on pohjaton". Liekö tämä perinne osaksi tästä johtuen? Todennäköisin selitys on että papille ei maksettu palkkaa tai hänelle maksettiin vain nimellinen korvaus, jolloin seurakuntalaiset maksoivat hänen palveluistaan ruoalla.
Anna Herra minulle voimia ja järkeä jatkaa seniorikerhon vetäjänä.

"Sodan haavoittama lapsuus"

Luin kirjasta "Sodan haavoittama lapsuus", toimittaneet Anne Kuorsalo ja Iris Saloranta jostain lehdestä (SK?). Mielenkiintoni heräsi, kun siinä kerrottiin kuinka sodanjälkeiselle sukupolvelle (siis mm. minulle) on jäänyt traumoja sodasta. Itse en ollut koskaan ajatellut että lapsuuden tapahtumat olisivat johtuneet sodasta, vaikka moni tapahtuma on aiheuttanut ajattelemista ja ihmettelemistä. Mahdollisesti traumojakin, vaikken itse ole näitä sellaiseksi luokitellut.
Ostin kirjan ja nyt olen lukenut sen. Kirja koostuu 32 kertomuksesta. Suurin osa käsittelee Karjalan evakkomatkoja. Lopussa joitakin sodanjälkeisen sukupolven kertomusta. Viimeeksi niinkuin vertaukseksi pari maahanmuuttajakertomusta.
En ole itse lähtenyt evakkoon Karjalasta, ei myöskään vanhempani tai isovanhempani. Mutta isäni on ollut sodassa ja äitini asunut pommitusten aikaan Helsingissä, ennenkuin muutti maalle sisarensa luokse. Isovanhempani, äitini ja isäni ovat evakuoineet Porkkala-alueelta.
Paljon kerrottiin samanlaista mitä itse koin lapsuudenkodissani. Sodasta ei puhuttu, ei isäni tai isoisäni. Ei koskaan. Äitini pelkäsi matalalla lentäviä koneita ja hälytyssireenin ääntä.
Töitä piti tehdä. 11-vuotiaasta saakka olin kesätöissä ja tienasin seuraavan talvet vaatteet ja taskurahat. Muuten en olisi voinut käydä oppikoulua. Olin töissä lastenpiikana, talouskaupassa ja vanhainkodissa. Kotona ei näytetty tunteita. Vielä aikuisena äitini kätteli minua. Vastuu monista asioista siirrettiin liian aikaisin esikoiselle. Veljeni pääsi paljon helpommalla.
Vanhemmat karkasivat velvollisuuksistaan perheessä. Isä karkasi nuorisoseuraan ja muihin yhdistyksiin ja äiti taas omiin yhdistyksiin. Monissa askarteluilloissa olin mukana, mutta vain yhtenä osallistujana muitten joukossa. Harva lapsi on askarrellut niin paljon kuin minä; mosaikkia, nahkaa, rottinkia, olkea, helmiä, kangaspuilla kudontaa, ruoanlaittoa, 4H-kerhoa jne. Oli tämäkin mukavaa, mutta lapsena jäin kaipaamaan omia hetkiä äidin kanssa ja hänen läheisyyttään. Lapsena piti olla kiltti, piti pysyä "näkymättömänä", mutta suoriutua tullaakseen hyväksytyksi. Piti "tienata ja kerjätä "kiitosta". Mutta johtuiko tämä sodasta???

Kirjassa hämmästytti, ettei kukaan kirjoittanut uskonnosta - ortodoksisuudesta. Monet evakot lähtivät evakkoon kirkostaan. Monille oli helpompaa siirtyä luterilaiseksi, kuin piilotella uskontoaan. Luulisi että tämä oli monille todella vaikea tilanne. Koti oli menetetty, läheisiä kaatuneet, vieraissa asuminen, jatkuva muuttaminen ja monien turvallisuuden pilari - uskonto - oli salattava ja kirkkoja/pappeja ei ollut.

Moni kirjoittaja toteaa, että ammattiauttajia ei ollut sodan aikana tai heti sen jälkeen. Silloin heitä olisi tarvittu.