Perinteeksi muodostunut pyhiinvaellusmatka Viron ortodoksien söbrien kanssa elokuussa Kaakkois-Viroon setukaisalueelle on taas hienona helmenä muistojen helminauhassa. Tänä vuonna yövyimme ryhmän kanssa Pölvassa yhden yön ja sitten viimeisen yön Värskassa. Siinä välissä olimme ystävämme Riinan luona kaksi yötä ja kolme päivää.
Riina asuu hieman Obinitsan kylän ulkopuolella äitinsä vanhassa mökissä, jossa on pieni keittiö, pieni makuuhuone ja isohko tupa. Vanhassa pihapiirissä on puusauna, vanha navetta, lato ja aittoja. Navetan päädyssä on kanala. Riina asuu talvisin yksin mökissä, joka on puulämmitteinen. Tänä kesänä on hänen tyttären perheensä asunut makuuhuoneessa. Heillä on 8 kuukautta vanha Kadri-tytär. Vakituinen asunto heillä on Vörun kaupungissa kerrostalossa. Nyt sielläkin oli liian kuuma ja he pakenivat kaupungista maalle.
Setumaalla sukulaiset tapaavat kirkon praasniekan aikaan. Siihen osuu myös Viron toinen itsenäisyyspäivä. Tähän juhlaan tulee pieneen 300 asukkaan kylään tuhansia ihmisiä.
Riinan luona valmistettiin juhlia tulopäivänä. Tehtiin villisikaleikkeitä, jauhelihapihvejä, porsaankylkipaloja valkosipulissa, perunasalaattia, pari ämpärillistä perunaa keitettäväksi, tuoresuolakurkkuja (hapukurk), mustikkapiirakkaa, rahkapiirakkaa, sieni-kesäkurpitsapaistosta ym. Praasniekka-aamuna Riina nousi viideltä ja teki hautausmaalle noin kolmesataa voileipää eri päällysteillä. Minun tuomat karjalanpiirakat otettiin myös ja niille tehtiin munavoi.
Illalla alkoi saapua sukua Tallinnasta ja muualtakin. Aamulla laskin että tuvassa nukkui meidän lisäksi noin kymmenen henkeä.
Kirkon praasniekassa oli mukana metropoliitta Stefanos, runsaasti papistoa ja meidän Isät Pertti ja Mauri. Palveluksen jälkeen siirrytään haudoille, jossa sukulaiset kerääntyvät. Papisto kiertää hautausmaalla pitäen muistopalveluksia vainajille. Haudalle on katettu ruokaa ja juomaa. Tavallisin ruoka on valge vein eli vodka.
Riinalla jatkui juhla ladossa, johon oli viety pitkiä pöytiä valkoisine liinoineen. Autoja tuli jonossa ja jo pian alkoi pillimees soittaa hanuriaan. Tulijat toivat mukaan omia eväitä haudoilta. Taas katettiin runsaat pöydät ja Riinan erinomainen perunasalaatti (noin 1,5 ämpärillistä). Suosituin juoma oli edelleen vodka, mutta nyt oli tarjolla myös kotimehua eli morssia ja muita miedoimpia juomia. Vieraita kävi noin 50 - 60 henkeä. Illansuussa moni lähti kotiinsa ja lähin suku jatkoi juhlimista. Nyt alkoi yhteislaulu. Voi että virolaiset osaavat laulaa! Nyt keitettiin perunaa ja otettiin liharuoat pöydälle. Näin sitä jatkettiin. Viimeisimmät siihen saakka,että kukko lauloi.
Me nukuttiin tänä yönä vilja-aitassa, missä asui meidän lisäksi hiiriä. Tuvassa oli tänä yönä parikymmentä yöpyjää, lisää oli ladossa.
Aamulla juotiin pelkkää kahvia ja sitten alkoi brunssipöydän kattaminen. Aurinko paistoi ja pitkät pöydät kannettiin pihalle. Taas laitettiin pöytä koreaksi suolaista ja makeaa. Silli ja graavilohi teki kauppansa, samoin viimeiset karjalanpiirakat. Pellillinen tuoretta omenpiirakkaa vaniljakastikkeen kera maistui nuorisolle.
Sauna oli lämmin ja aamupesut sujuivat sovussa. Nuorin vieras oli 7 kk vanha ja vanhin noin 70 v. Illalla kävimme kyläjuhlassa kirmaskissa. Tämä on epävirallinen juhla, johon ihmiset tulevat soittamaan, laulamaan ja tanssimaan. Valmista ohjelmaa ei ole, vaan esiintyminen on spontaanista.
Me olemme harvinaisen onnekkaita, kun olemme päässeet mukaan ja "perheenjäseneksi" Riinan sukuun. Meitä otettiin niin luonnollisesti vastaan. Minulle oli suuri ilo nähdä, miten vahva ja turvallinen heidän yhteisönsä on.
Meillä on paljon opittavaa. Ei ulkoiset puitteet tee juhlasta juhlan, vaan yhteisöllisyys ja rakkaus on juhlan ainekset.
Vahva setu-virus on tarttunut meihin ja menemme tänä syksynä omalla matkalla lieventämään "tautia".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti