Radiossa kuuntelin miten sota-invalidit vastustavat kuntoutusjaksojensa leikkauksia. Tietämättä asiasta enemmän olisin minäkin sanonut välittömästi, että niihin ei saa koskea. He ovat ansainneet kuntoutusjaksojaan.
Haluaisin kuitenkin viitaten pitkään työuraani kuntoutuksen parissa tuoda esille joitakin faktoja.
En lähde sukeltamaan kuntoutuksen sisältöön, saatikka sen tuloksellisuuteen.
Sota-invalidien korkean iän huomioiden on heidän kuntoutusohjelmansa lähinnä toimintakyvyn ylläpitämiseksi suunniteltua. Vähättelemättä jakson aikana annettuja hoitoja, väitän että jakson suurinta antia on sosiaalisella puolella. Tuttujen tapaaminen, muistelut, yhteiset ruokailut, notkuvat ruokapöydät... Tämän ovat sota-invalidit ansainneet.
Useimmat kuntoutuslaitokset, joissa sota-invalidit käyvät, useimmiten samaan aikaan vuodesta, vuosittain, ovat maailman laajuisesti katsoen parhaimpia kuntoutuslaitoksia. Niissä on myös vastaavasti runsaasti ammattihenkilöstöä ja laadukkaat, hyvinvarustetut hoito-osastot. Tästä kaikesta syntyy vuorokausihinta, joka on niin korkea että useampi meistä tavallisista eläkeläisistä voi vain unelmoida laitoksen (=kylpylän) käytöstä.
Mihin haluan tulla tällä? Mielestäni on turha lopettaa näitä jaksoja sota-invalideille. Siirtämällä jaksot sellaisiin kuntoutuspaikkoihin, joissa on vaatimattommat kuntoutus-osastot, mutta missä toimii peruspalvelut, esim liikuntaesteettömyys on huomioitu. Näissä, usein pienimmissä paikoissa, on hyvät mahdollisuudet toteuttaa jaksojen parhainta ja suurinta antia, siis yhdessäolo ja vaihtelua arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti