tiistai 18. tammikuuta 2011

"tyhjä pää"

Tekee mieli kirjoittaa. En löydä aihetta. Olisiko se mahdollisesti "tyhjä pää". Uusi vuosi lähti valumaan. Mietin olenko pystynyt hallitsemaan oman elämäni ajankäyttöä? Olen tosin sanonut joitakin EI-sanoja jo. Ei ollut helppoa. Kun on jotain luvannut, niin sitoutuminen kuuluu tapoihini.

Seniorikerho aloittaa tänään. Kokoontumiset joka toinen viikko. Järjestelyvastuu on yhdessä puolison kanssa. Tämän lisäksi omat harrastukset eli vesiliikunta ja erinäisiä kursseja luulisi olevan tarpeeksi.

Tänä vuonna on vielä muutakin. Edessäpäin on tuon pikkusanan käyttö tämän vuoden aikana.

Kummilapsen luona käynti piristi, vaikka ajomatka on pitkä. Mukavaa oli seurustella puolisoni exän kanssa ja yöpyä hänen luonaan. Minulla on niin vähän oikeita ystäviä - tuttuja on paljon. Ehkä minä olen niin poikkeava yksilö (ulkopuolisten silmissä) että ystävystyn hänen kanssaan. Niin toivon.
Kummilapseni, jo 6 kk, kävi kirkossa ja ehtoollisella. Kummin tehtävä on viedä (huolehtia) että lapsi käy kirkossa. Kummin tehtävä on myös tukea ja auttaa perhettä lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Välimatkan takia tapaamiset ovat harvoin. Onneksi mummi asuu ihan naapurissa.

Viikonloppuna on edessä naisseminaari Valamossa. Rukoile enkelini Pyhä Kristiina Tyyrolainen minulle avointa mieltä vastaanottamaan uusia ajatuksia, virikkeitä ja menettelytapoja !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti