Joulu matkaillen

Joulun alla oli kiireistä aikaa ja alitajunnassa olin kasannut valtavat odotukset rauhalliseen joulunviettoon ilman ruoanlaittoa ja tavanomaista (äidin) hössötystä. Näin kuitenkin koin joulun pois kotoa.
Tiistaiaamuna lensimme Helsinki-Vantaan kentälle. Jo aamupäivällä olimme Nummelassa pikku-Hillan luona. Oli mukava, levollinen päivä. Yöpyminen Kirsti-mummin luona oli taas tavanomaiseen tapaan luksus-luokkaa. Silti minua vaivasi "häiriköintimme", koska Kirstillä oli takana koko syyskauden sijaisuus koulussa ja huomasin kuinka uupunut hän oli.
Keskiviikkoaamuna menimme ihanassa lumisateessa bussilla Helsinkiin. Tapasimme lounaalla Jussin tyttöystävän Petran. Ensimmäisenä vaikuttimena jäi hienostunut, hyvinhoidettu, kaunis, hyväkäytöksinen kaupunkilaistyttö. Nopean, karvaisen(Taito-pallopyllyn terveiset) kyydin jälkeen olimme takaisin Nummelassa. Pääsin kokkaamaan ja sitten seurasi Hillan ensimmäiset piparinleipomiset. Siitä kuvia pupublogissa. Aamuyöllä menimme kentälle.
Lennot välilaskuineen kesti iltapäivään. Wienissä oli nopea kiertoajelu ja lounas Augustinuskellarissa (karppaajan kauhistus; leivitetty wieninleike ja perunasalaattia).Sitten vaan suoraan Raatihuoneen joulumarkkinoille. Niitä markkinoita riitti sitten joka päiväksi, kyllästymiseen saakka.
Perjantaina bussi nouti hotellista ja aloitimme matkan kohti Sloveniaa. Ensin 210 km ja tauko Grazin kaupungissa (viehättävä kaupunki, jää listalle kohteista, johon voisi palata). Täälläkin kohteena joulumarkkinat. Sitten vielä 250 km ja saavuimme Blediin, jossa oli päivällinen.
Bledin kaupunki sijaitsee juliaanisilla alpeilla, laaksossa alppien ympäröimänä. Kaupungin keskellä on järvi ja järven saaressa kirkko. Idyllinen kaunis kaupunki!
Jouluaattona istahdettiin taas bussiin ja lähdimme Ljubjanaan (vain tunnin ajo). Yllätyksenä kaikille; kohteena taas joulumarkkinat. Kiersimme kylmässä, viimaisessa säässä vanhan kaupungin kujia ja katselimme vanhoja rakennuksia oppaamme johdolla. Paluumatkalla kävimme vanhassa keskiaikaisessa kylässä. Siellä havahduin joulun näkymättömyydestä. Jouluaatto pimenemässä, jolloin kotona olisimme jo saunoneet, olisimme matkalla kirkkoon ja hautausmaalle. Kerrostalojen ja maalaistönöjen ikkunoissa loistaisi jouluvalot. Täällä ei ollut jouluvaloja ikkunoissa. Yhdestäkään ikkunasta ei näkynyt kuusenvaloja. Ei näkynyt iloisia ihmisiä, joulupukkeja, saatikka joulumusiikki ei soinut! Aaton päivällinen nautittiin viereisen hotellin ravintolassa buffet-pöydästä. Suomen kylpylöiden noutopöydistä löytää sokeakin oikean salaattiannoksensa, samoin oli täällä. Ainoa "erikoisuus" oli marinoitu lohi. Valitettavasti minun mielestä turhan raaáksi jätetty. Tarjoilija hoputti ja runsaassa kahdessa tunnissa olimme valmiita ruokailusta. Sääli, kun hotellissamme ei ollut yhteistä "tilaa" seurustelua varten. Vastaanottotiskin viereistä keinonahkasohvaa lukuunottamatta. Me vietimme Riston luokkakaverin ja hänen vaimonsa kanssa iltaa heidän huoneessaan. Meille tarjottu mahdollisuus osallistua puolen yön messuun roomalaiskatolisessa kirkossa jätettiin väliin. Päätökseen vaikutti tieto, että kirkko oli kylmä ja matka sinne pimeässä hankalakulkuinen. Myös tieto, että bussissa on oltava joulupäivänä jo kello 8.00 retkelle lähtöä varten vaikutti aaton tunnelmaan.
Kohteena oli yksi maailman suurimmista tippukiviluolista Postojna. Ensimmäinen juna luolan sisään lähti klo 10.00. Juna vei useita kilometrejä luolan sisään ja siitä reippaat kävelivät oppaan johdolla vielä 1,5 tuntia syvemmälle sisään. Itse tulin samantien junalla takaisin ulkoilmaan. Nyt oli joulumarkkinakojut kansoitettu, ravintolat ja gluhweinkojut avoinna, pihalla paloi nuotio, joulumusiikki soi ja aurinkokin alkoi lämmittää. Ostin kortin postimerkkeineen, capuccinon ja nautiskelin auringosta seinän vierustalla. Paluumatkalla vierailimme piparkakkutalossa"Lectar", jossa toimii perinteinen ravintola. Samassa paikassa on ollut ravintola 400 vuoden ajan. Jos aattona piti syödä vauhdikkaasti, niin nyt olisi tovonut hieman reippaampaa tarjoiluvauhtia. Kolmen ruokalajin lounaan syöminen kesti neljättä tuntia.Illalla kävimme vielä BA-rock-konsertissa. Nelihenkinen yhtye esitti perinteisiä slovakialaisia kansanlauluja ja joitain kansainvälisiä. Vanhoja soittimia käytettiin kuten mandolaa, mandoliinia, erilaisia huiluja, klaviiria ja kattilaa.
Tapanina ei ollut yhteistä ohjelmaa aamupäivällä. Kävimme tapaninajelulla hepalla. Vuorossa lähteä oli harmaa-valkoinen heppa (leikisti lipitsa). Tässä aluksi pufi-kyydissä (kunnes kakka tuli) menimme Bledi-järven ympäri. Näin saimme ihalla ihania maisemia. Iltapäivällä kävelimme Titon-huvilalle, jossa nykyään toimii hotelli ja kahvio. Titosta ei ollut siellä mitään esillä. Illalla oli läksiäisillallinen ja taas yhtä kiire! Nyt oli myös iso Golf-hotelli tullut täyteen vieraita ja massaruokailu oli järjestetty kahteen valtavaan saliin!
Lähtöpäivänä osa ryhmästä menivät veneellä bledijärven saarelle, jossa sijaitsee Marian kirkko. Oppaan mukaan Marian ylösnousemuksen kirkko (kuuluisiko olla kuolemaanunen nukkumisen??) Ohjelmaan kuului tee ja paikallinen joulukakku. Se osuus hoidettiin nyt kävelemällä toiselle puolelle kaupunkia leipomon kahvioon. Paluumatkalla oli käynti toisen leipomon kaupoissa, josta tuli matkatavarana leipää Suomeen. Leipäpitäjä Liperiin ei kannettu leipää. Meillä leivotaan itse! Klo 16.00 tuli kuljettaja "Uros" viemään meitä Ljubjanan kentälle. Nyt matkasimme Frankfurtin kautta Helsinkiin. Noin o2.00 painoimme väsyneet kehomme Jussin sänkyyn Punavuorenkadulla. Seuraavana päivänä olimme jo puolenpäivän jälkeen KOTONA.
Ryhmäämme kuului 9 hlö + opas Ilona. Ilona oli unkarilainen, jonka suomenkieli oli ymmärrettävä. Tästä johtuen opastukset olivat "kevyitä", mitään syvällisempää tietoa emme saaneet. Ilona puhui mielellään oman maansa asioita, joskus tuntui että hän unohti olla koko ryhmän opas. Mutta iloinen hän oli ja pitkäpinnainen.
Pienessä ryhmässä on kaikenlaisia ihmisiä. Tässä ryhmässä oli vain kaksi työikäistä ja ryhmän nestori oli jo kunnioitettavassa 88 vuoden iässä. Varjele Luoja minua lähtemästä yksin matkalle siinä iässä!
Yllätyksellisintä oli se, että Risto tapasi luokkakaverinsa. Eivät olleet tavanneet yli 30 vuoteen!
Eniten käytetty kevennys matkalla kuului joululaulun sanoin: "Onko pakko, pakko, pakko, jos ei taho".
Minä vietän tästedes joulun kotonani. Sen olen päättänyt. Borta bra, men hemma bäst.

Hyvää Joulua - God Jul

Joulun alusaika on mennyt hujauksessa. En ole ehtinyt nauttia siitä, niinkuin yleensä jouluihmisenä teen. Tänä jouluna onkin erilaiset suunnitelmat.
Kahvion myyjäiset viime lauantaina vei usean viikon työtunnit. En valita, koska pidän tällaisesta "laittamisesta". Vähäinen kävijämäärä suretti, kun olimme tehneet niin valtavan työn tapahtuman eteen. Sain Isä Paavon kanssa sovittu, että myymättä jääneet leivonnaiset voi käyttää teofanian kahvitilaisuudessa. Näin kaikki tehty työ tulee hyödylliseen käyttöön.

Nyt olemme valmistautumassa joulunviettoon. Ensin tapaamme pikku-Hillan perheineen ja Jussi poikani yhdessä Petran kanssa, sitten lähdemme katsomaan minkälaista joulu on Slovenian alppimaisemissa Bledin kaupungissa. Tulemme takaisin jo uuden vuoden juhliin.

Toivotan kaikille lämmintä joulumieltä ja ihanaa yhdessäoloa rakkaittensa kanssa

Kyllikki

Tänään on Kyllikin nimipäivä. 15 vuotta sitten kuolleen äitini oli Kyllikki Unelma. Hän ei koskaan tiennyt (tai ei ainakaan kertonut) kuka hänen isänsä oli. Hän oli hylätty lapsi. Kasvoi kuitenkin isossa perheessä, jossa oli ennestään 11 lasta. Asuivat keittiön ja huoneen mökissä. Sijaisäiti kuoli äitini ollessa 6-vuotias ja sen jälkeen hän asui sukulaisten ja aikuisten sisarusten luona. Tämä sijaiskoti oli ruotsinkielinen ja näin ollen äitini sanoi äidinkielekseen ruotsin, vaikka hänen oikea äitinsä oli aito savolainen.
Äitini oli erilainen. Ymmärrän nyt aikuisena, että lapsuus ja nuoruus, sekä tietämättömyys juuristaan, teki hänestä sellaisen kuin hän oli.
Miski hän ei voinut kertoa meille lapsille? Miksi hän kantoi kaikki sisällään? Hän olisi kelvannut meille sellaisena kuin oli. Ehkä hänellä olisi vapautunut tunteita ja rakkautta avautumalla.
Äitini meni hautaan kaikkine salaisuuksineen. Vasta 5 vuotta hänen kuolemansa jälkeen sain kansion hänen aviomieheltään. Silloin paljastui monta asiaa....
Mutta vieläkään en tiedä, voin vain arvailla että hän nimen perusteellaa...oli oikealle äidilleen unelma. Tai kukahan sen nimen antoi? En tiedä.

Neljä vuorokautta Berliinissä

Ihan mukavaa, rentoa olemista. Ei liiemmin kulttuuriapläjäyksiä. Priorisointi oli lasteni kanssa seurustelu ja tietysti kaupungilla/ kaupoissa kiertelyä. Charlottenburgin linnan joulumarkkinat oli miellyttävä kokemus. Torvisoittoa, siistit myyntikojut, joissa tarjolla kalliinpuoleisia kädentaito tuotteita. Melko samanlaisia kuin meillä. Huovutus on myös siellä in. Runsaasti erilaista ruokaa kioskeista ja telttaravintoloissa ja tietysti gluhweinía. Erilaisia herkullisen tuntuisia kuumia juomia (suklaa-, muna-, toffeelikööreillä) sai kioskeista. Eipä näkynyt yhtään humalaista!
Ruokaan liittyvä kokemus oli afrikkalainen ravintola Massai ( kyllä, kahdella s:llä). Upea sisustus, eksoottinen ruokalista( antilooppia, krokotiilia, strutsia jne), astiat afrikka-aiheisia. Ruoan esillepano oli taiteilijan kädellä tehty ja minun strutsi-annokseni sai täydet pisteet. Niin vielä, annos oli hyvänkokoinen ja hinta kohtuullinen. Onnea ja menestystä uudelle yrittäjälle!

Vielä listaan huomiooni jääneet tämän matkan plussat: Siistiä ja edullisia vihanneksia ja luomukauppoja, kaupat (paitsi 24h-kaupat) suljettuna sunnuntaisin, kattava U-bahn ja edullinen Tageskarte, englannilla pärjää, Air-Berliinin joululento(pukki, tonttu, lahjat, gluhwein, laulut, joulunaamioitu kone)HOUHOUHOU!
Miinukset: Huono katuvalaistus, yksinkertaiset ikkunat, huoneistoihin keittiökalustus hankittava itse, vanhoissa taloissa saniteettitilat vaatimattomat.

Berliinissä on mukava käydä, ei vaan lasteni takia (joka kuitenkin on suurin syy), siinä kaupungissa on se joku. Siinä on niin monta "keskustaa", on itäpuoli ja länsipuoli ja useiden muitten asuinalueiden keskustoja. Siellä täällä on pieniä siirtolamökki/puutarha-alueita (ihan kaupungin sisällä), on kanavia, puisto-alueita, linnoja jne jne. 3,5 miljoonaa ihmistä ja kokonaisia maahanmuuttajien asuinalueita. Tyttäreni läheisyydessä on koulu, johon saksalaiset eivät mielellään vie lapsensa, koska se on maahanmuuttajien (turkkilaisten) suosiossa. Tässä kaupunginosassa asuu maahanmuuttajia, taiteilijoita ja saksalaista keskiluokkaa.
Suosittelen!

Ruokaan fokusoituminen ärsyttää

Torstaina tulee taas keskusteluohjelma ruoasta ja ruokavalioista. Yleisö saa osallistua, soittaa ja laittaa sähköpostia. Ruoka on nyt keskiössä. Ruoka muokkaa ihmisen IDENTITEETTIÄ, näin väittää ohjelman "mainokset2.
Entäs ne miljoonat (biljoonat?) ihmisiä, joilla ei ole ruokaa? Eikö heillä ole identiteettiä??

Eikö tiedotusvälineillä ole enää mitään järkevää lähetettävää? Ruotsiksi löydän erinomaisen sanan kuvaamaan tunteitani. Det är bara smörja..
Minulla on identiteetti. Siihen ei vaikuta ruoka tai ruokavalio. Joskus, silloin tällöin, olen huolestunut omista juuristani, omasta kulttuuritaustasta. Oikeutetusti olenkin. Asun alueella, missä ei puhuta äidinkieltäni ja jossa on vahva oma kulttuurinsa. Toisaalta haluan kokea rikkauden näistä kokemuksistani. Eilen liikutuin kyyneliin saakka, kun Teema lähetti dokumentin Karjalan evakoista. Heidän kertomuksia saan kuulla ja jakaa kerhossani, jonka vetäjänä olen.
Mutta ruokaan vielä. Minä olen intohimoinen ruoanlaittaja ja hyvä syömäänkin. Jos BMI ja elopaino muokkaa identiteettiä, niin minulla on sitä runsaasti. Muuten uskon että suhde ruokaan liitty aistikokemuksiin ja opittuihin tapoihin. Olen nautiskelija. Palkitsen itseäni kauniilla kattauksella ja hyvällä ruualla.
On ihmisiä, jotka orjallisesti noudattavat tiettyä ruokavaliota. Joiden elämänpiiri ja -tavat kapenevat, koska he eivät voi sallia itselleen joustavuutta ja elämäniloa ruoasta. Tällainen on sairasta.
Jokainen saa kuitenkin itse valita suhtautumisensa ruokaan/ruokavalioon. Jos menee pieleen, niin terveydenhuolto, psykiatrit ja ravitsemusterapeutit astuvat kuvaan.
Tämän päivän hyökkäys joitakin ruokavalioita kohtaan on tuomittavaa. Asiantuntijat esittävät uhkauksia, pelottelua ja arvioita tulevista ongelmista ja ennenaikaisesta kuolemasta. Ennenvanhaan tutkittiin ennenkuin hutkittiin.
Täytyy varmaan kuunnella tuo ohjelma torstaina, kun se saa minut ottamaan kantaa jo etukäteen.

Paimenkirje karppaajille

Rakkaan kirkkoni korkein hengellinen johtaja on puhunut. Hänen joulupaaston paimenkirje löytyy osoitteesta www. ort.fi.
Itse olen valinnut matalahiilihydraattisen ruokavalion terveyssyistä. Terveydenhuollon ammattilaisena tiedän paljon ravitsemuksesta ja tiedän myös MOY (metabolinen oireyhtymä) riskit. Haluan vielä elää ja palvella seurakuntaani, jatkaen minulle mieluisaa vapaaehtoistyötä. Minun on huolehdittava/rakastava itseään, jotta voin jakaa itsestäni muille.
Minulle ei merkitse "kehon muokkaaminen" eikä "ruumiin muoto" ruokavalion valintaan.

Koin kirjeen loukkaavana. Minä (=karppaaja)"keskityn vain keskustelemaan ruokavaliostani, kun suuri osa maailman ihmisistä näkee nälkää". Minä "ajattelen vain itseäni, en kanna vastuuta koko maailmasta". Minä "olen hyvin toimeentuleva".
Tiedän että moni karppaaja on noussut "barrikaadeille", koska hyökkäystä tuntuu tulevan joka suunnasta.
Toivon että rauhoittuisimme ja laskeutuisimme paastoon, rukoillen ja rakastaen lähimmäisiämme. Harjoittelisimme suvaitsevaisuutta, katsoisimme peiliin ja parantaisimme omia tapojamme, ennenkuin yrittäisimme parantaa/muuttaa muitten asenteita tai valintoja.

Paastoten kohti joulun ihmettä!

Pieniä suuria ilonaiheita

Jos joku kysyisi mikä on viikon paras päivä vastaisin miettimättä: perjantai.
Perjantai on aina touhua täynnä. Viikonlopun suunnittelua ja odotusta.
Perjantaina olen energinen ja toimin niinkuin nuoruudessani. Viisi vuotta nuorempi veljeni sanoi aina tullessaan kotiin perjantaina. En kestä, olet taas heittänyt matot pihalle, pyykkikone jyskyttää (siihen aikaan teki niin), ompelukone on esillä, pullataikina nousee....
Vähän siihen tyyliin vieläkin, mutta hallitsevampi tilanne. Toki suunnitelmat ovat päätähuimaavat. Kun vielä odotellaan pikku-Hillaa äitinsä ja mumminsa kanssa meille syyslomalle ensi viikon alussa, niin syke nousee. Ennen sitä tulisi ikkunat pestä, kukkamukulat saada maasta, pihaa ja kuisti siivota talvikuntoon. Puhumatta mitä kaikkea keittiössä on suunnitteilla. Karppaukseenkin pitää hiukan perehtyä; joku pikku-äiti luottaa siihen.

Kun vielä lisää liturgia-palveluksen omassa rakkaassa Tihvinän Jumalanäidin ikonin kirkossa sunnuntaina niin elämäni on mallillaan.

Syksyinen viileä auringonpaiste ei myöskään pahenna tilannetta.