Hilla-reservaatissa

Pidennetty viikonloppu, perjantai -maanantai, vietettiin vauva-merkeissä. Yhdeksänviikkoinen Hilla-tyttö vieraili ukkinsa ja kummimumminsa luona ensimmäistä kertaa. Mukana äiti, isä, mummi ja Saimi-bedlari.
Sunnuntaina oli Hillan ja hänen äitinsä kirkottaminen Sotkuman rukoushuoneessa. Isä Paavo toimitti ja Kaisu oli kanttorina. Minulle tuntemattomia rukouksia luettiin. Vanhan perinteen mukaisia. Perinteen mukaan äiti saa tulla kirkkoon vasta 40 päivää synnytyksestä. Silloin rukoillaan hänen puhdistumisensa puolesta ja samalla rukoillaan syntyneen vauvan puolesta. Vein Hillan ensimmäiselle ehtoolliselle. Pikku kieli lipoi lusikasta ja huulilta Isä Paavon antaman viinitilkan. Hyvää oli. Ei yhtään irvistellyt. Katseli Isä Paavoa hyvin kirkkailla, suurilla silmillä.

Muuten päivisin aikataulumme seurasi vauvan aikataulua. Yöt nukuttiin eri tiloissa, joten "yöelämästä"emme tienneet mitään.
Hilla oli keskipisteenä, hereillä sylissä, hyrinätuolissa tai lattialla, syömässä tai nukkumassa.

Kaikkien ruokailu yhtäaikaisesti oli mahdotonta. Siinä vuoroteltiin. Usein oli "nouto"ruokailu ja otettiin sopivaan ajankohtaan. Sunnuntai-ilta oli poikkeus. Hilla kävikin nukkumaan ja kaikki istuimme jonkin aikaa iltapalan merkeissä keittiössä.
Koirat tulivat hyvin toimeen keskenään. Basis ei ollut dominoivaa, joten Saimi kyllä kokeili rajojaan. Häntä kiinnosti keittiön pöytä ja siellä olevat tavarat kovasti. Sunnuntailounaan jälkeen hän esipesi silliastian ja kalavadit. Maanantai-aamuna hän löytyi nukkumasta pöydän päältä. Ei ollut uskaltanut tulla alas. Syömistä ei ollut kuin paperiservetteja.

Nyt on vilkutettu takavaloille. Olohuone on ihan tyhjä (huh kuinka paljon tavaraa nykyajan vauvat tarvitsevat). Tarttis järjestää vuodevaatteet ja muut tavarat paikoilleen. Muuttaa takaisin sisään aitan alakerrasta ja palata normaaliin päivärytmiin.

Ihanaa saada olla edes vähän aikaa osallisena vauvareservaatissa. Mutta kokoaikaiseksi en ryhtyisi ! Siihen tarvitaan nuorempia ihmisiä

Neljän päivän juhannus

Tai oikeastaan viisi päivää. Ensin "0ikea" juhannus, sitten allakan juhannus. Näitten päivien aikaan sattui vielä kahden pyhäkön praasniekat. Ensin Polvijärven kirkon ja sitten meidän oman, Tihvinän jumalanäidin ikonille pyhitetyn Viinijärven kirkon juhla. Molemmissa juhlissa oli paljon väkeä. Torstai oli arkipäivä, mutta Polvijärven kirkko täyttyi juhlakansasta, joka oli pukeutunut kauniisiin fereseihin. Juhannuspäivä alkoi lämpimänä, mutta sateisena. Varttia vailla kymmenen oli kirkossa viisi henkilöä. Mutta palvelukseen virtasi juhlakansaa ja kirkkokahveilla oli 72 henkilöä. Vastattiin tarjoilusta Riston kanssa. Vaihteeksi oli piirakat vaihdettu voileipäkakkuihin ja voi mikä suosio!!
Kirkon juhla on aina syvällinen ja puhutteleva palvelus. Juhlaa edeltävä vigilia edellisenä iltana selvittää luettavilla teksteillä ja veisuilla seuraavan päivän syvällisemmän sanoman. Mutta jostain syystä vigiliaan osallistutaan huonosti. Liturgiassa vallitsee yhteisön ilo omasta kirkosta, uskosta ja ylösnousemuksesta. Kaikki toivottavat "hyvää juhlaa" poskisuudelmin toisilleen. Kuorossa laulaa serafeja ja kerubeja enkelein äänillä. Osallistutaan ehtoolliselle, jossa annetaan synnit anteeksi. Sitten vielä vedenpyhitys ja ristisaatto. Viinijärvellä ristisaatto tehdään Taipaleen Jordanialle, jossa myös vesi pyhitetään. Polvijärvellä tehdään ristisaatto kirkon ympäri, koska lähistöllä ei ole vesistöä..
Kaiken tämän jälkeen, kun henki on ravittu alkaa jo vatsassa kurnia ja silloin maistuu kirkkokahvit. Iloinen sorina täyttää pappilan.
Miten onnellinen olen, kun saan elää ortodoksina täällä Pohjois-Karjalassa