Jokavuotiselle odotetulle matkalle Setumaalle, kaakkois-Viroon lähdetään huomenna. Tällä kertaa lentämällä Lennart Meri-kentälle Tallinnaan ja sieltä vuokratulla asuntoautolla viikon matkalle.
Obinitsan kirkastumisen kirkon temppelijuhla, praasniekka ja kyläjuhla on vierailun kohokohta. Tähän liittyy tärkeänä osana virolaisten ystävien tapaaminen. Majapaikkamme vierailun aikana on ystävämme Riinan koti. Hänen pikkumökkiinsä mahtuu meidän lisäksi toistakymmentä sukulaista. Juuri majoituksen takia olemme tänä vuonna asuntoautolla liikkeellä.
Obinitsan kylässä on vakituisia asukkaita parisen sataa. Praasniekkaan tulevat kaikkien sukulaiset (ja ystävät, myös Suomesta) ympäri Viroa ja maailmaa. On arvioitu että kirkossa ja hautausmaalla on reilut kaksituhatta ihmistä. Liturgian jälkeen papisto kiertää hautausmaalla pitäen pyynnöstä vainajien muistelupalvelusta. Haudoilla syödään, juodaan, seurustellaan, vaihdetaan kuulumisia! Sen jälkeen juhlat jatkuvat kotipihoilla. Riinan luokse tulevat ystävät ja lähinaapuritkin. Kaikki tuovat mukanaan haudoilta ylijäämäruoka ja juoma. Vanhaan navettaan katetaan pitkiä pöytiä valkoisilla liinoilla, maalattialle on levitetty vanhoja mattoja. Hanuristit vuorottelevat ja yhteislaulu raikaa. Tanssiminen sujuu vanhoiltakin!
Illansuussa tarjoillaan sitten noutopöydästä päivällistä ja juhlat jatkuvat. Kerrotaan että viime vuonna oli kukko herännyt ennenkuin juhlat päättyivät !
Mikä saa meidät menemään sinne vuodesta toiseen?? Yhteenkuuluvuus, yhteisöllisyys, iloisuus, spontaanius, samanlaisuus....
Lisää matkan jälkeen!
keskiviikko 15. elokuuta 2012
torstai 2. elokuuta 2012
Toscanan auringon alla
Olen aina haaveillut vuokraavani huvilan Provencesta. Sellaisen vanhan kivitalon, jossa on iso puutarha ja mahdollisesti pieni ja vaatimaton keittiö. Nyt unelmani toteutui, mutta matkalle lähdettiin Italiaan, Toscanan maakuntaan, San Donato in Franzonan kylään. Paikka sijaitsi 40 km Firenzestä ja lähin isompi taajama oli 6 km päässä Reggello.
Ryhmässä oli viisi aikuista ja jaoimme 4 mh, 3 kph, k, rt, oh ja ulkona terassit ja uima-allas/näköalapaikan. Talo oli entisöity vanha maatilan rakennus. Asuinrakennuksen alla oli ennen pidetty karjaa, nyt siihen oli tehty erinäistä varastotilaa ja "peli"huone (pingispöytä ym).
Talo sijaitsi omalla kukkulalla, runsaan puuston keskellä. Näköalapaikalta oli avara näkymä alas laaksoon, jossa sijaitsi joitakin maataloja. Sieltä kantautui traktorin, kukon ja koirien ääniä. Taivaalla liiteli haukkoja, jotka opettivat poikasilleen luonnosta saalistamista.
Kulkemiseen vuokrattiin kaksi autoa Rooman kentältä. Se olikin kätevää, koska silloin jokainen pääsi milloin halusi, lähtemään pienille retkille. Rooman ja moottoritien liikenteestä oli kerrottu kauhujuttuja. En tiedä, sattuiko nyt olemaan hiljaisempi liikenne, mutta matkat sujuivat yleisesti ottaen erinomaisesti.
Talo vastasi täsmälleen unelmien taloa, paitsi että tämä oli paljon kauniimmin remontoitu, sisustettu ja varustettu. Uima-allas oli sopivan kokoinen 6 x 12 m ja kerrankin oli yllinkyllin tilaa ja tuoleja (ei tarvinnut kilpailla tuolista muitten turistien kanssa, eikä maata kuin sardiinipurkissa!).
Ruoanlaitto sujui vaivattomasti sekä sisällä että ulkona hiiligrillissä. Grillinurkkauksessa oli KUUMA. Onneksi mieheni hoiti grillaukset!
Matkalle lähtiessä asetin tavoitteeksi ottaa iisisti, nauttia olosta, laittaa ruokaa tuoreista vihanneksista ja italiaisista herkuista ja käydä Firenzessä valikoiduissa nähtävyyksissä. Kaksi tärkeintä kohdetta, Uffizin ja Accademia museot, jäivät näkemättä, kun lippuja ei saanut hankittua netistä enää edellisenä päivänä. Vihjeeksi sinne lähtijöille, että liput kannattaa varata hyvissä ajoin ennen matkaa, jos vierailee turistiaikaan. Nähtiin kuitenkin maailman viidenneksi suurin katedraali Duomo ja käytiin Michelangelo näköalapaikalla, jossa on kopio Daavidin patsaasta (originaali on Accademiassa). Mutta menemme museiohin seuraavalla matkalla, jos meille suodaan terveyttä vielä matkustaa.
Vietimme yhdet kuusikymppiset nauttimalla italiaisen illallisen yhdessä sadan muun vieraan kanssa läheisessä lomakeskuksessa. Alkuun runsas antipasto-pöytä, sitten pihalla pizzauunissa paistettua höyryävää pizzaa, uuniporsasta pöytiin tarjoiltuna ja vielä jälkiruoka eli dolce. Se jäi minulta syömättä, joten en muista mitä se oli. Isosta tynnyristä haettiin punaviiniä, niin paljon kuin halusi. Vesi oli sitten maksullista! Tämä ateria ei ollut kallis, 22,00 €, vaikka ruoka muuten oli melko samanhintaista kuin Suomessa. Peruselintarvikkeet (sokeri,mausteet, öljy, marmelaadi, vessapaperi ym ym) mitä hankittiin tulomatkalla huvilalle eivät tuntuneet kalliilta. Liha, leikkeleet, maitotuotteet, kananmunat olivat kalliimpia. Ja polttoaine, bensa 1,90/l. Moottoriteillä maantietullimaksua!
Talo vuokrattiin Gaia_travels toimistolta, jossa asioidaan suomeksi. Hyvin pelasi järjestelyt. Jotain pientä huomattavaa oli, kuten että huvila vuokrattiin Sylvia nimisenä, mutta perillä oltiinkin villa Margarithassa. Maksettiin vuokraa internetyhteydestä, jota ei ollut koskaan hankittukaan! Grillihiilet ja puut, jotka kuuluivat hintaan hankittiin kaupasta ja salaa omasta pihasta (kuivuneita oksia).
Yllätys oli jokatoinen päivä palkattu allas-poika/puutarhuri, joka huolehti puhtaudesta ja siisteydestä ulkona.
Miten odotukseni täyttyivät ? Ollaan nyt oltu melkein kaksi viikkoa kotona. Pienet ihmissuhdejännitteet paikan päällä harmittelivat, vaikka niitä selvitettiinkin puhumalla paikan päällä heti. Ymmärrän että tällaista tapahtuu. Kaikilla on omat odotuksensa ja kaikilla on vahva tahtonsa ja aikomuksensa viedä juuri omat toivomuksensa läpi tällä lyhyellä lomalla. Silloin voi kipinöidä. Onneksi sammutettiin ne heti.
Minulle jäi palanen sydäntä Toscanaan ja myönnän haaveilevani jo seuraavasta matkasta!
Kiitos kaikille mukanaolleille!
Ryhmässä oli viisi aikuista ja jaoimme 4 mh, 3 kph, k, rt, oh ja ulkona terassit ja uima-allas/näköalapaikan. Talo oli entisöity vanha maatilan rakennus. Asuinrakennuksen alla oli ennen pidetty karjaa, nyt siihen oli tehty erinäistä varastotilaa ja "peli"huone (pingispöytä ym).
Talo sijaitsi omalla kukkulalla, runsaan puuston keskellä. Näköalapaikalta oli avara näkymä alas laaksoon, jossa sijaitsi joitakin maataloja. Sieltä kantautui traktorin, kukon ja koirien ääniä. Taivaalla liiteli haukkoja, jotka opettivat poikasilleen luonnosta saalistamista.
Kulkemiseen vuokrattiin kaksi autoa Rooman kentältä. Se olikin kätevää, koska silloin jokainen pääsi milloin halusi, lähtemään pienille retkille. Rooman ja moottoritien liikenteestä oli kerrottu kauhujuttuja. En tiedä, sattuiko nyt olemaan hiljaisempi liikenne, mutta matkat sujuivat yleisesti ottaen erinomaisesti.
Talo vastasi täsmälleen unelmien taloa, paitsi että tämä oli paljon kauniimmin remontoitu, sisustettu ja varustettu. Uima-allas oli sopivan kokoinen 6 x 12 m ja kerrankin oli yllinkyllin tilaa ja tuoleja (ei tarvinnut kilpailla tuolista muitten turistien kanssa, eikä maata kuin sardiinipurkissa!).
Ruoanlaitto sujui vaivattomasti sekä sisällä että ulkona hiiligrillissä. Grillinurkkauksessa oli KUUMA. Onneksi mieheni hoiti grillaukset!
Matkalle lähtiessä asetin tavoitteeksi ottaa iisisti, nauttia olosta, laittaa ruokaa tuoreista vihanneksista ja italiaisista herkuista ja käydä Firenzessä valikoiduissa nähtävyyksissä. Kaksi tärkeintä kohdetta, Uffizin ja Accademia museot, jäivät näkemättä, kun lippuja ei saanut hankittua netistä enää edellisenä päivänä. Vihjeeksi sinne lähtijöille, että liput kannattaa varata hyvissä ajoin ennen matkaa, jos vierailee turistiaikaan. Nähtiin kuitenkin maailman viidenneksi suurin katedraali Duomo ja käytiin Michelangelo näköalapaikalla, jossa on kopio Daavidin patsaasta (originaali on Accademiassa). Mutta menemme museiohin seuraavalla matkalla, jos meille suodaan terveyttä vielä matkustaa.
Vietimme yhdet kuusikymppiset nauttimalla italiaisen illallisen yhdessä sadan muun vieraan kanssa läheisessä lomakeskuksessa. Alkuun runsas antipasto-pöytä, sitten pihalla pizzauunissa paistettua höyryävää pizzaa, uuniporsasta pöytiin tarjoiltuna ja vielä jälkiruoka eli dolce. Se jäi minulta syömättä, joten en muista mitä se oli. Isosta tynnyristä haettiin punaviiniä, niin paljon kuin halusi. Vesi oli sitten maksullista! Tämä ateria ei ollut kallis, 22,00 €, vaikka ruoka muuten oli melko samanhintaista kuin Suomessa. Peruselintarvikkeet (sokeri,mausteet, öljy, marmelaadi, vessapaperi ym ym) mitä hankittiin tulomatkalla huvilalle eivät tuntuneet kalliilta. Liha, leikkeleet, maitotuotteet, kananmunat olivat kalliimpia. Ja polttoaine, bensa 1,90/l. Moottoriteillä maantietullimaksua!
Talo vuokrattiin Gaia_travels toimistolta, jossa asioidaan suomeksi. Hyvin pelasi järjestelyt. Jotain pientä huomattavaa oli, kuten että huvila vuokrattiin Sylvia nimisenä, mutta perillä oltiinkin villa Margarithassa. Maksettiin vuokraa internetyhteydestä, jota ei ollut koskaan hankittukaan! Grillihiilet ja puut, jotka kuuluivat hintaan hankittiin kaupasta ja salaa omasta pihasta (kuivuneita oksia).
Yllätys oli jokatoinen päivä palkattu allas-poika/puutarhuri, joka huolehti puhtaudesta ja siisteydestä ulkona.
Miten odotukseni täyttyivät ? Ollaan nyt oltu melkein kaksi viikkoa kotona. Pienet ihmissuhdejännitteet paikan päällä harmittelivat, vaikka niitä selvitettiinkin puhumalla paikan päällä heti. Ymmärrän että tällaista tapahtuu. Kaikilla on omat odotuksensa ja kaikilla on vahva tahtonsa ja aikomuksensa viedä juuri omat toivomuksensa läpi tällä lyhyellä lomalla. Silloin voi kipinöidä. Onneksi sammutettiin ne heti.
Minulle jäi palanen sydäntä Toscanaan ja myönnän haaveilevani jo seuraavasta matkasta!
Kiitos kaikille mukanaolleille!
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Kesäteatterissa
Tämän kesän todennäköisesti ainoa teatterissa käynti oli eilen. Olimme seurakunnan retkellä 44 hengen voimalla katsomassa Valamo-trilogian ensimmäisen osan, nimeltä "Isän varjo".
Näytelmän ohjasi Lauri Jänis ja näyttelijöinä kaikki yhtä lukuunottamatta olivat Heinäveden teatteriyhdistyksen harrastajanäyttelijöitä. Ammattilainen Hannu Virolainen on "meikäläisiä" ja hänellä on jo "Karjalan kunnailta" kokemusta papin roolista. Nyt hän esitti munkki Timofei ´ta.
Näytelmä alkaa ajasta jolloin talvisodan aikana Valamon luostari evakuoitiin Laatokan saaresta ja osti maatilan Heinävedeltä. Kylässä asui Orvo poika Kaarina mummonsa kanssa. Äiti oli aiemmin kuollut ja isä katosi sodassa. Näytelmän nimi kertoo Orvon tunteista ja isänkaipuusta, epätietoisuudesta isän kohtalosta. Elämästä isän varjossa. Kyläläiset eivät alkuun hyväksyneet Orvon ja munkki Timofein ystävyyttä.
"Isän varjo on herkkä kertomus kahden erilaisen yhteisön, ortodoksisen luostarin ja pienen maalaiskylän kohtaloista ja kohtaamisesta sodan aikana ja sen jälkeen. Elämän positiivisia puoliakaan unohtamatta, vakavien teemojen sävyttämä tarina kertoo kamppailusta sekä sopeutumisesta vaikeiden aikojen haasteisiin ja kohti parempaa tulevaisuutta 1940- ja 1950-luvun Suomessa".
Näytelmän aikana itketti ja nauratti. Kylän elämä oli saatu niin todenperäiseksi, siinä oli niin paljon suuria, mutta myös pienenpieniä tapahtumia, joskus vain parikin repliikkiä, jotka todistivat siitä, että nämä tarinat ovat tapahtuneet.
Minulle joitakin pieniä mieleenpainuneet olivat munkkien sienestys, jolloin kyläläinen tokaisi että "hyi, tuollaisia lehmänsieniä". Munkit kertoivat mitä ihanaa ruokaa tateista saa. Saivat opastuksen lehmähaan takaiseen metsään, jossa sieniä oli runsaasti.
1950-luvulla tulivat ensimmäiset "neidit" Helsingistä luostariin kesälomalle. Fröökynät olivat ruotsinkielisiä ortodokseja. Kyläläiset olivat ihmeissään hienostorouvista (jotka joka kerta muistutti olevansa neitejä). Pietarista evakuoitiin ruotsinkielistä hienostoväkeä ja rikkaita kauppiaita Helsinkiin, joten oli hyvinkin todennäköistä että he hakeutuivat luostarin rauhaan, niinkuin me ortodoksit tehdään tänäkin päivänä.
Luostarin elämä, jossa hallitsi tiukkaotteinen igumeni, kuvattiin mukavasti. Jotta asiat sujuivat joutuivat munkit neuvottelemaan monin tavoin kyläläisten kanssa. Ristinmerkki tehtiin, kun omatunto vaivasi. Ohimennen kerrottiin Moskovan patriarkaatin tarkastuskäynnistä, munkkien vanhenemisesta ja heidän kaipuustaan Valamon saarelle, Laatokkaan. Kerrottiin myös Timofein kiintymyksestä luostariin ja hänen päätöksestä lähteä Helsinkiin vihittäväksi pappismunkiksi.
Ja paljon muuta....
Käykää katsomassa
Näytelmän ohjasi Lauri Jänis ja näyttelijöinä kaikki yhtä lukuunottamatta olivat Heinäveden teatteriyhdistyksen harrastajanäyttelijöitä. Ammattilainen Hannu Virolainen on "meikäläisiä" ja hänellä on jo "Karjalan kunnailta" kokemusta papin roolista. Nyt hän esitti munkki Timofei ´ta.
Näytelmä alkaa ajasta jolloin talvisodan aikana Valamon luostari evakuoitiin Laatokan saaresta ja osti maatilan Heinävedeltä. Kylässä asui Orvo poika Kaarina mummonsa kanssa. Äiti oli aiemmin kuollut ja isä katosi sodassa. Näytelmän nimi kertoo Orvon tunteista ja isänkaipuusta, epätietoisuudesta isän kohtalosta. Elämästä isän varjossa. Kyläläiset eivät alkuun hyväksyneet Orvon ja munkki Timofein ystävyyttä.
"Isän varjo on herkkä kertomus kahden erilaisen yhteisön, ortodoksisen luostarin ja pienen maalaiskylän kohtaloista ja kohtaamisesta sodan aikana ja sen jälkeen. Elämän positiivisia puoliakaan unohtamatta, vakavien teemojen sävyttämä tarina kertoo kamppailusta sekä sopeutumisesta vaikeiden aikojen haasteisiin ja kohti parempaa tulevaisuutta 1940- ja 1950-luvun Suomessa".
Näytelmän aikana itketti ja nauratti. Kylän elämä oli saatu niin todenperäiseksi, siinä oli niin paljon suuria, mutta myös pienenpieniä tapahtumia, joskus vain parikin repliikkiä, jotka todistivat siitä, että nämä tarinat ovat tapahtuneet.
Minulle joitakin pieniä mieleenpainuneet olivat munkkien sienestys, jolloin kyläläinen tokaisi että "hyi, tuollaisia lehmänsieniä". Munkit kertoivat mitä ihanaa ruokaa tateista saa. Saivat opastuksen lehmähaan takaiseen metsään, jossa sieniä oli runsaasti.
1950-luvulla tulivat ensimmäiset "neidit" Helsingistä luostariin kesälomalle. Fröökynät olivat ruotsinkielisiä ortodokseja. Kyläläiset olivat ihmeissään hienostorouvista (jotka joka kerta muistutti olevansa neitejä). Pietarista evakuoitiin ruotsinkielistä hienostoväkeä ja rikkaita kauppiaita Helsinkiin, joten oli hyvinkin todennäköistä että he hakeutuivat luostarin rauhaan, niinkuin me ortodoksit tehdään tänäkin päivänä.
Luostarin elämä, jossa hallitsi tiukkaotteinen igumeni, kuvattiin mukavasti. Jotta asiat sujuivat joutuivat munkit neuvottelemaan monin tavoin kyläläisten kanssa. Ristinmerkki tehtiin, kun omatunto vaivasi. Ohimennen kerrottiin Moskovan patriarkaatin tarkastuskäynnistä, munkkien vanhenemisesta ja heidän kaipuustaan Valamon saarelle, Laatokkaan. Kerrottiin myös Timofein kiintymyksestä luostariin ja hänen päätöksestä lähteä Helsinkiin vihittäväksi pappismunkiksi.
Ja paljon muuta....
Käykää katsomassa
torstai 28. kesäkuuta 2012
Hiljainen talo
Miten usein olen kuullut sanottavan, että on kiva kun vieraat tulevat, mutta helpotus nähdä auton takavalot heidän lähtiessään. Meidän ilonamme oli kokonaiset kymmenen päivää pikku-Hilla, hänen äitinsä ja mumminsa. Itse olen Hillan kummimummi. Hilla kyllä usein kutsuu minua kummamummiksi.
Miten paljon iloa, pieni, vajaa kaksivuotias ihminen, voi tuottaa! Varsinkin kun se pieni ihminen on niin sopeutuvainen, iloinen ja positiivinen. Ei kiukuttelua mistään. Tietysti piti joskus kokeilla "rajoja", mutta nekin leikisti. Niin monesti näki riemun hetkiä, aitoa hekottelua.
Hämmästelin miten Hilla osasi leikkiä. Teki kattauksia. Syötti keinuhevoselle, puukarhuille ja Basis-koiralle kakkua lusikalla. Basis-terrieri makasi keskellä leluja ja seurasi tapahtumia. Se riitti Hillalle ja Basis saikin olla mukana leikeissä. Palapeli oli uusin kokemus. Hilla oli nopea purkamaan toiselta laidalta, kun toista reunaa oltiin kokoamassa.
Oli myös ilo nähdä että tarjottu ruoka kelpasi. Ei tarvinnut tehdä erikseen mitään. Ahven, kaikki lihat ja kaalipata, puhumattakaan vihanneksista, maistuivat kaikki. Mutta kyllä Hillallekin maistui makkara. Ja ruisleipä.
Aamulla heräsi iloinen tyttö,joka hyvällä ruokahalulla söi puuronsa ja illalla hän vilkutteli hyvää yötä yhtä hyväntuulisena.
Tänä aikana hän oppi tekemään tarpeensa "pöntöllä". Potta oli ihan pölyinen, joten ei oltu käytetty. Meni päiviä, jolloin ei tarvittu montakaan vaippaa. Ensimmäiset kakat pönttöön aiheuttivat sekä lapsen että äidin hekotukset !
Tärkeintä minulle oli, että Hilla oli nyt pidempään kanssani ja saimme rauhassa tutustua toisiimme. Praasniekkaliturgiassa käynti oli tietysti kummimummille tärkeä!
Talo on nyt hiljainen. Ollaan palattu vanhaan "rytmiin, mutta vain lyhyeksi aikaa. Kahden viikon kuluttua nähdään, jolloin koko pikkuperhe, myös isä, tulevat meille talonvahdiksi, kun menemme matkalle. Sen yhteydessä tapaamme taas!
Miten paljon iloa, pieni, vajaa kaksivuotias ihminen, voi tuottaa! Varsinkin kun se pieni ihminen on niin sopeutuvainen, iloinen ja positiivinen. Ei kiukuttelua mistään. Tietysti piti joskus kokeilla "rajoja", mutta nekin leikisti. Niin monesti näki riemun hetkiä, aitoa hekottelua.
Hämmästelin miten Hilla osasi leikkiä. Teki kattauksia. Syötti keinuhevoselle, puukarhuille ja Basis-koiralle kakkua lusikalla. Basis-terrieri makasi keskellä leluja ja seurasi tapahtumia. Se riitti Hillalle ja Basis saikin olla mukana leikeissä. Palapeli oli uusin kokemus. Hilla oli nopea purkamaan toiselta laidalta, kun toista reunaa oltiin kokoamassa.
Oli myös ilo nähdä että tarjottu ruoka kelpasi. Ei tarvinnut tehdä erikseen mitään. Ahven, kaikki lihat ja kaalipata, puhumattakaan vihanneksista, maistuivat kaikki. Mutta kyllä Hillallekin maistui makkara. Ja ruisleipä.
Aamulla heräsi iloinen tyttö,joka hyvällä ruokahalulla söi puuronsa ja illalla hän vilkutteli hyvää yötä yhtä hyväntuulisena.
Tänä aikana hän oppi tekemään tarpeensa "pöntöllä". Potta oli ihan pölyinen, joten ei oltu käytetty. Meni päiviä, jolloin ei tarvittu montakaan vaippaa. Ensimmäiset kakat pönttöön aiheuttivat sekä lapsen että äidin hekotukset !
Tärkeintä minulle oli, että Hilla oli nyt pidempään kanssani ja saimme rauhassa tutustua toisiimme. Praasniekkaliturgiassa käynti oli tietysti kummimummille tärkeä!
Talo on nyt hiljainen. Ollaan palattu vanhaan "rytmiin, mutta vain lyhyeksi aikaa. Kahden viikon kuluttua nähdään, jolloin koko pikkuperhe, myös isä, tulevat meille talonvahdiksi, kun menemme matkalle. Sen yhteydessä tapaamme taas!
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
"Noitaleirit" satojen kohtalo
Karjalainen 4.6.2012 kertoo asiasta. Noitavainojen aika jatkuu monissa Afrikan maissa. Ghanassa, Nigeriassa ja Tansaniassa tuhansia tapauksia.
Noitatuomion voi saada punasilmäiset naiset, mutta myös lapsia tuomitaan. Usein noitaleirille joutuneet pidetään siellä loppuelämän. Tunnistamisen tekevät paikalliset poppamiehet eli noitatohtorit.
Tansanian johtava ihmisoikeusjärjestö väittää, että maassa olisi tapettu yli 3000 ihmistä noitana vuosina 2005 - 2011. Yksinomaan viime vuonna uhreja tuli 642, kertovat Tansanian poliisin tilastot Legal and Human Rights Center- järjestön mukaan.
Tyypillinen noitasurman tekijä on naapuri tai lähisukulainen. Noituutta pelätään, koska uskotaan että noita voi aiheuttaa köyhyyttä, saiarutta, lapsettomuutta, onnettomuuksia ja jopa maanjäristyksiä.
Nigerian yhdessä osavaltiossa on dokumentoitu lyhyen ajan sisällä 250 lapsiin kohdistuvaa noitavainotapausta. Vanhemmat hylkäävät lapsen noin 80 %. Iso osa lapsista on lopulta tapettu, surmien järkyttävät yksityiskohdat voi lukea Stepping Stones-järjestön raportista.
Ghanasta on raportoitu vastikään 17-vuotiaasta tytöstä, joka joutui noitaleiriin, koska hän oli koulussa menestyvä ja katsottiin että hän oli varastanut älykkyyden muilta oppilailta. Tässä tapauksessa huippulahjakas tyttö pelastui, kun Ghanan naisten- ja lastenasiain ministeriö puuttui asiaan.
Nigeriassa noitajahti kytkeytyy lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kodista karkotettu lapsi päätty kadulle ja pedofiilien kynsiin.
Järkyttävää. Ajatelkaa miten lähellä Afrikka on!
Noitatuomion voi saada punasilmäiset naiset, mutta myös lapsia tuomitaan. Usein noitaleirille joutuneet pidetään siellä loppuelämän. Tunnistamisen tekevät paikalliset poppamiehet eli noitatohtorit.
Tansanian johtava ihmisoikeusjärjestö väittää, että maassa olisi tapettu yli 3000 ihmistä noitana vuosina 2005 - 2011. Yksinomaan viime vuonna uhreja tuli 642, kertovat Tansanian poliisin tilastot Legal and Human Rights Center- järjestön mukaan.
Tyypillinen noitasurman tekijä on naapuri tai lähisukulainen. Noituutta pelätään, koska uskotaan että noita voi aiheuttaa köyhyyttä, saiarutta, lapsettomuutta, onnettomuuksia ja jopa maanjäristyksiä.
Nigerian yhdessä osavaltiossa on dokumentoitu lyhyen ajan sisällä 250 lapsiin kohdistuvaa noitavainotapausta. Vanhemmat hylkäävät lapsen noin 80 %. Iso osa lapsista on lopulta tapettu, surmien järkyttävät yksityiskohdat voi lukea Stepping Stones-järjestön raportista.
Ghanasta on raportoitu vastikään 17-vuotiaasta tytöstä, joka joutui noitaleiriin, koska hän oli koulussa menestyvä ja katsottiin että hän oli varastanut älykkyyden muilta oppilailta. Tässä tapauksessa huippulahjakas tyttö pelastui, kun Ghanan naisten- ja lastenasiain ministeriö puuttui asiaan.
Nigeriassa noitajahti kytkeytyy lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kodista karkotettu lapsi päätty kadulle ja pedofiilien kynsiin.
Järkyttävää. Ajatelkaa miten lähellä Afrikka on!
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Kevät saapui viikossa
Lomailin neljä päivää Berliinissä. Siellä oli niin vihreää; pensaat, puut ja kevätkukat loistivat. Asuin hotellissa, koska minulla oli ystäväni Kirsti matkaseurana. Tapasimme Ninan kahtena iltana illallisten merkeissä. Ensimmäinen ilta vietettiin 1864 (?) perustetussa ravintolassa valtavan (maailman isoimmaksi valitun) wienerleikkeen kimpussa. Olipa perinteinen, mutta melko mauton, korppujauhotettu mankeloitu possunliha. Lisäksi kallis, mutta miljööstä täytyy maksaa. Sijainti upea Gendarmermarkt ´illa. Toisena iltana oltiin ihan erilaisissa tunnelmissa Rathaus-Neukölln ´issa, pienessä boheemissa Mariamotala tapas-ravintolassa. WAU- mitkä makuja maisteltiin ! Loppuilta sujui pienessä baarissa. Tässä olen vieraillut aiemminkin Berliinissä ollessani. Tässä paikassa on sitä jotakin aitoa taiteilija-fiilistä. Jokainen tuoli erilainen, vaihtuvaa taidetta seinillä ja pieni näyttelyhuone!
Tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin perusteellisesti mm. opastetulla kiertoajelulla. Lippu oli voimassa kaksi päivää ja me todella käytimme lippumme (hop on, hop off) molempina päivinä. Berliinin top 20 nähtävyyttä on nyt "hanskassa". Koskaan ei ole liikaa aikaa ostoksia varten. Suurin kirpputori Mauerpark oli niin täynnä ihmisiä, ettei voinut nauttia siitä ollenkaan, mutta Gerry Weberilla ja KaDeWe ´ssa oli väljää!
Oikein miun maun mukainen reissu! Näitä lisää.
Lähtiessä kotoa oli paljon lunta maassa. Palatessa oli lumi sulanut, kelirikko kotitiellä pahentunut ja kevätkukat työntyneet mullan läpi. Joutsenet ovat saapuneet, myös västäräkki ja eilen sain mieheltäni ensimmät sinivuokot!
Terassikauden avasimme Berliinissä ja grillauskauden eilen illansuussa omalla kuistillamme.
Kevättyöt kutsuvat... Kuulen että mieheni on käynnistänyt ruohonleikkurin (siistii oksia nurmikolta ym sillä). Aurinko paistaa ja vapuksi luvattu lämmintä!! (Berliinissä oli eilen +30,huh hellettä).
Tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin perusteellisesti mm. opastetulla kiertoajelulla. Lippu oli voimassa kaksi päivää ja me todella käytimme lippumme (hop on, hop off) molempina päivinä. Berliinin top 20 nähtävyyttä on nyt "hanskassa". Koskaan ei ole liikaa aikaa ostoksia varten. Suurin kirpputori Mauerpark oli niin täynnä ihmisiä, ettei voinut nauttia siitä ollenkaan, mutta Gerry Weberilla ja KaDeWe ´ssa oli väljää!
Oikein miun maun mukainen reissu! Näitä lisää.
Lähtiessä kotoa oli paljon lunta maassa. Palatessa oli lumi sulanut, kelirikko kotitiellä pahentunut ja kevätkukat työntyneet mullan läpi. Joutsenet ovat saapuneet, myös västäräkki ja eilen sain mieheltäni ensimmät sinivuokot!
Terassikauden avasimme Berliinissä ja grillauskauden eilen illansuussa omalla kuistillamme.
Kevättyöt kutsuvat... Kuulen että mieheni on käynnistänyt ruohonleikkurin (siistii oksia nurmikolta ym sillä). Aurinko paistaa ja vapuksi luvattu lämmintä!! (Berliinissä oli eilen +30,huh hellettä).
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Vanhakin oppii
Olen työelämässäni käyttänyt vuosikymmenten ajat termiä elämänhallintaa. Termiä käytetään paljon kuntoutuksen yhteydessä, silloin kun vaikeat sairaudet pysäyttävät. Tilanteessa kun on arvioitava, mitä on vielä jäljellä, mitkä ovat elämän arvot. On opittava elämään monien menetysten kanssa. Tällaisen elämäntilanteen yhteydessä olen puhunut elämänhallinnasta.
Tommy Hellsten puhuu kirjassaan "Saat sen mistä luovut - elämän paradoksit", erittäin mielenkiintoisesti juuri elämänhallinnasta. Kun ihminen kaipaa muutosta elämäänsä, hän haluaisi saada sen aikaan omilla ehdoillaan. Elämää ei voi hallita, ja todellisen turvan löytää vain suostuessaan turvattomuuteen. Se joka tahtoo elää ikuisesti, eläköön tässä ja nyt.
Kriisitilanteessa ihmisellä ei ole valinnanvaraa. Hänen on kriisiprosessinsa tietyssä vaiheessa tartuttava oman psyykkisen tilanteen selvittämiseen ja "rakentamiseen".
Mietityttää mitkä oikeat termit ovat??
Kirja on vielä kesken. Tähän palaan vielä!! Ihanaa lukea sellainen kirja, joka on kirjoitettu, niin selkeästi ja rehellisesti, avoimesti.
Tommy Hellsten puhuu kirjassaan "Saat sen mistä luovut - elämän paradoksit", erittäin mielenkiintoisesti juuri elämänhallinnasta. Kun ihminen kaipaa muutosta elämäänsä, hän haluaisi saada sen aikaan omilla ehdoillaan. Elämää ei voi hallita, ja todellisen turvan löytää vain suostuessaan turvattomuuteen. Se joka tahtoo elää ikuisesti, eläköön tässä ja nyt.
Kriisitilanteessa ihmisellä ei ole valinnanvaraa. Hänen on kriisiprosessinsa tietyssä vaiheessa tartuttava oman psyykkisen tilanteen selvittämiseen ja "rakentamiseen".
Mietityttää mitkä oikeat termit ovat??
Kirja on vielä kesken. Tähän palaan vielä!! Ihanaa lukea sellainen kirja, joka on kirjoitettu, niin selkeästi ja rehellisesti, avoimesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)