40 vuotta sitten

....kuljin kotonani Laivurinkadulla, Helsingissä, vuokra-asunnossa hyvin raskaana. Päätä särki. Oli sunnuntai. Kätilön ohje oli tulla HETI verenpainemittaukseen, jos tulee päänsärkyä. Jos neuvola on kiinni, olisi mentävä Naistenklinikalle mittaukseen. Siihen aikaan ei ollut kotimittareita myynnissäkään. Ei ollut sairaanhoitajillakaan (niinkuin minä olin).
En vaihtanut vaatteita( ei muuten ollutkaan kuin yksi tummansininen jersey-liivihame), enkä ottanut mukaani mitään, kun lähdin bussilla 14 Meilahteen. Muistan että oli outo tunne kävellä päivystyksen ovesta (kun ei supistanut). Niin menin ja kohtelusta en muista, joten sujui varmaan asiallisesti. Otettiin osastolle, kun laskettu aika oli niin lähellä. Sunnuntai-iltana minulle kerrottiin, että seuraavana aamuna käynnistetään synnytys ja halutaan kokeilla uutta vauvan seurantalaitetta. Vauvalla ei siis ollut hätä, joten annoin luvan. Synnytyshuone oli täynnä opiskelijoita ja muutenkin runsaasti henkilökuntaa. Kaikki sujui hyvin ja vauvan seuranta sujui moitteettomasti melkein loppuun saakka, kunnes joku piuhoista irtosi.
Huoneen ikkunasta katselin että ulkona satoi hiljalleen pakkaslunta. Missään vaiheessa en ajatellut kipuja, enkä ollut häiriintynyt "yleisöstä".
Osastolla sai olla melkein viikon. Vauvat vierailivat 3 - 4 hengen huoneessa vain syöntiä varten. Pari kertaa sai harjoitella vaipanvaihtoa. Siis melko vähäisellä kokemuksella lähetettiin ensisynnyttäjä kotiin! Ai, eikö isä ollut auttamassa? Ei siihen aikaan ollut mitään isyyslomia! Kahden kuukauden päästä oli jo mentävä töihin. Ei siis ollut ihme, ettei imetyksestä tahtonut tulla mitään. Melkein päivittäin soitettiin työasioita, joissa kysyttiin neuvojani. Olin osastonhoitajani munuaisosastolla. Niin silloin sai siis yhteensä 3 kuukautta äitiyslomaa, yksi kk ennen ja kaksi jälkeen. Jos halusi jäädä kotiin vauvan kanssa, niin oli tehtävä iso päätös ja sanoa itsensä irti. Sairaaloissa ei siihen aikaan annettu mielellään palkattomia virkavapaita. Siihen aikaan olikin kotiäitejä, vastoin omaa tahtoa. Päivähoito-oikeutta ei ollut. Jokainen oli hankittava hoitopaikka lapselleen. Meillä oli runsaan vuoden aikana 4 - 5 eri "tätiä". Ihan villiä toimintaa! Useimmat olivat enemmän kuin vähän häiryyntyneitä. Joku ei uskaltanut ollenkaan ulkoiluttaa vauvaa (mutta onneksi oli parveke), joku ei suostunut kertomaan miten päivä oli mennyt ( ei kuulunut äidille!), yksi lopetti viikon kuluttua " kun ei ala hurrin lasta hoitamaan" (olin unohtanut kertoa äidinkielestäni).
Onneksi tuli lehteen hoitopaikkailmoitus, jossa poikani pääsi kahden hieman vanhemman tytön kanssa kotihoitoon. Tämä hoitaja oli nuori ja ammattitaitoinen. Nyt sai hyvällä omalla tunnolla olla töissä, kun tiesin poikani olevan hyvässä hoidossa. Hirveän noloa oli viedä kirkuvaa lasta rattaissa kotiin, kun hoitopaikassa oli niin kiva leikkiä!
Huomenna tämä poika täyttää vuosia. Onnea ja monia armorikkaita vuosia toivottaa esikoisestaan ylpeä äiti!