Kaksi kertaa P

Pakkanen ja Porkkala.
Johtuneeko pakkasesta että kirjoitan päivittäin?
Tänään 26.1. on siis kulunut 55 vuotta siitä, kun Porkkala luovutettiin takaisin Suomelle vuonna 1956. Olin silloin 9 vuotias. Asuin pohjois-Kirkkonummella, Lapinkylän kylässä. Lähimmälle Venäjän rajalle oli matkaa alta 10 kilometrä. Molemmat vanhempani ja isovanhempani (famo ja fafa) olivat evakuoitu. Siitä ei paljon puhuttu. Äitini joskus kertoi, että heille annettiin pari päivää aikaa. Silloin oli perunannostoaika. Ulkopuolista apua oli tullut runsaasti auttamaan sadonkorjuussa. Isovanhempani eivät koskaan puhuneet asiasta. Nyt asia kiinnostaa minua, mutta kaikki mainitsemani henkilöt lepäävät kalmistoissa.
Isäni ajoi usein autolla niin lähelle rajaa kuin oli sallittua. Ohitettiin Wohlsin vanhainkoti ja parin mutkan jälkeen tuli punainen mökki, jossa oli rajavartiosto ja puomi. Mitähän vanhempani ajattelivat katsoessaan maisemaa, joka oli ollut heidän nuoruutensa temmellyskenttä? Muistan että itseäni usein pelotti. Harvat puheet naapurikansasta eivät olleet kohteliaita. Äidilläni oli myös vahva pelko, joka siirtyi lapseen.
Kotona meillä oli musta bakeliittipuhelin makuuhuoneen lipastolla. Puhelinnumerolla vastattiin puhelimeen ja sen numeron osaan vielä tänään: 266258.
Sinä luovutuspäivänä oli puhelinlinjatkin sekaisin ilosta. Kun luuria nosti kuului: Porkkala ha komi tibaks (murretta) eli Porkkala on tullut takaisin.
Isäni, joka oli sosiaalitoimistossa töissä, sai erityisluvan mennä ensimmäisten joukossa junalla katsomaan aluetta. Myöhemmin autolla. Vasta kesällä oli alue tutkittu ja puhdistettu tarpeeksi, jotta entiset asukkaat pääsivät takaisin katsomaan kotejaan tai raunioitaan. Famon ja fafan asuintalo oli pystyssä, mutta niin huonossa kunnossa ettei voitu enää korjata. Navetasta oli jäljellä kivijalka. Paikka Elfvik oli kaunis ja Wikträsk järvi lainehti edessämme. Lasten puuhiin kuului kaivaa maasta kopeekkoja, joita venäläiset olivat tallanneet maahan.
Nyt on Elfvik myyty ja minulla muistona pieni metsäpalsta, joka aiheuttaa päänvaivaa, koska en tiedä mitä sille tekisin. Siellä hongat humisee ja metsä elää luonnonvaraisena. Kukaan ei ole koskenut siihen yli 30 vuoteen. Kateellisille sanottakoon, että se on alueeltaan niin pieni, ettei oikeastaan pitäisi puhua koko asiasta! Silti jonkinlainen side lapsuuteen.