Kesästä on vielä yli puolet jäljellä! Alkukesä on mennyt niin vauhdikkaasti, että vasta tänään sain kasvimaan kitkettyä kokonaan ensimmäisen kerran. En ole oikeastaan ehtinyt seuratakaan kasvua niinkuin yleensä teen. Salaattia, tilliä, pinaattia ja kesäkurpitsaa ei enää tarvitse ostaa kaupasta. Rucola, korianteri, basilikaa useita, oregaanoa, ranskalaista timjamia ja kiinalaista kevätsipulia löytyy omasta takaa. Niin ja lipstikkaa.
Huomasin tänään että pensasmustikkassa on marjoja. Kymmenen vuoden odotus palkitaan ainakin muutamilla marjoilla.
Helteistä on ollut, mutta tänään alkoi sade iltapäivällä. Valitettavasti valtavan tuulen saattelemana, joten monet kukat saivat siipeensä, mm. hyvällä alulla olleet kruunuvuokot. Toivottavasti toipuvat ja nousevat vielä pystyyn.
Sade taas nostaa tatit pintaan. Sienestys on mitä mieluisin harrastus. Mitään parempaa ei olekaan talvisin kuin tattikastike. Meillä pakastetaan eri tattilajikkeet erikseen.
Mansikkakuume on maakunnassamme korkeimmillaan. Radio on puhunut siitä koko päivän. Huomenna on ostettava mansikat pakastimeen ja myös mansikkaraparperimehua varten. Kovat sateet voivat nostaa mansikan hintaa, joten huomenna Joensuuhun torille!
Kun vielä lisään, että Kuoringan vesi on niin ihanan lämmin, siinä 20 asteen tienoilla, niin voitte kuvitella että kesä on täällä ihanaa aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti