Basileios 27.2.2003 - 27.9.2012

 

Basis tai Pasi (Tiny Toon´s lazy lad) eli seitsemän ensimmäistä vuottaan Gregoriuksen kanssa. Hän ei sinä aikana koskaan hyväksynyt kakkosasemansa. Hän yritti koko ajan ottaa reviirin haltuunsa. Hänen protestinsa olivat monenlaisia ja sen takia sanottiinkin, että hän oli ADHD-koira. Hän yritti hallita pihamaalla liikkuvia muita eläimiä. Useat linnut ja päästäiset tuotiin portaille nähtäväksi. Hän tiesi, ollessaan pöydän alla, milloin orava tuli lintulaudalle. Orava ei päässyt alas puusta, ennenkuin Basis poistui paikalta. Yhtenä kesänä hän pyydysti ja tappoi siiliä. Parta siilinpiikkejä täynnä ja suu veressä hän hyökkäsi niiden kimppuun. Tämä tapahtui koira-aitauksesta käsin yleensä. Siiliparka tuli liian lähelle aitausta ja kaapattiin sisälle. Onneksi tämä tapahtui vain lyhyen ajan.

Kurjinta oli reviirin merkkaaminen. Ajoittain molemmat terrierit merkkasivat ja molemmat käyttivät vaippoja. Kerran, ollessamme matkalla, Basis karkasi vaipan kanssa talovahdeilta. Kyllä naapuri, joka otti hänet kiinni, oli ihmetellyt, mistä tuo vaippa on tarttunut koiraan! Miten monta kertaa haettiin herraa kyliltä, kun tuppasi karkaamaan.

 

Viimeiset kaksi vuotta hän eli omana herrana ja käytös muuttui täysin. Jos lähti pienelle lenkille, tarkistamaan naapurin kompostia, niin tuli itse takaisin. Ei tarvinnut pitää kytkettynä. Kesällä hän haki lisäruokaa kasvimaalta. Avomaakurkut ja porkkanat maistuivat. Merkkaus loppui ja Basiksen lempeä terrieriluonne oli aivan ihana.

 

Aivan liian nuorena hän sairastui. Ensimmäiset oireet oli karvanlähtö. Turkki lähti isoissa tukuissa. Kun vatsa alkoi paisua, tehtiin netin avulla jo diagnoosi. Harvinainen, perinnöllinen sairaus cushing todettiin eläinlääkärissä. Ihobiopsiavastaukset kertoivat, että karvankasvua ei tapahdu. Lääkitys aloitettiin. Kontrollinäytteet osoittivat, että lääkitys ei tehoa. Lääkitys olisi pitänyt nostaa kaksinkertaiseksi. Nyt kutina oli lisääntynyt kovasti ja karvanlähtö oli lisääntynyt.

Niin tehtiin vaikea päätös. Ja Basis pääsi koirien taivaaseen ja hänet haudattiin Gregin viereen.

 

Kiitos Basikselle ihanasta ajasta. Alkuvuodet kokemuksia täynnä ja viimeiset vuodet täynnä lämpöä ja luottamusta!







Huono omatunto

Kiitos Arvolle, joka viime perjantaina kyseli minulta, olenko lopettanut blogikirjoitukseni. En todellakaan aio lopettaa. Aion opetella lisäämään kuvia ja muokkaamaan tekstiä jne.
Kirjoittaminen on mukavaa, rentouttavaa, selkiyttää ajatuksia ja asioita.

Viimeisestä tekstistä on kulunut melkein kaksi kuukautta. Paljon on tapahtunut.

Voisin kirjoittaa, että on ollut kiirettä, mutta en halua sanoa niin. Olen harvakseltaan käyttänyt EI-sanaa ja sen takia on kerääntynyt paljon mielenkiintoista tehtävää. Olen ihan vapaa-ehtoisesti luvannut osallistua monenlaiseen. Samanaikaisesti on ollut talousihmisen hamsterikausi. Talvenvaralle on kerättävä ja säilöttävä kesän vähäinen sato talteen kellariin ja pakastimiin.

Kahvion toiminta, vesijumppa, Hopeatähtikerho, martat, diakoniatyö jne ovat kaikki pyörähtäneet vauhtiin syyskuun aikana.

Ai, että pitäisi priorisoida? Mutta kun on niin paljon mukavaa, eikä mistään haluaisi olla poissa. Siitä seuraa tietynlainen ajanpuute. Vanhemmiten, kun tuo nukkuminenkin on niin makoisaa!

Mutta talven tultua... aion taas kirjoitella ja lukea....

Setumaalle

Jokavuotiselle odotetulle matkalle Setumaalle, kaakkois-Viroon lähdetään huomenna. Tällä kertaa lentämällä Lennart Meri-kentälle Tallinnaan ja sieltä vuokratulla asuntoautolla viikon matkalle.

Obinitsan kirkastumisen kirkon temppelijuhla, praasniekka ja kyläjuhla on vierailun kohokohta. Tähän liittyy tärkeänä osana virolaisten ystävien tapaaminen. Majapaikkamme vierailun aikana on ystävämme Riinan koti. Hänen pikkumökkiinsä mahtuu meidän lisäksi toistakymmentä sukulaista. Juuri majoituksen takia olemme tänä vuonna asuntoautolla liikkeellä.

Obinitsan kylässä on vakituisia asukkaita parisen sataa. Praasniekkaan tulevat kaikkien sukulaiset (ja ystävät, myös Suomesta) ympäri Viroa ja maailmaa. On arvioitu että kirkossa ja hautausmaalla on reilut kaksituhatta ihmistä. Liturgian jälkeen papisto kiertää hautausmaalla pitäen pyynnöstä vainajien muistelupalvelusta. Haudoilla syödään, juodaan, seurustellaan, vaihdetaan kuulumisia! Sen jälkeen juhlat jatkuvat kotipihoilla. Riinan luokse tulevat ystävät ja lähinaapuritkin. Kaikki tuovat mukanaan haudoilta ylijäämäruoka ja juoma. Vanhaan navettaan katetaan pitkiä pöytiä valkoisilla liinoilla, maalattialle on levitetty vanhoja mattoja. Hanuristit vuorottelevat ja yhteislaulu raikaa. Tanssiminen sujuu vanhoiltakin!
Illansuussa tarjoillaan sitten noutopöydästä päivällistä ja juhlat jatkuvat. Kerrotaan että viime vuonna oli kukko herännyt ennenkuin juhlat päättyivät !

Mikä saa meidät menemään sinne vuodesta toiseen?? Yhteenkuuluvuus, yhteisöllisyys, iloisuus, spontaanius, samanlaisuus....

Lisää matkan jälkeen!

Toscanan auringon alla

Olen aina haaveillut vuokraavani huvilan Provencesta. Sellaisen vanhan kivitalon, jossa on iso puutarha ja mahdollisesti pieni ja vaatimaton keittiö. Nyt unelmani toteutui, mutta matkalle lähdettiin Italiaan, Toscanan maakuntaan, San Donato in Franzonan kylään. Paikka sijaitsi 40 km Firenzestä ja lähin isompi taajama oli 6 km päässä Reggello.
Ryhmässä oli viisi aikuista ja jaoimme 4 mh, 3 kph, k, rt, oh ja ulkona terassit ja uima-allas/näköalapaikan. Talo oli entisöity vanha maatilan rakennus. Asuinrakennuksen alla oli ennen pidetty karjaa, nyt siihen oli tehty erinäistä varastotilaa ja "peli"huone (pingispöytä ym).
Talo sijaitsi omalla kukkulalla, runsaan puuston keskellä. Näköalapaikalta oli avara näkymä alas laaksoon, jossa sijaitsi joitakin maataloja. Sieltä kantautui traktorin, kukon ja koirien ääniä. Taivaalla liiteli haukkoja, jotka opettivat poikasilleen luonnosta saalistamista.
Kulkemiseen vuokrattiin kaksi autoa Rooman kentältä. Se olikin kätevää, koska silloin jokainen pääsi milloin halusi, lähtemään pienille retkille. Rooman ja moottoritien liikenteestä oli kerrottu kauhujuttuja. En tiedä, sattuiko nyt olemaan hiljaisempi liikenne, mutta matkat sujuivat yleisesti ottaen erinomaisesti.

Talo  vastasi täsmälleen unelmien taloa, paitsi että tämä oli paljon kauniimmin remontoitu, sisustettu ja varustettu. Uima-allas oli sopivan kokoinen 6 x 12 m ja kerrankin oli yllinkyllin tilaa ja tuoleja (ei tarvinnut kilpailla tuolista muitten turistien kanssa, eikä maata kuin sardiinipurkissa!).
Ruoanlaitto sujui vaivattomasti sekä sisällä että ulkona hiiligrillissä. Grillinurkkauksessa oli KUUMA. Onneksi mieheni hoiti grillaukset!

Matkalle lähtiessä asetin tavoitteeksi ottaa iisisti, nauttia olosta, laittaa ruokaa tuoreista vihanneksista ja italiaisista herkuista ja käydä Firenzessä valikoiduissa nähtävyyksissä. Kaksi tärkeintä kohdetta, Uffizin ja Accademia museot, jäivät näkemättä, kun lippuja ei saanut hankittua netistä enää edellisenä päivänä. Vihjeeksi sinne lähtijöille, että liput kannattaa varata hyvissä ajoin ennen matkaa, jos vierailee turistiaikaan. Nähtiin kuitenkin maailman viidenneksi suurin katedraali Duomo ja käytiin Michelangelo näköalapaikalla, jossa on kopio Daavidin patsaasta (originaali on Accademiassa). Mutta menemme museiohin seuraavalla matkalla, jos meille suodaan terveyttä vielä matkustaa.

Vietimme yhdet kuusikymppiset nauttimalla italiaisen illallisen yhdessä sadan muun vieraan kanssa läheisessä lomakeskuksessa. Alkuun runsas antipasto-pöytä, sitten pihalla pizzauunissa paistettua höyryävää pizzaa, uuniporsasta pöytiin tarjoiltuna ja vielä jälkiruoka eli dolce. Se jäi minulta syömättä, joten en muista mitä se oli. Isosta tynnyristä haettiin punaviiniä, niin paljon kuin halusi. Vesi oli sitten maksullista! Tämä ateria ei ollut kallis, 22,00 €, vaikka ruoka muuten oli melko samanhintaista kuin Suomessa. Peruselintarvikkeet (sokeri,mausteet, öljy, marmelaadi, vessapaperi ym ym) mitä hankittiin tulomatkalla huvilalle eivät tuntuneet kalliilta. Liha, leikkeleet, maitotuotteet, kananmunat olivat kalliimpia. Ja polttoaine, bensa 1,90/l. Moottoriteillä maantietullimaksua!

Talo vuokrattiin Gaia_travels toimistolta, jossa asioidaan suomeksi. Hyvin pelasi järjestelyt. Jotain pientä huomattavaa oli, kuten että huvila vuokrattiin Sylvia nimisenä, mutta perillä oltiinkin villa Margarithassa. Maksettiin vuokraa internetyhteydestä, jota ei ollut koskaan hankittukaan! Grillihiilet ja puut, jotka kuuluivat hintaan hankittiin kaupasta ja salaa omasta pihasta (kuivuneita oksia).
Yllätys oli jokatoinen päivä palkattu allas-poika/puutarhuri, joka huolehti puhtaudesta ja siisteydestä ulkona.

Miten odotukseni täyttyivät ? Ollaan nyt oltu melkein kaksi viikkoa kotona. Pienet ihmissuhdejännitteet paikan päällä harmittelivat, vaikka niitä selvitettiinkin puhumalla paikan päällä heti. Ymmärrän että tällaista tapahtuu. Kaikilla on omat odotuksensa ja kaikilla on vahva tahtonsa ja aikomuksensa viedä juuri omat toivomuksensa läpi tällä lyhyellä lomalla. Silloin voi kipinöidä. Onneksi sammutettiin ne heti.
Minulle jäi palanen sydäntä Toscanaan ja myönnän haaveilevani jo seuraavasta matkasta!
Kiitos kaikille mukanaolleille!

Kesäteatterissa

Tämän kesän todennäköisesti ainoa teatterissa käynti oli eilen. Olimme seurakunnan retkellä 44 hengen voimalla katsomassa Valamo-trilogian ensimmäisen osan, nimeltä "Isän varjo".
Näytelmän ohjasi Lauri Jänis ja näyttelijöinä kaikki yhtä lukuunottamatta olivat Heinäveden teatteriyhdistyksen harrastajanäyttelijöitä. Ammattilainen Hannu Virolainen on "meikäläisiä" ja hänellä on jo "Karjalan kunnailta" kokemusta papin roolista. Nyt hän esitti munkki Timofei ´ta.
Näytelmä alkaa ajasta jolloin talvisodan aikana Valamon luostari evakuoitiin Laatokan saaresta ja osti maatilan Heinävedeltä. Kylässä asui Orvo poika Kaarina mummonsa kanssa. Äiti oli aiemmin kuollut ja isä katosi sodassa. Näytelmän nimi kertoo Orvon tunteista ja isänkaipuusta, epätietoisuudesta isän kohtalosta. Elämästä isän varjossa. Kyläläiset eivät alkuun hyväksyneet Orvon ja munkki Timofein ystävyyttä.
"Isän varjo on herkkä kertomus kahden erilaisen yhteisön, ortodoksisen luostarin ja pienen maalaiskylän kohtaloista ja kohtaamisesta sodan aikana ja sen jälkeen. Elämän positiivisia puoliakaan unohtamatta, vakavien teemojen sävyttämä tarina kertoo kamppailusta sekä sopeutumisesta vaikeiden aikojen haasteisiin ja kohti parempaa tulevaisuutta 1940- ja 1950-luvun Suomessa".
Näytelmän aikana itketti ja nauratti. Kylän elämä oli saatu niin todenperäiseksi, siinä oli niin paljon suuria, mutta myös pienenpieniä tapahtumia, joskus vain parikin repliikkiä, jotka todistivat siitä, että nämä tarinat ovat tapahtuneet.
Minulle joitakin pieniä mieleenpainuneet  olivat munkkien sienestys, jolloin kyläläinen tokaisi että "hyi, tuollaisia lehmänsieniä". Munkit kertoivat mitä ihanaa ruokaa tateista  saa. Saivat opastuksen lehmähaan takaiseen metsään, jossa sieniä oli runsaasti.
1950-luvulla tulivat ensimmäiset "neidit" Helsingistä luostariin kesälomalle. Fröökynät olivat ruotsinkielisiä ortodokseja. Kyläläiset olivat ihmeissään hienostorouvista (jotka joka kerta muistutti olevansa neitejä). Pietarista evakuoitiin ruotsinkielistä hienostoväkeä ja rikkaita kauppiaita Helsinkiin, joten oli hyvinkin todennäköistä että he hakeutuivat luostarin rauhaan, niinkuin me ortodoksit tehdään tänäkin päivänä.
Luostarin elämä, jossa hallitsi tiukkaotteinen igumeni, kuvattiin mukavasti. Jotta asiat sujuivat joutuivat munkit neuvottelemaan monin tavoin kyläläisten kanssa. Ristinmerkki tehtiin, kun omatunto vaivasi. Ohimennen kerrottiin Moskovan patriarkaatin tarkastuskäynnistä, munkkien vanhenemisesta ja heidän kaipuustaan Valamon saarelle, Laatokkaan. Kerrottiin myös Timofein kiintymyksestä luostariin ja hänen päätöksestä lähteä Helsinkiin vihittäväksi pappismunkiksi.
Ja paljon muuta....
Käykää katsomassa

Hiljainen talo

Miten usein olen kuullut sanottavan, että on kiva kun vieraat tulevat, mutta helpotus nähdä auton takavalot heidän lähtiessään. Meidän ilonamme oli kokonaiset kymmenen päivää pikku-Hilla, hänen äitinsä ja mumminsa. Itse olen Hillan kummimummi. Hilla kyllä usein kutsuu minua kummamummiksi.
Miten paljon iloa, pieni, vajaa kaksivuotias ihminen, voi tuottaa!  Varsinkin kun se pieni ihminen on niin sopeutuvainen, iloinen ja positiivinen. Ei kiukuttelua mistään. Tietysti piti joskus kokeilla "rajoja", mutta nekin leikisti. Niin monesti näki riemun hetkiä, aitoa hekottelua.
Hämmästelin miten Hilla osasi leikkiä. Teki kattauksia. Syötti keinuhevoselle, puukarhuille ja Basis-koiralle kakkua lusikalla. Basis-terrieri makasi keskellä leluja ja seurasi tapahtumia. Se riitti Hillalle ja Basis saikin olla mukana leikeissä. Palapeli oli uusin kokemus. Hilla oli nopea purkamaan toiselta laidalta, kun toista reunaa oltiin kokoamassa.
Oli myös ilo nähdä että tarjottu ruoka kelpasi. Ei tarvinnut tehdä erikseen mitään. Ahven, kaikki lihat ja kaalipata, puhumattakaan vihanneksista, maistuivat kaikki. Mutta kyllä Hillallekin maistui makkara. Ja ruisleipä.
Aamulla heräsi iloinen tyttö,joka hyvällä ruokahalulla söi puuronsa ja illalla hän vilkutteli hyvää yötä yhtä hyväntuulisena.
Tänä aikana hän oppi tekemään tarpeensa "pöntöllä". Potta oli ihan pölyinen, joten ei oltu käytetty. Meni päiviä, jolloin ei tarvittu montakaan vaippaa. Ensimmäiset kakat pönttöön aiheuttivat sekä lapsen että äidin hekotukset !
Tärkeintä minulle oli, että Hilla oli nyt pidempään kanssani ja saimme rauhassa tutustua toisiimme. Praasniekkaliturgiassa käynti oli tietysti kummimummille tärkeä!
Talo on nyt hiljainen. Ollaan palattu vanhaan "rytmiin, mutta vain lyhyeksi aikaa. Kahden viikon kuluttua nähdään, jolloin koko pikkuperhe, myös isä, tulevat meille talonvahdiksi, kun menemme matkalle. Sen yhteydessä tapaamme taas!

"Noitaleirit" satojen kohtalo

Karjalainen 4.6.2012 kertoo asiasta. Noitavainojen aika jatkuu monissa Afrikan maissa. Ghanassa, Nigeriassa ja Tansaniassa tuhansia tapauksia.
Noitatuomion voi saada punasilmäiset naiset, mutta myös lapsia tuomitaan. Usein noitaleirille joutuneet pidetään siellä loppuelämän. Tunnistamisen tekevät paikalliset poppamiehet eli noitatohtorit.
Tansanian johtava ihmisoikeusjärjestö väittää, että maassa olisi tapettu yli 3000 ihmistä noitana vuosina 2005 - 2011. Yksinomaan viime vuonna uhreja tuli 642, kertovat Tansanian poliisin tilastot Legal and Human Rights Center- järjestön mukaan.
Tyypillinen noitasurman tekijä on naapuri tai lähisukulainen. Noituutta pelätään, koska  uskotaan että noita voi aiheuttaa köyhyyttä, saiarutta, lapsettomuutta, onnettomuuksia ja jopa maanjäristyksiä.
Nigerian yhdessä osavaltiossa on dokumentoitu lyhyen ajan sisällä 250 lapsiin kohdistuvaa noitavainotapausta. Vanhemmat hylkäävät lapsen noin 80 %. Iso osa lapsista on lopulta tapettu, surmien järkyttävät yksityiskohdat voi lukea Stepping Stones-järjestön raportista.
Ghanasta on raportoitu vastikään 17-vuotiaasta tytöstä, joka joutui noitaleiriin, koska hän oli koulussa menestyvä ja katsottiin että hän oli varastanut älykkyyden muilta oppilailta. Tässä tapauksessa huippulahjakas tyttö pelastui, kun Ghanan naisten- ja lastenasiain ministeriö puuttui asiaan.
Nigeriassa noitajahti kytkeytyy lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kodista karkotettu lapsi päätty kadulle ja pedofiilien kynsiin.
Järkyttävää. Ajatelkaa miten lähellä Afrikka on!