sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Vapaa viikonloppu

Kuulun niihin eläkeläisiin, joilla ei ole kalenterissa pidempiä aikoja täysin vapaina. Koska mieheni oli menossa viikonlopuksi Valamoon, olin varannut viikonlopun vapaaksi. Pysyin päätöksessäni, vaikka tuli monia mielenkiintoisia pyyntöjä osallistua erilaisiin tilaisuuksiin. Miehenikään ei ollut Valamossa kuin sunnuntaipäivän.
Silti toteutin lauantaiksi suunnittelemani ohjelman. Lähdin "vapaalle" yksin. Nautin usein yksin liikkumisesta, jopa ulkomailla. Siihen liittyy vielä jonkinasteinen jännitys ja pärjäämisen tuoma tunne.
Nyt en tarvinnut muita kieliä kuin tuttu suomi, äidinkieltäni täällä ei puhuta. Tänään ei uskaltaisi puhuakaan sitä, kun tuo huuma Ruotsin voittamisesta on kuumimmillaan.
Ajoin ensin Liperiin, tuttuun Kesätarhapuutarhaan. Ostin tomaatintaimia. Sitten oli tarkoitus käydä taimien vaihtotorilla, mutta tilaisuus oli kai kuivunut kasaan. Sitten vaan kokka kohti tapahtumien suma Joensuussa.
Oli villisikagrillifestivaalit, kalamarkkinat ja mahdollisuuksien tori. Kiersin koko alueen. Molemmissa "ruoka"tapahtumissa oli paikoittain sankka savu grilleistä. Jos näissä viihtyisin ja haluaisin NAUTTIA ruoasta, niin vaatisin paljon muutosta. Tarjoilupisteet voisivat sijaita hieman väljemmin. Kalusteet voisivat olla mukavammat ja tila väljempi ja viihtyisempi. Jos ruokailuastiat ja -välineet olisivat muuta kuin pahvia ja muovia ja kaiken lisäksi ruoanvalmistukseen kiinnitettäisiin enemmän huomioita. Kauheat rasvassa lilluvat perunat ja läpikypsyneet lötköt vok-vihannekset yhdistettynä kuivahkoon lohimedaljonkiin. Kun ainekset ovat hyvät, niin voisi tehdä NIIIN hyvää. Olihan siellä yritystä; esimerkiksi Teatteriravintolan leipä. Viinintarjoilu istuisi hyvin tähän tapahtumaan. Voisi kuvitella olevansa eurooppalainen.

Kotiin tultua paistoi aurinko lämpimästi. Loimulohi ja muut herkut maistuivat kylmän valkoviinin kera omalla pihalla. Kun Oscar oli laulanut lensin "höyhensaarille".

Sunnuntaina oli hiljaista, kun olimme koiran kanssa kahdestaan. Radiokin petti, kun oli peruuttanut ortodoksisen liturgialähetyksen. Kuljin ympäri suunnittelemassa, en osannut levätä, lukea ja nauttia. En osaa muuttua. Aina on touhuttava. Olipa ihanaa leipoa ensimmäistä raparperipiirakkaa tänä keväänä.

Sainpahan viettää ihan omaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanalta! Munkin pitäisi treenata tuollaista, täytyy kyllä myöntää, että oon aika huono viettämään aikaa itsekseni. Onneksi on hyvää seuraa elämässä :) Tulikos hyvää piirakkaa?

    VastaaPoista
  2. bra poäng angående marknads mat grejen. dom kunde ju faktiskt tänka till lite och göra allt så mycket trevligare utan att det blir dyrare. bara så mycket mer mysigare...kanske du borde hjälpa dom lite. haha.

    Jag är van att vara ensam eller själv som dom säger i Svergie. Jag går upp o läser media på nätet, dricker kaffe och jobbar. äter lunch antingen hemma eller nånstans ute. går ofta till posten, flera gånger i veckan. ibland drischar jag iväg till affärer. Vissa dagar bestämmer jag mig för att göra utflykter nånstans, till nåt loppis eller nån bokaffär eller utställning. Nu när det är sommar ska jag cykla runt och sitta i barer/caféer och läsa o skriva.
    nåja, mina dagar är rätt lugna men senn brukar ju kvällarna vara desto mer sociala...

    så ensamt är det inte.

    ha! nu skriver jag nästan blogg i din blogg.

    ps. dom har startat en grupp på facebook som heter typ "vi som vill ha ett trevligare café & bar liv i Lovisa och mer fiilis"

    Tydligen hade ett par startat ett fint café med vinbar och uteservering men grannarna klagade på oljudet så nu r det borta. Så jag antar att Lovisa borna får sitta på Saltis o sura nu...
    trist.

    VastaaPoista