keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Progoff-kurssi Valamossa

Neljäs kurssipäivä alkamassa.
Seminaarissa hiljennytään omaan sisäiseen maailmaan lyhyiden tehtävien muodossa. Tehtävät auttavat kokemaan paremmin omia alitajuisia, usein tukahdutettujakin tunteita, sekä vapauttamaan patoutuneita energioitaan. Seminaari lisää itsetuntemusta ja vastuuta omasta elämästä. Jokainen "sukeltaa" niin syvään, kuin itse haluaa.
Ensimmäisenä päivänä tunsin pettymystä. Olin odottanut jotain muuta, mutta en kuitenkaan tiennyt mitä se oli. Päätin heittäytyä mukaan tähän. Realistisena, jalat maassa olevana, saan aina välillä ponnistella. On heitettävä sisäisen aikuisen vaativat äänet ulos ja on otettava omaa aikaa, omille ajatuksille. Kyllä se onnistuu.

Päivä alkaa aina puolen tunnin kehon venyttelyllä. Sen jälkeen seuraa meditaatio runon tekstein ja seuraavaksi kirjoitetaan edellisen päivän päiväkirjaosuus. Sitten jatketaan tehtäviä. Tähän mennessä olen tehnyt nykyhetken määrittelyä, askelmat elämän merkittävistä tapahtumista ja käännekohdista sekä elämän tienhaaroja.
Haastavinta on hakea unen ja valveen raja-alueiden mielikuvia ja tehdä vertauksia sisäisten ja ulkoisten kokemuksista.

Keskustelujaksot ovat mielenkiintoisia. Käydään dialogia henkilöiden, mutta myös työn ja tehtävien, yhteisön, tapahtumien, oman kehon ja sisäisen viisauden kanssa.

Edessäpäin on paljon mielenkiintoista, mm. paneutuminen meditaatioon, hengellisiin askelmiin, muistoihin ja tienhaaroihin.

Hengellistä ravintoa tarjoaa luostarin palvelut, rauhallisuutta luostarimiljöö ja trapesan notkuvat pöydät ruumillista nautintoa.

Tässä seminaarissa ei toimita ryhmänä. Esittelykierrostakaan ei pidetty. On henkilöitä, joiden kanssa ei ole vaihtanut sanaakaan vielä. Sitten valikoituu tiettyjä ihmisiä, joiden kanssa istuu samassa pöydässä ja joiden kanssa vaihdetaan kokemuksia tauoilla. Kuitenkin kaikki seminaarissa käsitelty ja siellä ääneen luettu materiaali on täysin luottamuksellista. Voin vain kertoa että kurssilla on taitavia tekstin tekijöitä, joita yltävät metafoorissa huippusaavutuksiin. Mutta minä en kilpaile kenenkään kanssa. Kirjoitan omia tekstejä, omista tarpeistaan kumpuvista asioista.

Olkoon Jumala armollinen ja Jumalanäiti suojelemassa Ristoa tänään uusintaleikkauksessa ja anna hänelle näkökyky takaisin silmään.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Hellettä, puutarhatöitä ja leipomista

Näissä merkeissä kului viikko. Eilen illalla klo 20.00 oli varjossa +30.
Puutarhatyöt jäi monien catering-keikkojen takia tälle helle-viikolle. Nyt on siemenet piilotettu maahan ja ruukkuihin, perennoja on istutettu uusittuihin kukkapenkkeihin, paranneltu kasvihuone on saanut "asukkaita", härkäpavut on istutettu kolmeen ruukkuun ja viety paikoilleen, kurpitsantaimet on istutettu ja mieheni kanssa tyhjennettiin hyyskä (onneksi vähäisessä käytössä) ja kompostori (pahemman hajuinen). Kesäkukat hain puutarhasta ja istutukset amppeleihin ja piharuukkuihin on tehty. Vielä pitää tänään istuttaa avomaankurkut.

Eilen oli aamupäivällä ostospäivä. Hankin hyvin tarpeelliset sammutuspeitot sekä grillille että savustimelle. Molemmat vempeleet ovat useasti käytössä kesällä.

Iltapäivällä oli leivontaa. Haluan jakaa teille Pohjois-Karjalan radion toimittajan raparperikakun ohjeen. Siis niin hyvä....

Barbaarijuuren kakku

Täyte: noin 500 g (minulla oli kyllä enemmän) raparperia paloiteltuna, keitetään sokerin ja veden kanssa (2dl). Kiehauta juuri niin kauan että raparperi pehmenee. Valuta mehu ja ota talteen (juo tai pakasta)

Kakkutaikina:
180 g mantelijauhoa
180 g tomusokeria
180 g vehnäjauhoja
180 g voita tai juoksevaa margariinia
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kardemummaa
2 kananmunaa

Kaikki aineet tehosekoittimeen tai sähkövatkaimeen ja sekoita hyvin. Laita puolet taikinasta vuoan pohjalle (24 cm vuoassa tulee melko matala kakku. Jos haluat korkeamman käytä pienempää vuokaa). Väliin raparperisose ja päälle loput taikinasta. Paista tunnin verran 175 asteisessa uunissa.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa. Voit "puuteroida" kakun pinnan tomusokerilla.
Jos haluat juhlavamman kakun tee vaahdotetusta kuohukermasta ja maustamattomasta tuorejuustosta maustettuna sokerilla ja vaniljalla kakulle kuorrutuksen reunoille ja päälle. Kun mansikat kypsyvät sopii heitellä niitä vielä koristeeksi!

Nautiskelemaan!