Välipäivä

Å så va julen över, sanoi äitini, kun hän aattona oli avannut joululahjat.
Tänään joulun jälkeisenä ensimmäisenä arkipäivänä oli minullakin se tunne. Punainen bemari lähti iltapäivällä kohti Helsinkiä. Esikoiseni kuljettajana, uusi tyttöystävä vieressä etupenkillä ja rakas tyttäreni takapenkillä. Laukkuja ja nyssyköitä, kitara ja lammaskaalikeittoa.
Itkettää. On niin ikävää!
Basis-koiran häntä roikkuu ja hän lymyää pöydän alla. Ei tipu kinkunpaloja, eikä kukaan rapsuta. Kuusikin pudottaa neulasiaan.
Mutta elämä jatkuu ja tehdään uusia suunnitelmia. Aika myös vähenee, kun ihminen vanhenee. Keskiviikkona on hautajaiset. Se muistuttaa meitä iankaikkisuudesta ja elämisestä. Eletään ja nautitaan tätä hetkeä. Annetaan tunteiden nousta pintaan. Suodaan nauru ja kyyneleet. Voimme valita vihankin. Sen kanssa on vaan niin raskasta elää, joten parempi pyytää ja antaa anteeksi.

Vuosi vaihtuu neljän päivän kuluttua. Taas on aika pysähtyä. Priorisoida ja tehdä valintoja, miten haluan elää loppuaikani täällä maan päällä. Vaikuttaa siihen mihin voi vaikuttaa ja ottaa vastaan kaikki muu mitä tapahtuu, tietäen että se kaikki on ylhäältä annettu.
Mutta valintoihin seuraavassa kirjoituksessa.