Maanantai ja elokuu alkaa. Mittarissa vain 13 lämpöastetta ja järven vesikin tuntui viileältä koillistuulen ansiosta.
Tänään lähden lomamatkalle ihan Helsinkiin saakka. Niin kovasti muuttuvat mielihalut ja tuntemukset toimintaympäristön mukaan. Töissä ollessaan kävin joskus kahdesti viikossa Helsingissä ja menin sinne joskus vastahakoisestikin.
Nyt saan viettää laatuaikaa lasteni kanssa. Harvinaista herkkua olla molempien kanssa yhtäaikaisesti kaupungissa, jossa olemme asuneet ja missä olen synnyttänyt ja hoitanut lapsiani vauvasta kouluikään saakka. Paljon on muistoja jo kierrellessään tuttua kaupunginosaa, missä poikani asuu vakituisesti ja tyttäreni majailee isänsä kodissa.
Mitään ohjelmaa ei ole suunniteltu etukäteen. Ei museokäyntejä, eikä kulttuuritapahtumia! Ei siis mitään pakollista.
Levollista (toivottavasti) kävelyä, kahviloissa istumista, kirpputoreilla piipahtamista, halleissa käymistä, hyvää ruokaa ja ennen kaikkea yhdessäoloa ja puhumista. Tätä kaikkea on toivomuslistallani.
Pallopyllydalmatialainen tarvitsee myös ulkoiluttamista ja meidän seuraamme. Hänkin palasi maalta lomamatkaltaan viikonloppuna.
Hyvää alkavaa elokuuta meille kaikille!
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Ravuista vielä
Rapumertoja oli kaksi. Tiedotuvälineissä kerrottiin että saksiniekat ovat syvässä, koska rantojen vesi on heille epämieluisan lämmintä. Niin soudinpuuveneemme pienoisessa tuulessa mieheni määräämään paikkaan. Välillä piti käydä rannassa laittamassa painot kevytrakenteisiin häkkyröihin. Vihdoin saimme ne laskettua. Jätettiin kohot punaisine rapumerkkeineen aaltoihin.
Seuraavana aamuna lähdin innoissani kameran kanssa soutamaan.
Vain toinen koho löytyi ja merta oli tyhjä! Jätettiin merta siihen. Etsittiin kovasti toista. Tuuli oli rantaan päin, joten jos naru olisi katkennut, niin punainen muovimerkki olisi ollut rannassa.
Eräs puuvene liikkui sillä alueella illalla, mutta en vaan halua uskoa että kukaan ilkeäisi!
Tänään kävimme parissa kohdassa metsässä katsomassa sieniä. Liian kuivaa on. Kuivuneita haperoita näkyi. Meidän kohdalla luontaistalous epäonnistui. Onneksi on Cittari lähellä.

perjantai 22. heinäkuuta 2011
Enkelipäivä ja ravunpyyntiä
Ortodoksisessa uskossa nimipäivä sanotaan enkelipäiväksi. Nimenannon yhteydessä määritellään lapselle hänen oma suojeluspyhimyksensä eli enkelinsä. Minun enkelini on Kristiina Tyyrolainen, josta minulla ei ole enempää tietoa, kuin että hän kuoli noin vuonna 323. Mutta hänen ikoninsa on meidän ikoninurkkauksessa ja pyydän aamuisin häntä rukoilemaan puolestani.
Kristinan päivä on 24.7. Tänä vuonna vietettiin enkelipäivääni yhdessä monen muun juhlan kanssa jo edellisenä sunnuntaina.
Kuorinkajärvessä on ollut rapurutto ja ravustus on ollut kiellettyä lähes kymmenen vuotta. Tänä vuonna saa ravustaa. Meillä on kaikkiaan kaksi merta ja neljälle ravustusmerkit ostettuna. Nyt on laitettu katiska veteen, jotta saisimme oman järven pyyntikaloja ja huomenna merrat veteen ja jännittämään saalista!
Kaikille Kristiinoille, Kirsteille, Tiinoille ja Stiinoille oikein hyvää enkelipäivää!

tiistai 12. heinäkuuta 2011
Keskikesän tunnelmaa
Kesästä on vielä yli puolet jäljellä! Alkukesä on mennyt niin vauhdikkaasti, että vasta tänään sain kasvimaan kitkettyä kokonaan ensimmäisen kerran. En ole oikeastaan ehtinyt seuratakaan kasvua niinkuin yleensä teen. Salaattia, tilliä, pinaattia ja kesäkurpitsaa ei enää tarvitse ostaa kaupasta. Rucola, korianteri, basilikaa useita, oregaanoa, ranskalaista timjamia ja kiinalaista kevätsipulia löytyy omasta takaa. Niin ja lipstikkaa.
Huomasin tänään että pensasmustikkassa on marjoja. Kymmenen vuoden odotus palkitaan ainakin muutamilla marjoilla.
Helteistä on ollut, mutta tänään alkoi sade iltapäivällä. Valitettavasti valtavan tuulen saattelemana, joten monet kukat saivat siipeensä, mm. hyvällä alulla olleet kruunuvuokot. Toivottavasti toipuvat ja nousevat vielä pystyyn.
Sade taas nostaa tatit pintaan. Sienestys on mitä mieluisin harrastus. Mitään parempaa ei olekaan talvisin kuin tattikastike. Meillä pakastetaan eri tattilajikkeet erikseen.
Mansikkakuume on maakunnassamme korkeimmillaan. Radio on puhunut siitä koko päivän. Huomenna on ostettava mansikat pakastimeen ja myös mansikkaraparperimehua varten. Kovat sateet voivat nostaa mansikan hintaa, joten huomenna Joensuuhun torille!
Kun vielä lisään, että Kuoringan vesi on niin ihanan lämmin, siinä 20 asteen tienoilla, niin voitte kuvitella että kesä on täällä ihanaa aikaa!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Basis Eemelinä
Basiksella on tapana juoda kastelukannusta. Kun vesi vähenee, hän kaataa kannun ja voi edelleenkin juoda siitä. Järvivesi kai maistuu hänelle paremmalta kuin hanasta tuleva vesi.
Eilen hän työnsi päänsä liian pitkälle kannuun ja pää juuttui kiinni. Siinä hän onnettomana tanssi ruohikolla punainen kastelukannu päässään.
Kamera oli ihan lähellä, mutta ensiavun antaminen oli ensimmäisenä mielessä. Niin jäi kuva ottamatta.

tiistai 5. heinäkuuta 2011
Kaljaa terdellä
Meillä on kotona kolme terdeä (eli terassia = puutarhapöytiä ulkosalla). Tänään olen valmistanut viikonlopun muistotilaisuuden leivonnaisia ym. Aamupäivän olin ostoksilla ja iltapäivällä leivoin pikkuleipiä, kakunpohjia, mustikkapiiraita, vaniljasilmäpullia ja kotikaljan mäskistä mallasleipiä.
Sitten kävin ostamassa Teboililta Karjala-keskikaljaa. Grillasin lihaisia makkaroita ja join kaljaa mieheni kanssa. Palkitsin itseni epäterveellisesti, mutta ai niin maukkaasti.
Kesäilmat ovat palanneet. Ihmeen nopeita muutoksia tapahtuu lämpötiloissa. Lauantaina illalla vielä + 30 ja maanantai-aamuna vain + 11. Ilmastonmuutos?
Blogiin palaan, kun saan enemmän aikaa ja työlasit tuotua tänne uuteen "työtilaani". Niin todella, minun koneeni "asuu"nyt uudessa työhuoneessani. Täällä on nettiyhteyskin!!!

Tunnisteet:
kalja,
makkara,
muistotilaisuus,
terde,
työhuone
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)