Elämälle kiitos

Karjalainen kirjoitti tänään "sitkusta ja unelmista". Työelämässä minäkin elin niin. NYT elän sitä aikaa, josta unelmoin.
Nautin todella. Välillä huono omatunto yrittää kuiskata että olen liian itsekäs, laiska, veltto, mukavuudenhaluinen ym. Mutta minä vastaan, että olen lapsesta saakka tehnyt kaikki kesät töitä, olen ottanut vastuuta monesta asiasta, olen itse lainavaroin kouluttautunut ammattiin, olen perustanut perheen, eronnut, mennyt uudestaan naimisiin, muuttanut ja asunut ulkomailla. Kaikki ilman vanhempieni tukea.
Nyt on minun aikani, tehdä omia priorisointeja, suunnitelmia, toteuttaa unelmiani.

Iloitsen edessä olevasta matkasta Berliiniin. Pitkä viikonloppu lasteni ja tyttöystävän kanssa keväisessä Berliinissä. Aamiaiset kanavan rannalla, sunnuntaikirppis, kynttilä-illalliset pienissä bistroissa, kaupungilla kulkeminen ilman varsinaista päämäärää ja ilman ostospakkoa. Voi ihanuus!
Nauttikaa ihmiset!
PS. kiittäkää myös sitkeitä ja sisukkaita esi-isiämme, jotka tulivat viljelemään meidän karua maata, eivätkä jääneet sinne vulkaaniselle ravintorikkaalle maaperälle, jossa mannerlaatat liikkuvat.