Hilla-reservaatissa

Pidennetty viikonloppu, perjantai -maanantai, vietettiin vauva-merkeissä. Yhdeksänviikkoinen Hilla-tyttö vieraili ukkinsa ja kummimumminsa luona ensimmäistä kertaa. Mukana äiti, isä, mummi ja Saimi-bedlari.
Sunnuntaina oli Hillan ja hänen äitinsä kirkottaminen Sotkuman rukoushuoneessa. Isä Paavo toimitti ja Kaisu oli kanttorina. Minulle tuntemattomia rukouksia luettiin. Vanhan perinteen mukaisia. Perinteen mukaan äiti saa tulla kirkkoon vasta 40 päivää synnytyksestä. Silloin rukoillaan hänen puhdistumisensa puolesta ja samalla rukoillaan syntyneen vauvan puolesta. Vein Hillan ensimmäiselle ehtoolliselle. Pikku kieli lipoi lusikasta ja huulilta Isä Paavon antaman viinitilkan. Hyvää oli. Ei yhtään irvistellyt. Katseli Isä Paavoa hyvin kirkkailla, suurilla silmillä.

Muuten päivisin aikataulumme seurasi vauvan aikataulua. Yöt nukuttiin eri tiloissa, joten "yöelämästä"emme tienneet mitään.
Hilla oli keskipisteenä, hereillä sylissä, hyrinätuolissa tai lattialla, syömässä tai nukkumassa.

Kaikkien ruokailu yhtäaikaisesti oli mahdotonta. Siinä vuoroteltiin. Usein oli "nouto"ruokailu ja otettiin sopivaan ajankohtaan. Sunnuntai-ilta oli poikkeus. Hilla kävikin nukkumaan ja kaikki istuimme jonkin aikaa iltapalan merkeissä keittiössä.
Koirat tulivat hyvin toimeen keskenään. Basis ei ollut dominoivaa, joten Saimi kyllä kokeili rajojaan. Häntä kiinnosti keittiön pöytä ja siellä olevat tavarat kovasti. Sunnuntailounaan jälkeen hän esipesi silliastian ja kalavadit. Maanantai-aamuna hän löytyi nukkumasta pöydän päältä. Ei ollut uskaltanut tulla alas. Syömistä ei ollut kuin paperiservetteja.

Nyt on vilkutettu takavaloille. Olohuone on ihan tyhjä (huh kuinka paljon tavaraa nykyajan vauvat tarvitsevat). Tarttis järjestää vuodevaatteet ja muut tavarat paikoilleen. Muuttaa takaisin sisään aitan alakerrasta ja palata normaaliin päivärytmiin.

Ihanaa saada olla edes vähän aikaa osallisena vauvareservaatissa. Mutta kokoaikaiseksi en ryhtyisi ! Siihen tarvitaan nuorempia ihmisiä