Viikonloppu kului tunnelmissa dagen efter dagenefter. Kummallista että T-luupihveistä voi tulla niin väsynyt ja huono olo. Sitten kun taivas vielä aukeni ja antoi luonnolle vettä, niin siinä meni kaksi päivää hyvin hiljalleen sisällä touhuten. Sunnuntai-iltana oli jo auringonpaistetta mukavasti ja sen mukana myös aktiviteetti noususuunnassa.
Mutta kiitos sateen ja lämpimän sään, niin poimin tänään ensimmäiset neljä punikki-tattia. Hienoja,virheettömiä, kiinteitä sieniä.
Puutarhassa kasvaa myös hyvin. Siis se mikä kasvaa. Avomaankurkku on niin hankalaa, että mietin sen tulevaisuutta. Kolmas tai neljäs vuosi peräkkäin, jolloin saan istuttaa useita kertoja uusia taimia, kun vaan kuolevat. Kurkuilla on hieno muovisuoja, mutta silti. Nyt kuudesta taimesta (toinen istutus) näyttävät kaksi jäävän varmasti eloon. Kaksi on menetetty ja kahden kohtalo vielä auki. Mutta salaatti, rucola, tilli, korianteri ja muut yrtit ovat jo valmiina. Porkkana, punajuuri, parsakaali ja kesäkurpitsa kasvavat hyvin.
Naapurini Elvi antoi minulle jorinin-juuria (Dahlia) ja nekin ovat nousseet mukavasti.
Sateen jälkeen luonto tuoksuu ja elämä maistuu taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti