keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Yhteenveto vuodesta 2010

Vuodet ovat hyvin erilaisia. Kaikki sisältävät kuitenkin sekä ylä- että alamäkiä. Joskus jyrkkiä tai jyrkiltä tuntuvia, jollei osa pysähtyä ja levätä.
Jaksamisen kannalta on tärkeä muistaa ja painottaa positiiviset tapahtumat.
Tämä on ollut ensimmäinen eläkevuoteni. Työtäni en ole kaivannut lainkaan. Joskus unissani olen sählännyt ammattini työtehtävissä. Vapaaehtoistoimintaa on paljon. Priorisointia teen uuden vuoden puolella. Mutta sekin on vaikeaa, koska tehtävät ovat niin mielenkiintoisia ja haastavia ettei niistä raaskisi luopua. Todennäköisesti toimintaympäristön muutokset auttavat tekemään päätöksiä.
Paljon iloa on ollut seniorikerhosta. Ehkä tärkein vapaaehtoistoiminnan kohde. Tästä en luovu! Toinen "ihme" ja ilonaihe on kummityttöni Hilla. En ole ihan hurahtanut kummimummi, mutta kyllä rakastan tätä pientä lasta! Asuisin vain lähempänä, niin kävisimme yhdessä kirkossa useasti. Nyt saan rukoilla Hillan puolesta!
Paljon iloa tuottaa ystävyyssuhteet Setumaalla. Miten luontevat tunteiden näyttäminen ja vierailut siellä ovat. Yksinkertaiset olosuhteet, mutta rehellistä, todellista yhdessäoloa.

Kirkossakäynti on elämän eliksiiri ja keskustelut Isä Tuomaksen kanssa ovat antaneet uskoa ja voimaa.
Kaikki eri tarjoilutilaisuudet seurakunnan eri tilaisuuksissa tuovat iloa, kun näkee tyytyväisiä ja iloisia ihmisiä.
Tietysti lapseni tuovat äidille iloa, mutta joskus myös surua. Äidille on niin vaikea hyväksyä, että aikuiset lapset eivät enää ole pieniä, jolloin heidän tahtonsa oli minun taskussani.

Alkuvuosi oli raskas, koska oli menetystä ja surua. Jotkut päätökset olivat järkeviä, ei ollut muuta vaihtoehtoa. Toiset tulivat yllätyksenä. Mutta niinhän Matti sanoi: elämä on...

Suurin ja jatkuva muutos elämäämme tuli mieheni sairastumisen myötä. Tämäkin tilanne on hallittavissa, mutta tähän tarvitsemme aikaa ja paljon rukousta. Periksi en anna, vaikka lähellä on ollut ja on edelleenkin....

Elämässä on niin paljon hyvää. Uusi vuosi on edessä. Hätiköidä ei kannata. Rukous kantaa.

Uuden vuoden lupauksiin seuraavassa numerossa ( laihdutusohjeetkin ovat aina vuoden ensimmäisessä numerossa)

maanantai 27. joulukuuta 2010

Välipäivä

Å så va julen över, sanoi äitini, kun hän aattona oli avannut joululahjat.
Tänään joulun jälkeisenä ensimmäisenä arkipäivänä oli minullakin se tunne. Punainen bemari lähti iltapäivällä kohti Helsinkiä. Esikoiseni kuljettajana, uusi tyttöystävä vieressä etupenkillä ja rakas tyttäreni takapenkillä. Laukkuja ja nyssyköitä, kitara ja lammaskaalikeittoa.
Itkettää. On niin ikävää!
Basis-koiran häntä roikkuu ja hän lymyää pöydän alla. Ei tipu kinkunpaloja, eikä kukaan rapsuta. Kuusikin pudottaa neulasiaan.
Mutta elämä jatkuu ja tehdään uusia suunnitelmia. Aika myös vähenee, kun ihminen vanhenee. Keskiviikkona on hautajaiset. Se muistuttaa meitä iankaikkisuudesta ja elämisestä. Eletään ja nautitaan tätä hetkeä. Annetaan tunteiden nousta pintaan. Suodaan nauru ja kyyneleet. Voimme valita vihankin. Sen kanssa on vaan niin raskasta elää, joten parempi pyytää ja antaa anteeksi.

Vuosi vaihtuu neljän päivän kuluttua. Taas on aika pysähtyä. Priorisoida ja tehdä valintoja, miten haluan elää loppuaikani täällä maan päällä. Vaikuttaa siihen mihin voi vaikuttaa ja ottaa vastaan kaikki muu mitä tapahtuu, tietäen että se kaikki on ylhäältä annettu.
Mutta valintoihin seuraavassa kirjoituksessa.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Konserttien aikaa

Tämän joulunalusajan olemme olleet jo neljässä konsertissa. Erilaisia eri paikoissa erilaisin ohjelmin.
Ensimmäinen oli useiden ortodoksikuorojen yhteiskonsertti Joensuun ev.lut. kirkossa. Hyviä kuoroja, lapsikuoro oli liikuttava, slaavilainen kuoro oli erilainen, vain naisääniä, mutta hyvä. Tämä konsertti oli erikoistunut esittämällä vanhoja ortodoksisia koljado-lauluja. Hartaimmin tulkitsi ortodoksinen mieskuoro.
Seuraavaksi olimme Markku Köntän Joulumieltä konsertissa. Tämä tapahtuma oli Careliasalissa. Puitteet olivat prameat. Iso orkesteri, iso kuoro, esiintyjä runsaasti, kaksi juontajaa jne. Johanna Rusanen otti yleisönsä ja oli ehdottomasti paras kaikista laulajista. Pidin kovasti myös Susanna (Sanna?) Heikkisen laulusta. Hopposen Sami vastasi taas odotuksia. Pitkä pläjäys taukoineen 2,5 tuntia. Vähemmänkin olisi riittänyt.
Sitten oli Viinijärven kirkossa ortodoksisen mieskuoron joulukonsertti. Nyt oli erilainen ohjelma. Tuttuja ja joitakin uusia joululauluja/veisuja. Miinuksena oli kylmä kirkko.Mutta laulu soi ihanasti.
Tänään oli mandoliiniorkesteri Sorrenton 15-vuotisjuhlakonsertti Liperin Penttilä-salissa. Nostalgista, vanhaa, mahtavaa. Suurin osa kappaleista soitettiin, vain joissakin oli solisti. Jukka Ikonen tulkitsi kauniisti, Risto Repo ja Olli Piiparinen lauloivat kotoisan mukavasti, leppoisasti.
Varsinkin kreikkalainen rytmi (minussa asuu pieni kreikkalainen) vei minut Kreikan saareen. Siellä soi juuri tällä tavalla musiikki ja soittajatkin ovat samanikäisiä ja melko totisia. Vain kylmä valkoviini tarjottuna pienestä maitolasista puuttui.
Mandoliiniorkesterille toivotan hyvää jatkoa. Toivottavasti löytyy jälkikasvua pian. Erittäin hieno ja tärkeä perinteen jatkaja. Emme varmaan ymmärräkään, kuinka tärkeä !

Tässä olen nyt kirjoittanut mielipiteitäni täysin ilman musiikkituntemusta. Mielipiteet ihan fiiliksen pohjalta. Älköön sen takia kukaan ottako nokkiinsa kirjoittelustani.
KIITOS HIENOISTA MUSIIKKIELÄMYKSISTÄ!

torstai 16. joulukuuta 2010

Joulusiivouksesta

Martat ovat viisaasti sanoneet painavan sanansa joulusiivouksesta: Jollet aio viettää joulua komerossa, niin ei ole tarpeen siivota !
Meillä pitää siivota luhtia, keittiötä, olohuonetta, kirjastoa, makuuhuonetta,vessaa ja kylpyhuonetta.
Yleensä siivoan hyvin kevyesti, koska vieraani eivät tule tekemään hygieniatarkastusta.
Miten se sitten voi olla niin vastenmielistä? Niin vaikea ryhtyä siihen?
Koristelut, kukkaasetelmat, mattojenvaihdot... kaikki on suunniteltu. Mutta tuo perussiivous; imurointi ja lattioiden pyyhkiminen on tekemättä. Tänäkin vuonna vilahteli ajatus siivousfirman käytöstä. Paikallislehti kertoi eilen, että siivousfirmat ovat ylibuukattuja.
Mutta sehän on hyvä. Niin heille kuin minun huonolle omatunnolle. En sitten ole yksin tämän siivousinhoni kanssa.
Kummallista on, että koti on joka vuosi valmis ottamaan vastaan jouluvieraat (=rakkaat lapset) ja kukaan ei ole narissut siivouksesta.
Hyvää joulunalusaikaa iman turhaa stressiä, ei siellä eläinsuojassakaan ollut desinfioidut seinät!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Meidän kyläkauppamme

Meillä on kyläkauppa! Kyläkaupassa käyn satunnaisesti, vaikka tiedän että sitä pitäisi käyttää säännöllisesti. Tiedän myös että tulen kaipaamaan kauppaa, kun se loppuu. Loppuu kun valtatien vieressä oleva Teboil avaa huoltoaseman yhteyteen K-kaupan. Näitä rakennetaan parhaillaan ja meille tänne se tulee parin vuoden sisällä.
Kyläkaupassa on posti, Internetyhteys, kopiontipalvelu, faxpalvelu.
Tärkein kaupassa on PALVELU ja LIHATISKI. Kauppias osaa käsitellä ja leikata lihat. Esimerkiksi lampaat tulevat lähitilalta ja kauppias paloittelee. Kesän grillijuhliin lihat ostetaan jo keväällä kypsymään kylmiöön. Joulun kinkut saa sellaisena kuin tilaa ja samalla lähimunat, kotona tehdyt lusikkaleivät, piirakat, joulukakut, ruislimput jne.
Silli tulee kokonaisena tynnyrissä (ei muovissa) ja naudanmaksa myydään jauhettuna (tilauksesta).
Ihan oma maailmansa on "talouskaupan" puoli. Sieltä löytää miltei kaikki mitä tarvitsee ja jollei siellä ole niin se tilataan. Ennen kaikkea sieltä tekee löytöjä. Sodanaikaisia nuppineuloja, hiuspinnejä ja nutturaneuloja. Pieniä ja isoja posliiniesineitä. Jokunen hiirensyömä lasten T-paita, mutta eniten hyväkuntoisia malliltaan retrohenkisiä alus- ja pusero/paitavaatekappaleita. Käsineitä työhön ja talveen kumista, muovista ja villasta. Astioita, kynttilöitä ja PORE-saippuaa !

Kauppias on iloinen ja positiivinen, ahkera ja hyvännäköinen valkoisessa suomenlippuhatussaan.

Hyvää Joulua käsämäläisille ja muille kaupassa asioiville ja KIITOS kauppiaalle!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Joulun muistamiset

Kannan joulugeeniä. Siihen liittyy hyvää ja huonoa. Haluan tehdä niin paljon. Haluaisin muistaa niin monta ihmistä lähellä ja kaukana. Haluaisin tavata ja antaa pieniä lahjoja. Haluaisin istua rauhassa rupattelemassa kahvikupposen äärellä. Haluaisin antaa aikani yksinäiselle. Haluaisin vierailla lapsiperheessä auttamassa vaikka piparien leivonnassa. Haluaisin leipoa ja keittää ja antaa ruokalahjoja tarvitseville.
Haluaisin itsekkäästi nauttia joulukonsertista, hypistellä tavaroita Taitokorttelissa, rauhoittua kirkossa ja lukea hyvää kirjaa odotellessa jouluvieraita.
Mutta kaikkeen ei riitä aikaa. Tiedän, että vähempi tekeminen rakkaudella riittää. Kunhan sen minkä tekee on tehty koko sydämellä, niin....

Kristus syntyy - kiittäkää!

lauantai 11. joulukuuta 2010

Etelä-Intia

Kaksi viikkoa Tamil Nadussa ja Keralassa. Yhdeksän hotellia, josta yksi riisilotja. Ilmastonmuutoksen takia vesisadetta yhdistettynä 30 asteen lämpöön ja 110 % ilmankosteuteen. Jalat saivat mutahoitoa. Lieneekö pyhän lehmän kakka hyvää kovettumille?

Viime vuoden matkalla pohjoisessa tutustuimme tunnettuihin nähtävyyksiin. Tällä matkalla koimme erilaisen Intian. Ensimmäisellä viikolla vierailimme hindutemppeleissä, saimme temppelinorsun siunauksen (ensin maksettiin ja sitten eläin laittoi kärsänsä pään päälle), kävimme ashramissa ja kuulimme ja näimme hindujen uskon elämästä. Toisella viikolla tutustuimme Keralaan. Yhden vuorokauden vietimme Ghat-vuoristossa, jossa myös vierailimme mausteviljelmillä. Tämän kokemuksen haittana oli koko päivän kestävä sade. Norsu"ratsastus" jäi meiltä tekemättä.
Ayurveda kokovartalo hieronta oli miellyttävä kokemus. Suosittelen.

Mielenkiintoinen vuorokausi vietettiin Backwaters ílla. Kuusi henkilöä majoittui riisilotjalle, jossa oli kippari, kokki ja laivapoika. Laiva lipui jokia pitkin ja varsinkin aamulla oli mielenkiintoista seurata paikallisten elämää rannoilla ja kalastajia ympärillämme. Vesialueelle tulee merestä suolavettä, joten kalakanta on sekä meri- että makeaveden kaloja. Majoituspaikkamme Coconut Lagoon oli toinen ekologinen hotelli. Huoneissa ei ollut televisiota. Saippuat olivat luomutuotteita, kirjekuoret ym sanomalehtipaperista.... Hotellialueella oli lehmiä, perhospuutarha jne.

Keralan alueella on eniten kristittyjä koko Intiassa. Täällä on kaikki kirkkokunnat edustettuna. Eniten täälläkin on hinduja.
Alue on vihreä, pelloilla kasvoi riisiä, teetä ym. Kaupungeissa oli siistimpää kuin muualla.

Intia on nyt nähty. En jää kaipaamaan tulisia ruokia. Itse laitan maukkaita intialaisia ruokia, mutta en laita paljon chiliä. Usein ei tiennyt oliko kyseessä kana tai kala, koska suussa oli pelkkä tulipalo.
Tässä pätee edesmenneen äitini sanonta: för lite och för mycket förstör allt.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Marraskuuko harmaa ja ankea?


Marraskuu on odotuksen ja jouluun valmistautumisen aikaa. Meille se on jo useita vuosia ollut myös kaukomatkailun ajankohta.

Marraskuussa alkaa joulupaasto ja sen mukana jouluun suureen ihmeeseen valmistautumisen. Olen aina ollut jouluihminen ja nauttinut valmisteluista yhtä paljon kuin itse joulunpyhistä. Tänä vuonna meillä on oikea perhejoulu, kun on molempien puolelta sukua koolla ja sen lisäksi koiria. Jouluna vietetään kahdet synttäritkin; tyttäreni ja Jeesuksen!

Marraskuussa odotetaan maahan lumipeite ja sekä sisälle että ulos laitetaan kynttilöitä ja valoja. Lämmityskausi alkaa ja puu ritisten palaa uunissa. Ihania elämyksiä.

Kuun loppupuolella ollaan suunnattu Helsingin kautta maailmalle. Niin tehdään tänäkin vuonna. Lauantain varhaisina tunteina alkaa matka Frankfurtin kautta Intian Chennaihin. Siellä vierailemme Tamil Nadun temppelialueella ja Keralassa. Matkan jälkeen on koti mitä rakkain.

Elämässä on niin paljon kiitoksen aihetta!

maanantai 15. marraskuuta 2010

Juuret

Mikä on identiteettinä? Juureni? Suomenruotsalainen, kyllä. Mutta nykyään en osaa kunnolla ruotsia, kun en käytä sitä. En myöskään osaa käydä syvällistä keskustelua suomeksi, enkä osaa kaikkia murresanoja jne. Olen siis kielipuoli.
Olen syntynyt Kirkkonummella. En tunne mitään kaipuuta sinne. Siellä ei ole mitään jäljellä lapsuudesta tai nuoruudesta. Isäni ja äitini haudat ovat kyllä siellä. Lapsena olivat famo ja fafa (isoisä ja isoäiti isän puolelta) tärkeitä. Ne harvat perinteet jne mitä minulla on, ovat heiltä peräisin. Kotona kumpikaan vanhemmista eivät kertoneet mitään lapsuudestaan, nuoruudestaan, sodasta. Siis en ainakaan muista. Molemmat riensivät vapaaehtoistoiminnoissa usein yhtäaikaisesti. Sillä aikaa meitä lapsia valvoi vanha noita-akka Selma. Äidillä oli pikku-martat ja martat, SPR, 4-h kerho jne. Isällä oli nuorisoseura, harrastajateatteri jne. Nyt tuntuu siltä, että he juoksivat pakoon vanhemmuuttaan.
Elämäni aikana olen kuiten juurtunut niin kotimaahan kuin ulkomaille sellaisina aikoina, jolloin olen ollut onnellinen. Afrikassa ollessani 70-luvulla kasvoi pienet juuret. Kävimme uudestaan kolmekymmentä vuotta myöhemmin juurillani. Kyllä ne siellä olivat, vaikka ympäristö ja olosuhteet olivat muuttuneet.
Helsingissä, Viiskulmassa, on myös juuriani. On niin mukavaa kävellä sielläpäin, missä on asunut pitkiä aikoja.
Nykyään minulla on juuret Pohjois-Karjalassa. Täällä on vanhat perinteet. Minulla tänne muuttaneena on mukanani joitakin omia perinteitä. Vaikkakin olen ortodoksi, niin minulla on joka joulu esillä tyttäreni tekemä adventtikynttelikkö. Se on tehty alaluokkien puutyötunnilla.

Toivottavasti pystyn antamaan lapsilleni jotakin minun omista perinteistä ja juurista eteenpäin vietäväksi.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Sitä on liikkeellä

En ehdi mitään, teen kaikki niin hitaasti. Tätä kuulee jatkuvasti ikätovereiltaan ja itsekin ajattelen usein niin. Fyysisesti ei kyllä ole selitystä tähän. Tietysti ylipaino hidastaa ja huonot lähilasit, joita pitää ottaa pois käsitöitä tehdessään.
Luulenpa että selitykset löytyvät pyksologiasta (lue psykologiasta). Nämä väitteet ovat useimmin positiivisia, mutta niitten hyväksyntä voi viedä aikaa, koska eläkeläisen imagoonhan kuuluu kiire. Monilla on myös tarve osoittaa tarpeellisuutensa tekemällä.
  • Vähemmän velvoitteita, oikeus aikansa suunnitteluun.
  • Oikeus lepoon, ei tarvitse aina tehdä.
  • Mahdollisuus valita mieluisat tehtävät, askartelut, kerhot jne.
  • Saa tehdä hitaasti. Tämä ei ole 110-aidat.
  • Mahdollisuus luovuuteen ja suunnitteluun.
  • Tauot piristävät.
Eläkeaika on hyvä, jos sallit sen soljua ilman turhaa stressiä. Vastoinkäymiset kohtaa täydellä itseluottamuksella. Kyllä talo valmistuu ajallaan.

maanantai 8. marraskuuta 2010

13 uutta geeniä

Olen koko elämäni ollut jojo-laihduttaja. Olen aina epäonnistunut, koska paino on hitaasti mutta varmasti lähtenyt uudestaan nousuun. Nousuvauhti ei ole ollut salamannopea, vaan vaihtelut ovat kestäneet vuosia. Taas olen aallonhuipulla. Mieheni piikittelee, itseäni inhottaa. En käynyt vaaálla puoleen vuoteen! Parempi olla katsomatta totuutta silmiin!
Sitten Karjalainen kirjoitti tästä uudesta väitöskirjasta/tutkimustuloksesta, joka tietyllä tavalla lohdutti minua. Tai ehkä antoi minulle syyn tuntea hieman vähemmin syyllisyyttä. On siis löydetty uusia geenejä. Jonkun geenin kantaja kerää rasvaa lantion alueelle, toinen keskivartalon alueelle jne. Minä kannan varmaan kaikki 13 geeniä ja runsaasti vielä tuntemattomiakin!
Odotan kovasti täsmähoitoa tähän geenivirheeseen. Odotuksen aikana on kuitenkin terveyden takia ryhdyttävä pienentämään aterioita, syömään säännöllisesti, noudattamaan lautasmallia, varottava light ja nollarasvatuotteita ja lisä-aineita. Yritän ajatella, että jouluruoatkin voivat olla todella herkullisia aitoja makuelämyksiä. Onhan meillä valinnanvapaus ja kaupat täynnä aitoja ja epäaitoja makuelämyksiä. Kaikkein mukavinta on laittaa itse joulun herkut. Silloin tietää mitä syö.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ajatuksia Obinitsan avustuksista

Viime viikon matkalla Kaakkois-Virossa tein itse havaintoja ja kävin keskustelua virolaisen ystäväni Riinan kanssa avustustoiminnastamme.
Riina kertoi useasta yleisesti tiedossa olevista väärinkäytöksista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi suuria avustuseriä vaatteita, taloustarvikkeita, leluja ym osoitettuna lastenkotiin vietiin Pietariin myyntiin johtajattaren toimesta. Tiedämme, että Isä Rafael teki paljon työtä meidän avustusten jakelussa. Mutta menivätkö avustukset todella tarvitseville?
Jakelu on työlästä ja vaativaa. Henkilökuntaa tähän tehtävään ei ole.
Veimme mukanamme hyvin lajiteltuna ja pakattuna liinavaatteita ja pyyhkeitä. Isä Viktor kertoi, ettei hänellä ole aikaa jaella niitä, mutta lupasi käyttää kirkon remontissa. Tuntui hieman pahalta. Mitä haluan siis sanoa.
Tiedän että me emme mielellään anna pois hyviä lastemme tai edesmenneitten läheisten vaatteita. Niissä on meille tunnearvoa ja haluaisimme että ne jatkaisivat jonkun toisen henkilön "palveluksessa". Mutta silti ehdotan, että järjestämme täällä kirpputoreja, missä myymme vaatteet ja lähetämme rahat avustuksena. Raha on helpompi jakaa.
Tapasin Riinan naapurin. Hän oli juuri sellainen mummo, jolle olisin halunnut antaa jotain. Hän kulki kahden pitkän puukepin avulla, hampaita ei ollut, vaatteet olivat vanhoja ja kuluneita.
Riina tarjosi hänelle porkkanoita, perunaa jne. Mummo vastasi ettei hänellä ole "vaja" eli ei tarvitse. Juuri tällaisia ne apua tarvitsevat mummelit ovat. Avustusta hakevat voivat osittain olla oman edun tavoittelijoita. Vaatteita saa halvalla Vörussa. Siellä on nyt enemmän second hand-kauppoja kuin uusia vaatteita myyviä kauppoja.
Huomasin myös että Setumaan maaseudulla on kauniisti ja hyvin restauroituja vanhoja taloja. Pellot on viljelty ja joitakin uusia traktoreitakin näkyi kylissä. Rakkaan Obinitsan keskusta on edelleen kurja, johtuen vanhoista venäläisistä kolhoositaloista.
Risto sai muuten Riinalta hänen edesmenneen isänsä villatakin. Näin Pohjois-Karjalaankin tuli Setomaalta humanitääristä apua. Ja sitten saimme niin paljon rakkautta ja ystävyyttä.
Vierailussa siellä on tärkein yhteinen rukous, yhdessäolo ja rakkaus.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Setovirus jyllää

Viisi päivää Virossa Setomaalla. Ai missä? Kaakkoisvirossa, ihan Venäjän rajalla, löytyy Setomaa.
Setot ovat virolaisia, mutta heillä on oma kielensä, oma laulu- ja tanssityylinsä, oma historiansa ja omat kirkolliset tradiitiot.
Setot ovat ahkeria, työteliäitä ja avuliaita. Mutta samalla ovat ylpeitä ja tietoisia omasta perinteestään.
Maaseudulla eletään vaatimattomasti. Siellä näkyy pienviljelytiloja, perunapelto, hevonen, kanoja ja sika. Sellaista mitä Suomessa ei enää ole nähnyt vuosiin.
Kaupoissa on jatkuvasti kasvavaa valikoimaa tuotteita. Silti hinnat ovat kohtuullisia varrattuna meidän hintoihin. Virossa ei ole niin paljon uusavuttomia kuin meillä. Valmisruokia on hyvin vähän tarjolla. Lihat myydään lihoina, ei puolivalmiina niinkuin meillä.
Mutta saa nähdä, mitä euron tulo tuo mukanaan. Pysyykö Seto- ja muilla "maalaisilla" pää kylmänä ja tavat hallussa. Tai lähtevätkö he mukaan kulutushysteriaan?

Tallinnan suurissa marketeissa on sitten erilainen tarjonta. Vastaa meidän tasoa hyvin pitkälle.

Minä viihdyn hyvin Setomaalla. Käyn siellä mielelläni usein. Osallistun siellä juhlien valmisteluihin ja jumalanpalveluksiin. Kyläilen ja teen ostoksia mm. pellavakaupassa. Mutta arvostan silti meidän rakennustaitoa ja keittiöarkkitehtuuria niin paljon, etten haluaisi asua siellä pysyvästi. Ei ainakaan vielä tänä päivänä.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Kiehtova Intia

Suomen Kuvalehdessä oli artikkeli Intian kastittomista. He ,jotka käsin tyhjentävät viemäreitä ja tarvittaessa sukeltavat "paskaan". Kastijärjestelmä on virallisesti lopetettu, mutta käytännössä se on vahvasti elossa ja vaikuttavat ihmisten jokapäiväiseen elämään.
Vajaa vuosi sitten teimme ensimmäisen matkamme Intiaan. Kävimme Pohjois-Intian tärkeimmässä turistikohteissa kahden viikon aikana. Koimme Gangesin ja Varanasin, Delhin slummit ja TajMahalin koreuden mm. Oppaamme kertoi avoimesti maailman suurimman demokratian tilanteista, esimerkiksi näin. Kaikilla lapsilla on valtion päätöksellä mahdollisuus käydä koulua. Todellisuudessa useimmilla ei ole mitään mahdollisuutta hankkia edes koulupuku yhdellekään lapselle monilapsisessa perheessä.
Kouluissa on kaikille kouluruokaa. Jos keittäjä on alempikastinen kuin koululainen, niin koululainen ei voi syödä "likaista" ruokaa.
Sunnuntailehdissä perheet hakevat naimaikäisille pojilleen samankastisen puolison. Ilmoituksessa kerrotaan oman pojan kasti, koulutus ja harrastukset. Sen jälkeen tulee vaatimukset esim. näin: sama kasti, akateeminen loppututkinto, ahkera,ruoanlaittotaitoinen, nöyrä, hyvännäköinen ja kotona viihtyvä. Häitä juhlitaan kolme päivää. Seurasimme useita hääjuhlia yöpymisten yhteydessä hyvätasoisissa hotelleissa. Tässä yhteydessä on kerrottava, että harvoilla on WC ja viemäri tai ulkovessa (puucee) Intiassa. Suurissa kaupungeissa uusissa kerrostaloissa on. Mutta kun siellä asuu niin paljon väkeä jopa ulkosalla. Tarpeet tehdään jokapaikassa, missä hätä tulee, myös kaupungeissa. Siis saimme kokea Intercontinental hotellin WC:ssä häävieraiden tekevän tarpeensa kaikkialla muualla vessassa, muttei pyttyyn. Lattia lainehti, lakeerikengät ja rimpssuhelmat kastuivat tytöiltä. Vastaanottovirkailija kertoili, että tämä on heille jatkuva ongelma !
En ole missään nähnyt niin paljon kerjääjiä. Ei edes Afrikan maissa. Niin sairaita, niin vammaisia, niin aliravittuja. Sairaanhoitajalle teki spitaaliset märkivät sormettomat kädet tai puolikkaat jalat todella pahaa. Kerjääviä lapsia oli yhtä paljon kuin mäkäräisiä Lapissa !
Liikenne oli kaoottinen, polkupyöräriksakyydistä selvisi vain rukouksen voimin.
Meillä oli turvattu, suojattu ryhmä, asuimme hyvätasoisissa hotelleissa, liikuimme aina ryhmissä.
Intia on kiehtova, erilainen, yllättävä. Sen takia lähdemme sinne uudestaan. Tällä kertaa etelä-Intiaan. Here we come Chennai and Kerala !

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Ryhmä voimaannuttaa

Ryhmään kuuluminen on voimaannuttava asia. Kun ryhmässä on tasaarvoisuutta, luottamusta ja jakamista, puhumattakaan innostuksesta, niin toiminta on mielekästä ja tuottaa tulosta. Silloin myös hitaasti etenevät asiat tuntuvat edistyvän oikeaan suuntaan.
Tekevälle sattuu- sanoo sanonta. Kun on hyvä yhteistyö voidaan vastaanottaa kritiikkiä ja jatkaa siitä eteenpäin, ottaen oppia.
Avoin, keskusteleva ilmapiiri ja yhteinen kirkollinen näkemys kantaa. Tärkein on aina tässä työssämme muistaa pastoraalinen osuus; ihmisen kuuleminen ja kuulluksituleminen. Leipää on helppo pyytää, mutta taustalla voi olla muutakin mielipahaa. Tämä on meidän tehtävämme muistaa.
Tehtäväämme kuuluu myös tiedottaa toiminnastamme ja vieläpä kerätä varoja siihen. Silloin on huomioitava nykyyhteiskunnan "porkkanat", kuten kahviot ja kirpputorit.
KIITOS isä Tuomakselle, Leenoille ja isä Maurille.

Potilasmatkoja vuodesta 1982

Huomenna lähden viimeiselle ryhmämatkalle munuaispotilaiden kanssa. Matkan kesto on kaksi viikkoa ja lomakohde on Rodos. Dialyysiklinikka on uusi. Yksityissairaala on avannut tänä vuonna. Mukaani lähtee 7 hemodialyysi- ja yksi peritoneaalidialyysi asiakas ja 5 läheistä. Kolme dialyysiasiakasta on tuttuja aiemmilta matkoilta, muut ovat tuntemattomia. En tiedä matkustajista muuta kuin nimen,kotiosoitteen, hoitomuodon ja hoitavan sairaalan.

Ensimmäisen matkani tein vuonna 1982 Munuaistautiliitolle. Silloin matka oli Ateenaan, jossa pidettiin ensimmäiset munuaisensiirron saaneiden olympialaiset. Joukkueessa oli kymmenkunta urheilijaa. Heistä yksi oli saanut siirron pari kuukautta sitten. Hän oli sokea diabeetikko, joka käytti insuliinipumppua. Hänellä ei ollut saattajaa matkalla. Kilpailijoiden lisäksi oli mukana kaksi hemodialyysipotilasta ja pari peritoneaalidialyysipotilasta sekä joukko siirronsaaneita kannustajia, läheisiä ja pieni vauva. Minun lisäksi matkalla oli mukana lääkäri, joka oli joukkueen johtaja. En silloinkaan tiennyt mitään lähtijöistä etukäteen.

Munuais- ja maksaliiton aikana tehtiin yksi matka vuodessa. Ryhmän koko oli suuri, jopa 50 henkilöä, joista jopa 18 saattoi olla dialyysihoidossa. Henkilökuntaa oli kolme sairaanhoitajaa.

Travenolin aikaan tein matkoja peritoneaalidialyysipotilaille ja läheisille. Niillä matkoilla oli aina mukana lääkäri ja myös firman henkilökuntaa. Nämäkin ryhmät olivat suuria.
Ryhmien kanssa on käyty Välimeren maissa, Espanjassa, Kanarian saarilla (kolmella saarella), Portugalissa, Italiassa, Kreikassa, Kyproksella, Kreetalla kolmessa eri paikassa, Turkissa ja Ruotsissa.
Paljon on matkoilla tapahtunut ja sattunut. Paras palkka on ollut tyytyväinen ja onnellinen lomailija.

Haikeaa on lopettaa tällainen haasteellinen ja vaativa harrastus. Mutta matkoille lähtee nykyään monisairaita, iäkkäitä, paljon apua tarvitsevia ihmisiä ja yksin vastuuhenkilönä koen riittämättömyyttä ja väsymystä pitkistä työpäivistä ja valvotuista öistä. Kun matkanjohtaja lähtee päivystykseen yhden potilaan kanssa, jää koko muu ryhmä ilman päivystäjää.
Seuraajalleni toivotan antoisia matkoja ja tälle viimeiselle matkalle esirukouksia, jotta matka onnistuisi.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Hilla-reservaatissa

Pidennetty viikonloppu, perjantai -maanantai, vietettiin vauva-merkeissä. Yhdeksänviikkoinen Hilla-tyttö vieraili ukkinsa ja kummimumminsa luona ensimmäistä kertaa. Mukana äiti, isä, mummi ja Saimi-bedlari.
Sunnuntaina oli Hillan ja hänen äitinsä kirkottaminen Sotkuman rukoushuoneessa. Isä Paavo toimitti ja Kaisu oli kanttorina. Minulle tuntemattomia rukouksia luettiin. Vanhan perinteen mukaisia. Perinteen mukaan äiti saa tulla kirkkoon vasta 40 päivää synnytyksestä. Silloin rukoillaan hänen puhdistumisensa puolesta ja samalla rukoillaan syntyneen vauvan puolesta. Vein Hillan ensimmäiselle ehtoolliselle. Pikku kieli lipoi lusikasta ja huulilta Isä Paavon antaman viinitilkan. Hyvää oli. Ei yhtään irvistellyt. Katseli Isä Paavoa hyvin kirkkailla, suurilla silmillä.

Muuten päivisin aikataulumme seurasi vauvan aikataulua. Yöt nukuttiin eri tiloissa, joten "yöelämästä"emme tienneet mitään.
Hilla oli keskipisteenä, hereillä sylissä, hyrinätuolissa tai lattialla, syömässä tai nukkumassa.

Kaikkien ruokailu yhtäaikaisesti oli mahdotonta. Siinä vuoroteltiin. Usein oli "nouto"ruokailu ja otettiin sopivaan ajankohtaan. Sunnuntai-ilta oli poikkeus. Hilla kävikin nukkumaan ja kaikki istuimme jonkin aikaa iltapalan merkeissä keittiössä.
Koirat tulivat hyvin toimeen keskenään. Basis ei ollut dominoivaa, joten Saimi kyllä kokeili rajojaan. Häntä kiinnosti keittiön pöytä ja siellä olevat tavarat kovasti. Sunnuntailounaan jälkeen hän esipesi silliastian ja kalavadit. Maanantai-aamuna hän löytyi nukkumasta pöydän päältä. Ei ollut uskaltanut tulla alas. Syömistä ei ollut kuin paperiservetteja.

Nyt on vilkutettu takavaloille. Olohuone on ihan tyhjä (huh kuinka paljon tavaraa nykyajan vauvat tarvitsevat). Tarttis järjestää vuodevaatteet ja muut tavarat paikoilleen. Muuttaa takaisin sisään aitan alakerrasta ja palata normaaliin päivärytmiin.

Ihanaa saada olla edes vähän aikaa osallisena vauvareservaatissa. Mutta kokoaikaiseksi en ryhtyisi ! Siihen tarvitaan nuorempia ihmisiä

maanantai 6. syyskuuta 2010

Neitsyeen aika

Olen toistakymmentä vuotta sitten saanut syntymäpäiväkirjan lahjaksi. Siihen olen kirjoittanut sukulaisten syntymäpäiviä.

Kirjassa on eniten merkintöjä neitsyeen horoskoopin aikana elokuun lopusta syyskuun loppupuolelle. Minun elämässäni nyt ja aiemmin olleita tärkeitä ihmisiä, kuten äitini, ensimmäinen aviomieheni, nykyinen aviomieheni ja siinä välissä ollut avomies ovat kaikki neitsyeitä.
Neitsyeitä ovat myös aviomieheni vanhin sisko ja vanhempi veli. Mieheni sisarusparven lapsista kolme ovat syntyneet neitsyeen merkeissä.

Neitsyt kuvataan usein järkeväksi, jalat maassa-tyypiksi, mutta samalla hän on sosiaalinen ja auttavainen. Usein hänellä on vain jokunen hyvä ystävä, muttei laajaa seurustelupiiriä. Jossain olen lukenut että neitsyeet sopivat avioliitossa hyvin yhteen, koska suhteellisen haastavan luonteensa takia neitsyt voi riitaantua toisten tähtimerkkien kanssa.

Itse en USKO tähän, mutta on kai tässä jotain perää. Horoskooppeihin en usko, enkä ennustajiin, mutta itselleni tehty tarkan syntymäajan mukainen "horoskooppi" pitää harvinaisen hyvin paikkansa. Siihen palaan.

Kaikille neitsyeille MONIA ARMORIKKAITA VUOSIA!
Rukoile neitsyt Jumalanäiti meidän kaikkien puolestamme!

Syksy ja hamsteri

Syksyn tullessa aloittaa hamsteri työnsä. Talven varalle on saatava kellari täyteen purnukoita ja pakkaset pulleaksi. Huushollissa on vain kaksi kaksijalkaista (joista toinen ei juuri syö hilloja, pikkelsiä eikä marjojakaan ja toinen ei pitäisi syödä painonsa takia, muuta kuin marjoja) ja nelijalkainen, joka tyytyy teollisesti tuotettuihin kakluihin ja jauhelihaan.
Mutta joku sitkeä, periytynyt geeni herää joka syksy samanlaiseen säilöntärumbaan.
Kellarissa on pieniä ja isoja purkkeja kurkkua, punajuuria, sieniä, erilaista pikkelsiä, maustesoseita tomaatista,vihreitä hillotomaattia, kurpitsasalaattia, hilloa, hyytelöä ja mehua.

Tänä vuonna en vie kukkia kenellekään. En vie edes kirkon muistelupöydälle. Minä vien pieniä purkkeja. Kirkosta saa joku sitten viedä purkin palveluksen jälkeen kotiinsa. Todennäköisesti minua pidetään höperönä, mutta ei se haittaa!

Tänään tein herkullisen ja nopean syyskeiton. Tässä ohje. Itse en mittaa, enkä punnitse laittaessani ruokaa.

Syksyinen perunakeitto

Uudet perunat harjataan, lohkaistaan ja keitetään kypsäksi kasvisliemessä. Soseutetaan liemessä. Lisätään maustamatonta tuorejuustoa ja sopivasti maitoa. Lisukkeeksi puhdistetaan tatteja ja kuivatetaan neste pois kuumalla pannulla. Laitetaan tarjoiluastiaan ja paistetaan samassa pannussa silputtua pekonia, joka sekoitetaan sieniin. Suolaa ei tarvitse lisätä. Keitto lautaselle, sieni-pekonisilppua keskelle ja persiljaa.

Ensimmäiset tatit löytyi kesäkuun alussa. Seuraavat löytyivät tänään. Jos sääennuste pitää paikkansa ja loppuviikosta tulee lämmin on varmaan metsissä poimijoita odottamassa tattien nousua. Ja siellähän minäkin olen!

Sellaista eloa täällä Pohjois-Karjalassa

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Obinitsan praasniekka

Perinteeksi muodostunut pyhiinvaellusmatka Viron ortodoksien söbrien kanssa elokuussa Kaakkois-Viroon setukaisalueelle on taas hienona helmenä muistojen helminauhassa. Tänä vuonna yövyimme ryhmän kanssa Pölvassa yhden yön ja sitten viimeisen yön Värskassa. Siinä välissä olimme ystävämme Riinan luona kaksi yötä ja kolme päivää.
Riina asuu hieman Obinitsan kylän ulkopuolella äitinsä vanhassa mökissä, jossa on pieni keittiö, pieni makuuhuone ja isohko tupa. Vanhassa pihapiirissä on puusauna, vanha navetta, lato ja aittoja. Navetan päädyssä on kanala. Riina asuu talvisin yksin mökissä, joka on puulämmitteinen. Tänä kesänä on hänen tyttären perheensä asunut makuuhuoneessa. Heillä on 8 kuukautta vanha Kadri-tytär. Vakituinen asunto heillä on Vörun kaupungissa kerrostalossa. Nyt sielläkin oli liian kuuma ja he pakenivat kaupungista maalle.
Setumaalla sukulaiset tapaavat kirkon praasniekan aikaan. Siihen osuu myös Viron toinen itsenäisyyspäivä. Tähän juhlaan tulee pieneen 300 asukkaan kylään tuhansia ihmisiä.
Riinan luona valmistettiin juhlia tulopäivänä. Tehtiin villisikaleikkeitä, jauhelihapihvejä, porsaankylkipaloja valkosipulissa, perunasalaattia, pari ämpärillistä perunaa keitettäväksi, tuoresuolakurkkuja (hapukurk), mustikkapiirakkaa, rahkapiirakkaa, sieni-kesäkurpitsapaistosta ym. Praasniekka-aamuna Riina nousi viideltä ja teki hautausmaalle noin kolmesataa voileipää eri päällysteillä. Minun tuomat karjalanpiirakat otettiin myös ja niille tehtiin munavoi.
Illalla alkoi saapua sukua Tallinnasta ja muualtakin. Aamulla laskin että tuvassa nukkui meidän lisäksi noin kymmenen henkeä.
Kirkon praasniekassa oli mukana metropoliitta Stefanos, runsaasti papistoa ja meidän Isät Pertti ja Mauri. Palveluksen jälkeen siirrytään haudoille, jossa sukulaiset kerääntyvät. Papisto kiertää hautausmaalla pitäen muistopalveluksia vainajille. Haudalle on katettu ruokaa ja juomaa. Tavallisin ruoka on valge vein eli vodka.
Riinalla jatkui juhla ladossa, johon oli viety pitkiä pöytiä valkoisine liinoineen. Autoja tuli jonossa ja jo pian alkoi pillimees soittaa hanuriaan. Tulijat toivat mukaan omia eväitä haudoilta. Taas katettiin runsaat pöydät ja Riinan erinomainen perunasalaatti (noin 1,5 ämpärillistä). Suosituin juoma oli edelleen vodka, mutta nyt oli tarjolla myös kotimehua eli morssia ja muita miedoimpia juomia. Vieraita kävi noin 50 - 60 henkeä. Illansuussa moni lähti kotiinsa ja lähin suku jatkoi juhlimista. Nyt alkoi yhteislaulu. Voi että virolaiset osaavat laulaa! Nyt keitettiin perunaa ja otettiin liharuoat pöydälle. Näin sitä jatkettiin. Viimeisimmät siihen saakka,että kukko lauloi.

Me nukuttiin tänä yönä vilja-aitassa, missä asui meidän lisäksi hiiriä. Tuvassa oli tänä yönä parikymmentä yöpyjää, lisää oli ladossa.

Aamulla juotiin pelkkää kahvia ja sitten alkoi brunssipöydän kattaminen. Aurinko paistoi ja pitkät pöydät kannettiin pihalle. Taas laitettiin pöytä koreaksi suolaista ja makeaa. Silli ja graavilohi teki kauppansa, samoin viimeiset karjalanpiirakat. Pellillinen tuoretta omenpiirakkaa vaniljakastikkeen kera maistui nuorisolle.

Sauna oli lämmin ja aamupesut sujuivat sovussa. Nuorin vieras oli 7 kk vanha ja vanhin noin 70 v. Illalla kävimme kyläjuhlassa kirmaskissa. Tämä on epävirallinen juhla, johon ihmiset tulevat soittamaan, laulamaan ja tanssimaan. Valmista ohjelmaa ei ole, vaan esiintyminen on spontaanista.

Me olemme harvinaisen onnekkaita, kun olemme päässeet mukaan ja "perheenjäseneksi" Riinan sukuun. Meitä otettiin niin luonnollisesti vastaan. Minulle oli suuri ilo nähdä, miten vahva ja turvallinen heidän yhteisönsä on.
Meillä on paljon opittavaa. Ei ulkoiset puitteet tee juhlasta juhlan, vaan yhteisöllisyys ja rakkaus on juhlan ainekset.

Vahva setu-virus on tarttunut meihin ja menemme tänä syksynä omalla matkalla lieventämään "tautia".

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Minilomaa, iloa ja surua

Viime viikko oli monessa suhteessa poikkeuksellinen. Jotta historiaan jäisi myös minun osaltani Suomen lämpöennätys tulkoon se kirjoitetuksi tähän. Liperin lentokentällä mitattiin + 37,2 astetta torstaina 29.7.2010. Koko viikko oli helteinen. Varsinkin automatkat Nummelaan saakka ilman air conditioning ía olivat koettelemusta.

Surua tuotti Gregoriuksen lopettaminan ja hyvästeleminen. Parempi sana on varmaan kaipaus. Oikeasti aikuinen ihminen tietää, että hyvän, pitkän elämän elänyt vanhus-koira "pääsee" pois.

Nummelassa tavattiin pikku-Hilla tytön ja hänen perheensä. Minä kelvoton, syntinen ihminen sain taas kerran opetuksen. Olin kuvitellut, että minulle ei jää mitään tehtävää Hillan elämässä. Niin Heini täysin yllätti kysymällä voisinko ryhtyä kummiksi. Mikä suuri kunnia ja luottamus! Olen aivan mykistynyt ja nöyrä tämän suuren tehtävän edessä.
Aivan mahtavaa oli vierailla Lahdessa mieheni veljen ja hänen maatuskansa luona. Mikä vieraanvaraisuus ja mukava keskusteleva ilmapiiri. Kiitos Jumalalle. Rukouksiin on vastattu.
Kotiuduttuamme kävimme vielä Ollin nimipäivä-kahveilla. Ensimmäisen kerran viikon aikana olisi tarvinnut sukat jalkaan, niin tehokkaasti ilmapumppu viilensi huoneita. Pian viileys unohtui hyvän tarjoilun ja mukavan jutustelun aikana.
Viikonloppu sujui kotona työn merkeissä, mutta leppoisasti.
Hyvillä mielin aloitamme elokuuta ja uutta viikkoa. Mitä kaikkea tämä viikko tuo tullessaan?

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Gregorius Leavenworth in memoriam

Gregorius 9.1.1994 - 26.7.2010
Cairn terrier
Isä Leavenworth Golden Rod ja äiti Penticharm Georgie Girl.
Kuvassa oikeanpuolinen, suussa luu-sikari.
Vasemmalla nyt 7-vuotias Basileios.
Gregorius syntyi Anja Puumalan kennelissä, Vihdissä. Hän oli 7 viikon ikäinen, kun ostimme hänet 4500 mk hintaan. Silloin asuin Kirkkonummella.
Ninalla oli silloin ensimmäinen cairnimme Brutus luonaan Loviisassa. Brutus tutustui pentuun nopeasti, mutta oli peloissaan ja murisi pöydän alla, kun riiviö halusi leikkiä. Pian tutustuivat toisiinsa. Kun Risto muutti taloon, he jo kilpaivat työlaukkujen merkkaamisessa.
Jo pienenä Gregi koki kauheaa, kun hän katseli vierestä, miten naapurin malemuutit kävivät Brutuksen kimppuun, seurauksena niin pahat vammat, että Brutus pääsi aivan liian nuorena koirien taivaaseen. Pian Gregis aloitti lomamatkailun Pohjois- Karjalaan. Täällä oli mukavaa tepastella vapaana ulkona. Olen varma, että Gregis oli vähintään yhtä tyytyväinen kuin minä, kun muutimme pysyvästi Käsämään.
Täällä Gregi eli herrana talossa, kunnes hankimme Basileioksen, lyhennettynä Pasi ja Basis. Gregi oli boss kuolemaansa saakka, vaikka kaihi sokeutti silmät ja kuulo oli hyvin valikoivaa.
Useat oli metkut ja retket. Vaarallisin niistä oli kevätretki heikoilla jäillä Piiparisten mökille. Gregis oli talvella käynyt Riston kanssa jäitä pitkin useaan kertaan Liisan ja Ollin mökin pihalla. Gregis oli myös kovasti viihtynyt siellä edellisenä kesänä, kun hän sai olla hoidossa bedlareitten luona. Niin hän päätti lähteä katsomaan, ovatko he jo tulleet mökille. Mutta unohti kertoa meille aikeestaan. Ehdittiin jo ilmoittaa häntä kadonneeksi paikallisradioon, kun Ristolle välähdi ajaa Piiparisten mökille. Siellä hän istui lukitun talon portailla. Kun ajoimme pihalle ei tarvinnut houkutella häntä autoon. Oli ehtinyt tulla jo nälkäkin!
Hän oli myös kaikkiruokainen. Naapurin juuri käännetty avokomposti oli elämys! Mutta terveellisemmät porkkanatkin maistuivat. Hän oli erikoistunut nostamaan porkkanat maasta ja nauttimaan nämä naturel kasvimaan laidalla. Parina vuonna teimme hänelle oman penkkinsä.
Paljon on ollut iloa Gregoriuksen kanssa. Harvinaisen terve ja iloinen koira. Nyt hän on saanut lepopaikan, pellavaliinan käärittynä haudassaan, aitan takana. Vieressä kasvaa juhannusruusu.
Ollos iäti muistettu, rakas Gregorius!

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kesä puolivälissä

Huh hellettä. Nyt riittää puhetta säästä. Hikoilen ja nautin. Ihanaa, kun on oma ranta ja saa uida useita kertoja päivässä.
Ihana maanantai-aamu! Saimme viestin että mieheni on tullut ukiksi tänä aamuna klo 6.33. Äiti joutui koville, 26 tuntia kesti. Mutta onneksi tällaiset kokemukset unohtuvat hyvin nopeasti. Tänään on myös meidän 13 hääpäivä. Vietämme sen työn merkeissä.
Valmistamme ensi lauantain hääkeikkaa. Runsaat sata vierasta ja ihan oikeat ruokahäät. Paikkana vanha koulu, joten haastetta riittää keittiöpuolella. Onneksi on maakellari ja leivinuuni. Sen lisäksi vielä luvattu vieläkin lämpimämpää kuin edellisenä viikonloppuna.
Ihanaa, että lapseni tulevat auttamaan "salin puolella", me aviopuolisot, puuhaamme keittiössä.

Kävin Berliinissä. Kiva kaupunki. Siellä käyn uudestaan.

Nautitaan kesästä!

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Neljän päivän juhannus

Tai oikeastaan viisi päivää. Ensin "0ikea" juhannus, sitten allakan juhannus. Näitten päivien aikaan sattui vielä kahden pyhäkön praasniekat. Ensin Polvijärven kirkon ja sitten meidän oman, Tihvinän jumalanäidin ikonille pyhitetyn Viinijärven kirkon juhla. Molemmissa juhlissa oli paljon väkeä. Torstai oli arkipäivä, mutta Polvijärven kirkko täyttyi juhlakansasta, joka oli pukeutunut kauniisiin fereseihin. Juhannuspäivä alkoi lämpimänä, mutta sateisena. Varttia vailla kymmenen oli kirkossa viisi henkilöä. Mutta palvelukseen virtasi juhlakansaa ja kirkkokahveilla oli 72 henkilöä. Vastattiin tarjoilusta Riston kanssa. Vaihteeksi oli piirakat vaihdettu voileipäkakkuihin ja voi mikä suosio!!
Kirkon juhla on aina syvällinen ja puhutteleva palvelus. Juhlaa edeltävä vigilia edellisenä iltana selvittää luettavilla teksteillä ja veisuilla seuraavan päivän syvällisemmän sanoman. Mutta jostain syystä vigiliaan osallistutaan huonosti. Liturgiassa vallitsee yhteisön ilo omasta kirkosta, uskosta ja ylösnousemuksesta. Kaikki toivottavat "hyvää juhlaa" poskisuudelmin toisilleen. Kuorossa laulaa serafeja ja kerubeja enkelein äänillä. Osallistutaan ehtoolliselle, jossa annetaan synnit anteeksi. Sitten vielä vedenpyhitys ja ristisaatto. Viinijärvellä ristisaatto tehdään Taipaleen Jordanialle, jossa myös vesi pyhitetään. Polvijärvellä tehdään ristisaatto kirkon ympäri, koska lähistöllä ei ole vesistöä..
Kaiken tämän jälkeen, kun henki on ravittu alkaa jo vatsassa kurnia ja silloin maistuu kirkkokahvit. Iloinen sorina täyttää pappilan.
Miten onnellinen olen, kun saan elää ortodoksina täällä Pohjois-Karjalassa

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Tattikausi alkanut

Viikonloppu kului tunnelmissa dagen efter dagenefter. Kummallista että T-luupihveistä voi tulla niin väsynyt ja huono olo. Sitten kun taivas vielä aukeni ja antoi luonnolle vettä, niin siinä meni kaksi päivää hyvin hiljalleen sisällä touhuten. Sunnuntai-iltana oli jo auringonpaistetta mukavasti ja sen mukana myös aktiviteetti noususuunnassa.
Mutta kiitos sateen ja lämpimän sään, niin poimin tänään ensimmäiset neljä punikki-tattia. Hienoja,virheettömiä, kiinteitä sieniä.
Puutarhassa kasvaa myös hyvin. Siis se mikä kasvaa. Avomaankurkku on niin hankalaa, että mietin sen tulevaisuutta. Kolmas tai neljäs vuosi peräkkäin, jolloin saan istuttaa useita kertoja uusia taimia, kun vaan kuolevat. Kurkuilla on hieno muovisuoja, mutta silti. Nyt kuudesta taimesta (toinen istutus) näyttävät kaksi jäävän varmasti eloon. Kaksi on menetetty ja kahden kohtalo vielä auki. Mutta salaatti, rucola, tilli, korianteri ja muut yrtit ovat jo valmiina. Porkkana, punajuuri, parsakaali ja kesäkurpitsa kasvavat hyvin.
Naapurini Elvi antoi minulle jorinin-juuria (Dahlia) ja nekin ovat nousseet mukavasti.
Sateen jälkeen luonto tuoksuu ja elämä maistuu taas.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Alkukesän perjantai

Perjantai. Viikko juhannukseen. Parsakaali, kesäkurpitsa ja avomaankurkku istutettu eilen. Aurinko paistaa välillä ihan kuumasti, kun menee pilveen hyökkää hyttysarmeija kimppuun. Suosittelen noita pieniä pyöreitä vempaimia, jotka laitetaan pistorasiaan. Yksi torjuntatyyny laitteeseen ja hyttyset voitetaan seuraavan kahdeksan tunnin ajaksi. Siis sisätilassa. Ulkona auttaa parhaiten kesän suosituin hajuste, se ohvi.
Tänään grillataan. Alkuruoaksi tiikerirapuja (tiedän, ei erikoisen ekologinen valinta) ja sitten T-luupihvejä. Niitten seuraksi kesärosollia, grillattuja tattimuhennoksella täytettyjä paprikoita ja uusia perunoita.
Jälkiruokana vaniljapannacotta raparperihillokkeella, mansikkasoseella ja kauralastulla. Ruoanlaitto on minun favourite harrastus.
Luonnonkukkien kerääminen kuuluu myös kesään ja perjantai-aamuun. Pyörällä postilaatikko - TB-Hopearannantien lenkki ja kukkia riittää neljään ulkomaljakkoon ja kahteen sisämaljakkoon.
Minulle riittää tällaiset ilot. En kaipaa extreme-lajeja.
Olen myös päättänyt oman sloganin, joka kuuluu suomeksi: Elän täysillä, vaikkei aina niin terveellisesti. På svenska: Leva för fulla muggar, fastän lite ohälsosamt ibland!
Hyvää kesää kaikille!

torstai 17. kesäkuuta 2010

Kirkkopäivät

Suomen ortodoksit kokoontuivat Joensuussa 11-13.6. Tapahtumia oli runsaasti rinnakkain Areenalla, seminaarissa, eri kirkoissa, Carelia-salissa, seurakuntasalissa jne.
Päätapahtumat patriarkka Bartolomeuksen puhe ja pääjuhla olivat Areenalla. Päivien teema oli "Kirkko luomakunnan toivo". Hieno ajatus ja hyvät puheet. Se joka saastuttaa luontoa, se tekee syntiä Jumalalle. Maailmassa ja minussa on niin paljon syntiä.
Mutta itse tapahtumassa oli järjestäjät langenneet syntiin, johon me kaikki läsnäolijat osallistuimme. Lehmo Cuisine tarjosi kaikki ateriat kertakäyttöastioista. Lauantaina oli roskien lajittelu, mutta sunnuntaina meitä olikin jo niin paljon väkeä että kaikki roskat ja ruokajätteetkin laitettiin samaan muoviseen pussiin.
Tulikohan kukaan ajatelleeksi kuinka paljon puhdasta vettä käytettiin vessojen huuhteluun??
Siis maailmassa on kohta huutava puhtaan veden pula ja me vaan suruttomasti huuhdellaan kakit pytyistä juomakelpoisella vedellä.
Päivien anti oli yhteisöllisyys, vertaisuus ja rukouksellisuus. Tätä tarvitaan näinä aikoina, jolloin ihminen voi olla yksin tuhansien ihmisten keskellä.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Hamsteri

Nina, valokuvaajatyttäreni, ihan maisteri alalla, on jo vuosia sanonut, että pois tuo hamsteri-ilme, kun hän tähtää kameransa minun suuntaani.
Tänään oli ihan omaa aikaa (hölmö sanonta) kaupungissa, kun terrieriherra Basileios oli parturissa kasvattajansa luona. Olen haaveillut riippumatosta ja hyttysverkosta (sänkyverkko). Niin suuntasin Clas Olssonin liikkeeseen. Sieltä sain edullisen (toivottavasti kestävän) riippumaton. Mutta oi voi, sitten löysin kapineen, jota sillä hetkellä tajusin, että olen aina tarvinnut. Se on digitaalinen grillihaarukka. Varteen vaan sisään kaksi paristoa. Haarukka on asentoon. Valitset lihalaadun näytöstä. Nyt heräsi epäily..... miten se haarukka tietää että puhun suomea?? So what, no problems, troubles only. Sitten se työnnetään lihapalaan, joka kärventyy grillissä. Painetaan toista nappia ja hups - parin sekunnin kuluttua, mittarin näyttö kertoo onko se kypsä. Niin ennen mittausta piti vielä asettaa kypsyysaste, raaka, medium tai kypsä.
Kyllä tulee varmaan hyvät pihvit tänä kesänä.
Tällaista se hamsterigeeni teettää.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Kesää toukokuussa

Kevättalvi muuttui kesäksi. Jäät lähtivät Kuoringasta päivässä. Telkät ja joutsenet tulivat jo ennen jäiden lähtöä. Yön yli tuli helle.
Helsingin junamatkan jälkeen alkoi pian kevätkiireet. Ja kun helle tuli alkoi pihalla hullunlainen aktiviteetti. Voisi kuvata eufooriseksi tilaksi. VAIKKA allakka kertoi, että eletään toukokuun alkupuolta, niin pihalle ostettiin jo orvokkiruukkuja. Grilli kannettiin esille ja kuisti laitettiin kesäkuntoon. Rannasta tuoksui terva ja vene saatiin vesille. Laiturin ensimmäinen osa pääsi veteen. Nyt on jo koko laituri valmiina.
Sokea Gregorius tallusti rantaan ja putosi veteen. Osasi uida. Onneksi näin että hän ui poispäin laiturilta ja sain pelastettua uimarin.
Öinen sisävessan käyttö = lattialle pissiminen jatkuu ja jatkuu. Hankimme uroshousut molemmille. Nyt housut osataan riisua! Miten saisi sen touhun videolle! Ei auta muu kuin vaippa ympäri koiraa ja sen jälkeen kiinnitys maalarinteippipaloilla. Paras keino. Ja kyllä niihin pissitään!! Että epäonnistuneet kasvattajat sanoisivat koira-asiantuntijat. Tiedä häntä.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Junalla Helsinkiin

Huomenna, jos Luoja suo, lähdemme Gregoriuksen kanssa junalla Helsinkiin. Olen varannut lemmikkipaikat molempiin suuntiin ja ostanut Gregin liput, yhteensä 10€. Koirille ei myönnetä eläkeläisalennusta. Gregille on pakattu mukaan "uros"housut, vaippoja, kakkapussi, talouspaperia ja vettä + astia. Itselleni otan eväät, koska en voi jättää Gregiä yksin, jos menisin kahville. On tosi pitkä aika siitä, kun matkustin junassa. Odotan oikein rauhallista matkaa ja aikaa lukea kirjaa.
Nina tulee vastaan asemalle ja ennen sitä hän on hakenut avaimet Toukolta. Sonja tarjoutui tulemaan myös vastaan. Katsotaan ehtiikö hän.
Käymme perjantai aamuna Ninan kanssa Krullassa aamiaisella. Luksusta! Sitten lähden kaupungille ja jätän Ninan tekemään töitä. Jussi tulee illalla Lapista.
Lauantaipäivä menee SPR:n terveyspiste tilaisuudessa.
Sunnuntai on sitten taas junamatkapäivä.
Ihanaa olla eläkeläinen ja on mahdollisuus tehdä tällaisia pieniä virkistysmatkoja.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Elämän jatkoaika Gregoriukselle





Oikean puoleinen 16-vuotias Gregorius Leavenworth ei tiedä, että tänään on puhuttu ja päätetty hänen jatko-ajasta täällä maan päällä skype välityksellä Berliini - Käsämä.

Nina ei salli hänen päättää päivänsä, ennenkuin hänen tilansa on niin huono, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Näin muna opetti kanalle taas tänään: sokeat satavuotiaatkin saavat elää kuolemaansa saakka ja kenelläkään ei ole oikeutta puuttua elämän kestoon. Tottahan se on.

Ratkaisuksi Helsingin loman ajaksi keksittiin junalipun vaihtamisella koiravaunulipuksi. Gegis pääsee vielä kerran elämässään Helsinkiin. Nina tulee lentäen Berliinistä Tukholman kautta ja on rautatieasemalla meitä vastassa.

Aivan ihanaa tavata taas Ninulia, Jussia ja Sonjaa. Tästähän tuli kaikkien vaiheiden kautta paljon mukavampi reissu kuin alunperin olin suunnitellut. Aikuisen oikeesti olen menossa SPR:n terveyspisteiden vapaaehtoisten koulutuspäiville, mutta siinä sivussa saa sitten nauttia lastensa seurasta.

Entäs Basileios? Hän menee koiratäyshoitolaan Raiskioon. Siellä hänellä on hyvät oltavat.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Kevätmasennus

Tässä istun ja tuijotan ruutua. Ei yhtään järkevää ajatusta päässä. Suututtaa, väsyttää, harmittaa ja MASENTAA. No, mikä on?
Oikeastaan ei mitään oleellisen tärkeää, mutta paljon pientä....

On tilattava aika Gregoriukselle. Hän on yli 16 v. Sokea, kuulee huonosti, pissinpidätyskyky heikentynyt, munuaisten toimintavajaus. Häntä ei voi jättää yli kahden tunnin ajaksi yksin. Silti on niin vaikea päätös.
Söpöjä vauvoja vilisee jokapaikassa. Heini saa heinäkuussa vauvan, jolloin Ristolla on oma lapsenlapsensa. Minulla vaan ei ole. Risto oli Obinitsassa ja leikki babushkaa Riinan lapsenlapsen Kadrin kanssa. Tosi väärin!
Kevät on jo ja kesä tulossa. Miksen saa laihdutettua? Muut kyllä. Risto piikittelee ja syystä. Saamaton syöppö.
Aurinko paljastaa kaikki kodin pintojen pölyt ja liat. Meille ei vaan saa tilata ulkopuolista siivousapua. Kyllä me itse. Mutta minähän vuonna??

Mutta nyt riittää. Tässä on tartuttava toimeen. Tehtävä suunnitelmia ja listoja. Priorisoitava. Etusijalle oma kunto, terveys ja virkistys. Heti ensiviikolla Helsinkiin sukkahousu-ostoksille ja Stockmannin hulluille päiville. Varmaan voisi jo juoda latten Espan ulkoterassilla ! Samalla voi varata Berliiniin lennot, niin kauan kuin Nina vielä on siellä.
Tämä kirjoittelu auttoi !

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Vanhusten luokkaerot; hävettää/pelottaa

Vanhus, joka on tehnyt pitkän päivätyön maatalon emäntänä ja monen lapsen äitinä ei ole maksanut pahemmin eläkemaksuja ja on nyt pienen eläkkeen ja lasten tukien varassa. Nykypolitiikan mukaan hän asuu ensin kodissaan, niin pitkään kuin suinkin on mahdollista. Usein se on myös hänen omaa tahtoaan. Mutta asiantuntijoiden tulisi ratkaista milloin tapaturmariski kasvaa liian suureksi. Onneksi meillä täällä toimii ikäkumppanuus ja naapuri- ja ystäväapu toimii. Jos onnistuu saamaan asunnon palvelutalosta on oltava hyvin kiitollinen. Palvelutalosta saa vielä poistua kävelylle ja vierailulle, jos toimintakyky siihen riittää. Kaikista hoitokodeista ei saa poistua edes ulkoilua varten, koska kaikki ovet ovat lukossa (karkaamisen ehkäisemiseksi). Mutta palvelutaloon muuttaessa osa henkilön identiteetistä poistuu. Hänellä ei ole enää osoitetta. Hän on jo siirtynyt normaalista asumisesta asumaan "odotushuoneeseen" ja sinne tulevat vain tuttujen ja sukulaisten posti ja vierailut. Ei häneen noin vaan saa yhteyttä. Kun häntä kyselee puhelimitse, vastaa hoitaja, että se on varmaan se uusi mummo. Onhan hän mummo, kyllä minä sen tiedän. Mutta hän on myös arvokas vanhus. Hoitajalle tuntematon rouva X. Kyselen vielä onko hänellä puhelin huoneessaan? Joku muu taustalla sanoo, että on varmaan. Mutta kukaan ei tiedä numeroa. Ja kukaan ei käy kysymässä! Neuvotaan käydä itse paikan päällä ottamassa selvää. Niin täytynee tehdä.
Jos vanhus on ollut ansiotyössä tai muuten saanut kerättyä maallista mammonaa, niin hänellä onkin mahdollisuus asua viimeiset vuodet asunnossa, jossa ostaa juuri ne palvelut, joita hän tarvitsee. Talossa on virikkeitä, on yhteistiloja. Rahalla saa...
Mutta missä on tasa-arvoisuus, iloinen vanhuus, pienikin kiitos kaikista vuosista? Tässä onkin kolmannen sektorin tehtävä. Ei jätetä vanhuksia odotushuoneeseen, vaan viedään heidät ulos luontoon, otetaan mukaan lyhyille retkille, otetaan heidät mukaan kerhoon. Sitten kun eivät enää jaksa lähteä, käykäämme siellä laitoksessa heidän luonaan, kuunnellaan ja ollaan läsnä. Ei jätetä vanhuksia yksin "odottamaan".

Ylä- ja alamäkiä

Sellaista se elämä on. Välillä koettelemuksia ja sitten taas vau, niin ihanaa. Tällä kertaa en aio käsitellä vauhtiradan mutkien aiheuttamat syyt. Ne pysyvät ihan perheen tiedossa. Juuri tällaisissa tilanteissa perheen yhtenäisyys ja luotettavuus punnitaan.
Tuoreena eläkeläisenä tulee ensin mieleen että työssä ollessaan olisi upottautunut työhön selviytymiskeinona. Entäs nyt. Onneksi on jo muotoutunut tiettyjä rutiineja ja erilaiset harrastukset ovat saaneet tilaa aikataulussa. Onneksi on aikataulussa myös aikaa levolle, unelmointiin ja suunnitteluun.
Rutiinit luovat turvallisuutta päivään. Aamukahvin jälkeen rukoushetki ikonien edessä ja sitten postinhakuun aina yhtä tarmokkaan Basileios-terrierin kanssa. Voi sitä kaunista luontoa noin kahden kilometrin matkalla.
Olen aina ollut laiska liikkumaan. Hiihtämään en lähde kuin tasamaalle. Järven jäälle en ole saanut mentyä enää moneen vuoteen. Miten ihanaa olisikaan hiihtää keväthangilla auringon paistaessa, mutta kun silmät vuotavat niin kovasti ja sitten lasit menevät huuruun. Tähän on ihan lääketieteellinen selitys, siis silmien vuotamiseen. Nyt olen kuiten löytänyt oman elementtini eli veden. Käyn läheisessä uimahallissa eläkeläishinnalla sekä vesijumpassa että omin päin vesijuoksussa. Varsinkin vesijuoksu on niin mahtavaa. Siis sellaisen endorfiinikokemuksen siitä saa, etten olisi ikinä uskonut. Lähden ensi viikolla työmatkalle Teneriffalle(vai että mitä??) ja raahaan sinne mukaan uintivyön. Sieltä ei saa vuokrattua sellaisia. Onko tämä nyt samanlainen laji, kun sauvakävely oli aikanaan?? Hotellissa on lämmitetty ja kylmä allas. Kylmä on aina ollut tyhjä ja vesijuoksussa, siinä tulee kyllä lämmin.
Viikonloppuina sallin itselleni nautinnon leipomisesta ja ruoanlaitosta. Paastoaikaan olen toki keskittynyt kalan ja äyriäisten valmistukseen ja leivän leipomiseen. Olen myös ostanut pakastealtaasta (poikkeuksellista), jotta seuraisin paastosääntöjä. Ruoanlaitto on kuitenkin rakkauden osoitus lähimmäiselleni, rakkaalle miehelleni ja sehän on taas sallittua!
Kun mieli on maassa,niin kyllä shoppailukin piristää. Olkoonkin syntisen hauskaa. Itsensä hemmottelu ja keskittyminen omaan oloonsa on tärkeää. Itse olen kokenut Rosen-terapian aivan upeaksi keinoksi rentoutua ja ladata itsetuntemusta. Saada olla ihan omaa itseään ilman suorittamispaineita tai -odotuksia. Musiikinkuuntelu ja kirjoittaminen ovat myös vapautuvia keinoja. Monet asiat selkiyttyvät kun ne näkyvät paperilla. Joku viisas onkin sanonut, että kirjoittaa asiat ulos tai pois itsestään. Hyvin sanottu.
Tällä kirjoituksella en halua yleistää. Ei kaikista vastoinkäymisistä selviä "elämällä", joskus tarvitaan ammattiauttajien apua. Onneksi on viisaita, osaavia ja ihania ammattiauttajia. Ja ei ole häpeää käyttää heitä. Päinvastoin. Tässä kannattaa ottaa mallia amerikkalaisista, jotka ylpeilevät omalla terapeutillaan. Lopettaisimme kokonaan kallonkutistajasta puhumisen!
Tällainen se tämän päivän jorina oli.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Talvi ja suuri paasto

Yleisin smalltalk puheenaihe on pakkaset ja lumi täällä meillä, muualla maailmassa mahdollisesti tulvat, maanjäristys tai kuivuus.
Tänä aamuna entinen kolleega kyseli kuulumisia. Vastasin että hyvää kuuluu kun saa eläkeläisenä touhuta vapaaehtoistyössä ja asua lämpimässä mökissä. Sen lisäksi ukkokulta koluaa lumet pihalta.
Me suomalaiset saamme olla kiitollisia neljästä vuodenajasta. Vuodenaikoja osaa arvostaa kun on asunut maassa, jossa oli sadekausia ja kuivakausia.Minulta on usein kysytty minkä vuodenajan ihminen olen. Mielestäni kaikissa vuodenajoissa on oma viehätyksensä. Nytkin on aivan upea talvi. Ajatella että Helsingissäkin oli valkea joulu. Niin kauniita talvimaisemia en muista olleen vuosikausiin, -kymmeniin. Päivät pitenevät ja kohta pajunkissat pyöristyvät odotellen kevätauringon lämpimiä säteitä.
Talven edetessä me ortodoksit kuljemme paaston tietä kohti suurta ja ihanaa pääsiäistä. Jokainen meistä paastoaa omalla tavallaan. Jotkut ihan kirkonisien opetusten mukaan jättämällä ruoasta pois maitotuotteet, munat ja liha. Sallittuja ovat viljatuotteet ja vihannekset päivittäin ja tiettyinä viikonpäivinä öljy ja kala. Meillä syödään yksinkertaisemmin ja lihan jätämme kokonaan pois. Mutta ruokapaasto ei olekaan tärkein. Tärkeämpi ja paljon vaikeampi on paaston aikana hiljentyä ja tutkiskella itseään, auttaa hädänalaisia ja osoittaa rakkautta lähimmäisilleen. Rukoukset ja pyhien tekstien lukeminen, sekä kirkossa käyminen auttaa.
Paaston aikana käymme myös synninkatumuksessa tai synnintunnustuksella. Tämä on meille suotu, jotta katumuksen kautta saisimme syntiemme anteeksi. Ja syntiä teemme jatkuvasti. Eräs munkki kuvaili elämäänsä sanomalla "me lankeamme ja me nousemme", niin se on meillä tavan "palvelijoillakin".
Pääsiäistä on ihanaa odottaa - ylösnousemusjuhlaa - suuri pääsiäinen. Mikä riemu, mikä lupaus meille on annettu. Ei kuolemaa tarvitse pelätä. Yksi opetusisistäni sanoi kerra miettineeksi minkäikäisiä ihmisiä siellä taivaan valtakunnassa ovat. Ja hän mietti että siellä mahtaa olla vain tosi vanhoja. Sen jälkeen hän nauroi makeasti ja silloin kuulijat ymmärsivät ettei kaikkea pidä uskoa! Eihän me tiedetä ja näin onkin parasta.
Meidän tehtävämme on elää tätä meille annettua elämää, jokaista päivää, koska eiliselle emme enää voi mitään ja huomista ei voi tänään käyttää. Joten elä hyvin tämä päivä - kyllä talo valmistuu aikonaan.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

välittäminen

Olin lauantaina 20.2. Mikkelissä PSHV:n hiippakunnallisella tiistaiseurapäivällä. Niin että mitä se on? Ensinnä tämä on ortodoksisuutta. PSHV= Pyhäin Sergein ja Hermannin Veljeskunta, joka toimii kattojärjestönä monille (noin 91) ala-osastolle. Mm. tiistaiseurat ovat ala-osastoja. Tiistaiseuratoiminta on alkanut jo ennen sotia entisen Karjalan alueella, Sortavalassa, Pitkärannassa jne. Tiistaiseuroissa toimittiin ja toimitaan edelleenkin ortodoksisen uskon vahvistamiseksi ja yhteisöllisyyden tukemiseksi.
Tiistaiseurat ei ole seurakuntien alaisuudessa, mutta toimivat tiiviisti yhteistyössä seurakunnan kanssa. Usein kuullaan että tiistaiseurat kutsutaan mummokerhoiksi. Enemmistö jäsenistä ovatkin naisia, mutta miehet ovat hyvunkin tervetulleita mukaan toimintaan.
Tänä päivänä kun elämme yhteiskunnassa, jossa välittäminen ja auttaminen ei ole korkealla priorisointilistalla, vaan ihan muut arvot hallitsevat ihmisten elämää, niin nyt todella tarvitaan kolmannen/neljännen sektorin (miksi ei voida puhua suoraan järjestöistä ja seurakunnista) panosta. Ortodoksikirkossa on tietoni mukaan palkattuja diakoniatyöntekijöitä koko Suomessa alta kymmenen. Tämän takia on kaikki tiistaiseurojen lähimmäistyö hyvinkin arvokasta. Joskus me vapaaehtoiset eivät osaa edes tunnistaa työtämme diakoniatyöksi.
Tärkeää, hyvinkin tärkeää olisi, että seurakunnan diakoniatoimikunta olisi tiiviissä yhteistyössä tiistaiseurojen kanssa. Näinollen vapaaehtoiset saisivat vakuutusturvan ja "työyhteisön", jossa saisi työnohjausta, jatkokoulutusta sekä virikepäiviä.
Valitettavan usein vaan törmää siihen, että tiistaiseurat tuntevat, että heiltä otetaan pois jotain tai että heille sysätään lisätehtäviä/byrokratiaa tai että heidän tekemää työtä ei arvosteta, kun seurakunnan diakoniatoimikunta ottaa yhteyttä tiistaiseuroihin. Tämän uskallan sanoa todeksi, koska istun niin sanotusti "kahdella pallilla".
Taas eilen Mikkelissä sain vahvistusta ajatuksilleni että tiistaiseurat ja seurakunta on toimittava tiiviissä yhteistyössä. Nukkuvat tiistaiseurat ovat haaste ja pienet tiistaiseurat yhtykööt hallinnollisesti. Jos toimijoita riittää, voihan kokoontumisia olla sitten vaikka joka kylässä ja isommat "ponnistukset" yhteistyönä.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Nyt tai ei koskaan

Tähän tulen kirjoittamaan niistä asioista ,jotka kiinnostavat minua tällä hetkellä. Jos joku nyt miettii, että mitähän ne on, niin voisi tietysti kuvailla niitä sanalla "sillisalaatti" tai "tilkkutäkki".
Olen ollut työelämässä 10-vuotiaasta (kesäisin alussa) ja sairaanhoitajaksi valmistuttua ollut ensin sairaalassa töissä, sitten lääkefirmassa opetushoitajana ja viimeiset 20 vuotta kuntoutuksen parissa potilasjärjestössä.
Minut kastettiin ev.lut kirkon jäseneksi. Olin 50 vuotta nukkuva kristitty, kunnes liityin ortodoksiseen kirkkoon, jossa nyt olen aktiivi jäsen.
Kirkon piirisssä olen luottamustehtävissä ja myös diakoniatyössä. Yhdistystoiminnassa olen Viron ortodoksien söbrien emäntänä (viime vuonna puheenjohtajana) ja Tiistaiseuran seniorikerhon vetäjänä. SPR:n ystäväkammarissa päivystän terveyspisteessä.
Olen vuodesta 1982 tehnyt ulkomaanmatkoja munuaispotilaiden kanssa, jotka tarvisevat dialyysihoitoa. Tänä vuonna matkat suuntaavat maaliskuussa Teneriffalle ja syyskuussa Rodokselle.
Mieheni kanssa matkustamme vähintään kerran vuodessa Kaakkois-Viroon ystäviemme luokse, jotka asuvat setukaisalueella, Obinitsassa. Olemme matkustaneet Afrikassa ja viime vuonna tarttui Intian kuume.
Sellaisia asioita tulen käsittelemään. Välillä kai ihan jotain kannanottojakin.
Saahan tätä lukea, vaikka tässä ei olekaan mitään suuria "paljastuksia"