Famo

Kuukausi ja neljä päivää sitten syntyi pojalleni ja hänen kihlatulleen tyttövauva.
Minusta tuli FAMO (farmor= isän äiti).
Itselläni ei ollut äidin puolelta tiedossa olevia isoäiti ja isoisää. Mutta isän puolelta oli. Fafa Elis oli pitkä mies, jolla oli siilitukka ja famo oli lyhytkasvuinen, hiukset nutturalla ja aina ahkerasti työtä tehden.

Kun synnyin asuivat vanhempani famon ja fafan luona maatilla pohjois-Kirkkonummella. Kun lähtivät evakkoon Siuntiosta perustivat he kotiinsa Kauhalan kylään. He elivät maanviljelyksestä ja karjasta.

Ollessani vielä niin pieni, etten muista, tapahtui fafalle peltotöissä onnettomuus. Hevonen pillastui, heitti fafan kyydistä ja työkoneen piikit lävistivät ylävartaloa. Tämän jälkeen maanviljely oli vähäistä ja famo hoiti lehmät, lampaat, sian ja kanat. Minä olin famon hoidossa, kun äiti meni töihin. Olin hyvässä hoidossa ja sain paljon rakkautta ensimmäisten ikävuoteni aikana. Sain kuulemma myös päivittäin kahvipullamössöä, joka ei kuulu nykyään pikkulasten ruokavalikoimaan!

Muutimme isän ja äidin kanssa Lapinkylään, jossa meille rakennettiin omakotitalo (joka ei koskaan valmistunut). Kun täytin viisi, sain pikkuveljen.

Yhteydet famoon säilyivät koko ikäni hänen kuolemaansa saakka. Muistan erityisesti kesät, kun menin polkupyörällä famon luokse. He muuttivat takaisin Siuntioon, vanhaan kotiinsa, kun Porkkala alue palautettiin. Matkaa oli toistakymmentä kilometriä, mutta vierailu oli mieluinen. Siellä oltiin heinäpellolla, poimittiin viinimarjoja, nostettiin perunat ja autettiin kotitaloustöissä. Aikaa jäi kaivella venäläisiä kopeekkoja navetan edustalta maasta.

Famon ja fafan luona vietettiin aina jokainen vuosi syntymäpäivät, nimipäivät ja suuret juhlat. Fafan puolen suvun helluntalaiset tulivat kitaroineen ja iloisen kuuluinen laulu ja soitto kaikui. Tiedän että famo oli uskovainen, mutta en huomannut heidän käyvän kirkossa. Syntymäpäiviä varten leivottiin ja tehtiin voileipiä. Sellaisia leipiä, mitä ei meillä kotona koskaan tehty. Pullapitkoviipaleelle kananmunaviipaleita, päälle anjovissuikaleita ja tilliä (kesäisin), tummalle leivälle maksapasteijaa (kotitekoista) + maustekurkku tai punajuurisuikale. Lisäksi tavallisimpia makkaraleipiä.

Joulut olivat ihania famolla. Ruokaa oli paljon ja hyvää. Jälkiruoaksi rusinasoppaa (serkkuni Olof kutsui sitä "knallbandssoppan íksi"). Erikoisuus oli kotitekoinen marmelaadi (omenasosetta värjättiin vihreäksi ja punaiseksi ja hyydytettiin agar-agarilla). Myöhempinä vuosina tehtiin myös tryffeliä. Kaikki lapsenlapset saivat ikioman joulupussinsa, jossa oli omena, pipareita ja fazerin parhaita karkkeja.

Famossa oli parasta läheisyys ja rakkaus. Hän oli läsnä ja otti minut mukaan jokapäiväisiin askareihinsa.

Toivottavasti voin ja saan olla hyvä ja rakastava famo myös omalle lapsenlapselleni. Se olisi unelmieni täyttymys.

Kuvassa famo, serkkuni Rune ja minä vuonna 1948

Muutosten myllerryksessä

Viime aikoina olemme tehneet useita isoja päätöksiä ja monet niistä erinäisten johdatusten ansiosta. Tällä hetkellä tehdyt päätökset tulevat aiheuttamaan muutoksia elämäämme. Ne vaativat taas uudestaan priorisointia ja myöskin kipeitä luopumista rakkaista vapaaehtoistehtävistä.
Miten käy, on edelleen edessäpäin. Luotan siihen, että saamme taas johdatusta oikeiden ratkaisujen tekemiseen.
Viime vuoden puolella vuokralaisemme sanoivat Joensuun asuntomme irti ja päätimme myydä asunnon. Se myytiinkin hyvin nopeasti. Vuodenvaihteessa sain tietää, että rukouksiini lapsenlapsesta on vastattu. Nyt saa jo asiasta puhua ja pikkuhiljaa alan uskoa tähän ihmeelliseen tapahtumaan ja mitä kaikkea se tuo tullessaan.
Ennestään meillä on etelä-Suomessa ihana pikku kummityttöni (mieheni lapsenlapsi). Lisäksi tietysti molempien lapsiemme perheet ja paras ystäväni asuvat pääkaupunkiseudulla.
Helmikuussa lomailin tyttäreni luona Brysselin lähellä (siitä voisi kirjoittaa oman kertomuksensa). Sen aikana suojelusenkeli vieraili kotonamme ja selvittiin säikähdyksellä. Mutta sukulaisten ja minun toivomukseni ostaa Vihdistä kakkosasunto muuttui todellisuudeksi. Nyt on asunto löydetty ja odotellaan kaupantekoa.

Tietoisesti ja tietämättäni pyörivät ajatukset päässäni. Miten paljon tulemme olemaan missäkin? Voinko jatkaa vapaaehtoistöitäni täällä? Miten järjestän kaiken parhain päin?
Samalla pyörii mitättömät, mutta käytännön asiat mielessä, kuten miten sisustan, mitä otan täältä mukaan?
Seuraava käyntimme siellä on heti pääsiäisen jälkeen ja silloin on arvioitava remontin tarve ja tehtävä siitä aikataulu.
Tällä hetkellä on selvää että vietämme kesän täällä Kuoringan rannalla. Kesän lopussa minusta tulee kai höperömummi ja haluan viettää aikaa puu-Käpylässä ja Nummelassa jo silloin kolmivuotiaan Hillan seurassa.

Nyt valmistaudutaan suureen pääsiäisjuhlaan luottaen, että terveyttä riittää sen verran, että voimme jatkossakin osallistua sekä perheemme että seurakunnan aktiviteetteihin, jakaen yhteistä iloa ja toivoa!

Asuntoautolla Setumaalle

Elokuussa olimme viikon ajan Virossa. Yleensä olemme olleet praasniekkamatkalla 3 - 4 päivää. Tällä kertaa päätimme lentää Tallinnaan ja vuokrata asunto-auto Virosta. Monta mutkaa oli matkassa ennenkuin auto oli varattu, mutta saimme asiat järjestymään.
Lennot sujuivat aikataulujen mukaisesti ja löysimme Lennart Meri lentokentältä helposti resuisen näköisen kaverin, joka oli auton kanssa kentällä.
Ensitapaaminen viikon kotimme kanssa oli melko järkyttävä. Kotimme oli vanhus, raihnainen ja jäykkä. Ikkunoissa järkyttävät muovikoristeet. Yksi sun toinen paikka olisi vaatinut kunnostusta ja korjausta. Vuodevaatteet ällöttivät, vaikuttivat likaisilta, siis moneen kertaan käytetyiltä! Päätin pärjätä pienellä torkkuhuovalla! Jo toisena yönä oli kömmittävä miehen viereen peiton alle, niin kylmät olivat yöt.
Mutta matkalle lähdettiin ja vanhukseen tottui. Hyvin se kulki, kun ei kiirettä pitänyt. Ensimmäisenä iltana oli ihanaa käydä nukkumaan omaan "hotelliinsa". Praasniekan ajaksi olimme Riinan pihalla parkissa. Saimme herätä omaan tahtiimme ja keittää aamukahvit, mutta kuitenkin osallistua täysillä sekä kirkon palveluksiin, hautausmaan menoihin ja Riinan juhliin.
Riinan juhlissa oli yliveto nuori hanuristi. Hän soitti, lauloi ja opetti tanssiaskeleet samanaikaisesti. Ruokaa ja juomaa oli riittävästi. Pihalla hiljeni vasta kukonlaulun aikaan.
Meillä oli ystävämme Vihdistä mukana matkalla ja ajelimme Setumaalla ja Tartossa katsomassa paikkoja. Paluumatkalla vierailimme Puhtitsan luostarissa ja yövyimme luostarin parkkipaikalla. Värskan kotiseutumuseo on näkemisen arvoinen!
Lopuksi joitakin asioita asunto-autoilusta Virossa. Meillä oli vaikeuksia löytää vuokrafirmojen tietoja netissä ja kun niitä saimme virolaisen tuttavamme avustuksella, niin tarjonta oli vähäistä. Vuokrat eivät olleet erityisen edulliset, koska olimme matkalla "high season" hintakaudella. Syyskuusta lähtien hinnat putoavat puoleen kesähinnoista. Camping alueita on hyvin vähän ja viitoitus niihin surkea. Vaikka ensin on tienvarsimainos alueesta, niin ei vaan missään näy viittoja sen jälkeen.Camping alueella saisi hoidettua monta asiaa, kuten suihkussa käynti , vessan tyhjennys, jätteiden tyhjennys ym! Autossa ei voi käyttää suihkua! En ymmärrä miksi sitä on siihen laitettu, kun se käytännössä on mahdoton käyttää (ainakin tässä autossa!). Aika tukala olo oli kolmantena päivänä, kun pesut hoituivat kosteuspyyhkeillä. Vanha auto virolaisella rekkarilla oli turvallinen. Ei kukaan halunnut varastaa autoa ja meidän tavaroita!
Mukava kokemus tämä oli, mutta en saanut tuotua yhtään hapukurk ía, omenaa, perunaa !
Näkemist Settumaa!

Basileios 27.2.2003 - 27.9.2012

 

Basis tai Pasi (Tiny Toon´s lazy lad) eli seitsemän ensimmäistä vuottaan Gregoriuksen kanssa. Hän ei sinä aikana koskaan hyväksynyt kakkosasemansa. Hän yritti koko ajan ottaa reviirin haltuunsa. Hänen protestinsa olivat monenlaisia ja sen takia sanottiinkin, että hän oli ADHD-koira. Hän yritti hallita pihamaalla liikkuvia muita eläimiä. Useat linnut ja päästäiset tuotiin portaille nähtäväksi. Hän tiesi, ollessaan pöydän alla, milloin orava tuli lintulaudalle. Orava ei päässyt alas puusta, ennenkuin Basis poistui paikalta. Yhtenä kesänä hän pyydysti ja tappoi siiliä. Parta siilinpiikkejä täynnä ja suu veressä hän hyökkäsi niiden kimppuun. Tämä tapahtui koira-aitauksesta käsin yleensä. Siiliparka tuli liian lähelle aitausta ja kaapattiin sisälle. Onneksi tämä tapahtui vain lyhyen ajan.

Kurjinta oli reviirin merkkaaminen. Ajoittain molemmat terrierit merkkasivat ja molemmat käyttivät vaippoja. Kerran, ollessamme matkalla, Basis karkasi vaipan kanssa talovahdeilta. Kyllä naapuri, joka otti hänet kiinni, oli ihmetellyt, mistä tuo vaippa on tarttunut koiraan! Miten monta kertaa haettiin herraa kyliltä, kun tuppasi karkaamaan.

 

Viimeiset kaksi vuotta hän eli omana herrana ja käytös muuttui täysin. Jos lähti pienelle lenkille, tarkistamaan naapurin kompostia, niin tuli itse takaisin. Ei tarvinnut pitää kytkettynä. Kesällä hän haki lisäruokaa kasvimaalta. Avomaakurkut ja porkkanat maistuivat. Merkkaus loppui ja Basiksen lempeä terrieriluonne oli aivan ihana.

 

Aivan liian nuorena hän sairastui. Ensimmäiset oireet oli karvanlähtö. Turkki lähti isoissa tukuissa. Kun vatsa alkoi paisua, tehtiin netin avulla jo diagnoosi. Harvinainen, perinnöllinen sairaus cushing todettiin eläinlääkärissä. Ihobiopsiavastaukset kertoivat, että karvankasvua ei tapahdu. Lääkitys aloitettiin. Kontrollinäytteet osoittivat, että lääkitys ei tehoa. Lääkitys olisi pitänyt nostaa kaksinkertaiseksi. Nyt kutina oli lisääntynyt kovasti ja karvanlähtö oli lisääntynyt.

Niin tehtiin vaikea päätös. Ja Basis pääsi koirien taivaaseen ja hänet haudattiin Gregin viereen.

 

Kiitos Basikselle ihanasta ajasta. Alkuvuodet kokemuksia täynnä ja viimeiset vuodet täynnä lämpöä ja luottamusta!







Huono omatunto

Kiitos Arvolle, joka viime perjantaina kyseli minulta, olenko lopettanut blogikirjoitukseni. En todellakaan aio lopettaa. Aion opetella lisäämään kuvia ja muokkaamaan tekstiä jne.
Kirjoittaminen on mukavaa, rentouttavaa, selkiyttää ajatuksia ja asioita.

Viimeisestä tekstistä on kulunut melkein kaksi kuukautta. Paljon on tapahtunut.

Voisin kirjoittaa, että on ollut kiirettä, mutta en halua sanoa niin. Olen harvakseltaan käyttänyt EI-sanaa ja sen takia on kerääntynyt paljon mielenkiintoista tehtävää. Olen ihan vapaa-ehtoisesti luvannut osallistua monenlaiseen. Samanaikaisesti on ollut talousihmisen hamsterikausi. Talvenvaralle on kerättävä ja säilöttävä kesän vähäinen sato talteen kellariin ja pakastimiin.

Kahvion toiminta, vesijumppa, Hopeatähtikerho, martat, diakoniatyö jne ovat kaikki pyörähtäneet vauhtiin syyskuun aikana.

Ai, että pitäisi priorisoida? Mutta kun on niin paljon mukavaa, eikä mistään haluaisi olla poissa. Siitä seuraa tietynlainen ajanpuute. Vanhemmiten, kun tuo nukkuminenkin on niin makoisaa!

Mutta talven tultua... aion taas kirjoitella ja lukea....

Setumaalle

Jokavuotiselle odotetulle matkalle Setumaalle, kaakkois-Viroon lähdetään huomenna. Tällä kertaa lentämällä Lennart Meri-kentälle Tallinnaan ja sieltä vuokratulla asuntoautolla viikon matkalle.

Obinitsan kirkastumisen kirkon temppelijuhla, praasniekka ja kyläjuhla on vierailun kohokohta. Tähän liittyy tärkeänä osana virolaisten ystävien tapaaminen. Majapaikkamme vierailun aikana on ystävämme Riinan koti. Hänen pikkumökkiinsä mahtuu meidän lisäksi toistakymmentä sukulaista. Juuri majoituksen takia olemme tänä vuonna asuntoautolla liikkeellä.

Obinitsan kylässä on vakituisia asukkaita parisen sataa. Praasniekkaan tulevat kaikkien sukulaiset (ja ystävät, myös Suomesta) ympäri Viroa ja maailmaa. On arvioitu että kirkossa ja hautausmaalla on reilut kaksituhatta ihmistä. Liturgian jälkeen papisto kiertää hautausmaalla pitäen pyynnöstä vainajien muistelupalvelusta. Haudoilla syödään, juodaan, seurustellaan, vaihdetaan kuulumisia! Sen jälkeen juhlat jatkuvat kotipihoilla. Riinan luokse tulevat ystävät ja lähinaapuritkin. Kaikki tuovat mukanaan haudoilta ylijäämäruoka ja juoma. Vanhaan navettaan katetaan pitkiä pöytiä valkoisilla liinoilla, maalattialle on levitetty vanhoja mattoja. Hanuristit vuorottelevat ja yhteislaulu raikaa. Tanssiminen sujuu vanhoiltakin!
Illansuussa tarjoillaan sitten noutopöydästä päivällistä ja juhlat jatkuvat. Kerrotaan että viime vuonna oli kukko herännyt ennenkuin juhlat päättyivät !

Mikä saa meidät menemään sinne vuodesta toiseen?? Yhteenkuuluvuus, yhteisöllisyys, iloisuus, spontaanius, samanlaisuus....

Lisää matkan jälkeen!

Toscanan auringon alla

Olen aina haaveillut vuokraavani huvilan Provencesta. Sellaisen vanhan kivitalon, jossa on iso puutarha ja mahdollisesti pieni ja vaatimaton keittiö. Nyt unelmani toteutui, mutta matkalle lähdettiin Italiaan, Toscanan maakuntaan, San Donato in Franzonan kylään. Paikka sijaitsi 40 km Firenzestä ja lähin isompi taajama oli 6 km päässä Reggello.
Ryhmässä oli viisi aikuista ja jaoimme 4 mh, 3 kph, k, rt, oh ja ulkona terassit ja uima-allas/näköalapaikan. Talo oli entisöity vanha maatilan rakennus. Asuinrakennuksen alla oli ennen pidetty karjaa, nyt siihen oli tehty erinäistä varastotilaa ja "peli"huone (pingispöytä ym).
Talo sijaitsi omalla kukkulalla, runsaan puuston keskellä. Näköalapaikalta oli avara näkymä alas laaksoon, jossa sijaitsi joitakin maataloja. Sieltä kantautui traktorin, kukon ja koirien ääniä. Taivaalla liiteli haukkoja, jotka opettivat poikasilleen luonnosta saalistamista.
Kulkemiseen vuokrattiin kaksi autoa Rooman kentältä. Se olikin kätevää, koska silloin jokainen pääsi milloin halusi, lähtemään pienille retkille. Rooman ja moottoritien liikenteestä oli kerrottu kauhujuttuja. En tiedä, sattuiko nyt olemaan hiljaisempi liikenne, mutta matkat sujuivat yleisesti ottaen erinomaisesti.

Talo  vastasi täsmälleen unelmien taloa, paitsi että tämä oli paljon kauniimmin remontoitu, sisustettu ja varustettu. Uima-allas oli sopivan kokoinen 6 x 12 m ja kerrankin oli yllinkyllin tilaa ja tuoleja (ei tarvinnut kilpailla tuolista muitten turistien kanssa, eikä maata kuin sardiinipurkissa!).
Ruoanlaitto sujui vaivattomasti sekä sisällä että ulkona hiiligrillissä. Grillinurkkauksessa oli KUUMA. Onneksi mieheni hoiti grillaukset!

Matkalle lähtiessä asetin tavoitteeksi ottaa iisisti, nauttia olosta, laittaa ruokaa tuoreista vihanneksista ja italiaisista herkuista ja käydä Firenzessä valikoiduissa nähtävyyksissä. Kaksi tärkeintä kohdetta, Uffizin ja Accademia museot, jäivät näkemättä, kun lippuja ei saanut hankittua netistä enää edellisenä päivänä. Vihjeeksi sinne lähtijöille, että liput kannattaa varata hyvissä ajoin ennen matkaa, jos vierailee turistiaikaan. Nähtiin kuitenkin maailman viidenneksi suurin katedraali Duomo ja käytiin Michelangelo näköalapaikalla, jossa on kopio Daavidin patsaasta (originaali on Accademiassa). Mutta menemme museiohin seuraavalla matkalla, jos meille suodaan terveyttä vielä matkustaa.

Vietimme yhdet kuusikymppiset nauttimalla italiaisen illallisen yhdessä sadan muun vieraan kanssa läheisessä lomakeskuksessa. Alkuun runsas antipasto-pöytä, sitten pihalla pizzauunissa paistettua höyryävää pizzaa, uuniporsasta pöytiin tarjoiltuna ja vielä jälkiruoka eli dolce. Se jäi minulta syömättä, joten en muista mitä se oli. Isosta tynnyristä haettiin punaviiniä, niin paljon kuin halusi. Vesi oli sitten maksullista! Tämä ateria ei ollut kallis, 22,00 €, vaikka ruoka muuten oli melko samanhintaista kuin Suomessa. Peruselintarvikkeet (sokeri,mausteet, öljy, marmelaadi, vessapaperi ym ym) mitä hankittiin tulomatkalla huvilalle eivät tuntuneet kalliilta. Liha, leikkeleet, maitotuotteet, kananmunat olivat kalliimpia. Ja polttoaine, bensa 1,90/l. Moottoriteillä maantietullimaksua!

Talo vuokrattiin Gaia_travels toimistolta, jossa asioidaan suomeksi. Hyvin pelasi järjestelyt. Jotain pientä huomattavaa oli, kuten että huvila vuokrattiin Sylvia nimisenä, mutta perillä oltiinkin villa Margarithassa. Maksettiin vuokraa internetyhteydestä, jota ei ollut koskaan hankittukaan! Grillihiilet ja puut, jotka kuuluivat hintaan hankittiin kaupasta ja salaa omasta pihasta (kuivuneita oksia).
Yllätys oli jokatoinen päivä palkattu allas-poika/puutarhuri, joka huolehti puhtaudesta ja siisteydestä ulkona.

Miten odotukseni täyttyivät ? Ollaan nyt oltu melkein kaksi viikkoa kotona. Pienet ihmissuhdejännitteet paikan päällä harmittelivat, vaikka niitä selvitettiinkin puhumalla paikan päällä heti. Ymmärrän että tällaista tapahtuu. Kaikilla on omat odotuksensa ja kaikilla on vahva tahtonsa ja aikomuksensa viedä juuri omat toivomuksensa läpi tällä lyhyellä lomalla. Silloin voi kipinöidä. Onneksi sammutettiin ne heti.
Minulle jäi palanen sydäntä Toscanaan ja myönnän haaveilevani jo seuraavasta matkasta!
Kiitos kaikille mukanaolleille!