Kuulun niihin eläkeläisiin, joilla ei ole kalenterissa pidempiä aikoja täysin vapaina. Koska mieheni oli menossa viikonlopuksi Valamoon, olin varannut viikonlopun vapaaksi. Pysyin päätöksessäni, vaikka tuli monia mielenkiintoisia pyyntöjä osallistua erilaisiin tilaisuuksiin. Miehenikään ei ollut Valamossa kuin sunnuntaipäivän.
Silti toteutin lauantaiksi suunnittelemani ohjelman. Lähdin "vapaalle" yksin. Nautin usein yksin liikkumisesta, jopa ulkomailla. Siihen liittyy vielä jonkinasteinen jännitys ja pärjäämisen tuoma tunne.
Nyt en tarvinnut muita kieliä kuin tuttu suomi, äidinkieltäni täällä ei puhuta. Tänään ei uskaltaisi puhuakaan sitä, kun tuo huuma Ruotsin voittamisesta on kuumimmillaan.
Ajoin ensin Liperiin, tuttuun Kesätarhapuutarhaan. Ostin tomaatintaimia. Sitten oli tarkoitus käydä taimien vaihtotorilla, mutta tilaisuus oli kai kuivunut kasaan. Sitten vaan kokka kohti tapahtumien suma Joensuussa.
Oli villisikagrillifestivaalit, kalamarkkinat ja mahdollisuuksien tori. Kiersin koko alueen. Molemmissa "ruoka"tapahtumissa oli paikoittain sankka savu grilleistä. Jos näissä viihtyisin ja haluaisin NAUTTIA ruoasta, niin vaatisin paljon muutosta. Tarjoilupisteet voisivat sijaita hieman väljemmin. Kalusteet voisivat olla mukavammat ja tila väljempi ja viihtyisempi. Jos ruokailuastiat ja -välineet olisivat muuta kuin pahvia ja muovia ja kaiken lisäksi ruoanvalmistukseen kiinnitettäisiin enemmän huomioita. Kauheat rasvassa lilluvat perunat ja läpikypsyneet lötköt vok-vihannekset yhdistettynä kuivahkoon lohimedaljonkiin. Kun ainekset ovat hyvät, niin voisi tehdä NIIIN hyvää. Olihan siellä yritystä; esimerkiksi Teatteriravintolan leipä. Viinintarjoilu istuisi hyvin tähän tapahtumaan. Voisi kuvitella olevansa eurooppalainen.
Kotiin tultua paistoi aurinko lämpimästi. Loimulohi ja muut herkut maistuivat kylmän valkoviinin kera omalla pihalla. Kun Oscar oli laulanut lensin "höyhensaarille".
Sunnuntaina oli hiljaista, kun olimme koiran kanssa kahdestaan. Radiokin petti, kun oli peruuttanut ortodoksisen liturgialähetyksen. Kuljin ympäri suunnittelemassa, en osannut levätä, lukea ja nauttia. En osaa muuttua. Aina on touhuttava. Olipa ihanaa leipoa ensimmäistä raparperipiirakkaa tänä keväänä.
Sainpahan viettää ihan omaa viikonloppua!