Joulu matkaillen

Joulun alla oli kiireistä aikaa ja alitajunnassa olin kasannut valtavat odotukset rauhalliseen joulunviettoon ilman ruoanlaittoa ja tavanomaista (äidin) hössötystä. Näin kuitenkin koin joulun pois kotoa.
Tiistaiaamuna lensimme Helsinki-Vantaan kentälle. Jo aamupäivällä olimme Nummelassa pikku-Hillan luona. Oli mukava, levollinen päivä. Yöpyminen Kirsti-mummin luona oli taas tavanomaiseen tapaan luksus-luokkaa. Silti minua vaivasi "häiriköintimme", koska Kirstillä oli takana koko syyskauden sijaisuus koulussa ja huomasin kuinka uupunut hän oli.
Keskiviikkoaamuna menimme ihanassa lumisateessa bussilla Helsinkiin. Tapasimme lounaalla Jussin tyttöystävän Petran. Ensimmäisenä vaikuttimena jäi hienostunut, hyvinhoidettu, kaunis, hyväkäytöksinen kaupunkilaistyttö. Nopean, karvaisen(Taito-pallopyllyn terveiset) kyydin jälkeen olimme takaisin Nummelassa. Pääsin kokkaamaan ja sitten seurasi Hillan ensimmäiset piparinleipomiset. Siitä kuvia pupublogissa. Aamuyöllä menimme kentälle.
Lennot välilaskuineen kesti iltapäivään. Wienissä oli nopea kiertoajelu ja lounas Augustinuskellarissa (karppaajan kauhistus; leivitetty wieninleike ja perunasalaattia).Sitten vaan suoraan Raatihuoneen joulumarkkinoille. Niitä markkinoita riitti sitten joka päiväksi, kyllästymiseen saakka.
Perjantaina bussi nouti hotellista ja aloitimme matkan kohti Sloveniaa. Ensin 210 km ja tauko Grazin kaupungissa (viehättävä kaupunki, jää listalle kohteista, johon voisi palata). Täälläkin kohteena joulumarkkinat. Sitten vielä 250 km ja saavuimme Blediin, jossa oli päivällinen.
Bledin kaupunki sijaitsee juliaanisilla alpeilla, laaksossa alppien ympäröimänä. Kaupungin keskellä on järvi ja järven saaressa kirkko. Idyllinen kaunis kaupunki!
Jouluaattona istahdettiin taas bussiin ja lähdimme Ljubjanaan (vain tunnin ajo). Yllätyksenä kaikille; kohteena taas joulumarkkinat. Kiersimme kylmässä, viimaisessa säässä vanhan kaupungin kujia ja katselimme vanhoja rakennuksia oppaamme johdolla. Paluumatkalla kävimme vanhassa keskiaikaisessa kylässä. Siellä havahduin joulun näkymättömyydestä. Jouluaatto pimenemässä, jolloin kotona olisimme jo saunoneet, olisimme matkalla kirkkoon ja hautausmaalle. Kerrostalojen ja maalaistönöjen ikkunoissa loistaisi jouluvalot. Täällä ei ollut jouluvaloja ikkunoissa. Yhdestäkään ikkunasta ei näkynyt kuusenvaloja. Ei näkynyt iloisia ihmisiä, joulupukkeja, saatikka joulumusiikki ei soinut! Aaton päivällinen nautittiin viereisen hotellin ravintolassa buffet-pöydästä. Suomen kylpylöiden noutopöydistä löytää sokeakin oikean salaattiannoksensa, samoin oli täällä. Ainoa "erikoisuus" oli marinoitu lohi. Valitettavasti minun mielestä turhan raaáksi jätetty. Tarjoilija hoputti ja runsaassa kahdessa tunnissa olimme valmiita ruokailusta. Sääli, kun hotellissamme ei ollut yhteistä "tilaa" seurustelua varten. Vastaanottotiskin viereistä keinonahkasohvaa lukuunottamatta. Me vietimme Riston luokkakaverin ja hänen vaimonsa kanssa iltaa heidän huoneessaan. Meille tarjottu mahdollisuus osallistua puolen yön messuun roomalaiskatolisessa kirkossa jätettiin väliin. Päätökseen vaikutti tieto, että kirkko oli kylmä ja matka sinne pimeässä hankalakulkuinen. Myös tieto, että bussissa on oltava joulupäivänä jo kello 8.00 retkelle lähtöä varten vaikutti aaton tunnelmaan.
Kohteena oli yksi maailman suurimmista tippukiviluolista Postojna. Ensimmäinen juna luolan sisään lähti klo 10.00. Juna vei useita kilometrejä luolan sisään ja siitä reippaat kävelivät oppaan johdolla vielä 1,5 tuntia syvemmälle sisään. Itse tulin samantien junalla takaisin ulkoilmaan. Nyt oli joulumarkkinakojut kansoitettu, ravintolat ja gluhweinkojut avoinna, pihalla paloi nuotio, joulumusiikki soi ja aurinkokin alkoi lämmittää. Ostin kortin postimerkkeineen, capuccinon ja nautiskelin auringosta seinän vierustalla. Paluumatkalla vierailimme piparkakkutalossa"Lectar", jossa toimii perinteinen ravintola. Samassa paikassa on ollut ravintola 400 vuoden ajan. Jos aattona piti syödä vauhdikkaasti, niin nyt olisi tovonut hieman reippaampaa tarjoiluvauhtia. Kolmen ruokalajin lounaan syöminen kesti neljättä tuntia.Illalla kävimme vielä BA-rock-konsertissa. Nelihenkinen yhtye esitti perinteisiä slovakialaisia kansanlauluja ja joitain kansainvälisiä. Vanhoja soittimia käytettiin kuten mandolaa, mandoliinia, erilaisia huiluja, klaviiria ja kattilaa.
Tapanina ei ollut yhteistä ohjelmaa aamupäivällä. Kävimme tapaninajelulla hepalla. Vuorossa lähteä oli harmaa-valkoinen heppa (leikisti lipitsa). Tässä aluksi pufi-kyydissä (kunnes kakka tuli) menimme Bledi-järven ympäri. Näin saimme ihalla ihania maisemia. Iltapäivällä kävelimme Titon-huvilalle, jossa nykyään toimii hotelli ja kahvio. Titosta ei ollut siellä mitään esillä. Illalla oli läksiäisillallinen ja taas yhtä kiire! Nyt oli myös iso Golf-hotelli tullut täyteen vieraita ja massaruokailu oli järjestetty kahteen valtavaan saliin!
Lähtöpäivänä osa ryhmästä menivät veneellä bledijärven saarelle, jossa sijaitsee Marian kirkko. Oppaan mukaan Marian ylösnousemuksen kirkko (kuuluisiko olla kuolemaanunen nukkumisen??) Ohjelmaan kuului tee ja paikallinen joulukakku. Se osuus hoidettiin nyt kävelemällä toiselle puolelle kaupunkia leipomon kahvioon. Paluumatkalla oli käynti toisen leipomon kaupoissa, josta tuli matkatavarana leipää Suomeen. Leipäpitäjä Liperiin ei kannettu leipää. Meillä leivotaan itse! Klo 16.00 tuli kuljettaja "Uros" viemään meitä Ljubjanan kentälle. Nyt matkasimme Frankfurtin kautta Helsinkiin. Noin o2.00 painoimme väsyneet kehomme Jussin sänkyyn Punavuorenkadulla. Seuraavana päivänä olimme jo puolenpäivän jälkeen KOTONA.
Ryhmäämme kuului 9 hlö + opas Ilona. Ilona oli unkarilainen, jonka suomenkieli oli ymmärrettävä. Tästä johtuen opastukset olivat "kevyitä", mitään syvällisempää tietoa emme saaneet. Ilona puhui mielellään oman maansa asioita, joskus tuntui että hän unohti olla koko ryhmän opas. Mutta iloinen hän oli ja pitkäpinnainen.
Pienessä ryhmässä on kaikenlaisia ihmisiä. Tässä ryhmässä oli vain kaksi työikäistä ja ryhmän nestori oli jo kunnioitettavassa 88 vuoden iässä. Varjele Luoja minua lähtemästä yksin matkalle siinä iässä!
Yllätyksellisintä oli se, että Risto tapasi luokkakaverinsa. Eivät olleet tavanneet yli 30 vuoteen!
Eniten käytetty kevennys matkalla kuului joululaulun sanoin: "Onko pakko, pakko, pakko, jos ei taho".
Minä vietän tästedes joulun kotonani. Sen olen päättänyt. Borta bra, men hemma bäst.