Sellaista se elämä on. Välillä koettelemuksia ja sitten taas vau, niin ihanaa. Tällä kertaa en aio käsitellä vauhtiradan mutkien aiheuttamat syyt. Ne pysyvät ihan perheen tiedossa. Juuri tällaisissa tilanteissa perheen yhtenäisyys ja luotettavuus punnitaan.
Tuoreena eläkeläisenä tulee ensin mieleen että työssä ollessaan olisi upottautunut työhön selviytymiskeinona. Entäs nyt. Onneksi on jo muotoutunut tiettyjä rutiineja ja erilaiset harrastukset ovat saaneet tilaa aikataulussa. Onneksi on aikataulussa myös aikaa levolle, unelmointiin ja suunnitteluun.
Rutiinit luovat turvallisuutta päivään. Aamukahvin jälkeen rukoushetki ikonien edessä ja sitten postinhakuun aina yhtä tarmokkaan Basileios-terrierin kanssa. Voi sitä kaunista luontoa noin kahden kilometrin matkalla.
Olen aina ollut laiska liikkumaan. Hiihtämään en lähde kuin tasamaalle. Järven jäälle en ole saanut mentyä enää moneen vuoteen. Miten ihanaa olisikaan hiihtää keväthangilla auringon paistaessa, mutta kun silmät vuotavat niin kovasti ja sitten lasit menevät huuruun. Tähän on ihan lääketieteellinen selitys, siis silmien vuotamiseen. Nyt olen kuiten löytänyt oman elementtini eli veden. Käyn läheisessä uimahallissa eläkeläishinnalla sekä vesijumpassa että omin päin vesijuoksussa. Varsinkin vesijuoksu on niin mahtavaa. Siis sellaisen endorfiinikokemuksen siitä saa, etten olisi ikinä uskonut. Lähden ensi viikolla työmatkalle Teneriffalle(vai että mitä??) ja raahaan sinne mukaan uintivyön. Sieltä ei saa vuokrattua sellaisia. Onko tämä nyt samanlainen laji, kun sauvakävely oli aikanaan?? Hotellissa on lämmitetty ja kylmä allas. Kylmä on aina ollut tyhjä ja vesijuoksussa, siinä tulee kyllä lämmin.
Viikonloppuina sallin itselleni nautinnon leipomisesta ja ruoanlaitosta. Paastoaikaan olen toki keskittynyt kalan ja äyriäisten valmistukseen ja leivän leipomiseen. Olen myös ostanut pakastealtaasta (poikkeuksellista), jotta seuraisin paastosääntöjä. Ruoanlaitto on kuitenkin rakkauden osoitus lähimmäiselleni, rakkaalle miehelleni ja sehän on taas sallittua!
Kun mieli on maassa,niin kyllä shoppailukin piristää. Olkoonkin syntisen hauskaa. Itsensä hemmottelu ja keskittyminen omaan oloonsa on tärkeää. Itse olen kokenut Rosen-terapian aivan upeaksi keinoksi rentoutua ja ladata itsetuntemusta. Saada olla ihan omaa itseään ilman suorittamispaineita tai -odotuksia. Musiikinkuuntelu ja kirjoittaminen ovat myös vapautuvia keinoja. Monet asiat selkiyttyvät kun ne näkyvät paperilla. Joku viisas onkin sanonut, että kirjoittaa asiat ulos tai pois itsestään. Hyvin sanottu.
Tällä kirjoituksella en halua yleistää. Ei kaikista vastoinkäymisistä selviä "elämällä", joskus tarvitaan ammattiauttajien apua. Onneksi on viisaita, osaavia ja ihania ammattiauttajia. Ja ei ole häpeää käyttää heitä. Päinvastoin. Tässä kannattaa ottaa mallia amerikkalaisista, jotka ylpeilevät omalla terapeutillaan. Lopettaisimme kokonaan kallonkutistajasta puhumisen!
Tällainen se tämän päivän jorina oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti