Tänään siirryimme kesän puolelle, kun katsoo kalenteria ja auringonpaistetta. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut tapahtumarikasta elämää.
Olen ollut saattamassa seniorikerholaisen ikuiseen elämään. Ollos iäti muistettu, sinä autuuteen kutsuttu!Voimia ja siunausta leskelle ja tyttärelle! Sain olla valmistamassa muistoaterian yhdessä Taimin kanssa. Tarjoilussa auttoivat myös Kaija ja Matti. Suurkiitokset teille! Tarjoilun tuotosta saamme Tiistaiseurassa mukavan rahan tulevaa syksyn kahvioprojektia varten.
Samana aikana mieheni silmästä irtosi verkkokalvo ja silmä leikattiin. Nyt on toipumisaika ja lääkettä tiputetaan kolmasti päivässä. Viikon päästä on kontrollikäynti. Silloin päätetään milloin silmästä poistetaan leikkauksessa sinne laitettu silikoni.
Tällä viikolla valmistan ylioppilasjuhlia. Kaksi viehättävää nuorta miestä samasta perheestä ( ei, eivät ole kaksosia) saavat eri kouluista lakkinsa. Nuoret herrat ovat itse päättänyt menynsä, joka on heidän sanojensa mukaan "perussettiä". Ihan hyvää settiä onkin. Mielelläni valmistan ja järjestän juhlat. Heidän keittiönsä, sauna ja aputilat ovat tulleet tutuiksi monien juhlien aikana useiden vuosien aikana. Olen kiitollinen tästä luottamuksesta.
Kesän suunnitelmat saattavat muuttua. Mutta elämä pysäyttää. Silläkin on tarkoituksena, ei sairastuminen ole pelkkä sattuma. Nyt on tärkein saada miehelleni"hyvä silmä".
Kesäksi odotamme lapset ja lapsenlapsi käymään ja heidän mukanaan tyttöystäviä, äitejä ja myös sukulaisia, ystäviä ja tuttuvia!
Annetaan kesän tulla ja nauttikaamme lämmöstä ja elämästä !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti