keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Talvi ja suuri paasto

Yleisin smalltalk puheenaihe on pakkaset ja lumi täällä meillä, muualla maailmassa mahdollisesti tulvat, maanjäristys tai kuivuus.
Tänä aamuna entinen kolleega kyseli kuulumisia. Vastasin että hyvää kuuluu kun saa eläkeläisenä touhuta vapaaehtoistyössä ja asua lämpimässä mökissä. Sen lisäksi ukkokulta koluaa lumet pihalta.
Me suomalaiset saamme olla kiitollisia neljästä vuodenajasta. Vuodenaikoja osaa arvostaa kun on asunut maassa, jossa oli sadekausia ja kuivakausia.Minulta on usein kysytty minkä vuodenajan ihminen olen. Mielestäni kaikissa vuodenajoissa on oma viehätyksensä. Nytkin on aivan upea talvi. Ajatella että Helsingissäkin oli valkea joulu. Niin kauniita talvimaisemia en muista olleen vuosikausiin, -kymmeniin. Päivät pitenevät ja kohta pajunkissat pyöristyvät odotellen kevätauringon lämpimiä säteitä.
Talven edetessä me ortodoksit kuljemme paaston tietä kohti suurta ja ihanaa pääsiäistä. Jokainen meistä paastoaa omalla tavallaan. Jotkut ihan kirkonisien opetusten mukaan jättämällä ruoasta pois maitotuotteet, munat ja liha. Sallittuja ovat viljatuotteet ja vihannekset päivittäin ja tiettyinä viikonpäivinä öljy ja kala. Meillä syödään yksinkertaisemmin ja lihan jätämme kokonaan pois. Mutta ruokapaasto ei olekaan tärkein. Tärkeämpi ja paljon vaikeampi on paaston aikana hiljentyä ja tutkiskella itseään, auttaa hädänalaisia ja osoittaa rakkautta lähimmäisilleen. Rukoukset ja pyhien tekstien lukeminen, sekä kirkossa käyminen auttaa.
Paaston aikana käymme myös synninkatumuksessa tai synnintunnustuksella. Tämä on meille suotu, jotta katumuksen kautta saisimme syntiemme anteeksi. Ja syntiä teemme jatkuvasti. Eräs munkki kuvaili elämäänsä sanomalla "me lankeamme ja me nousemme", niin se on meillä tavan "palvelijoillakin".
Pääsiäistä on ihanaa odottaa - ylösnousemusjuhlaa - suuri pääsiäinen. Mikä riemu, mikä lupaus meille on annettu. Ei kuolemaa tarvitse pelätä. Yksi opetusisistäni sanoi kerra miettineeksi minkäikäisiä ihmisiä siellä taivaan valtakunnassa ovat. Ja hän mietti että siellä mahtaa olla vain tosi vanhoja. Sen jälkeen hän nauroi makeasti ja silloin kuulijat ymmärsivät ettei kaikkea pidä uskoa! Eihän me tiedetä ja näin onkin parasta.
Meidän tehtävämme on elää tätä meille annettua elämää, jokaista päivää, koska eiliselle emme enää voi mitään ja huomista ei voi tänään käyttää. Joten elä hyvin tämä päivä - kyllä talo valmistuu aikonaan.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

välittäminen

Olin lauantaina 20.2. Mikkelissä PSHV:n hiippakunnallisella tiistaiseurapäivällä. Niin että mitä se on? Ensinnä tämä on ortodoksisuutta. PSHV= Pyhäin Sergein ja Hermannin Veljeskunta, joka toimii kattojärjestönä monille (noin 91) ala-osastolle. Mm. tiistaiseurat ovat ala-osastoja. Tiistaiseuratoiminta on alkanut jo ennen sotia entisen Karjalan alueella, Sortavalassa, Pitkärannassa jne. Tiistaiseuroissa toimittiin ja toimitaan edelleenkin ortodoksisen uskon vahvistamiseksi ja yhteisöllisyyden tukemiseksi.
Tiistaiseurat ei ole seurakuntien alaisuudessa, mutta toimivat tiiviisti yhteistyössä seurakunnan kanssa. Usein kuullaan että tiistaiseurat kutsutaan mummokerhoiksi. Enemmistö jäsenistä ovatkin naisia, mutta miehet ovat hyvunkin tervetulleita mukaan toimintaan.
Tänä päivänä kun elämme yhteiskunnassa, jossa välittäminen ja auttaminen ei ole korkealla priorisointilistalla, vaan ihan muut arvot hallitsevat ihmisten elämää, niin nyt todella tarvitaan kolmannen/neljännen sektorin (miksi ei voida puhua suoraan järjestöistä ja seurakunnista) panosta. Ortodoksikirkossa on tietoni mukaan palkattuja diakoniatyöntekijöitä koko Suomessa alta kymmenen. Tämän takia on kaikki tiistaiseurojen lähimmäistyö hyvinkin arvokasta. Joskus me vapaaehtoiset eivät osaa edes tunnistaa työtämme diakoniatyöksi.
Tärkeää, hyvinkin tärkeää olisi, että seurakunnan diakoniatoimikunta olisi tiiviissä yhteistyössä tiistaiseurojen kanssa. Näinollen vapaaehtoiset saisivat vakuutusturvan ja "työyhteisön", jossa saisi työnohjausta, jatkokoulutusta sekä virikepäiviä.
Valitettavan usein vaan törmää siihen, että tiistaiseurat tuntevat, että heiltä otetaan pois jotain tai että heille sysätään lisätehtäviä/byrokratiaa tai että heidän tekemää työtä ei arvosteta, kun seurakunnan diakoniatoimikunta ottaa yhteyttä tiistaiseuroihin. Tämän uskallan sanoa todeksi, koska istun niin sanotusti "kahdella pallilla".
Taas eilen Mikkelissä sain vahvistusta ajatuksilleni että tiistaiseurat ja seurakunta on toimittava tiiviissä yhteistyössä. Nukkuvat tiistaiseurat ovat haaste ja pienet tiistaiseurat yhtykööt hallinnollisesti. Jos toimijoita riittää, voihan kokoontumisia olla sitten vaikka joka kylässä ja isommat "ponnistukset" yhteistyönä.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Nyt tai ei koskaan

Tähän tulen kirjoittamaan niistä asioista ,jotka kiinnostavat minua tällä hetkellä. Jos joku nyt miettii, että mitähän ne on, niin voisi tietysti kuvailla niitä sanalla "sillisalaatti" tai "tilkkutäkki".
Olen ollut työelämässä 10-vuotiaasta (kesäisin alussa) ja sairaanhoitajaksi valmistuttua ollut ensin sairaalassa töissä, sitten lääkefirmassa opetushoitajana ja viimeiset 20 vuotta kuntoutuksen parissa potilasjärjestössä.
Minut kastettiin ev.lut kirkon jäseneksi. Olin 50 vuotta nukkuva kristitty, kunnes liityin ortodoksiseen kirkkoon, jossa nyt olen aktiivi jäsen.
Kirkon piirisssä olen luottamustehtävissä ja myös diakoniatyössä. Yhdistystoiminnassa olen Viron ortodoksien söbrien emäntänä (viime vuonna puheenjohtajana) ja Tiistaiseuran seniorikerhon vetäjänä. SPR:n ystäväkammarissa päivystän terveyspisteessä.
Olen vuodesta 1982 tehnyt ulkomaanmatkoja munuaispotilaiden kanssa, jotka tarvisevat dialyysihoitoa. Tänä vuonna matkat suuntaavat maaliskuussa Teneriffalle ja syyskuussa Rodokselle.
Mieheni kanssa matkustamme vähintään kerran vuodessa Kaakkois-Viroon ystäviemme luokse, jotka asuvat setukaisalueella, Obinitsassa. Olemme matkustaneet Afrikassa ja viime vuonna tarttui Intian kuume.
Sellaisia asioita tulen käsittelemään. Välillä kai ihan jotain kannanottojakin.
Saahan tätä lukea, vaikka tässä ei olekaan mitään suuria "paljastuksia"