Hiljentyminen ja ilon pisaroita

Eilen kirkossamme vieraili arkkipiispamme Leo. Hänen opetuspuheensa ja hänen olemuksensa teeillassa antoi seuraavanlaisia ajatuksia.
Paaston tie on pitkä 40 päivää + suuri viikko (piinavko) Ihmisen sielu ja sydän ovat kivikovia kuin Mooseksen kivitaulut. Sen takia on hyvä VALITA paaston tie. Jos sille tielle menee, on jo askel oikeaan suuntaan.
Täytyy pysähtyä ennen kuin ottaa pohjakosketuksen. Se kosketus voi olla hyvin erilainen eri ihmisillä. Kuitenkin monilla se on kriisi. Mutta kriisissä on aina myös myönteinen puoli. Kriisissä on läsnä mahdollisuus. Kun menetyksiä on paljon, on valittava uusi suunta. Takaisin ei pääse. Silloin on arvioitava omat voimavaransa, omat mahdollisuutensa ja vapaasti saa valita sen jälkeen mieluisensa polku.
Tähän uudeelleen valintaan kuuluu usein lähipiiri, verkosto. Usein tähän liittyy myös kiitollisuus ja halu, uusilla voimilla auttaa lähimmäisiä, jotka edelleen ovat "suossa".
Voimavarojen ylläpitäminen ja kiitoksen osoittaminen voi tehdä parhaiten rukouksessa, kirkon palveluissa, vapaaehtoistyössä tai osallistumalla paastokeräyksiin.
Isä Leo toivotti myös paaston ajaksi ilon pisaroita. Saa vastaanottaa ja tuottaa iloa. Ei paasto ole pelkästään murheen aikaa. Kevät tulee, luonto herää ja me valmistaudumme kirkkokuntamme suurimpaan juhlaan !
Remember that happiness is a way of travel - not a destination (Roy M. Goodman)

Elämälle kiitos

Karjalainen kirjoitti tänään "sitkusta ja unelmista". Työelämässä minäkin elin niin. NYT elän sitä aikaa, josta unelmoin.
Nautin todella. Välillä huono omatunto yrittää kuiskata että olen liian itsekäs, laiska, veltto, mukavuudenhaluinen ym. Mutta minä vastaan, että olen lapsesta saakka tehnyt kaikki kesät töitä, olen ottanut vastuuta monesta asiasta, olen itse lainavaroin kouluttautunut ammattiin, olen perustanut perheen, eronnut, mennyt uudestaan naimisiin, muuttanut ja asunut ulkomailla. Kaikki ilman vanhempieni tukea.
Nyt on minun aikani, tehdä omia priorisointeja, suunnitelmia, toteuttaa unelmiani.

Iloitsen edessä olevasta matkasta Berliiniin. Pitkä viikonloppu lasteni ja tyttöystävän kanssa keväisessä Berliinissä. Aamiaiset kanavan rannalla, sunnuntaikirppis, kynttilä-illalliset pienissä bistroissa, kaupungilla kulkeminen ilman varsinaista päämäärää ja ilman ostospakkoa. Voi ihanuus!
Nauttikaa ihmiset!
PS. kiittäkää myös sitkeitä ja sisukkaita esi-isiämme, jotka tulivat viljelemään meidän karua maata, eivätkä jääneet sinne vulkaaniselle ravintorikkaalle maaperälle, jossa mannerlaatat liikkuvat.

Elinsiirroista

HS 17.3.2011 otsikoi: Elinsiirtojonoihin kuolee vuosittain 10-20 potilasta

Taustaksi: Menin sairaanhoitajakouluun 1966. Ensimmäinen kesätyöpaikkani apuhoitajan sijaisena oli munuaisosastolla ns. Unioninkadun klinikassa (HYKS,IV Sisätautien klinikka). Tällöin oli Suomessa vain yksi dialyysiosasto ja yksi munuaisosasto. Munuaisensiirrot tehtiin Kirurgisessa Sairaalassa ja potilaat tuotiin heräämöstä, usein leikkauksen jälkeisenä päivänä munuaisosastolle eristyshuoneeseen jälkihoitoon.
Pitkän työurani aikana olen saanut seurata munuaishoidon huimaa kehitystä.

Mutta jonoihin.
60-luvulla pääsivät dialyysihoitoon ne potilaat, joilla oli sopiva munuaisenluovuttaja tiedossa. Luovuttajan tuli olla lähisukulainen, sisar tai nuorelle henkilölle jompikumpi vanhemmista. Tämä pätee edelleenkin omaisluovutuksessa. Uusi laki sallii myös muiden kuin lähisukulaisten luovutuksen, mutta meillä Suomessa ei näitä ole (minun tietääkseni) tehty. Silloin ei ollut laki aivokuolemasta vielä tehty, joten elimiä ei voitu ottaa talteen.

Munuaissiirtoja tehdään aikuisille pääsääntöisesti aivokuolleilta saaduilla elimillä. Luulisi että kukaan ei kuole jonoon, jos siirtoelimiä on vajaa 200 vuodessa. Mutta kun se ei ole niin yksinkertaista....
Ensinnäkin ei ole jononumeroa, vaan rekisteri, jossa kaikkien odottavien tiedot ovat tallennetut. Tässä tiedostossa on myös jokaisen kudostyypitys.
Sopivan elimen saamiseen vaaditaan veriryhmäsoveltuvuus ja hyväksyttävä kudostyypitys ja välittömästi ennen leikkausta tehtävä negatiivinen ristikoe (joka kertoo vasta-aineista). Vasta näiden kriteerien jälkeen tulee kyseeseen muut valintakriteerit, kuten pitkä odotusaika (5 -10 vuotta), elimen ja vastaanottajan suuri ikäero ym.

Muiden siirrettävien elinten kohdalla ei tarvita kudostyypityssoveltuvuutta. Siellä taas tulee elimen koko oltava sopiva vastaanottajalle ym.

Munuaispotilaat voivat elää dialyysihoidossa odottaen sopivaa siirrännäistä. Tämä mahdollistaa pitkiäkin odotusaikoja. Joillekin pitkäaikainen dialyysihoito aiheuttaa ongelmia ja leikkauksesta toipuminen tai estolääkityksen sietäminen voi hankaloitua.

Vuoden 2010 laissa elinten irroittamisesta sanotaan että elimiä saa irroittaa, jos aivokuollut aikuinen ei ole eläessään vastustanut luovutusta. Tämä tarkoittaa erilaista käytäntöä keskustelussa läheisten kanssa. Aiemmin pyydettiin lupa irroittaa elimiä, NYT kysytään onko tietoa elinluovutuskortista tai kuolleen mielipidettä luovutukseen.

Miksi kaikki elimet, joita voitaisiin käyttää ei oteta talteen? Resursseista on kyse. Jos teholla on hoidossa potilaita, joita yritetään parantaa ja tulossa on runsaasti hoitoa vaativa aivokuollut elinluovuttaja ja on tehtävä priorisointi.....
Kaikki mahdolliset luovuttajat ei tunnisteta syystä tai toisesta, joten vielä on tiedonpuutetta asiasta.

Asia on mielenkiintoinen ja tärkeä. Tänä päivänä, kun monet asiat ratkaistaan katsomalla kustannukset, niin elinsiirto on hyvin kustannustehokas verrattuna dialyysihoitoon.

Pohjois-Karjalan Keskussairaalassa järjestettiin jokunen aika sitten elinsiirto iltapäivä opiskelijoiden näytetyönä. Auditorio oli täynnä, luennoitsijat asiantuntevia ja kaiken kruunasi kokemusasiantuntija Jussi, joka kertoi elämästään kahden munuaissiirron ja eri dialyysihoitomuotojen kanssa. Nyt hän on onnellinen esiintyvä taiteilija.

Katastrofit tunkee ovista ja ikkunoista

Olenkohan liian vanha? En pysy mukana kehityksessä, meinaan median tiedotuksen nopeassa kehityksessä. Ennen luettiin kerran päivässä sanomalehdestä "vanhoja" uutisia. Radio ei ollut päällä koko ajan, niinkuin nyt. Joillakin on televisio aina päällä. Meillä ei ole. Monille tulee uutiset huippumoderneihin kännyköihin. Netistä saa koko ajan ajankohtaista tietoa ja uutiskuvia.
Siis katastrofeista, onnettomuuksista, sodista saa koko ajan täsmätietoa.
Mietin vain, tarvitaanko tätä? Jos sitten tulisi tärkeä tiedote esimerkiksi säteilyvaarasta.... Kuinka moni seuloisi sen tiedon tästä uutistulvasta, juuri meille tarkoitetuksi välittömästi toimenpiteitä vaativaksi?
Miten tämä jatkuva monesti ahdistusta aiheuttama tieto vaikuttaa muutenkin ahdingossa eläviin, esimerkiksi masentuneisiin ihmisiin?

Tiedostan että Japanissa on valtava katastrofi ja siellä on edelleen vakava uhka uusista onnettomuuksista. Meidän on kuitenkin jatkettava elämämme täällä meidän onneksi maanjäristysvapaalla alueella. Olkaamme siitä kiitollisia ja tehkäämme omat pienet ponnistuksemme luonnonsuojelun puolella ja antakaamme rakkautta ja välittäkäämme läheisistämme ja naapureistamme.

Svinolängorna - Sovinto

Tänään oli Hopeatähti-kerhon elokuvapäivä. Yli 200 varttunutta joensuulaista ja lähiseudun asukasta oli kansoittanut kaksi salia jo klo 10 aamulla. Varis lensi paikalle ja lausui esisanat. En muista , että hän olisi sanonut mitään erityistä. Muistan että hän ei tiennyt mitä bagge tarkoittaa.
Katsoimme elokuvan Sovinto, jolla on ensi-ilta vasta perjantaina. Elokuvan on ohjannut Pernilla Austen Susanna Alakosken romaanin pohjalta. Elokuva sijoittuu 70-luvulle Y-stadin kaupunkiin. Elokuvan pääosassa on Noomi Rapace. Hän elää miehensä ja kahden tyttärensä kanssa onnellista perhe-elämää. Lucian-päivänä hän saa puhelinsoiton Y-stadin sairaalasta, jossa hänen äitinsä on kuolemaisillaan. Tästä alkaa hänen traumaattisen elämänsä läpikäynti, jota seurataan elokuvassa.
Hänen vanhempansa olivat suomalaisia. Isä hitsari, joka unelmoi onnellisesta elämästä Ruotsissa ja realistisempi äiti, joka ajoittain selvänä ollessaan yritti jaksaa lastensa kanssa. Lasten elämä oli yhtä helvettiä. Juopottelua, juhlia, pahoinpitelyä, järkyttävää kielenkäyttöä.. Perheen esikoiselle noin 10-vuotiaalle tytölle lankesi vastuu veljestään ja usein myös vanhemmistaan. Sen lisäksi hänelle kohdistettiin uintikilpailun menstymisen paineet. Vain onnistumalla hän sai kiitoksia. Pikkuveli ei kestänyt. Hän oli mykkä, laiha ja syömätön ennen huostaanottoa. Myöhemmin lastenkotiaikojen jälkeen hän lopetti elämänsä.
Koko perhe matkustaa Y-stadiin. Saamme seurata tyttären ja äidin kohtaamiset sairaalassa. Mitään varsinaista avautumista ei tapahdu heidän välisissä suhteissa. Äiti on loppumaisillaan oleva alkoholisti, joka vielä rakastaa julmaa ja hakkaavaa kuollutta alkoholistimiestään ja muistelee heidän kotiaan kullanhohtoisten lasien läpi. Tässä tilanteessa tytär sanoo suoraan mielipiteensä, miten hirveää se oli lapsille. Samalla hän syyttää vanhempiaan pikkuveljen traagisesta kohtalosta. Äiti kuolee ilman varsinaista välienselvitystä. Sen takia suomenkielinen nimi tuntuu oudolta.
Hyvin tehty elokuva. Suosittelen.

Närhet ja närhet

Lauantai aamun ratoksi kirjoitan. Kaksikielisyys on rikkauteni.
Otsikko tarkoittaa suomeksi närhet ja läheisyys. På svenska nötskrikor och närhet. Viime viikolla lämpimänä päivänä meillä vieraili närhi lintulaudalla. Kaunis, värikäs iso lintu. Haki pähkinöitä, niinkuin ruotsinkielinen nimi kertoo. Nöt = pähkinä. Apteekin kanta-asiakas lehdessä oli ruotsinkielinen osio, jossa otsikko oli närhet. Mieheni ihmetteli, miksi apteekki kirjoittaa närhistä!

Mieleeni tulee monet tilanteet esimerkiksi kahvilassa ja kauppahallissa Ruotsissa. Kun minä Ruotsissa pyydän broileria, niin eivät ymmärrä. Siellä ostetaan kyckling (eli kananpoikaa). Broilerit löytyvät politiikasta. Kunnon juustosämpylää (ostsemla) on myös ihmetyksen aihe. Semla on makea leivonnainen, siis pulla. Ajankohtaiset ovat esimerkiksi fastlagssemla, jossa on kermavaahtoa ja mantelimassaa. Suolainen on taas fralla. Mielestäni jauheliha, suoraan käännettynä malet kött kertoo paremmin tuotteesta, kuin ruotsalaisten käyttämä färs. Meillä jauheliha muuttuu färsiksi, kun lihapullataikina on valmis.
Näitä on siis runsaasti. Useasti ollaan puhuttu näistä ja naurettu yhdessä tyttäreni kanssa. Hän hallitsee molemmat ruotsit, kun on asunut lähes 10 vuotta Göteborgissa. Nyt hän teho opiskelee saksaa, koska aikoo jäädä Berliiniin.

Afrikan ajoilta tulee mieleen sana phiri-phiri. Chilipohjainen tummanpunainen mauste. Afrikkalaiset ja intialaiset kauppiaat eivät osanneet sanoa r-kirjainta sanan keskellä. Mauste oli heillä nimeltään pili-pili. Meillä oli suosittu ruoka pili-pili pyttipannu. Tämähän nauratti lapsia. Olihan moni pojista juuri siinä iässä, että olivat juuri löytäneet itsestään uuden ulokkeen, joka kutsuttiin piliksi. Ihan kiva nimi. Miksi se muuttu aikuisilla miehillä (usein) rumannimiseksi. Mutta se on psykologiaa!

Täällä pohjoiskarjalassa olen oppinut paljon uusia sanoja. Tullessani tänne en ymmärtänyt sana ettonen. Siitä kerrotaan seuraavanlainen juttu. Sulhaskandidaatti etelä-Suomesta oli ensimmäistä kertaa vierailulla. Pohjois-Karjalan vieraanvaraisuus oli huipussaan ja sulhanen söi ja söi ja kehui ruokia. Varmaan vilpittömästi. Kun emäntä sitten sanoi, että nyt otetaan aterian päätteeksi ettoset, niin vieraan oli sanottava, että nyt ei sitten millään enää... Onneksi hän pääsikin ruokalevolle!

Että sen pituinen se.