sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua - God Jul

Joulun alusaika on mennyt hujauksessa. En ole ehtinyt nauttia siitä, niinkuin yleensä jouluihmisenä teen. Tänä jouluna onkin erilaiset suunnitelmat.
Kahvion myyjäiset viime lauantaina vei usean viikon työtunnit. En valita, koska pidän tällaisesta "laittamisesta". Vähäinen kävijämäärä suretti, kun olimme tehneet niin valtavan työn tapahtuman eteen. Sain Isä Paavon kanssa sovittu, että myymättä jääneet leivonnaiset voi käyttää teofanian kahvitilaisuudessa. Näin kaikki tehty työ tulee hyödylliseen käyttöön.

Nyt olemme valmistautumassa joulunviettoon. Ensin tapaamme pikku-Hillan perheineen ja Jussi poikani yhdessä Petran kanssa, sitten lähdemme katsomaan minkälaista joulu on Slovenian alppimaisemissa Bledin kaupungissa. Tulemme takaisin jo uuden vuoden juhliin.

Toivotan kaikille lämmintä joulumieltä ja ihanaa yhdessäoloa rakkaittensa kanssa

torstai 8. joulukuuta 2011

Kyllikki

Tänään on Kyllikin nimipäivä. 15 vuotta sitten kuolleen äitini oli Kyllikki Unelma. Hän ei koskaan tiennyt (tai ei ainakaan kertonut) kuka hänen isänsä oli. Hän oli hylätty lapsi. Kasvoi kuitenkin isossa perheessä, jossa oli ennestään 11 lasta. Asuivat keittiön ja huoneen mökissä. Sijaisäiti kuoli äitini ollessa 6-vuotias ja sen jälkeen hän asui sukulaisten ja aikuisten sisarusten luona. Tämä sijaiskoti oli ruotsinkielinen ja näin ollen äitini sanoi äidinkielekseen ruotsin, vaikka hänen oikea äitinsä oli aito savolainen.
Äitini oli erilainen. Ymmärrän nyt aikuisena, että lapsuus ja nuoruus, sekä tietämättömyys juuristaan, teki hänestä sellaisen kuin hän oli.
Miski hän ei voinut kertoa meille lapsille? Miksi hän kantoi kaikki sisällään? Hän olisi kelvannut meille sellaisena kuin oli. Ehkä hänellä olisi vapautunut tunteita ja rakkautta avautumalla.
Äitini meni hautaan kaikkine salaisuuksineen. Vasta 5 vuotta hänen kuolemansa jälkeen sain kansion hänen aviomieheltään. Silloin paljastui monta asiaa....
Mutta vieläkään en tiedä, voin vain arvailla että hän nimen perusteellaa...oli oikealle äidilleen unelma. Tai kukahan sen nimen antoi? En tiedä.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Neljä vuorokautta Berliinissä

Ihan mukavaa, rentoa olemista. Ei liiemmin kulttuuriapläjäyksiä. Priorisointi oli lasteni kanssa seurustelu ja tietysti kaupungilla/ kaupoissa kiertelyä. Charlottenburgin linnan joulumarkkinat oli miellyttävä kokemus. Torvisoittoa, siistit myyntikojut, joissa tarjolla kalliinpuoleisia kädentaito tuotteita. Melko samanlaisia kuin meillä. Huovutus on myös siellä in. Runsaasti erilaista ruokaa kioskeista ja telttaravintoloissa ja tietysti gluhweinía. Erilaisia herkullisen tuntuisia kuumia juomia (suklaa-, muna-, toffeelikööreillä) sai kioskeista. Eipä näkynyt yhtään humalaista!
Ruokaan liittyvä kokemus oli afrikkalainen ravintola Massai ( kyllä, kahdella s:llä). Upea sisustus, eksoottinen ruokalista( antilooppia, krokotiilia, strutsia jne), astiat afrikka-aiheisia. Ruoan esillepano oli taiteilijan kädellä tehty ja minun strutsi-annokseni sai täydet pisteet. Niin vielä, annos oli hyvänkokoinen ja hinta kohtuullinen. Onnea ja menestystä uudelle yrittäjälle!

Vielä listaan huomiooni jääneet tämän matkan plussat: Siistiä ja edullisia vihanneksia ja luomukauppoja, kaupat (paitsi 24h-kaupat) suljettuna sunnuntaisin, kattava U-bahn ja edullinen Tageskarte, englannilla pärjää, Air-Berliinin joululento(pukki, tonttu, lahjat, gluhwein, laulut, joulunaamioitu kone)HOUHOUHOU!
Miinukset: Huono katuvalaistus, yksinkertaiset ikkunat, huoneistoihin keittiökalustus hankittava itse, vanhoissa taloissa saniteettitilat vaatimattomat.

Berliinissä on mukava käydä, ei vaan lasteni takia (joka kuitenkin on suurin syy), siinä kaupungissa on se joku. Siinä on niin monta "keskustaa", on itäpuoli ja länsipuoli ja useiden muitten asuinalueiden keskustoja. Siellä täällä on pieniä siirtolamökki/puutarha-alueita (ihan kaupungin sisällä), on kanavia, puisto-alueita, linnoja jne jne. 3,5 miljoonaa ihmistä ja kokonaisia maahanmuuttajien asuinalueita. Tyttäreni läheisyydessä on koulu, johon saksalaiset eivät mielellään vie lapsensa, koska se on maahanmuuttajien (turkkilaisten) suosiossa. Tässä kaupunginosassa asuu maahanmuuttajia, taiteilijoita ja saksalaista keskiluokkaa.
Suosittelen!

maanantai 21. marraskuuta 2011

Ruokaan fokusoituminen ärsyttää

Torstaina tulee taas keskusteluohjelma ruoasta ja ruokavalioista. Yleisö saa osallistua, soittaa ja laittaa sähköpostia. Ruoka on nyt keskiössä. Ruoka muokkaa ihmisen IDENTITEETTIÄ, näin väittää ohjelman "mainokset2.
Entäs ne miljoonat (biljoonat?) ihmisiä, joilla ei ole ruokaa? Eikö heillä ole identiteettiä??

Eikö tiedotusvälineillä ole enää mitään järkevää lähetettävää? Ruotsiksi löydän erinomaisen sanan kuvaamaan tunteitani. Det är bara smörja..
Minulla on identiteetti. Siihen ei vaikuta ruoka tai ruokavalio. Joskus, silloin tällöin, olen huolestunut omista juuristani, omasta kulttuuritaustasta. Oikeutetusti olenkin. Asun alueella, missä ei puhuta äidinkieltäni ja jossa on vahva oma kulttuurinsa. Toisaalta haluan kokea rikkauden näistä kokemuksistani. Eilen liikutuin kyyneliin saakka, kun Teema lähetti dokumentin Karjalan evakoista. Heidän kertomuksia saan kuulla ja jakaa kerhossani, jonka vetäjänä olen.
Mutta ruokaan vielä. Minä olen intohimoinen ruoanlaittaja ja hyvä syömäänkin. Jos BMI ja elopaino muokkaa identiteettiä, niin minulla on sitä runsaasti. Muuten uskon että suhde ruokaan liitty aistikokemuksiin ja opittuihin tapoihin. Olen nautiskelija. Palkitsen itseäni kauniilla kattauksella ja hyvällä ruualla.
On ihmisiä, jotka orjallisesti noudattavat tiettyä ruokavaliota. Joiden elämänpiiri ja -tavat kapenevat, koska he eivät voi sallia itselleen joustavuutta ja elämäniloa ruoasta. Tällainen on sairasta.
Jokainen saa kuitenkin itse valita suhtautumisensa ruokaan/ruokavalioon. Jos menee pieleen, niin terveydenhuolto, psykiatrit ja ravitsemusterapeutit astuvat kuvaan.
Tämän päivän hyökkäys joitakin ruokavalioita kohtaan on tuomittavaa. Asiantuntijat esittävät uhkauksia, pelottelua ja arvioita tulevista ongelmista ja ennenaikaisesta kuolemasta. Ennenvanhaan tutkittiin ennenkuin hutkittiin.
Täytyy varmaan kuunnella tuo ohjelma torstaina, kun se saa minut ottamaan kantaa jo etukäteen.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Paimenkirje karppaajille

Rakkaan kirkkoni korkein hengellinen johtaja on puhunut. Hänen joulupaaston paimenkirje löytyy osoitteesta www. ort.fi.
Itse olen valinnut matalahiilihydraattisen ruokavalion terveyssyistä. Terveydenhuollon ammattilaisena tiedän paljon ravitsemuksesta ja tiedän myös MOY (metabolinen oireyhtymä) riskit. Haluan vielä elää ja palvella seurakuntaani, jatkaen minulle mieluisaa vapaaehtoistyötä. Minun on huolehdittava/rakastava itseään, jotta voin jakaa itsestäni muille.
Minulle ei merkitse "kehon muokkaaminen" eikä "ruumiin muoto" ruokavalion valintaan.

Koin kirjeen loukkaavana. Minä (=karppaaja)"keskityn vain keskustelemaan ruokavaliostani, kun suuri osa maailman ihmisistä näkee nälkää". Minä "ajattelen vain itseäni, en kanna vastuuta koko maailmasta". Minä "olen hyvin toimeentuleva".
Tiedän että moni karppaaja on noussut "barrikaadeille", koska hyökkäystä tuntuu tulevan joka suunnasta.
Toivon että rauhoittuisimme ja laskeutuisimme paastoon, rukoillen ja rakastaen lähimmäisiämme. Harjoittelisimme suvaitsevaisuutta, katsoisimme peiliin ja parantaisimme omia tapojamme, ennenkuin yrittäisimme parantaa/muuttaa muitten asenteita tai valintoja.

Paastoten kohti joulun ihmettä!

torstai 13. lokakuuta 2011

Pieniä suuria ilonaiheita

Jos joku kysyisi mikä on viikon paras päivä vastaisin miettimättä: perjantai.
Perjantai on aina touhua täynnä. Viikonlopun suunnittelua ja odotusta.
Perjantaina olen energinen ja toimin niinkuin nuoruudessani. Viisi vuotta nuorempi veljeni sanoi aina tullessaan kotiin perjantaina. En kestä, olet taas heittänyt matot pihalle, pyykkikone jyskyttää (siihen aikaan teki niin), ompelukone on esillä, pullataikina nousee....
Vähän siihen tyyliin vieläkin, mutta hallitsevampi tilanne. Toki suunnitelmat ovat päätähuimaavat. Kun vielä odotellaan pikku-Hillaa äitinsä ja mumminsa kanssa meille syyslomalle ensi viikon alussa, niin syke nousee. Ennen sitä tulisi ikkunat pestä, kukkamukulat saada maasta, pihaa ja kuisti siivota talvikuntoon. Puhumatta mitä kaikkea keittiössä on suunnitteilla. Karppaukseenkin pitää hiukan perehtyä; joku pikku-äiti luottaa siihen.

Kun vielä lisää liturgia-palveluksen omassa rakkaassa Tihvinän Jumalanäidin ikonin kirkossa sunnuntaina niin elämäni on mallillaan.

Syksyinen viileä auringonpaiste ei myöskään pahenna tilannetta.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Mitä isot edellä...

Mikä ihmisiä riivaa? Eikö oman elämänsä hallinnassa ja elämästä nauttimisessa ole kyllin tekemistä? Nyt näyttää leviävän kuin kulovalkea kiusaaminen, häiritseminen, huono käyttäytyminen ja rasismi niin valtakunnan politiikassa, paikallispolitiikassa, seurakunnissa, järjestöissä ja yhdistyksissä.

Normaalit käytössäännöt ovat unohtuneet ja aikuiset, jotkut itsensä fiksuksi lukeutuvat ja korkeassa asemassa olevat, antavat mitä huonointa esimerkkiä kasvaville nuorille.

Hävetkööt! Politiikkaan valitut, kantakaa vastuuta. Jos haluatte vain riitaa, erotkaa!

Ja varsinkin omassa kunnassani, Liperissä, voisi keskittyä selviytymiseen vaikeista ajoista, riitelyn sijaan.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Säästöjä, leikkauksia....

Radiossa kuuntelin miten sota-invalidit vastustavat kuntoutusjaksojensa leikkauksia. Tietämättä asiasta enemmän olisin minäkin sanonut välittömästi, että niihin ei saa koskea. He ovat ansainneet kuntoutusjaksojaan.
Haluaisin kuitenkin viitaten pitkään työuraani kuntoutuksen parissa tuoda esille joitakin faktoja.
En lähde sukeltamaan kuntoutuksen sisältöön, saatikka sen tuloksellisuuteen.
Sota-invalidien korkean iän huomioiden on heidän kuntoutusohjelmansa lähinnä toimintakyvyn ylläpitämiseksi suunniteltua. Vähättelemättä jakson aikana annettuja hoitoja, väitän että jakson suurinta antia on sosiaalisella puolella. Tuttujen tapaaminen, muistelut, yhteiset ruokailut, notkuvat ruokapöydät... Tämän ovat sota-invalidit ansainneet.

Useimmat kuntoutuslaitokset, joissa sota-invalidit käyvät, useimmiten samaan aikaan vuodesta, vuosittain, ovat maailman laajuisesti katsoen parhaimpia kuntoutuslaitoksia. Niissä on myös vastaavasti runsaasti ammattihenkilöstöä ja laadukkaat, hyvinvarustetut hoito-osastot. Tästä kaikesta syntyy vuorokausihinta, joka on niin korkea että useampi meistä tavallisista eläkeläisistä voi vain unelmoida laitoksen (=kylpylän) käytöstä.

Mihin haluan tulla tällä? Mielestäni on turha lopettaa näitä jaksoja sota-invalideille. Siirtämällä jaksot sellaisiin kuntoutuspaikkoihin, joissa on vaatimattommat kuntoutus-osastot, mutta missä toimii peruspalvelut, esim liikuntaesteettömyys on huomioitu. Näissä, usein pienimmissä paikoissa, on hyvät mahdollisuudet toteuttaa jaksojen parhainta ja suurinta antia, siis yhdessäolo ja vaihtelua arkeen.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Neitsyiden aika

En usko horoskooppeihin enkä ennustuksiin. Aikauslehtien horoskoopit ovat silkkaa humpuukia ja en luota ennustajaeukkoihinkaan. Astrologia on asia erikseen. Minulle tehtiin lähes kolmekymmentä vuotta sitten tarkka kuvaus luonteestani ja hieman tulevasta elämästä. Siihen tarvittiin tarkka syntymäaikakin (siis kellonaika). Tällä hetkellä on jo moni siinä mainitussa toteutunut, vaikka sillä hetkellä nauroin ja sanoin ettei ikinä toteudu.
Tähtimerkkien luonneanalyysit pitävät melko hyvin paikkaansa. En tiedä minkä takia elämässäni on niin paljon neitsyitä, niinkuin itsekin olen. Ensimmäinen aviomieheni, toinen avomies ja nykyinen aviomies ovat kaikki neitsyitä. Äitini oli neitsyt. Mieheni kaksi sisarusta ovat neitsyitä. Nämä siis lähipiirissäni.
Neitsyeen luonteenpiirteet ovat monessa suhteessa ristiriitaiset. Sanotaan että neitsyt on harkitseva, järkevä, jalat maassa-tyyppi. Samalla hän on hyvin sanavalmis. Itse ainakin loukkaan jatkuvasti ihmisiä suorasukaisuudellaan. Sanon heti mielipiteeni ja usein kärkevästi. Onneksi osaan käyttää anteeksi-sanaa. Neitsyt on pidättyväinen. Hän ei helposti päästä muita lähelle, sen takia hänellä on harvoin lähi-sydänystäviä. Samalla hän on seurallinen, jutunkertoja, viihdyttäjä ja sisimmässään haluaa kuulua joukkoon. Ja neitsyt pitää esiintymisestä.
Ulospäin suuntautunut käytös antaa usein harhakuvan. Luullaan neitsyttä itsevarmaksi, vahvaksi ihmiseksi. Kuitenkin hän on usein epävarma omasta onnistumisesta ja kaipaisi muilta positiivista palautetta.
Tällaisen luonteen kanssa on itse elettävä ja samalla on ymmärrettävä samanmoisia lähipiirissään. Jokaiselle on kuitenkin nämä annettu ja olkoomme tyytyväisiä saamiimme lahjoihin!

torstai 25. elokuuta 2011

Pertunpäivän jälkeen intiaanikesä

Luvassa on lämmin loppuviikko. Tänäänkin oli aurinkoista, vaikka säätiedotus lupasi pilvistä ja sadekuuroja. Nyt on jokainen päivä sienestyspäivä. Tatteja ja rouskuja säilötään talven varalle. Lauantaina olen kouluttajana diakoniatyöstä. Sunnuntaina on Viron metropoliitan Stefanoksen vierailun kahvitus. Ensi viikolla avautuu seurakunnan matalan kynnyksen kahvio keskiviikkona. Siitä lähtien on joka keskiviikko aamu varattuna kahviotyössä.
Kyllä eläkeläisellä riittää tekemistä.
Aikaa pitäisi järjestää kummilapsen kanssa olemiseen. Siihen on tartuttava, siis priorisointia!
Ei voi olla kuin kiitollinen siitä, että vielä jaksaa tehdä ja innostua uusista asioista.

tiistai 16. elokuuta 2011

Kyllä minä niin mieleni pahoitin....

Juuri tällaiset on tuntemukseni. Miksi säätiedotuksissa epäonnistutaan niin useasti? Eilen ja tänään kuuluisi olla melkein hellettä, lähes +25 viime viikonlopun säätiedotteen mukaan. Tänään on jopa +10, pilvistä ja sadekuuroja luvattu. Kun positiivisesti ajattelee, niin tänään ei tuule niin kovasti kuin kahtena edellisenä päivänä.

...tänäkin aamuna, kun jo ennen yhdeksää lähdin hakemaan aamulehteä. Menen pyörällä, jossa on kori. Samalla harrastan pyöräsienestystä. Tänäänkin oli "ammatti"sienestäjä parkkerannut auton ihan meidän talon läheisyyteen. Niinkuin useimpina aamuina. Autossa on muovisia sienilaatikoita runsasti. Jossain oli jo käyty, kun herkkutatteja oli yhdessä korissa.
Meidän tiepätkän varrella asuu nykyään runsaasti vakituisia asukkaita ja lisäksi kesäasukkaita. Ottaen huomioon että maakunnassa on runsaasti metsiä, en voi ymmärtää että ammattikerääjät tulevat asutuille seuduille keräämään. Että kehtaavat....

Mutta kerääjälle kelpaa vain herkkutatit. Onneksi meille muille jää runsaasti hyviä muita sieniä. Ja niitä löytyy tänä vuonna.

torstai 11. elokuuta 2011

Lomalla nautitaan

Olen lomaillut. Siis olen ollut matkoilla ja pois kotoa. Viisi päivää Helsingissä. Laatuaikaa lasten kanssa ja päivä Nummelassa kummityttöni luona. Ja mitä herkkuja siellä Nummelassa tarjottiin,NAM.
Tällä viikolla ajelin 360 km Utajärvelle tapaamaan ystävääni, jota en ole tavannut 20 vuoteen. Aivan mahtavaa huomata, että välittömästi pystyimme jatkamaan siitä, mihin jäimme viimeksi, vaikkakin molemmille on elämässä tapahtunut vaikka mitä. En ollut vuosiin ajanut näin pitkän matkan yksin. Nyt tein senkin ja tuntui jopa ihan mukavalta!
Rokuan jäkäläkankaat ovat upeat ja herkkutatit olivat nousseet. Ei päästy sieneen, kun jalassa oli vääränlaiset jalkineet.

Nyt on taas niin ihanaa olla kotona. Huomenna on siivouspäivä aamusta, eikä tunnu edes tylsältä.
Odottelen luvattuja kesäsäitä, matonpesua, vadelmahillon keittämistä, puutarhan sadon korjuuta ja hyviä rapusaaliita. Ei ole saatu yhtään rapua vielä!!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Elokuun ensimmäinen päivä

Maanantai ja elokuu alkaa. Mittarissa vain 13 lämpöastetta ja järven vesikin tuntui viileältä koillistuulen ansiosta.

Tänään lähden lomamatkalle ihan Helsinkiin saakka. Niin kovasti muuttuvat mielihalut ja tuntemukset toimintaympäristön mukaan. Töissä ollessaan kävin joskus kahdesti viikossa Helsingissä ja menin sinne joskus vastahakoisestikin.

Nyt saan viettää laatuaikaa lasteni kanssa. Harvinaista herkkua olla molempien kanssa yhtäaikaisesti kaupungissa, jossa olemme asuneet ja missä olen synnyttänyt ja hoitanut lapsiani vauvasta kouluikään saakka. Paljon on muistoja jo kierrellessään tuttua kaupunginosaa, missä poikani asuu vakituisesti ja tyttäreni majailee isänsä kodissa.

Mitään ohjelmaa ei ole suunniteltu etukäteen. Ei museokäyntejä, eikä kulttuuritapahtumia! Ei siis mitään pakollista.

Levollista (toivottavasti) kävelyä, kahviloissa istumista, kirpputoreilla piipahtamista, halleissa käymistä, hyvää ruokaa ja ennen kaikkea yhdessäoloa ja puhumista. Tätä kaikkea on toivomuslistallani.

Pallopyllydalmatialainen tarvitsee myös ulkoiluttamista ja meidän seuraamme. Hänkin palasi maalta lomamatkaltaan viikonloppuna.

Hyvää alkavaa elokuuta meille kaikille!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Ravuista vielä

Rapumertoja oli kaksi. Tiedotuvälineissä kerrottiin että saksiniekat ovat syvässä, koska rantojen vesi on heille epämieluisan lämmintä. Niin soudinpuuveneemme pienoisessa tuulessa mieheni määräämään paikkaan. Välillä piti käydä rannassa laittamassa painot kevytrakenteisiin häkkyröihin. Vihdoin saimme ne laskettua. Jätettiin kohot punaisine rapumerkkeineen aaltoihin.
Seuraavana aamuna lähdin innoissani kameran kanssa soutamaan.

Vain toinen koho löytyi ja merta oli tyhjä! Jätettiin merta siihen. Etsittiin kovasti toista. Tuuli oli rantaan päin, joten jos naru olisi katkennut, niin punainen muovimerkki olisi ollut rannassa.

Eräs puuvene liikkui sillä alueella illalla, mutta en vaan halua uskoa että kukaan ilkeäisi!

Tänään kävimme parissa kohdassa metsässä katsomassa sieniä. Liian kuivaa on. Kuivuneita haperoita näkyi. Meidän kohdalla luontaistalous epäonnistui. Onneksi on Cittari lähellä.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Enkelipäivä ja ravunpyyntiä

Ortodoksisessa uskossa nimipäivä sanotaan enkelipäiväksi. Nimenannon yhteydessä määritellään lapselle hänen oma suojeluspyhimyksensä eli enkelinsä. Minun enkelini on Kristiina Tyyrolainen, josta minulla ei ole enempää tietoa, kuin että hän kuoli noin vuonna 323. Mutta hänen ikoninsa on meidän ikoninurkkauksessa ja pyydän aamuisin häntä rukoilemaan puolestani.

Kristinan päivä on 24.7. Tänä vuonna vietettiin enkelipäivääni yhdessä monen muun juhlan kanssa jo edellisenä sunnuntaina.

Kuorinkajärvessä on ollut rapurutto ja ravustus on ollut kiellettyä lähes kymmenen vuotta. Tänä vuonna saa ravustaa. Meillä on kaikkiaan kaksi merta ja neljälle ravustusmerkit ostettuna. Nyt on laitettu katiska veteen, jotta saisimme oman järven pyyntikaloja ja huomenna merrat veteen ja jännittämään saalista!

Kaikille Kristiinoille, Kirsteille, Tiinoille ja Stiinoille oikein hyvää enkelipäivää!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Keskikesän tunnelmaa

Kesästä on vielä yli puolet jäljellä! Alkukesä on mennyt niin vauhdikkaasti, että vasta tänään sain kasvimaan kitkettyä kokonaan ensimmäisen kerran. En ole oikeastaan ehtinyt seuratakaan kasvua niinkuin yleensä teen. Salaattia, tilliä, pinaattia ja kesäkurpitsaa ei enää tarvitse ostaa kaupasta. Rucola, korianteri, basilikaa useita, oregaanoa, ranskalaista timjamia ja kiinalaista kevätsipulia löytyy omasta takaa. Niin ja lipstikkaa.

Huomasin tänään että pensasmustikkassa on marjoja. Kymmenen vuoden odotus palkitaan ainakin muutamilla marjoilla.

Helteistä on ollut, mutta tänään alkoi sade iltapäivällä. Valitettavasti valtavan tuulen saattelemana, joten monet kukat saivat siipeensä, mm. hyvällä alulla olleet kruunuvuokot. Toivottavasti toipuvat ja nousevat vielä pystyyn.

Sade taas nostaa tatit pintaan. Sienestys on mitä mieluisin harrastus. Mitään parempaa ei olekaan talvisin kuin tattikastike. Meillä pakastetaan eri tattilajikkeet erikseen.

Mansikkakuume on maakunnassamme korkeimmillaan. Radio on puhunut siitä koko päivän. Huomenna on ostettava mansikat pakastimeen ja myös mansikkaraparperimehua varten. Kovat sateet voivat nostaa mansikan hintaa, joten huomenna Joensuuhun torille!

Kun vielä lisään, että Kuoringan vesi on niin ihanan lämmin, siinä 20 asteen tienoilla, niin voitte kuvitella että kesä on täällä ihanaa aikaa!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Basis Eemelinä

Basiksella on tapana juoda kastelukannusta. Kun vesi vähenee, hän kaataa kannun ja voi edelleenkin juoda siitä. Järvivesi kai maistuu hänelle paremmalta kuin hanasta tuleva vesi.

Eilen hän työnsi päänsä liian pitkälle kannuun ja pää juuttui kiinni. Siinä hän onnettomana tanssi ruohikolla punainen kastelukannu päässään.

Kamera oli ihan lähellä, mutta ensiavun antaminen oli ensimmäisenä mielessä. Niin jäi kuva ottamatta.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Kaljaa terdellä

Meillä on kotona kolme terdeä (eli terassia = puutarhapöytiä ulkosalla). Tänään olen valmistanut viikonlopun muistotilaisuuden leivonnaisia ym. Aamupäivän olin ostoksilla ja iltapäivällä leivoin pikkuleipiä, kakunpohjia, mustikkapiiraita, vaniljasilmäpullia ja kotikaljan mäskistä mallasleipiä.

Sitten kävin ostamassa Teboililta Karjala-keskikaljaa. Grillasin lihaisia makkaroita ja join kaljaa mieheni kanssa. Palkitsin itseni epäterveellisesti, mutta ai niin maukkaasti.

Kesäilmat ovat palanneet. Ihmeen nopeita muutoksia tapahtuu lämpötiloissa. Lauantaina illalla vielä + 30 ja maanantai-aamuna vain + 11. Ilmastonmuutos?

Blogiin palaan, kun saan enemmän aikaa ja työlasit tuotua tänne uuteen "työtilaani". Niin todella, minun koneeni "asuu"nyt uudessa työhuoneessani. Täällä on nettiyhteyskin!!!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Progoff-kurssi Valamossa

Neljäs kurssipäivä alkamassa.
Seminaarissa hiljennytään omaan sisäiseen maailmaan lyhyiden tehtävien muodossa. Tehtävät auttavat kokemaan paremmin omia alitajuisia, usein tukahdutettujakin tunteita, sekä vapauttamaan patoutuneita energioitaan. Seminaari lisää itsetuntemusta ja vastuuta omasta elämästä. Jokainen "sukeltaa" niin syvään, kuin itse haluaa.
Ensimmäisenä päivänä tunsin pettymystä. Olin odottanut jotain muuta, mutta en kuitenkaan tiennyt mitä se oli. Päätin heittäytyä mukaan tähän. Realistisena, jalat maassa olevana, saan aina välillä ponnistella. On heitettävä sisäisen aikuisen vaativat äänet ulos ja on otettava omaa aikaa, omille ajatuksille. Kyllä se onnistuu.

Päivä alkaa aina puolen tunnin kehon venyttelyllä. Sen jälkeen seuraa meditaatio runon tekstein ja seuraavaksi kirjoitetaan edellisen päivän päiväkirjaosuus. Sitten jatketaan tehtäviä. Tähän mennessä olen tehnyt nykyhetken määrittelyä, askelmat elämän merkittävistä tapahtumista ja käännekohdista sekä elämän tienhaaroja.
Haastavinta on hakea unen ja valveen raja-alueiden mielikuvia ja tehdä vertauksia sisäisten ja ulkoisten kokemuksista.

Keskustelujaksot ovat mielenkiintoisia. Käydään dialogia henkilöiden, mutta myös työn ja tehtävien, yhteisön, tapahtumien, oman kehon ja sisäisen viisauden kanssa.

Edessäpäin on paljon mielenkiintoista, mm. paneutuminen meditaatioon, hengellisiin askelmiin, muistoihin ja tienhaaroihin.

Hengellistä ravintoa tarjoaa luostarin palvelut, rauhallisuutta luostarimiljöö ja trapesan notkuvat pöydät ruumillista nautintoa.

Tässä seminaarissa ei toimita ryhmänä. Esittelykierrostakaan ei pidetty. On henkilöitä, joiden kanssa ei ole vaihtanut sanaakaan vielä. Sitten valikoituu tiettyjä ihmisiä, joiden kanssa istuu samassa pöydässä ja joiden kanssa vaihdetaan kokemuksia tauoilla. Kuitenkin kaikki seminaarissa käsitelty ja siellä ääneen luettu materiaali on täysin luottamuksellista. Voin vain kertoa että kurssilla on taitavia tekstin tekijöitä, joita yltävät metafoorissa huippusaavutuksiin. Mutta minä en kilpaile kenenkään kanssa. Kirjoitan omia tekstejä, omista tarpeistaan kumpuvista asioista.

Olkoon Jumala armollinen ja Jumalanäiti suojelemassa Ristoa tänään uusintaleikkauksessa ja anna hänelle näkökyky takaisin silmään.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Hellettä, puutarhatöitä ja leipomista

Näissä merkeissä kului viikko. Eilen illalla klo 20.00 oli varjossa +30.
Puutarhatyöt jäi monien catering-keikkojen takia tälle helle-viikolle. Nyt on siemenet piilotettu maahan ja ruukkuihin, perennoja on istutettu uusittuihin kukkapenkkeihin, paranneltu kasvihuone on saanut "asukkaita", härkäpavut on istutettu kolmeen ruukkuun ja viety paikoilleen, kurpitsantaimet on istutettu ja mieheni kanssa tyhjennettiin hyyskä (onneksi vähäisessä käytössä) ja kompostori (pahemman hajuinen). Kesäkukat hain puutarhasta ja istutukset amppeleihin ja piharuukkuihin on tehty. Vielä pitää tänään istuttaa avomaankurkut.

Eilen oli aamupäivällä ostospäivä. Hankin hyvin tarpeelliset sammutuspeitot sekä grillille että savustimelle. Molemmat vempeleet ovat useasti käytössä kesällä.

Iltapäivällä oli leivontaa. Haluan jakaa teille Pohjois-Karjalan radion toimittajan raparperikakun ohjeen. Siis niin hyvä....

Barbaarijuuren kakku

Täyte: noin 500 g (minulla oli kyllä enemmän) raparperia paloiteltuna, keitetään sokerin ja veden kanssa (2dl). Kiehauta juuri niin kauan että raparperi pehmenee. Valuta mehu ja ota talteen (juo tai pakasta)

Kakkutaikina:
180 g mantelijauhoa
180 g tomusokeria
180 g vehnäjauhoja
180 g voita tai juoksevaa margariinia
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kardemummaa
2 kananmunaa

Kaikki aineet tehosekoittimeen tai sähkövatkaimeen ja sekoita hyvin. Laita puolet taikinasta vuoan pohjalle (24 cm vuoassa tulee melko matala kakku. Jos haluat korkeamman käytä pienempää vuokaa). Väliin raparperisose ja päälle loput taikinasta. Paista tunnin verran 175 asteisessa uunissa.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa. Voit "puuteroida" kakun pinnan tomusokerilla.
Jos haluat juhlavamman kakun tee vaahdotetusta kuohukermasta ja maustamattomasta tuorejuustosta maustettuna sokerilla ja vaniljalla kakulle kuorrutuksen reunoille ja päälle. Kun mansikat kypsyvät sopii heitellä niitä vielä koristeeksi!

Nautiskelemaan!

maanantai 30. toukokuuta 2011

Elämässä mukana

Tänään siirryimme kesän puolelle, kun katsoo kalenteria ja auringonpaistetta. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut tapahtumarikasta elämää.
Olen ollut saattamassa seniorikerholaisen ikuiseen elämään. Ollos iäti muistettu, sinä autuuteen kutsuttu!Voimia ja siunausta leskelle ja tyttärelle! Sain olla valmistamassa muistoaterian yhdessä Taimin kanssa. Tarjoilussa auttoivat myös Kaija ja Matti. Suurkiitokset teille! Tarjoilun tuotosta saamme Tiistaiseurassa mukavan rahan tulevaa syksyn kahvioprojektia varten.
Samana aikana mieheni silmästä irtosi verkkokalvo ja silmä leikattiin. Nyt on toipumisaika ja lääkettä tiputetaan kolmasti päivässä. Viikon päästä on kontrollikäynti. Silloin päätetään milloin silmästä poistetaan leikkauksessa sinne laitettu silikoni.
Tällä viikolla valmistan ylioppilasjuhlia. Kaksi viehättävää nuorta miestä samasta perheestä ( ei, eivät ole kaksosia) saavat eri kouluista lakkinsa. Nuoret herrat ovat itse päättänyt menynsä, joka on heidän sanojensa mukaan "perussettiä". Ihan hyvää settiä onkin. Mielelläni valmistan ja järjestän juhlat. Heidän keittiönsä, sauna ja aputilat ovat tulleet tutuiksi monien juhlien aikana useiden vuosien aikana. Olen kiitollinen tästä luottamuksesta.

Kesän suunnitelmat saattavat muuttua. Mutta elämä pysäyttää. Silläkin on tarkoituksena, ei sairastuminen ole pelkkä sattuma. Nyt on tärkein saada miehelleni"hyvä silmä".
Kesäksi odotamme lapset ja lapsenlapsi käymään ja heidän mukanaan tyttöystäviä, äitejä ja myös sukulaisia, ystäviä ja tuttuvia!

Annetaan kesän tulla ja nauttikaamme lämmöstä ja elämästä !

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Vapaa viikonloppu

Kuulun niihin eläkeläisiin, joilla ei ole kalenterissa pidempiä aikoja täysin vapaina. Koska mieheni oli menossa viikonlopuksi Valamoon, olin varannut viikonlopun vapaaksi. Pysyin päätöksessäni, vaikka tuli monia mielenkiintoisia pyyntöjä osallistua erilaisiin tilaisuuksiin. Miehenikään ei ollut Valamossa kuin sunnuntaipäivän.
Silti toteutin lauantaiksi suunnittelemani ohjelman. Lähdin "vapaalle" yksin. Nautin usein yksin liikkumisesta, jopa ulkomailla. Siihen liittyy vielä jonkinasteinen jännitys ja pärjäämisen tuoma tunne.
Nyt en tarvinnut muita kieliä kuin tuttu suomi, äidinkieltäni täällä ei puhuta. Tänään ei uskaltaisi puhuakaan sitä, kun tuo huuma Ruotsin voittamisesta on kuumimmillaan.
Ajoin ensin Liperiin, tuttuun Kesätarhapuutarhaan. Ostin tomaatintaimia. Sitten oli tarkoitus käydä taimien vaihtotorilla, mutta tilaisuus oli kai kuivunut kasaan. Sitten vaan kokka kohti tapahtumien suma Joensuussa.
Oli villisikagrillifestivaalit, kalamarkkinat ja mahdollisuuksien tori. Kiersin koko alueen. Molemmissa "ruoka"tapahtumissa oli paikoittain sankka savu grilleistä. Jos näissä viihtyisin ja haluaisin NAUTTIA ruoasta, niin vaatisin paljon muutosta. Tarjoilupisteet voisivat sijaita hieman väljemmin. Kalusteet voisivat olla mukavammat ja tila väljempi ja viihtyisempi. Jos ruokailuastiat ja -välineet olisivat muuta kuin pahvia ja muovia ja kaiken lisäksi ruoanvalmistukseen kiinnitettäisiin enemmän huomioita. Kauheat rasvassa lilluvat perunat ja läpikypsyneet lötköt vok-vihannekset yhdistettynä kuivahkoon lohimedaljonkiin. Kun ainekset ovat hyvät, niin voisi tehdä NIIIN hyvää. Olihan siellä yritystä; esimerkiksi Teatteriravintolan leipä. Viinintarjoilu istuisi hyvin tähän tapahtumaan. Voisi kuvitella olevansa eurooppalainen.

Kotiin tultua paistoi aurinko lämpimästi. Loimulohi ja muut herkut maistuivat kylmän valkoviinin kera omalla pihalla. Kun Oscar oli laulanut lensin "höyhensaarille".

Sunnuntaina oli hiljaista, kun olimme koiran kanssa kahdestaan. Radiokin petti, kun oli peruuttanut ortodoksisen liturgialähetyksen. Kuljin ympäri suunnittelemassa, en osannut levätä, lukea ja nauttia. En osaa muuttua. Aina on touhuttava. Olipa ihanaa leipoa ensimmäistä raparperipiirakkaa tänä keväänä.

Sainpahan viettää ihan omaa viikonloppua!

Ulkotyöt kutsuu

Työlistalla on useita suurempia kohteita. Yhden suurimmista olen jo suorittanut puoleen väliin. Ensin otin työvoiton tai pitäisikö sanoa kävelin mieheni tahdon yli. Kyseessä on pienen kasvihuoneemme "remontti". Kolme vuotta peräkkäin on tomaatintaimet alkaneet homehtua jo ennenkuin ensimmäinen tomaatti punastuu. Kasvihuone oli perinteinen. Ensin hiekkaa ja sen päälle multaa. Keskellä käytävä.
Lapioin pois kaikki mullat, niin että hiekkapohja jäi. Pesin koko kasvihuoneen sisältä ja ulkoa, käyttäen Toluvettä. Nyt on kasvihuone saanut tuulettua. Se tapahtui kyllä suunnittelematta, koska tilaamani sora osoittautui hiekaksi. Tällaista se kaksikielisyys teettää. Nyt odottelen murskakuormaa. Laitan kasvualueille murskaa ja istutan tomaatit turvesäkkeihin. Sen lisäksi istutan ruukkuihin yrttejä. Saa nähdä auttaako "naisten kotkotuksia kaiken maailman ohjelmista ja puutarhalehdistä".
Pari muutakin multatyötä on vielä odottamassa.

Sitten aloitin siivouksen ja järjestämisen aitassa. Siihen teen oman TYÖHUONEEN. Siellä aion kirjoittaa, hieroa aivonystyröitäni, harrastaa käsitöitä, lukea ja OLESKELLA.
Suurin kompastuskivi on edelleenkin nettiyhteyden saaminen sinne. Mokkula tietty, mutta on kuitenkin aika arvokas, kun meillä on parinsadan metrin päässä laajakaistayhteys. Pitää vielä soitella Elisan kanssa.
Martela Outletista ostin kunnolliset työpöydät. Huoneessa säilytyksessä olevat kaapistot ym joutuvat nyt kylmään varastoon, niin julma olen. Ajattelen vain itseäni, en vanhoja huonekaluja, jotka odottavat uutta kotia jostakin.
Tiedän että talvipakkasella kipaisen takaisin sisälle koneineni, mutta on niin ihanaa toteuttaa unelmiaan.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

My artist-daughter shits canonballs

Just to refresh my english, I will write this short text in english. I will tell everybody that my daughter is a hardworking artist and at this moment she is very active in many exhibitions in many countries. There is a strong pushing blow or wind going on. Maybe her life is happy and steady. Thats why her works are good and interesting for the public.
At the writing moment she is in Iceland with an exhibition. At the same time she has some work in Gothenburg (her artist-university) and in Paris. The audience in Paris likes her works. Fascinating!
This summer she will participate in a summer exhibition in Finland. Last summer she was in Mänttä, this summer somewhere else (Rauma?).

Blessings and love from a very proud mother

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kirkas viikko



Kristus nousi kuolleista - totisesti nousi!


Pääsiäispyhät ovat takanapäin, mutta pääsiäinen jatkuu helatorstaihin saakka. Tänä vuonna vietimme perhepääsiäistä. Hilla-tyttö, 9kk ja 8-14pv vanha, hänen äitinsä, isänsä ja mumminsa sekä minun poikani olivat vieraanamme. Talossa olivat myös koirat Saimi-neiti ja Basis.


Pääsiäisyönä olimme kirkossa ja pappilassa emännöimässä yhdessä Ylämyllyn ahkerien tiistaiseuralaisten kanssa kahvitarjoilua. Aurinko nousi, kun ajelimme kotiin 05.00 jälkeen.


Koska pääsiäinen oli huhtikuun lopussa saamme nyt seurata luonnon heräämistä ja uuden alkua. Jäät ovat paikoittain irti rannoista, puissa on pieniä hiirenkorvia, telkät ovat muuttaneet rantahuviloihinsa ja joutsenet lentävät ylitsemme.


Paasto on päättynyt ja monia herkkuja nautittu. Viikonloppuna on työväen ja ylioppilaiden juhla. Nyt, niinkuin usein aiemminkin, on luvattu tänne itä-Suomeen räntäsadetta. Mutta se ei haittaa meidän rauhallista kotijuhlaa. Grilli on jo paikallaan ja katoksen alla kuistilla. Kuohuviini maistuu samalta säästä huolimatta, samoin sima, joka on kotitekoista tänä vuonna. Munkit saavat elää luostareissa, niitä ei tarjolla meillä. Meillä on vielä jäljellä kulitsaa ja pashaa.


Kaikille tutuille ja tuntemattomille hauskaa wappua (ilman autoa ja puukkoja!)

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Vähän tietoa, mutta tunteella

Tiedän politiikasta hyvin vähän. Olen seurannut vaalikeskusteluja, mutta silti tieto on pinnallista. Mutta olen aina tietänyt oman poliittisen kantani. Se ei horju. Ehkä juuri sen takia minua suututtaa, hävettää ja ihmetyttää miten ihmiset kääntävät takkinsa ja äänestävät päättäjiksi sellaista puoluetta kuin perussuomalaiset. Miten pieni Suomi pärjää maapallolla, jos sulkeudumme omaan maahamme. Viis globaalisaatiosta, eurooppalaisuudesta, vapaasta liikkumisesta, luonnonsuojelusta, maahanmuuttajista, kriisiavusta, kehitysyhteistyöstä jne jne. Nyt toimitaan vain omassa maassa ja laitetaan lintukodot kuntoon. Ehkä olisi pitänyt ajatella miten maailma vastaa esimerkiksi vientipolitiikassa jne. Ehkä suomalaisille tulee viisumipakko euroopan maihin? Tai pitäisikö kieltää ulkomaille matkustaminen? Odotellaan. Ehkä ministerisalkut kiinnostavat persuja niin paljon, että uhot unohdetaan ja hallituspaikka kelpaa? Kuka pettää silloin ja ketä? Onneksi suurin puolue on vakaa ja pysyy linjassaan.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Maukasta ja mautonta

Eilen aamulla oli niin ihana auringonpaiste, että otin ensimmäisen kerran tänä keväänä pulahduksen avannossa (ilman saunaa). Sen jälkeen näin ensimmäisen joutsenpariskunnan lentävän yli. SE TULEE. Kreikkalainen lammaspaistos tuoksui vallan ihanalta koko iltapäivän. Pienen pieni palanen kertoi myös maun olevan kohdallaan. Niinkuin yleensä en seurannut reseptejä, vaan tein useita poikkeuksia ohjeesta. Pohjaan vaihdoin puolet rasvasta tuorejuustoon ja puolet vehnäjauhoista sämpyläjauhoihin. Ensin freesasin valkosipulia ja sipulia, sen jälkeen lampaan jauhelihat. Nesteeksi kotitekoista tomaatti-paprikasalsaa ja mausteeksi kreikkalaista mausteseosta, minttua, oreganoa,mustapippuria, fondia ja hitusen suolaa. Kun mössö on hiukan jäähtynyt lisätään kananmunat ja feta. Käytin peltipurkissa myytävää pehmeää leivontaan tarkoitettua fetaa. Sitten vaan paistospohjalle. Pinnalle hiukan juustoraastetta ja kuivattua persiljaa. Suosittelen pääsiäiseksi! Paikallislehtemme kertoi uudesta japanilaisesta innovaatiosta. Makuupussin etuosaan on painettu värillinen autenttinen kuva ihmisen sisäelimistä. On kuulemma hauska yllätys esimerkiksi partioleirillä! Ostettavana nettikaupasta. Minun mielestäni mauttomin tuote pitkään aikaan. YÖK!

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Suunnitteluvaihe

Oikeastaan sanonta "tyyntä ennen myrskyä" pitää paikkaansa. Mitä onkaan tapahtumassa? Tässä tapauksessa "myrsky" on minulle hyvin mieluista aikaa. Siis puhun nyt tulevasta diakonia-ateriasta, pääsiäisyön tarjoilusta pappilassa, oman sukuni pääsiäisruoista ja pääsiäispäivän juhla-ateriasta. Kokonaisuus, johon kuuluu suunnitteluvaihe reseptien lukemista, ostoslistojen ja työn suunnittelun laatimista, hankinnat, ruoan valmistus, kattauksen suunnittelu ja koristukset. Aika ennen kuin aloittaa on hankalin. Silloin ei oikein voi tarttua mihinkään. Mahdollisesti voi puhdistaa hopeat, siivota maustehylly tai tarkistaa liinat ja koristelaatikot. Kehtaako sanoa että tekee virpomavitsoja? Minä kyllä teen. Sellaisia joihin tulee silkki- ja kreppipaperisia kukkia. Ne siunataan Lasaruksen lauantain vigiliassa. Sen jälkeen ne koristavat ikoninurkkausta ja ikoneja. Helluntain jälkeen ne poltetaan. Huomenna on yhden tapahtuman suunnittelupalaveri. Siinä on monta tekijää ja useita yhteisiä ruoanvalmistuskertoja. Erilaisten karjalaisten leivonnaisten teko ja pashan valmistus lähes sadalle henkilölle vaatii resursseja ja hyvää suunnittelua. Saatte seurata blogissa tätä minulle mieluista puuhaa. Lupaan opetella kuvien siirtämistä kamerastani koneelle. Tiedän että lapseni huokaavat syvään, voi ei mude..... Paasto sujuu hyvin ajatellen tulevia herkkuja!

Arvomaailmastani

Puhun arvoista, periaatteista ja suhtautumisestani laajasti. En pelkästään esimerkiksi uskosta ja kymmenestä käskystä. Minun pitää olla suvaitsevainen. Silti haluan pitää kiinni arvoistani. Silloin olen joskus suvaitsematon. Jos luovun arvoistani, petän itseäni, en ole rehellinen. Silloin olen teeskentelijä, haihattelija, joka kääntää takin sopivan suuntaan tuulen mukana. Pyrin sitoutumaan siihen mitä teen, vaikkapa se olisi vapaaehtoista toimintaa. Sen takia vaadin sitoutumista muiltakin. En pidä puheesta ja tekstistä, jossa korostetaan jonkun toiminnan merkitystä ja arvoa, kun todellisuudessa ei kuitenkaan tueta tätä toimintaa ja tekijöille ei anneta toimintamahdollisuuksia. Sellainen uuvuttaa. Haluan tehdä avoimesti ja rehellisesti vapaaehtoistyötä. Haluan vastaanottaa rakentavaa kritiikkiä ja myös silloin tällöin kiitosta. Luottamuspula on pahin tunne/palaute. Isä Stefan sanoi erittäin hyvässä saarnassa eilen: Minä uskon. Auta minua epäuskossa. Jos on uskoa on toivoa. Toivo on ihan hyvä tyyppi. Tässä joitakin ajatuksiani: Toivo on tasapainoilua. Elämänkaaren aikana on erityistilanteita kuten murrosikä, teini-ikä, vanhemmuus, lasten poislähtö, eläköityminen, joihin liittyy muutoksia. Toivo on jatkuvaa tasapainoilua menettämisen, ylläpitämisen ja saavuttamisen välillä. Toivo on uskoa huomiseen. Hyvistä ajatuksista syntyy unelmia ja suunnitelmia, joista syntyy päämääriä. Toivo on keskittymistä tähän päivään.Eilistä et voi muuttaa, huomista ei voi elää tänään, keskity siis tähän päivään. Toivo on pienissä asioissa. On ikävää, että ihminen pitää kokea vaikean kriisin, menettämisen tai pitkäaikaissairauden ennenkuin oppii näkemään "pienet tärkeät asiat", joiden arvo ei ole mitattavissa rahassa. Toivo on ihmissuhteissa. Tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Molemminpuolinen ja vastavuoroinen suhde rakentuu kahden ihmisen todellisesta läsnäolosta. Toivo syntyy kaikkien tunteiden hyväksymisestä. Tunnekokemusten hyväksyminen omassa itsessä ja niiden jakaminen toisen ihmisen tai Jumalan kanssa voivat merkittävästi vahvistaa toivon kokemusta. Tämä merkitsee erilaisten tunteiden-pelon, yksinäisyyden, toivottomuuden, surun, ilon ja riemun rohkaisevaa ja herkkää vastaanottoa ilman ehtoja. Toivo syntyy, kun kokee olevansa arvokas ja arvostettu. Pitääkö olla autettava, potilas, jotta ammatti-ihminen tai vertaisryhmä auttaa? Eikö lähiverkosto tai seurakunta yhteisö voisi avautua ja keskustella vastavuoroisesti ja tasaarvoisesti elämää suuremmista kysymyksistä? Toivo on Jumalan läsnäolo ihmisen elämässä. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä... (Matt. 20:28). Toivo ei merkitse sitä, että tosiasiat muuttuisi, vaan se on resurssi, joka kasvaa ihmisten keskinäisestä yhteydestä, elämän lahjan hyväksymisestä ja siitä iloitsemisesta, mikä on mahdollista. Toivo on iankaikkisessa elämässä. Kristillinen toivo on suuntautumista sellaiseen tulevaan hyvään, jonka toteutuminen on varmaa. Jäljelläkaksi paastoviikkoa ja suuri viikko ja saamme taas viettää kirkkokuntamme suurinta juhlaa: Ylösnousemuksen juhlaa - Suurta Pääsiäistä!

torstai 24. maaliskuuta 2011

Hiljentyminen ja ilon pisaroita

Eilen kirkossamme vieraili arkkipiispamme Leo. Hänen opetuspuheensa ja hänen olemuksensa teeillassa antoi seuraavanlaisia ajatuksia.
Paaston tie on pitkä 40 päivää + suuri viikko (piinavko) Ihmisen sielu ja sydän ovat kivikovia kuin Mooseksen kivitaulut. Sen takia on hyvä VALITA paaston tie. Jos sille tielle menee, on jo askel oikeaan suuntaan.
Täytyy pysähtyä ennen kuin ottaa pohjakosketuksen. Se kosketus voi olla hyvin erilainen eri ihmisillä. Kuitenkin monilla se on kriisi. Mutta kriisissä on aina myös myönteinen puoli. Kriisissä on läsnä mahdollisuus. Kun menetyksiä on paljon, on valittava uusi suunta. Takaisin ei pääse. Silloin on arvioitava omat voimavaransa, omat mahdollisuutensa ja vapaasti saa valita sen jälkeen mieluisensa polku.
Tähän uudeelleen valintaan kuuluu usein lähipiiri, verkosto. Usein tähän liittyy myös kiitollisuus ja halu, uusilla voimilla auttaa lähimmäisiä, jotka edelleen ovat "suossa".
Voimavarojen ylläpitäminen ja kiitoksen osoittaminen voi tehdä parhaiten rukouksessa, kirkon palveluissa, vapaaehtoistyössä tai osallistumalla paastokeräyksiin.
Isä Leo toivotti myös paaston ajaksi ilon pisaroita. Saa vastaanottaa ja tuottaa iloa. Ei paasto ole pelkästään murheen aikaa. Kevät tulee, luonto herää ja me valmistaudumme kirkkokuntamme suurimpaan juhlaan !
Remember that happiness is a way of travel - not a destination (Roy M. Goodman)

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Elämälle kiitos

Karjalainen kirjoitti tänään "sitkusta ja unelmista". Työelämässä minäkin elin niin. NYT elän sitä aikaa, josta unelmoin.
Nautin todella. Välillä huono omatunto yrittää kuiskata että olen liian itsekäs, laiska, veltto, mukavuudenhaluinen ym. Mutta minä vastaan, että olen lapsesta saakka tehnyt kaikki kesät töitä, olen ottanut vastuuta monesta asiasta, olen itse lainavaroin kouluttautunut ammattiin, olen perustanut perheen, eronnut, mennyt uudestaan naimisiin, muuttanut ja asunut ulkomailla. Kaikki ilman vanhempieni tukea.
Nyt on minun aikani, tehdä omia priorisointeja, suunnitelmia, toteuttaa unelmiani.

Iloitsen edessä olevasta matkasta Berliiniin. Pitkä viikonloppu lasteni ja tyttöystävän kanssa keväisessä Berliinissä. Aamiaiset kanavan rannalla, sunnuntaikirppis, kynttilä-illalliset pienissä bistroissa, kaupungilla kulkeminen ilman varsinaista päämäärää ja ilman ostospakkoa. Voi ihanuus!
Nauttikaa ihmiset!
PS. kiittäkää myös sitkeitä ja sisukkaita esi-isiämme, jotka tulivat viljelemään meidän karua maata, eivätkä jääneet sinne vulkaaniselle ravintorikkaalle maaperälle, jossa mannerlaatat liikkuvat.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Elinsiirroista

HS 17.3.2011 otsikoi: Elinsiirtojonoihin kuolee vuosittain 10-20 potilasta

Taustaksi: Menin sairaanhoitajakouluun 1966. Ensimmäinen kesätyöpaikkani apuhoitajan sijaisena oli munuaisosastolla ns. Unioninkadun klinikassa (HYKS,IV Sisätautien klinikka). Tällöin oli Suomessa vain yksi dialyysiosasto ja yksi munuaisosasto. Munuaisensiirrot tehtiin Kirurgisessa Sairaalassa ja potilaat tuotiin heräämöstä, usein leikkauksen jälkeisenä päivänä munuaisosastolle eristyshuoneeseen jälkihoitoon.
Pitkän työurani aikana olen saanut seurata munuaishoidon huimaa kehitystä.

Mutta jonoihin.
60-luvulla pääsivät dialyysihoitoon ne potilaat, joilla oli sopiva munuaisenluovuttaja tiedossa. Luovuttajan tuli olla lähisukulainen, sisar tai nuorelle henkilölle jompikumpi vanhemmista. Tämä pätee edelleenkin omaisluovutuksessa. Uusi laki sallii myös muiden kuin lähisukulaisten luovutuksen, mutta meillä Suomessa ei näitä ole (minun tietääkseni) tehty. Silloin ei ollut laki aivokuolemasta vielä tehty, joten elimiä ei voitu ottaa talteen.

Munuaissiirtoja tehdään aikuisille pääsääntöisesti aivokuolleilta saaduilla elimillä. Luulisi että kukaan ei kuole jonoon, jos siirtoelimiä on vajaa 200 vuodessa. Mutta kun se ei ole niin yksinkertaista....
Ensinnäkin ei ole jononumeroa, vaan rekisteri, jossa kaikkien odottavien tiedot ovat tallennetut. Tässä tiedostossa on myös jokaisen kudostyypitys.
Sopivan elimen saamiseen vaaditaan veriryhmäsoveltuvuus ja hyväksyttävä kudostyypitys ja välittömästi ennen leikkausta tehtävä negatiivinen ristikoe (joka kertoo vasta-aineista). Vasta näiden kriteerien jälkeen tulee kyseeseen muut valintakriteerit, kuten pitkä odotusaika (5 -10 vuotta), elimen ja vastaanottajan suuri ikäero ym.

Muiden siirrettävien elinten kohdalla ei tarvita kudostyypityssoveltuvuutta. Siellä taas tulee elimen koko oltava sopiva vastaanottajalle ym.

Munuaispotilaat voivat elää dialyysihoidossa odottaen sopivaa siirrännäistä. Tämä mahdollistaa pitkiäkin odotusaikoja. Joillekin pitkäaikainen dialyysihoito aiheuttaa ongelmia ja leikkauksesta toipuminen tai estolääkityksen sietäminen voi hankaloitua.

Vuoden 2010 laissa elinten irroittamisesta sanotaan että elimiä saa irroittaa, jos aivokuollut aikuinen ei ole eläessään vastustanut luovutusta. Tämä tarkoittaa erilaista käytäntöä keskustelussa läheisten kanssa. Aiemmin pyydettiin lupa irroittaa elimiä, NYT kysytään onko tietoa elinluovutuskortista tai kuolleen mielipidettä luovutukseen.

Miksi kaikki elimet, joita voitaisiin käyttää ei oteta talteen? Resursseista on kyse. Jos teholla on hoidossa potilaita, joita yritetään parantaa ja tulossa on runsaasti hoitoa vaativa aivokuollut elinluovuttaja ja on tehtävä priorisointi.....
Kaikki mahdolliset luovuttajat ei tunnisteta syystä tai toisesta, joten vielä on tiedonpuutetta asiasta.

Asia on mielenkiintoinen ja tärkeä. Tänä päivänä, kun monet asiat ratkaistaan katsomalla kustannukset, niin elinsiirto on hyvin kustannustehokas verrattuna dialyysihoitoon.

Pohjois-Karjalan Keskussairaalassa järjestettiin jokunen aika sitten elinsiirto iltapäivä opiskelijoiden näytetyönä. Auditorio oli täynnä, luennoitsijat asiantuntevia ja kaiken kruunasi kokemusasiantuntija Jussi, joka kertoi elämästään kahden munuaissiirron ja eri dialyysihoitomuotojen kanssa. Nyt hän on onnellinen esiintyvä taiteilija.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Katastrofit tunkee ovista ja ikkunoista

Olenkohan liian vanha? En pysy mukana kehityksessä, meinaan median tiedotuksen nopeassa kehityksessä. Ennen luettiin kerran päivässä sanomalehdestä "vanhoja" uutisia. Radio ei ollut päällä koko ajan, niinkuin nyt. Joillakin on televisio aina päällä. Meillä ei ole. Monille tulee uutiset huippumoderneihin kännyköihin. Netistä saa koko ajan ajankohtaista tietoa ja uutiskuvia.
Siis katastrofeista, onnettomuuksista, sodista saa koko ajan täsmätietoa.
Mietin vain, tarvitaanko tätä? Jos sitten tulisi tärkeä tiedote esimerkiksi säteilyvaarasta.... Kuinka moni seuloisi sen tiedon tästä uutistulvasta, juuri meille tarkoitetuksi välittömästi toimenpiteitä vaativaksi?
Miten tämä jatkuva monesti ahdistusta aiheuttama tieto vaikuttaa muutenkin ahdingossa eläviin, esimerkiksi masentuneisiin ihmisiin?

Tiedostan että Japanissa on valtava katastrofi ja siellä on edelleen vakava uhka uusista onnettomuuksista. Meidän on kuitenkin jatkettava elämämme täällä meidän onneksi maanjäristysvapaalla alueella. Olkaamme siitä kiitollisia ja tehkäämme omat pienet ponnistuksemme luonnonsuojelun puolella ja antakaamme rakkautta ja välittäkäämme läheisistämme ja naapureistamme.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Svinolängorna - Sovinto

Tänään oli Hopeatähti-kerhon elokuvapäivä. Yli 200 varttunutta joensuulaista ja lähiseudun asukasta oli kansoittanut kaksi salia jo klo 10 aamulla. Varis lensi paikalle ja lausui esisanat. En muista , että hän olisi sanonut mitään erityistä. Muistan että hän ei tiennyt mitä bagge tarkoittaa.
Katsoimme elokuvan Sovinto, jolla on ensi-ilta vasta perjantaina. Elokuvan on ohjannut Pernilla Austen Susanna Alakosken romaanin pohjalta. Elokuva sijoittuu 70-luvulle Y-stadin kaupunkiin. Elokuvan pääosassa on Noomi Rapace. Hän elää miehensä ja kahden tyttärensä kanssa onnellista perhe-elämää. Lucian-päivänä hän saa puhelinsoiton Y-stadin sairaalasta, jossa hänen äitinsä on kuolemaisillaan. Tästä alkaa hänen traumaattisen elämänsä läpikäynti, jota seurataan elokuvassa.
Hänen vanhempansa olivat suomalaisia. Isä hitsari, joka unelmoi onnellisesta elämästä Ruotsissa ja realistisempi äiti, joka ajoittain selvänä ollessaan yritti jaksaa lastensa kanssa. Lasten elämä oli yhtä helvettiä. Juopottelua, juhlia, pahoinpitelyä, järkyttävää kielenkäyttöä.. Perheen esikoiselle noin 10-vuotiaalle tytölle lankesi vastuu veljestään ja usein myös vanhemmistaan. Sen lisäksi hänelle kohdistettiin uintikilpailun menstymisen paineet. Vain onnistumalla hän sai kiitoksia. Pikkuveli ei kestänyt. Hän oli mykkä, laiha ja syömätön ennen huostaanottoa. Myöhemmin lastenkotiaikojen jälkeen hän lopetti elämänsä.
Koko perhe matkustaa Y-stadiin. Saamme seurata tyttären ja äidin kohtaamiset sairaalassa. Mitään varsinaista avautumista ei tapahdu heidän välisissä suhteissa. Äiti on loppumaisillaan oleva alkoholisti, joka vielä rakastaa julmaa ja hakkaavaa kuollutta alkoholistimiestään ja muistelee heidän kotiaan kullanhohtoisten lasien läpi. Tässä tilanteessa tytär sanoo suoraan mielipiteensä, miten hirveää se oli lapsille. Samalla hän syyttää vanhempiaan pikkuveljen traagisesta kohtalosta. Äiti kuolee ilman varsinaista välienselvitystä. Sen takia suomenkielinen nimi tuntuu oudolta.
Hyvin tehty elokuva. Suosittelen.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Närhet ja närhet

Lauantai aamun ratoksi kirjoitan. Kaksikielisyys on rikkauteni.
Otsikko tarkoittaa suomeksi närhet ja läheisyys. På svenska nötskrikor och närhet. Viime viikolla lämpimänä päivänä meillä vieraili närhi lintulaudalla. Kaunis, värikäs iso lintu. Haki pähkinöitä, niinkuin ruotsinkielinen nimi kertoo. Nöt = pähkinä. Apteekin kanta-asiakas lehdessä oli ruotsinkielinen osio, jossa otsikko oli närhet. Mieheni ihmetteli, miksi apteekki kirjoittaa närhistä!

Mieleeni tulee monet tilanteet esimerkiksi kahvilassa ja kauppahallissa Ruotsissa. Kun minä Ruotsissa pyydän broileria, niin eivät ymmärrä. Siellä ostetaan kyckling (eli kananpoikaa). Broilerit löytyvät politiikasta. Kunnon juustosämpylää (ostsemla) on myös ihmetyksen aihe. Semla on makea leivonnainen, siis pulla. Ajankohtaiset ovat esimerkiksi fastlagssemla, jossa on kermavaahtoa ja mantelimassaa. Suolainen on taas fralla. Mielestäni jauheliha, suoraan käännettynä malet kött kertoo paremmin tuotteesta, kuin ruotsalaisten käyttämä färs. Meillä jauheliha muuttuu färsiksi, kun lihapullataikina on valmis.
Näitä on siis runsaasti. Useasti ollaan puhuttu näistä ja naurettu yhdessä tyttäreni kanssa. Hän hallitsee molemmat ruotsit, kun on asunut lähes 10 vuotta Göteborgissa. Nyt hän teho opiskelee saksaa, koska aikoo jäädä Berliiniin.

Afrikan ajoilta tulee mieleen sana phiri-phiri. Chilipohjainen tummanpunainen mauste. Afrikkalaiset ja intialaiset kauppiaat eivät osanneet sanoa r-kirjainta sanan keskellä. Mauste oli heillä nimeltään pili-pili. Meillä oli suosittu ruoka pili-pili pyttipannu. Tämähän nauratti lapsia. Olihan moni pojista juuri siinä iässä, että olivat juuri löytäneet itsestään uuden ulokkeen, joka kutsuttiin piliksi. Ihan kiva nimi. Miksi se muuttu aikuisilla miehillä (usein) rumannimiseksi. Mutta se on psykologiaa!

Täällä pohjoiskarjalassa olen oppinut paljon uusia sanoja. Tullessani tänne en ymmärtänyt sana ettonen. Siitä kerrotaan seuraavanlainen juttu. Sulhaskandidaatti etelä-Suomesta oli ensimmäistä kertaa vierailulla. Pohjois-Karjalan vieraanvaraisuus oli huipussaan ja sulhanen söi ja söi ja kehui ruokia. Varmaan vilpittömästi. Kun emäntä sitten sanoi, että nyt otetaan aterian päätteeksi ettoset, niin vieraan oli sanottava, että nyt ei sitten millään enää... Onneksi hän pääsikin ruokalevolle!

Että sen pituinen se.

maanantai 28. helmikuuta 2011

TV-ohjelma miun makuun

Se on "Linnan tähdet". Tulee maanantaisin klo 20.00 kolmoselta.
Ohjelmassa kuusi kypsään ikään ehtineitä taiteilijoita, jotka viettävät aikaa Espanjan maaseudulla. Asuvat vanhassa linnassa. Mukana suomalainen kokki. Ja kuvaustiimi tietysti ( mutta he eivät esiinny ohjelmassa, tekevät hyvää työtä).
Taiteilijat ovat Arja, Anu ja Anna-Leena, Danny, Neumann ja Vexi. Kaikki esiintyviä taiteilijoita; laulajia, näyttelijöitä, kirjailijoita.
Yhteistä heillä on taiteilijaelämä, sananhallinta, spontaanius,syvällisyys, toiminnallisuus ja nautiskelu.
Jokaisella on ohjelmassa oma "päivänsä". Henkilö saa suunnitella päivän herätyksestä nukkumaanmenoon. Minua kiehtoo eniten keskustelut, joskus syvääluotaavat analyysit. Aitojen tunteiden näyttäminen, kiinnostus toisten kertomuksista. Avoimuus ja tunteet; naurua ja kyyneleitä.
Toisaalta minua kiehtoo päivän valittu teema ja siihen liittyvä illallinen. Kokin upea taito valita yhdessä päivän henkilön kanssa herkullista tarjottavaa.
Tästä ohjelmasta nautin. Voi kun saisin itse joskus osallistua samanlaiseen!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ajatusten aamiainen

Tämänniminen ilmainen palvelu tuottaa positiivarit. Joka arkiaamu on sähköpostissa viesti, joka kantaa otsikon nimeä. Tarjottimelta löytyy nimipäivät, ajatuksia kolmella kielellä, ohjeita ja neuvoja vaikeiden tilanteiden selvittämiseksi (lyhyesti). Joskus viitteitä johonkin ajankohtaiseen kolumniin ja tärkeä aivonystyröiden herättäjä aamupähkinän kolme kysymystä.

Tämän torstain ajatukset:
Jos oppisimme huomaamaan mahdollisuudet
yhtä nopeasti kuin toistemme virheet,
olisimme pian kaikki varakkaita.

Ingenting är omöjligt,
det omöjliga tar bara
lite längre tid.

A healthy attitude
is contagious but
don ´t wait to catch
it from others

Positiivarit.fi sivustolla löytyy kohta aamiaistilaukset. Suosittelen.

Rakas seurakuntani

Elämme paastoon valmistautumisaikaa. Hyvästelemme Isä Tuomasta. Muutoksia on tulossa. Epätietoisuutta on ilmassa. Huhuja liikkuu. Oikeaa tietoa ei ole tarjolla.

Miksi minä tästä kirjoitan? Olen luottamusvalittu, valtuuston jäsen. Mutta tiedän vain, ettei valtuuston tarvitse kokoontua kuin toukokuussa 2011.

Käteeni osui SWOT-analyysissä viime syksynä käytetty "työ"paperi otsikolla "työyhteisömme heikkoudet"-kysymykset. Siitä poimin seuraavat asiat:

1. Tiedottamisen ja tiedonkulun suurimmat heikkoudet ? Tiedottamista ei tapahdu ja tiedonkulku on huhujen varassa.

2.Onko nykyinen organisaatiomalli riittävän joustava muutostilanteissa? Miten 1 + 1 henkilö hoitaa 1+ 3/4 +1 työtehtävät? Varsinkin kun poislähtenyt on hoitanut myös kanslistin tehtävät? Huhu kertoo että ulkoistetaan toisen papin palvelut. Siis ostetaan tarvittaessa palvelusten suorittajaa.

3.Herättääkö toiminta seurakuntalaisten ym luottamusta? Miten "ulkopuolinen" pappi saa laumansa luottamuksen? Riittääkö yksi rippi-isä kaikille? Kuka hoitaa monet toimintapiirit, laitos-ja sairauskäynnit?

4.Kykeneekö työyhteisömme tuomaan uusia palveluita? Uusien alueiden valtaaminen vaatii ensisijaisesti resursseja, joten säästöliekkikäyntiä tulee välttää. Muuten olemme turhaan laatineet strategia- ja visio-ohjelmaa.

5.Voidaanko sisäistä dynamiikkaa, ihmisten välisiä suhteita ja ilmapiiriä parantaa? Kyllä voi, jos siihen löytyy tahtoa. Avainsanat ovat priorisointi, delegointi ja LUOTTAMUS. Jotain pitää tehdä ja pian, jotta palkatut ja vapaaehtoiset pysyvät tehtävissään !

6. Ketkä ovat työyhteisömme "kilpailijat"? Toiset seurakunnat tarjoavat parempia paikkoja. Hyvää ei saa "alennetulla hinnalla". Vapaaehtoisjärjestöjä riittää ja kaikki ottavat avosylin vastaan tekijöitä. Useimmissa tuetaan ja palkitaan.

Ortodoksinen seurakunta on minulle hengellinen koti. Rukoilen että saamme hallintomme ja käytännön työt järjestymään, että saamme luottamukselliset, avoimet välit, että saamme ilolla ja kiitollisuudella palvella Jumalaa ja lähimmäisiämme.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Television ruokaohjelmat

ENNEN oli hyviä ruokaohjelmia. Oli ohjelmia, joita odotti innolla, koska ne olivat asiallisia, mutta hauskoja. Niistä sai vihjeitä. Etten olisi liian negatiivinen, niin aloitan kehumalla TV5 Strömsön ohjelmaa ja tällä kertaa ruoka-osuutta. Siellä tehdään yhtä tai korkeintaan kahta ruokalajia. Ohjeet, siis ruoanlaitto tapahtuu oikeesti ja niistä saa vihjeitä. Viime viikolla valmistettiin sinisimpukoita. Samalla tavalla valmistin itse sinisimpukat perjantai-iltana. Juuri näin haluaisin että ruoka ohjelmat toimisi.
Mutta kuulkaapa tätä: Annan mehukas keittiö tänä aamuna nelosella, kesto 25 min. Ricotta-täytteisiä kesäkurpitsankukkia, lohta basilika-mousselinekastikkeella ja kauden marjoja Eiswein-viinivaahtokastikkeella. En katsonut. Meillä ei katsota TV:tä aamuisin.
Mutta kuka voisi tehdä ruokaa vaikka ensiviikonlopuksi tämän menyn mukaan? Kesäkurpitsankukkia? Kauden marjoja? Mikä on Eiswein? Mousseline?
Kyllä tiedän. Nyt paljastin tyhmyyteni. So what, sanoi Lipponen.
Siis tiedän mikä on mousse ja jopa viinivaahto. No, ehkä joku tykkää tällaisista ohjeista. Minä en saisi tällainen tehty 25 minuutissa!
Sitten tulee näitä Chef-ohjelmia. Olen katsonut ensimmäisen jakson Master Chef Suomi kilpailusta.Hirveää. Sipulinleikkaus, jossa useampi osallistuja kilpailun tiimellyksessä sai ihmisverellä marinoituja sipuleita tulokseksi. En katso enää. Subilla tulee toinen Chef-ohjelma, mutta minun nukkumaanmenon jälkeen. En ole katsonut.
Ulkolaisia kokki-ohjelmia on tullut, kuten Jamie tai tämä vanhempi britti-seikkailija tekemässä ruokaa ulkomailla (nimimuisti!?) ovat piristäviä vaihteluja tähän suomalaiseen tarjontaan.

Miksi vaivaudun kirjoittamaan tästä? Sen takia, että itse olen ruoanlaiton harrastaja ja pidän perusruoista, mutta myös erikoisuuksista ja uusista ideoista. Minulla on itselläni kokemusta.

Toivoisin että ruoanlaitto nuorissa perheissä, sinkkutalouksissa ja vanhusten keittiöissä nousisi arvoonsa. Siihen voisi hyvät ruokaohjelmat televisiossa olla virikkeenä. Vähemmän lisä-aineita valmisruoista ja enemmän yhteistä aikaa ruoanlaitonmerkeissä ja sen nauttimisessa.
Bon appetit !

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kommentit

Hyvät lukijani,
Olen niin monelta kuullut, ettei voi kommentoida kun ei ole omaa blogi-osoitetta. En ollut minäkään asiaan paneutunut, mutta muistin ottaa asian esille poikani kanssa. Hänelle nämä asiat kuuluvat jokapäiväiseen työhön ja elämään.
Kun haluat lähettää viestin ota valikosta jomman kumman viimeisistä vaihtoehdoista. Nimi/URL toimii pelkällä nimellä tai toinen vaihtoehto nimetön (anonyymi). Sitten vaan seurataan ohjeet (kirjainten kopionti jne) ja kommenttisi julkaistaan.
Kirjoitellaan !

Vierailu pääkaupungissa

En ollut pitkään aikaan ollut Helsingissä yötä, saatikka viettänyt kokonaisen vapaapäivän siellä. Nyt tuli tilaisuus, kun sain kutsun entisen työpaikkani eläkejuhlaan. Minun jälkeen tämä oli lyhyessä ajassa jo toinen eläkkeellejäänti. Ja eläkeläiset nuortuvat koko ajan! Mukavana yllätyksenä juhlassa olivat vierailevat Terttu ja Munamies. Ihan oikeesti Terttu, ei hänen siskonsa, joka Tertun mukaan on ihan hupakko. Onnea uudelle eläkeläiselle!
Yövyin poikani uudessa kodissa. Hänkin oli nukkunut siellä vasta kaksi yötä. Lauantai vastaisena yönä naapurit päättivät vastaanottaa meitä aamuyön juhlinnalla. Kaksi ja puolituntia kestäneen kovan musiikin ja huudon jälkeen juhla kääntyi isänmaalliseksi. Finlandian jälkeen vieraat poistuivat puoli seitsemältä. Toivottavasti tämä oli poikkeustapaus ! Toisaalta tällainen maalainen on tottunut hiljaisuuteen ja kaikki ylimääräiset äänet kuuluu (mutta ei häiritse), nyt oli silti kyse häirinnästä.
Vapaapäivä oli kylmä ja tuuli lisäsi silmien vuotamista. Mutta mukavaa oli kuljeskella tuttuja katuja ja poiketa kaupoissa, kirpputoreilla, kauppahallissa jne. Helsingin suurin tavaratalo on remontoinut ruokaosastonsa mannermaiseen tyyliin. Onneksi minun piti kantaa kaikki ostokseni, joten ihailin runsasta tarjontaa ja ostin vain ostoslistan mukaan. Vau mitkä liha-, kala- ja juustotiskit! Ihaninta oli tunne, että tänä päivänä saan tehdä mitä haluan, ilman aikataulua ja muita velvoitteita.
Vietimme mukavan illan poikani kanssa kahdestaan. Tehtiin kolmen ruokalajin päivällisen ja nautimme yhdessäolosta. Sellaista laatuaikaa minulle!
Kotimatkalla junassa oli sitten hiihtolomatunnelmaa. Suksia, rattaita, matkalaukkuja, perheitä, opiskelijoita ja juoksentelevia lapsia. Kyllä ne jaksoivat juosta 4,5 tuntia edestakaisin käytävällä. Useiden lomasuunnitelmat selvisivät kanssamatkustajille kännyköiden ansiosta. Ei siellä tarvinnut nukkua!
Nyt on taas ihanaa olla kotona. Borta bra, men hemma bäst.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Ystävänpäivä

Tämä maanantaina 14 helmikuuta vietettävä päivä, joka alunperin on nimeltään Valentine ´s day, on saanut Suomessa erilaisen merkityksen. Yhdysvalloissa oli tapana lähettää nimettömiä viestejä ihastuksilleen. Meillä lähetellään viestejä ystäville, mikä onkin ihan mukava tapa. Tässä on tietyssä mielessä kauppiaiden luoma päivä. Päivään liittyvää vaalenpunaista ja punaista krääsää on vuosi vuodelta yhä enemmän myynnissä.
Itse en ole tätä päivää huomioinut juurikaan. Nyt kun olen eläkkeellä ja asun kaukana monista tutuista ja ystävistä, tulee mieleen muistaa heitä. Tämä päivä on siihen sopiva.
Postitin SPR:n kortteja tänään monille, joilla ei ole sähköpostia. Viikonlopun aikana kirjoitan viestin sähköpostissa muille.
Kaikkia en tavoita, mutta heitä ajattelen ja kiitän ystävyydestä.

Hyvää Ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Uusi harrastus

Työelämässä ollessani ajattelin usein, että elokuvissa olisi kiva käydä. Mutta työpäivän jälkeen ei tullut mentyä. Poikkeuksena oli kaksi ajanjaksoa. Toinen oli Zambiassa vuosina 76-78, jolloin kävimme koko perhe drive in -näytöksissä. Lapset olivat ennen lähtöä kylpeneet ja pukeneet yöpuvut. Asettuivat takapenkille mehu- ja vellipullojensa kanssa. Sinne nukahtivat elokuvan aikana. Ulkona oli pilkkopimeä, vaan elokuvascreeni ja ääni, joka tuotiin etuikkunasta autoon, pidettiin hiljaisella. Leffa-illat olivat lasten mielestä mukavia!
Toinen aikajakso ajoittui etätyöajalle 90-luvulla. Kun olin keskustoimistossa töissä useita päiviä, kävin iltaisin elokuvissa. Meillä oli kakkos-asunto, mutta eipä siellä sillä tavalla viihtynyt.

Nyt huomasin että Joensuussa oleva elokuvateatteri Tapio tarjoaa eläkeläisille(ja muillekin) aivan mahtavan tilaisuuden nähdä uusia elokuvia keskellä viikkoa ja aamupäivisin. Hopeatähti kerhoksi sanotaan tämä toiminta. Ei ole jäsenmaksua, saa mennä silloin kun sopii ja kiinnostaa.
Kevätkauden näytökset on merkitty kalenteriin. Ensi viikolla "tuntematon emäntä" ja maaliskuussa, jo ennen ensiiltaa, "sovinto" (ruotsiksi svinolängorna). Kun vauhtiin päästiin, niin tänään menemme iltapäivällä katsomaan HellaW, Viroseuran kanssa.

Ajatuksessa on kehittää aamupäivänäytöksen yhteyteen "jälkipalaveri" lounaan merkeissä.

Näin nauttii elakelainen.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Oppia ikä kaikki

Kun tein seniorikerhon tapaamisaikataulua osui tapaaminen keskiviikoksi 2.2. joka on Jeesuksen Kristuksen temppeliintuomisen juhla. Yksi ortodoksisen kirkon 12 suuresta juhlasta.
Edellinen tapaaminen oli kevätkauden ensimmäinen ja silloin vieraili seurakuntamme Isä Paavo kerhossamme. Näin ollen päätettiin, että omin voimin pidämme alustuksen temppeliintuomisen juhlasta. Valmistauduimme tutustumalla eri tahojen kirjoituksiin, siirtämällä tapahtumaikonit tietokoneelle, käymällä vigiliassa ja liturgiassa.
Miten antoisaa ja paljon lisää tietoa antavaa tämä tehtävä oli. Kerhossa oli kiinnostuneita kuulijoita ja he kertoivat omista kokemuksista ja sanonnoista, joita käytettiin lapsuudenkodissa ja vielä tänä päivänä. Paljon käytetty sanonta on: "Vanha Aadam kiusaa". Tässä tilaisuudessa heille selvisi, että tämä juhla sanotaan myös "kohtaamiseksi", kun uusi ja vanha Aadam kohtaavat.
Puhuttiin myös tämän juhlan kytköksistä joulun tapahtumiin, koska lain mukaan oli esikoispojat tuotava kirkkoon 40 päivää syntymästä. Samalla äidit siunattiin ja otettiin takaisin kirkon piiriin, koska äidit eivät saaneet tulla kirkkoon synnytyksen jälkeen. Uhrilahjasta keskusteltiin. Rikkaat kuuluivat tuoda lampaan ja köyhät kaksi metsäkyyhkyä. Ikoneissa on kuvattu Joosefin kädessä häkki, jossa on kaksi kyyhkystä. Todettiin että papille on kautta aikojen annettu "lahjuksia" kuten munia, leipää, voita jne. Vielä nykyään usein annetaan papille kokouksesta jääneet piirakat ym kotiinvietäväksi. Karjalassa sanottiin että " papin tasku on pohjaton". Liekö tämä perinne osaksi tästä johtuen? Todennäköisin selitys on että papille ei maksettu palkkaa tai hänelle maksettiin vain nimellinen korvaus, jolloin seurakuntalaiset maksoivat hänen palveluistaan ruoalla.
Anna Herra minulle voimia ja järkeä jatkaa seniorikerhon vetäjänä.

"Sodan haavoittama lapsuus"

Luin kirjasta "Sodan haavoittama lapsuus", toimittaneet Anne Kuorsalo ja Iris Saloranta jostain lehdestä (SK?). Mielenkiintoni heräsi, kun siinä kerrottiin kuinka sodanjälkeiselle sukupolvelle (siis mm. minulle) on jäänyt traumoja sodasta. Itse en ollut koskaan ajatellut että lapsuuden tapahtumat olisivat johtuneet sodasta, vaikka moni tapahtuma on aiheuttanut ajattelemista ja ihmettelemistä. Mahdollisesti traumojakin, vaikken itse ole näitä sellaiseksi luokitellut.
Ostin kirjan ja nyt olen lukenut sen. Kirja koostuu 32 kertomuksesta. Suurin osa käsittelee Karjalan evakkomatkoja. Lopussa joitakin sodanjälkeisen sukupolven kertomusta. Viimeeksi niinkuin vertaukseksi pari maahanmuuttajakertomusta.
En ole itse lähtenyt evakkoon Karjalasta, ei myöskään vanhempani tai isovanhempani. Mutta isäni on ollut sodassa ja äitini asunut pommitusten aikaan Helsingissä, ennenkuin muutti maalle sisarensa luokse. Isovanhempani, äitini ja isäni ovat evakuoineet Porkkala-alueelta.
Paljon kerrottiin samanlaista mitä itse koin lapsuudenkodissani. Sodasta ei puhuttu, ei isäni tai isoisäni. Ei koskaan. Äitini pelkäsi matalalla lentäviä koneita ja hälytyssireenin ääntä.
Töitä piti tehdä. 11-vuotiaasta saakka olin kesätöissä ja tienasin seuraavan talvet vaatteet ja taskurahat. Muuten en olisi voinut käydä oppikoulua. Olin töissä lastenpiikana, talouskaupassa ja vanhainkodissa. Kotona ei näytetty tunteita. Vielä aikuisena äitini kätteli minua. Vastuu monista asioista siirrettiin liian aikaisin esikoiselle. Veljeni pääsi paljon helpommalla.
Vanhemmat karkasivat velvollisuuksistaan perheessä. Isä karkasi nuorisoseuraan ja muihin yhdistyksiin ja äiti taas omiin yhdistyksiin. Monissa askarteluilloissa olin mukana, mutta vain yhtenä osallistujana muitten joukossa. Harva lapsi on askarrellut niin paljon kuin minä; mosaikkia, nahkaa, rottinkia, olkea, helmiä, kangaspuilla kudontaa, ruoanlaittoa, 4H-kerhoa jne. Oli tämäkin mukavaa, mutta lapsena jäin kaipaamaan omia hetkiä äidin kanssa ja hänen läheisyyttään. Lapsena piti olla kiltti, piti pysyä "näkymättömänä", mutta suoriutua tullaakseen hyväksytyksi. Piti "tienata ja kerjätä "kiitosta". Mutta johtuiko tämä sodasta???

Kirjassa hämmästytti, ettei kukaan kirjoittanut uskonnosta - ortodoksisuudesta. Monet evakot lähtivät evakkoon kirkostaan. Monille oli helpompaa siirtyä luterilaiseksi, kuin piilotella uskontoaan. Luulisi että tämä oli monille todella vaikea tilanne. Koti oli menetetty, läheisiä kaatuneet, vieraissa asuminen, jatkuva muuttaminen ja monien turvallisuuden pilari - uskonto - oli salattava ja kirkkoja/pappeja ei ollut.

Moni kirjoittaja toteaa, että ammattiauttajia ei ollut sodan aikana tai heti sen jälkeen. Silloin heitä olisi tarvittu.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Venäläisittäin

Nyt on blini-aika. Niitä ei tehdä hetken mielijohteesta. Taikina aloitetaan jo vuorokausi ennen paistamista. Taikinan kuuluu kuplia hiljalleen, niin hyvä tulee. Juuri ennen paistamista lisätään sitten valkuaisvaahto. Varoen, hellävaraisesti, jotta kuohkeus säilyy. Paistamiseen tarvittava voi valmistetaan. Mieluiten suolaton voi kuumennetaan hiljaisella liedellä. Silloin sakka jää pohjalle ja kirkastettu voi nostetaan kauhalla paistamista varten. Sakka soveltuu sitten leivontaan, joten mitään ei mene hukkaan. Jos käytät suolaista voita, kuoritaan pinnalta "vaahto" pois. Tämäkin soveltuu ruoanlaittoon.
Paistamiseen tarvitaan valurautaisia, paksupohjaisia paistinpannuja, läpimitaltaan 15 - 18 cm.
Kun malttaa paistaa miedolla lämmöllä saa kauniinruskeita, paksuja, sisältä kypsiä, kuohkeita blinejä.
Lisukkeeksi perinteiset mäti, sipuli ja smetana. Meillä oli useita täytteitä; sillikaviaari, kylmäsavulohitartar ja poromousse. Monesti blini on alkuruokana. Meillä se oli pääruoka. Juomana snapsi, valkoviini ja vesi.
Jälkiruokana oli syrnikit eli rahkakermalettusia, paseeratun lakkahillon, kermavaahdon ja Mozartlikööriraitojen kera.

Blinikestien eteen täytyy tehdä työtä, mutta lopussa kiitos seisoo: miellyttävä ilta ystävien seurassa.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Kaksi kertaa P

Pakkanen ja Porkkala.
Johtuneeko pakkasesta että kirjoitan päivittäin?
Tänään 26.1. on siis kulunut 55 vuotta siitä, kun Porkkala luovutettiin takaisin Suomelle vuonna 1956. Olin silloin 9 vuotias. Asuin pohjois-Kirkkonummella, Lapinkylän kylässä. Lähimmälle Venäjän rajalle oli matkaa alta 10 kilometrä. Molemmat vanhempani ja isovanhempani (famo ja fafa) olivat evakuoitu. Siitä ei paljon puhuttu. Äitini joskus kertoi, että heille annettiin pari päivää aikaa. Silloin oli perunannostoaika. Ulkopuolista apua oli tullut runsaasti auttamaan sadonkorjuussa. Isovanhempani eivät koskaan puhuneet asiasta. Nyt asia kiinnostaa minua, mutta kaikki mainitsemani henkilöt lepäävät kalmistoissa.
Isäni ajoi usein autolla niin lähelle rajaa kuin oli sallittua. Ohitettiin Wohlsin vanhainkoti ja parin mutkan jälkeen tuli punainen mökki, jossa oli rajavartiosto ja puomi. Mitähän vanhempani ajattelivat katsoessaan maisemaa, joka oli ollut heidän nuoruutensa temmellyskenttä? Muistan että itseäni usein pelotti. Harvat puheet naapurikansasta eivät olleet kohteliaita. Äidilläni oli myös vahva pelko, joka siirtyi lapseen.
Kotona meillä oli musta bakeliittipuhelin makuuhuoneen lipastolla. Puhelinnumerolla vastattiin puhelimeen ja sen numeron osaan vielä tänään: 266258.
Sinä luovutuspäivänä oli puhelinlinjatkin sekaisin ilosta. Kun luuria nosti kuului: Porkkala ha komi tibaks (murretta) eli Porkkala on tullut takaisin.
Isäni, joka oli sosiaalitoimistossa töissä, sai erityisluvan mennä ensimmäisten joukossa junalla katsomaan aluetta. Myöhemmin autolla. Vasta kesällä oli alue tutkittu ja puhdistettu tarpeeksi, jotta entiset asukkaat pääsivät takaisin katsomaan kotejaan tai raunioitaan. Famon ja fafan asuintalo oli pystyssä, mutta niin huonossa kunnossa ettei voitu enää korjata. Navetasta oli jäljellä kivijalka. Paikka Elfvik oli kaunis ja Wikträsk järvi lainehti edessämme. Lasten puuhiin kuului kaivaa maasta kopeekkoja, joita venäläiset olivat tallanneet maahan.
Nyt on Elfvik myyty ja minulla muistona pieni metsäpalsta, joka aiheuttaa päänvaivaa, koska en tiedä mitä sille tekisin. Siellä hongat humisee ja metsä elää luonnonvaraisena. Kukaan ei ole koskenut siihen yli 30 vuoteen. Kateellisille sanottakoon, että se on alueeltaan niin pieni, ettei oikeastaan pitäisi puhua koko asiasta! Silti jonkinlainen side lapsuuteen.

Missä suvaitsevaisuus?

Uutisissa kuulin että suunnitellaan savuttomia asuintaloja mm. Mikkeliin. Tämän toteuttamiseksi pitää varmaan tehdä lakimuutoksia.
Seuraava valitusten aihe ihmisillä on lemmikit. Tehdäänkö sitten lemmikkivapaita asuintaloja? Varmaan pitää vielä varata riittävästi tilaa tonttien ympäri, jotta lemmikit eivät haise tai jopa kakkivat liian lähellä taloa.
Kun kerran lähdetään erottamaan jyvät akanoista, ihan elintapojen perusteella, niin seuraava vaihe on varmaan hyväksytysti asuttaa ulkomaalaiset ja ruotsinkieliset omiin ghettoihin! Usein ulkomaalaisten kohdalla tämä on jo toteutunut.
Mitä meihin suomalaisiin on mennyt? Ollaahan me hyviä, mutta vähäsen suvaitsevaisuutta voisimme harjoittaa.

Ruotsissa arvostetaan nykyään suomalaisia taiteilijoita ja heidän töitään. Hieno uutinen oli että Guldbaggen on myönnetty Outi Mäenpäälle. Elokuva on traaginen tarina huono-onnisesta suomalaisperheestä Ruotsissa. Ruotsalaiset arvostavat meitä suomalaisia, mutta miten on suomalaisten laita? Harvoin viitsin sanoa, että olen suomenruotsalainen. Oli minulla lukion ekalla ehdot suomenkielessä. Selvisin luokalta ja tein koko työelämäni työtä "suomen kielellä".

maanantai 24. tammikuuta 2011

Elämän leipä-mistä me elämme

Tämä oli Valamon Kansanopiston naisseminaarin nimi. Vietin siellä kolme päivää yhdessä 27 muun naisen kanssa.
Alustukset olivat hyviä ja alustajat asiantuntevia ihmisiä. Ensimmäinen alustus oli nimeltään "Ihan pimeää ei olekaan-Neitsyt Marian aika". Tämän 50 minuuttia kestävän runoesityksen oli suunnitellut ja esitti näyttelijä Kati Hannula. Koreografia oli yksinkertainen, jumalanäidin sinistä tylliä. Esiintyjä mustissa, vaaleansininen huivi kaulalla.
Esitys oli kolmiosainen. Ensimmäinen osa käsitteli odotusaikaa ja syntymää, toinen Jeesuksen ja hänen äitinsä elämää ristiinnaulitsemiseen ja ylösnousemukseen saakka. Viimeisessä jaksossa oli uudempia, suomalaisten runoilijoiden teoksia Marioista, äideistä, ilosta ja tuskasta.
Hyvin vaikuttava esitys.
Lauantain ensimmäinen alustus oli TL Tiina Juurelan "Kalmoilla pomilointiperinne Raja-Karjalassa". Mielenkiintoinen esitys jo monesti unohdetuista perinteistä. Kuitenkin aihe, joka poikkesi muista seminaarin aiheista, koska tässä ei ollut syvää sanomaa meille osallistujille.

Iltapäivän soiva laululuento "Itkuvirsistä ilotulituksiin" oli musiikin tohtori Sari Kaasisen esittämä. Näyttämöllä upeaääninen runolaulaja ja kolme kannelta. Sari aloitti kehtolauluista. Vaikuttavin ja hyvin intiimi kokemus oli itkuvirsi. Sari varoitti meitä etukäteen, että nyt voi tulla iso itku. Saimme jakaa Sarin kanssa hyvin suuren äidin surun tyttären sairastamisesta. Itkuvirren sanat syntyvät ajankohtaisista asioista laulun edetessä, niitä ei kirjoiteta etukäteen.
Lopuksi laulettiin yhdessä iloisia kalevalamittaisia lauluja. Todella onnistunut kokonaisuus.

Viimeisenä luennoitsijana oli nunna Kristoduli Lintulan luostarista. Hänen aiheena oli "Maria, elämän leivän pyhä ruokapöytä". Hän puhui Mariasta ja pyhien isien lausunnoista Jumalanäidistä, ihmeitä tekevistä Jumalanäidin ikoneista ja tapahtuneista ihmeistä ja Marian, jumalanäidin kutsuminen avuksi kansanrunoudessa, myös ei-ortodoksisilla alueilla Suomessa.

Lauantaipäivän ohjelmaan oli varattu "aktiviteetti" aikaa. Tänä aikana saimme miettiä omaa elämänkaartamme ja piirtää paperille, jos halusi. Tämä osio oli huonosti suunniteltu, toteutettu ja purettu. Tähän ei ollut käytetty asiantuntijaa. Minun pienryhmässä oltiin kuitenkin tyytyväisiä omaan tuotoksiimme. Kaikki saivat purkaa joitakin huolia, vaikkakin aikaa oli tosi vähän. Sääli että 30 minuuttia ajasta käytti henkilö, joka pääsääntöisesti kävi läpi kirkkovuoden pyhät.

Naisseminaarin kruunasi taas kerran jumalanpalvelukset - KIITOS!

Viirupöllö strix uralensis

Viirupöllö on lehtopöllön harvalukuinen maalaisserkku, pituus 56 - 62 cm ja tunnuksena pitkä pyrstö. Tämä harvinainen vieras ilmestyi pihapiiriimme perjantaina 21.1.2011 aamupäivällä. Istui männynoksalla tähyilemässä saunapolulla mahdollisia metsämyyriä ja päästäisiä. Kerran lintu vaihtoi puuta. Yhtään saalistustapahtumaa emme havainneet. Lintukirjan mukaan ruoaksi kelpaa myös pikkulinnut. Tämä pöllö ei ollut niistä kiinnostunut ja vierellä olevalla lintulaudalla kävi tavanomainen kuhina. Pöllön vierailu kesti pari tuntia ja koko ajan sen pää pyöri ja tarkkaavainen katse etsi saalista. Kuvan otimme makuuhuoneen ikkunasta.

tiistai 18. tammikuuta 2011

"tyhjä pää"

Tekee mieli kirjoittaa. En löydä aihetta. Olisiko se mahdollisesti "tyhjä pää". Uusi vuosi lähti valumaan. Mietin olenko pystynyt hallitsemaan oman elämäni ajankäyttöä? Olen tosin sanonut joitakin EI-sanoja jo. Ei ollut helppoa. Kun on jotain luvannut, niin sitoutuminen kuuluu tapoihini.

Seniorikerho aloittaa tänään. Kokoontumiset joka toinen viikko. Järjestelyvastuu on yhdessä puolison kanssa. Tämän lisäksi omat harrastukset eli vesiliikunta ja erinäisiä kursseja luulisi olevan tarpeeksi.

Tänä vuonna on vielä muutakin. Edessäpäin on tuon pikkusanan käyttö tämän vuoden aikana.

Kummilapsen luona käynti piristi, vaikka ajomatka on pitkä. Mukavaa oli seurustella puolisoni exän kanssa ja yöpyä hänen luonaan. Minulla on niin vähän oikeita ystäviä - tuttuja on paljon. Ehkä minä olen niin poikkeava yksilö (ulkopuolisten silmissä) että ystävystyn hänen kanssaan. Niin toivon.
Kummilapseni, jo 6 kk, kävi kirkossa ja ehtoollisella. Kummin tehtävä on viedä (huolehtia) että lapsi käy kirkossa. Kummin tehtävä on myös tukea ja auttaa perhettä lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Välimatkan takia tapaamiset ovat harvoin. Onneksi mummi asuu ihan naapurissa.

Viikonloppuna on edessä naisseminaari Valamossa. Rukoile enkelini Pyhä Kristiina Tyyrolainen minulle avointa mieltä vastaanottamaan uusia ajatuksia, virikkeitä ja menettelytapoja !

maanantai 10. tammikuuta 2011

Muuttunut maailmako?

Varmaan on muuttunut. Ainakin toimintaympäristömme. Eniten on tapahtunut muutosta itsessämme ja suhtautumisessamme lähimmäisiin. Kiire on jokapäiväinen sana. Tavoitehakuisuus, eteenpäinmeno ja kuluttaminen ovat hyvejä.
Vanhuksille, sairaille, yksinäisille ja syrjäytyneille järjestetään eri järjestöjen taholta ystäväapua, vertaistukea, tukihenkilöä, ulkoiluttajaa, saunottajaa ja talkkariapua.
Näin Maaria Leinonen kirjoittaa runossaan:
Tämä kansa osasi kerran kantaa vastuutaan vähäeleisesti.
Katsoi aamulla naapurin mökin suuntaan,
nouseeko yksineläjämummon piisistä kahvinkeittosavut,
että vieläko siellä hengissä.
Asteli lämpimäisleipä kainalossa oikopolkua pellontorppaan
kertomaan omat kolottamiset ja kyselemään
naapurin hengenahdistukset.
Niitti kesällä lesken lampaille heinät ja syksyllä
nosti sokean mummon potaatit.
Eli todeksi arkipäivän tovruutta, tietämättä, että sillä
kaikella on niin hieno nimi kuin ystäväpalvelu.

50 päivää pakkasta takanapäin

Kestikö se niin kauan tämä pakkasjakso? Kyllä vaan, kun media niin kertoo. Eilen oli jo siedettävät pari astetta pakkasta. Tuli kiire siirtää "vara"pakasteesta (kuistissa olevasta laatikosta) ruoat oikeaan pakastimeen. Lunta oli niin että cairnterrierin maha oli lumirajan alla. Mutta lumi oli pehmeää ja melko helppokulkuista.
Tänään oli sitten suvikeli. En ollut kuullut tuota suvisanaa käytettävän ennen. Eteläsuomessa puhutaan nuoskalumesta. Ja tänään oli raskasta kulkea nuoskalumessa. Aura kävi illalla, mutta yön aikana oli taas satanut lisää. Todellista työtä pienelle terrierille.
Paluumatkalla puhalsi lämpöisen, mukavantuntuinen tuuli. Tuli sana suvi mieleen. Se oli lupaus lämpenevistä ilmoista. Kevään tulosta. Valon lisääntymisestä.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Aikomuksesta toteutukseen

Ilmoittauduin Valamon Kansanopiston naisseminaariin: Elämän leipä - mistä me elämme tammikuun 21-23 päivänä. Siellä käsitellään naisen elämänkaarta taiteen keinoin. Seminaarin aikana voi muistella omaa elämänkaarta kuvataiteen ja kirjoittamisen kautta. Kulttuuriannista vastaavat Sari Kaasinen ja Kati Hannula (ensimmäinen musiikin tohtori ja toinen lausuntataiteilija/näyttelijä).
Aiemmin olen jo ilmoittaunut viikon pituiselle kirjoituskurssille, joka pidetään kesäkuussa, myös Valamossa. Opetellaan Progroff-menetelmällä päiväkirjakirjoittamista. Tarkoituksena on sukeltaa sisäiseen maailmaansa, kokea luovuutensa ja kehittää itsetuntemuksensa.

Olen niin kiitollinen elämästäni ja eläkepäivistäni.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Vuosi vaihtui



Vuosi on vaihtunut. Tänään eletään jo vuotta 2011. Kuvassa olen eläkkeellejääntitilaisuudessa. Lahjaksi sain suojelusenkeliikonin. Ikonin on maalannut Salme Salkola, joka ennen minua jäi eläkkeelle samasta työpaikasta.

Tänä vuonna aion tehdä ja harrastaa sellaista mitä aina olen haaveillut tekeväni. Aion laiskotella silloin kuin haluan. Aion toteuttaa unelmia ilman huonoa omatuntoa. Aion olla eläkkeellä.

Tähän tarvitaan aimo annos rohkeutta, jonkin verran rahaa, riittävästi energiaa ja päättäväisyyttä.

Saa nähdä miten muijan käy!